Alkuperäinen kysymys tosiaan oli polvikivuista juostessa, minä vastasin tuohon sinun kirjoitukseesi missä lihasryhmien epätasapainoa käsittelit.
Otahan ja otetaan kaikki ihan rauhassa vain, tässä maassa riittää paljon asiansa osaavia fyssareita yms alan ihmisä, millä löytyy asiantuntevia mielipiteitä. Vähän yritit kyseenalaistaa nuo tässä tapauksessa töitä tehneet henkilöt ja heidän ohjeet, mutta ainakin seurantajakson jälkeen tavoiteltuja tuloksia tuli.
Ennen en ole käynyt juuri lainkaan, mutta työpaikan jonkun työpaikan kortin kanssa pääsee nykyään.
Ajattelin käydä ottamassa yläkropan (erityisesti selän) pari kertaa vuoteen ja jalat kans pari kertaa vuoteen. Sitten yhden kerran käytän jompaan kumpaan.
Hieroja sanoi, että mulla ei ole ollut mitenkään erityisesti paikat jumissa tai vastaavaa, mutta hyvää se teki.
Otan hieronnan kevyelle viikolle ja siten ettei ole edes kevyttä treeniä siinä heti lähipäivinä. 
Kunnollisiin juoksukenkiin kannattaa ehdottomasti panostaa. Itsellä auttoi jalka ongelmissa kun hankin kengiksi leveämpi lestiset juoksukengät. Edelliset Hokan kengät puristivat jalkaterää kasaan ja jaloissa oli kaikenlaista vaivaa vähän väliä. Joskus ongelmat säteilivät polveen asti kun askellus ei ollut kunnossa.
Yhden jalan kyykyistä johtuvat pakaran kireydet ovat aiheuttaneet myös minulla joskus polvikipuja. Jalkaterän ”aurauskulma” kun on pielessä, niin juoksun iskutus ei jakaudu optimaalisesti. Tekniikka murheita voi hankkia monella tavalla. Eli oppina näistä riittävän liikkuvuuden ylläpito. En tee pitkiä venytyksiä ollenkaan kun kokemukseni mukaan dynaamiset venytykset ja ääriasentoihin tehtävät lihasvoima harjoitteet ajavat saman asian, mutta tehokkaammalla ajan käytöllä. Elikkäs liikkuvuusharjoittelun teen pääosin osana lämmittelyä.
”Veljet” salilla jaksoivat vuosia kertoa, että personal trainerin palkkaaminen on turhaa touhua ja silkkaa rahan haaskausta. Ei kai sellaista mihinkään tartte, kun on 10 vuotta kasvattanut lihaksia menestyksellä?
Jostain kumman syystä huippu-urheilijoilla kuitenkin on valmentajat. Eivät treenaa yksikseen, vaikka ammattilaisen motivaation kai pitäisi aina olla tapissa?
Suomen personal trainereista ehkä 90 % ei olekaan erityisen hyvin perillä asioista, mutta kuten valmentajissakin, sitten on se 10 %, joiden opeista jokainen hyötyisi. Huipputekijät.
Otin 15 personal trainer -kerran sarjan koronan jälkeen ja kaikki tulokset nousivat 20-30 %, vaikka salitaustaa takana yli 10 vuotta.
Tähän liittyy sellainen tarina, että tehtiin kerran PT:n kanssa mavea maksimipainoilla. Hän kannusti tuttuun tyyliin: ”nosta nosta nosta… hyvä!” Sitten ennen viimeistä sarjaa hän kehotti minua hakemaan hörpyn vettä. Ja ei muuta kuin uutta sarjaa. Ihmettelin, kun tuntuu tanko aika hiton raskaalta ja nipinnapin nousi, vaikka Amon Amarthin Twilight of the Thundergod pauhasi taustalla, minkä voimalla yleensä nousee mikä tahansa paino. Sarjan jälkeen PT paljasti lisänneensä tangon molempiin päihin minulta salaa 10 kg (aiemman lisäyksen lisäksi). Oli kuulemma näyttänyt liian helpolta. 
Itel nousee painot ku laittaa free will sacrifice soimaan. 
Tuo hyvä myös.
Hyvä esimerkki kyllä siitä että PT voi varmasti aikaansaada sen et saa itsestään irti enemmän.
Kehitys vaatii kuitenkin et menee oikeasti sinne vähän epämiellyttävälle alueelle, missä nostot tekee tiukkaa. Saa olla aika hyvä itsekuri ja motivaatio että sinne jaksaa aina itsekseen mennä ilman että on ketään vähän potkimassa persuksille.
