Tulovero/ansioverotus

Tästä ketjusta saa aika ikävän kuvan, että työnteko olisi vain vapaa-ajan myymistä rahaa vastaan. Näin se varmaan osalle onkin, mutta (ehkä naivisti) kuvittelen, että ainakin siellä ylemmissä tuloluokissa työllä olisi jotain muutakin sisältöä kuin saatava rahallinen korvaus. Jos on kouluttanut itsensä maisteriksi tai on alansa huippuammattilainen, niin en jaksa uskoa, että kovin moni lisätyötä tarjottaessa miettii, että meneekö lisäpalkasta 40 vai 60% veroa.

Ei Supercellejä, Woltteja tai edes Fazeria ole perustettu ensisijaisena tarkoituksena rikastua. Kyllä menestysyrittäjän suurin ajava voima on intohimo tekemiseen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö rahalla olisi väliä.

Eikä pidä tulkita väärin, että olisin mahdollisimman suuren verotuksen kannalla, mutta jotenkin tuo marginaaliveroasia näyttäytyy tässä ketjussa kovin yksipuolisena.

10 tykkäystä

Ongelmana taitaa vaan olla se, että Suomi tarvitsisi näiden ihmisten ylimääräisen työpanoksen burnoutin uhallakin. Epäilen vahvasti näiden olevan työpaikkojen ja innovaatioiden luojia, siis niitä ketkä mahdollistavat perusjanttereiden työllistymisen ja mahdollistavat täten itseään huomattavasti suuremman väkimäärän toimeentulon. Onko meillä varaa menettää näiden dynaamisten työpanos vain sen takia, ettei lisävastuun ottaminen näillä marginaaleilla houkuttele.

4 tykkäystä

Olet aivan oikeassa, intohimo tässä on suurin ajuri. Väistämättä tulee mietittyä miten tilanne päätyy oman yrityksen perustamiseen tai edes siihen, että se innovaatiokyky kehittyisi. Töistä sen opin monesti saa. Jos se kehittyminen töissä ei ole edes aluksi rahallisesti tarpeeksi motivoivaa, voi olla hankalaa päästä tilanteeseen, jossa sen oman idean voisi toteuttaa.

Miksi nuo firmat sitten myytiin perustajien toimesta? Jos homman nimi olisi ollut “intohimo tekemiseen” niin eikö sitä oltaisi jatkettu hautaan asti?

Melkeen voisin väittää että kyllä se taloudellinen hyvinvointi on jokaisen yrittäjän pohjimmainen tavoite. Sehän on muutenkin osakeyhtiön ultimaattinen päämäärä: omistajien arvon maksimointi.

Hyväntekeväisyysjärjestöt ovat sitten erikseen. Eipä näy niihin ihan kauhean suurta tunkua olevan.

Korkeita marginaaliveroja kannattaa käytännössä vain ne joita se ei koske. Sama pätee