Tosin hyvä ohjelma voi kanssa auttaa tossa kun se tavallaan sit “pakottaa” tekemään ne tietyt progressiot. Jos itse soveltaa niin sit ainakin itsellä jää kyllä helposti tekemättä ne haastavat sarjat.
Hienoa että täällä on muitakin Amon Amarthin ystäviä! Tattered Banners And Bloody Flags on kanssa sellainen biisi mikä antaa hyvin lisäpuhtia. 
Aika usein, kun tekee toisin kuin “veljet” niin menee paremmin.
Ammattilaisvalmentajat ovat kyllä taitavia ja saavat asiakkaistaan enemmän irti. Useasti kauemminkin treenannut saa tekemisensä toiselle tasolle; on voitu treenata kovaa (tai joskus jopa liian kovaa jollain tapaa) ja homma valmentajan myötä menee suunnitelmallisemmaksi sekä pitkäjänteisemmäksi.
Valmentaja myös katsoo isot kokonaisuudet kuntoon, joskus pidemmänkin treenanneella ja paljon asioista lukeneelle saattaa olla tekemisessään isoja aukkoja. Mm. sellainen etu valmentajalla on mm. verrattuna tavikseen, että hänellä voi olla enemmän tai vähemmän kokemusta yli tuhannesta ihmisestä (toki monien asiakkaiden kanssa ei ole niin syvä tai pitkä valmennussuhde), eli on paljon tietyssä mielessä omakohtaista kokemusta asiakkaiden kautta, joita pystyy hyödyntämään itselleen sekä asiakkailleen.
Jokainen saa varmasti apua oikeanlaisesta valmentajasta/peeteestä, en nyt tarkoita, että sellaista tarvitsisi olla, mutta ihan jokaisen tekemisessä esim. treenitekniikoissa on parannettavaa.
Jokainen saa varmasti jtn irti mutta kun pt ei tiedä mitä tekee niin ei hyvä. Sattuu omiin polviin kun näkee ihmisiä tekemässä jalkaprässiä ja lukitaan polvet niin että koko jalka vääntyy väärään suuntaan esimerkiksi. Menee aikaa ennen kun kroppa oppii “aktivoimaan” oikeita lihasryhmiä joten jostakin on lähdettävä. Takaolkapäitä voi hinkatavaikka kuinka paljon mutta itselläkin vaatii sen että fokusoi niihin jotta liike menee perille. Sen takia suosittelen kokenutta pt:tä joka osaa niksit. Suosittelen kuitenkin pt:tä mutta älä maksa mistään copy paste-ohjelmasta. Omat vinkit aloittelijalle:
-Hanki kokenut pt joka salilla näyttää miten liikkeet tehdään.
Jos tuntuu että joku liike sattuu tai ei vaan toimi niin löytyy muita vaihtoehtoja
tee selväksi mitä haluat ja mitä toivomuksia on ruuan suhteen. Et tarvitse mitään kolumbialaisia pähkinöitä jotka maksavat 56e/kg
Opettele tekemään perusliikkeet. Vaikka löytyisi joku kiva kone jolla perslihaksia saa reenattua niin kyllä ne isot liikkeet pitää olla tärkeämässä roolissa
Itse hankin pt: n vasta kun olin treenannut yli 10 vuotta. Tyyli ei ollut minulle sopiva, isot painot ja pieni voluumi toimii ja on aina toiminut. Yksi ihan pätevä kaveri sanoi että voi treenata paljon tai voi treenata kovaa. Kovalla treenillä tarkoitan että voluumia on paljon ja sarjat viedään loppuun asti.
Aina puhutaan lihasten palautumisesta mutta täytyy muistaa että keskushermostokin pitää palautua. Toki keho tottuu lähes kaikkeen ja hitaasti voidaan lisätä sarjoja mutta en oikein näe ideaa siinä että aina ollaan kuoleman partaalla treenin jälkeen. Kuntosalilla treenaaminen on maratooni ja kehossa on paljon kuluvia osia jotka hidastavat kehittymistä jos näiden takia joutuu pitämään taukoja
Kuten ollaanäällä todettu, niin on paljon peeteissä eroa ja ollaan myös todettu, että on tärkeä löytää oikeanlainen peetee. PT:ksi käytännössä, kuka vaan voi kutsua itsellään, vaikka ei osaamista olisikaan.
Edes kunnon ammattilaisvalmentaja ei voi aina auttaa, jos vaivat tai sairaudet ovat sellaisia, että tarvitaan fysioterapeuttia tai jotain muuta terveysalan ammattilaista. Tosin oikea ammattilainen osaa tarvittaessa ohjata eteenpäin ja osaa sanoa, jos ei kykene auttamaan.
Huippuvalmentajatkin ainakin useimmiten ja toivottavasti aina pyrkivät oppimaan sekä kehittämään itseään. Jos vielä itsekin sattuvat urheilemaan, niin heillä itselläänkin voi olla joku apunaan.
Aloittelija ei tosiaan ihmeellisyyksiä tarvitse eikä välttämättä huippuvalmentajaa, mutta ei ainakaan peeteetä, joka ei oikein kunnolla osaa työtään, jos alusta alkaen alkaa tekemään väärin liikkeitä kasvaa loukkaantumisriskit ja muut.
On tärkeää keskustella pt:n/valmentajan kanssa, niin minäkin tein Markku Tikan kanssa. Kerroin tuntemuksiani ja ajatuksiani sekä tarpeen mukaan sitten muutettiin asioita jne.
Tuo keskushermoston palautuminen on hurjan tärkeä pitää mielessä. Ylikunto on todella epämiellyttävä kokemus…se voi yllättää kokeneemmankin treenaajan.
En tiedä rehellisesti mitä se oikeasti tarkoittaa tai milloin on ylirasittunut vs ylikunnossa. Oletan että ylikunnosta palautuminen kestää kauemmin ja on vakavampaa. Treenaaminen failureen vaikuttaa keskushermostoon. Muistan että omat lihakset muuttuivat oudouksi. Olivat kovat nutta huonolla tavalla. Ei pumppia. Voimatasot laskivat. Silloin takana 3 kk 60-70 sarjaa failureen/ viikko. Isoin ero fail/ no fail, on voimatasojen kehittyminen. Toinen ei poissulje toista tietenkään.
Vielä lisäys pt-keskusteluun. Harvalla on lääketieteellinen koulutus joten ei voi liikaa odottaa. Monella on kuitenkin vähän ymmärrystä anatomiasta
Nimenomaan ja juuri näin, siksi se onkin hyvä, että ohjataan tarvittaessa sopivalle ammattilaiselle. 
Ylikunto voi olla pahimmillaan todella vaikea ja vakava paikka.
Tässä on tällainen lyhyt juttu aiheesta:
Myös psykosomaattinen oireilu ylikunnossa
on ihan mahdollista.
Liiallista piiskaamista ja vihaisena treenaamista kannattaa välttää.
Itsensä tsemppaamista ja kannustamista sen sijaan kannattaa ihan harjoitella.
Ylikuntoa ei saa kehitettyä hetkessä, vaan siihen menee pitkään. Itse kolkuttelin ylikunnon portteja vuosituhannen alkupuolella, kun kävin salilla, jenkkifutistreeneissä ja siihen vielä pelit päälle(5-7 treeniä + peli. Salilla meni yleensä pari h ja tein pelkästään raskaita sarjoja. 3-6 toistoa kovilla prosenteilla. Siinä 7-8 kuukauden kohdalla kehitys pysähtyi ja alkoi erilaiset vapinat ja tärinät vaivata aina kun yritti nostaa punttia. Lopulta piti pitää parin kuukauden tauko, että palautui.
Pahinta oli noi jatkuvat kovat sarjat. Aina isot painot, ei mitään syklitystä tai muutakaan vaihtelua. Jos tuntuu, että ei kulje, niin pidä kevyempi viikko tai pari ja mieti treenaatko liian pitkään liian kovalla intensiteetillä. Harva meistä onneksi pääsee ylikuntoon asti, mutta jos epäilet sitä, niin kannattaa melkein käydä urheilulääkärillä.
Minulla on aina yöunet ollut ensimmäinen uhri, kun ylikunto alkaa kolkutella. Syke ei laskeudu enää ollenkaan. Se onkin helvetin hyvä, silloin tietää himmata ja silloin myös kerkiää vielä himmata. Nuorena miehenä en tietysti tuostakaan välittänyt mitään vaan lisäsin piristeitä päivällä, kunnes lopulta tulin kipeäksi ja tauko oli pakollinen.
Se on kyllä hyvä, että ylikunnosta puhuttaessa puhutaan aika kattavasti useimmiten, mitä olen juttuja siitä lukenut ja kuunnellut.
Joskus sitä ihminen saattaa verrata toisiin yksilöihin, vaikkapa just treenaajiin, jotka treenaa paljon ja kovaakin ehkäpä vielä kilpatason kavereihin - sitten sitä saatetaan ottaa mallia, mikä ei välttämättä ole mitenkään optimaalista. Sitten siinä on vieläpä on todella paljon muuttujia matkassa esimerkiksi toisella saattaa olla kuormittava työ suurilla työtunneilla, perhettä sekä muuta ohjelmaa ja toisella vain henkisestikin rento toimistotyö. Yksilölliset ominaisuudet, treenitausta, ruokavaliot, levot + unet sekä niin monet erilaiset tekijät voivat vaikuttaa, että “mitä tulee käymään”.
Ylikunto on käsittääkseni aika usein useamman tekijän summa, että joku nukkuu aina liian vähän, syö väärin ja treenaa aika kovaa, niin voi olla, että nukkumista sekä ruokavaliota korjaamalla pystyy treenaamaan entisellä kovuudella tai kovemminkin. Eli jollakin on ollut tapana ihan vain omista valinnoistaan johtuen aina nukkua liian vähän esim. neljä viisi tuntia yössä ja jo unijuttuja korjaamalla varmasti monien elämän laatu paranee muuallakin kuin salilla. Ruokavaliollakin ja muilla tottumuksilla voidaan auttaa asiaa.
Jos oikeasti pahaan ylikuntoon menee, niin sillä voi olla hyvin vakavat seuraukset. Joskus ylikunnosta toipuminen voi viedä vuosia, ei toki yleistä, mutta mahdollista. Urheilija ja moni treenaaja voi käydä aina aavistuksen rajoilla, mutta erilaisista oireista ja tuntemuksista tekevät sitten sopivat johtopäätelmät ennen kuin tilanne menee pahemmaksi, mikä usein varmaan tarkoittaa sitä, että helpataan hiukkasen.
Muutenkin treenaamisessa enemmän ei ole usein enemmän ainakaan tuloksien kannalta eikä varsinkaan voimailussa jatkuvasti joka sarjassa failureen hakkaaminen ole optimaalista. Jotkut naturaalifitnesskisaajatkin tuntuvat keventäneen harjoitteluaan ja treenimääriä, vaikka kun heidän treenejä katsoo, niin kyllähän he silti toki kovaa treenaavat ja käyvät usein salilla, mutta meno on järkevämpää kuin ennen.
Ylikunto on terminä mielenkiintoinen ja siitä on puhuttu jo ainakin pari kymmentä vuotta. Ongelma on siinä että sitä käsitellään lähes aina kuin olisi vain kaksi vaihtoehtoa, joko ollaan ylikunnossa tai sitten ei olla. Todellisuus palautumisen osaltahan on paljon harmaampi. “Ylikunto” yleisesti taitaa olla pidempi keskushermoston ylikuormitustila joka alkaa vaikuttaa peruselintoimintoihin kuten hormoonituotantoon. Melko harvinainen tila perustreenaajalle, mutta toki saavutettavissa jos oikein vetää laput silmillä pidemmän aikaa. Muutamia tapauksia olen nähnyt mitkä on ilmiselviä että siihen suuntaan ollaan menossa. Crossfit on esim harrastuksena loistava mutta siinä on selkeästi normaalia suurempi riski ylikuormitukseen, sekä hermoston että nivelten osalta koska intensiteetti on kova, liikkeet on lähes aina moninivelversioita ja volyymia tulee paljon. Lajiin on myös helppo hurahtaa yhteisöllisyyden ja monipuolisuuden takia. Omalla salilla oli muutama vuosi sitten pieni aloittelijoiden porukka jolla ei ollut mitään urheilutaustaa ja innostus lajia kohtaan oli kova. Tämä porukka veti sitten normaaliharjoitusten jälkeen aina extraa ja tottakai 6 kertaa viikossa. Koko porukka alkoi saamaan erilaisia vaivoja pian ja innostus lajia kohtaan laantui pian täysin. Maltillisemmalla toiminnalla olisi varmasti saanut hyvän harrastuksen pitkäksi aikaa.Todellisuudessa kuitenkin ylikuormitusta tulee todennäköisemmin esim niveliin kuten polviin ja olkapäihin. Yli 50% lenkkeilijöistä kokee alaraajojen rasitusvammoja.
Palautumisen hallinta on mielenkiintoinen asia joka tuntuu itselle ainakin olevan enemmän taidetta kuin tiedettä. Välillä pystyy vetämään kovaakin pitkän aikaa ilman mitään ongelmia ja välillä tuntuu että kahden viikon kovat treenit alkaa aiheuttamaan nivelkipuja ja treenit ei kulje muutenkaan. Omat opit palautumiseen erityisesti kun ikää on tullut enemmän.
-Kroppaa ei kiinnosta mitä ohjelmassa on suunniteltu. Vaikka kevyt viikko olisi juuri ollut niin voi olla että se ei ole riittänyt ja vaatii lisää kevennystä tai puhdasta lepoa.
-Palautumiseen ei ole oikeasti kikkoja. Sauna, avanto, kävely, foam rolling, venyttely ja muut voi tehdä hyvää mutta ei ne merkittävästi palautumista lisää. Yksi maailmanluokan valmentaja sanoikin palautumiseen liittyen että “luuletko että kun kroppa tarvitsee palautumista koska se on tehnyt paljon niin saavutat sen tekemällä lisää”. Parasta palautumista on ihan vaan lepo, nukkuminen ja hyvin syöminen. Perusasioita kun ei voi kaupallistaa tehokkaasti niin siksi netti on täynnä kaikkia vippaskonsteja myös palautumiseen.
-Kroppa ei erota fyysistä kuormitusta henkisestä. Jos töissä tai vapaa-ajalla on stressiä niin sen vaikutus palautumiseen on suurempi kuin moni arvioi.
Kroppaa pitäisi siis kuunnella mutta se pirulainen kun ei aina kommunikoi kovin selkeästi. Jos on taipumusta tehdä mielummin liikaa kuin liian vähän niin silloin pitää olla erityisen tarkkana ja harjoitella joustavuutta. Se toki mielessä “pilaa” sen ohjelmoinnin kun pitää keventää vaikka ei oltu suunniteltu. Itse yritän tätä hallita siten että maltan pitää lepopäiviä heti kun ylirasituksen oireet tulee ja yritän unohtaa mielestä tutut mantrat kuten “kyllähän tässä vielä pitäisi pystyä kun ei ole tullut edes treenattua viime aikoina kovin kovaa…” Yleensä jälkikäteen sitten ymmärtää että kuormitusta on ollut, joko sitten henkistä tai fyysistä.
Tämän vuoden liikkumiset alkaa olla paketissa.
Kärjessä päälaji eli jääkiekko tai sitä muistuttava liikuntamuoto. Varsinaisesti se ei edes tunnu treeniltä, vaan on silkkaa hupia. Pelipäivä on juhlapäivä, jolloin nautiskellaan muun treenaamisen mahdollistamasta liikkumisesta.
Pelivuoroissa on eroja, joiden perusteella ne voisi jakaa raskauden mukaan. Aina ei etukäteen tiedä, miten rasittava vuoro on ja joskus kesken vuoron tulee herättyä, että olisi syytä kiristää ruuvia.
Toisena on kävely eli palauttavat maleksimiset koiranulkoilutuksesta metsäseikkailuihin. Kaikkia kävelyitä ei tule tallennettua. Todellinen lukema on kilometreinä lähempänä 1000:tta.
Pyöräily sisältää myös arjen kauppareissuja yms. Ihan kaikkea ei kello tallenna. Varsinaisia treenimielessä ajettuja kilometrejä tuli kasaan 1100km. Paljon enemmän olisi voinut tulla, mutta kyllä tonniinkin pitää muutama lenkki heittää hiukan vasten tahtoaankin. Ammattilaiset tietty ajavat ihan eri lukemia, mutta se heistä.
Juoksu on tähän asti ollut erittäin vastenmielistä, eikä se kivaa nytkään ole kuin hetkittäin. Kuitenkin sen verran lupaavaa innostusta on havaittavissa, että ensi vuodelle tavoittelen sadan kilometrin rikkomista. Pitäisi mennä aika helpostikin. Tänä vuonna ensimmäinen juoksulenkki oli vasta heinäkuun puolella.
Salitreenejä en ole kelloon tallentanut kuin satunnaisesti. Päiväkirja näyttää kuitenkin 81:tä treenikertaa, mikä on huomattavasti enemmän kuin edellisvuonna, mutta kuitenkin niin vähän että 100 pitäisi mennä helposti. Olen merkinnyt salitreeniksi jokaisen kerran kun olen jotain voimaharjoituksen tapaista tehnyt, olkoon se vaikka viisi sarjaa leuanvetoa ohimennen. Mieluummin lyhytkin treeni kuin ei treeniä ollenkaan.
Sali sijaitsee omassa autotallissa ja kynnys talliin menemiseen on yllättävän suuri.
Vaikka kokonaisuudessaan treenitunteja (372) on vuoteen enemmän kuin päiviä, tuntuu silti siltä että määrää voisi lisätä vielä reilusti. Ja määrän myötä paranee myös laatu, ihan ohimennen.
Tämä olkoon kannustukseksi kaikille, jotka tuskailevat ettei saa aloitettua. Kyllä niitä treenejä kertyy kunhan aloittaa sen ensimmäisen.
Hyvää tulevaa treenivuotta kaikille!
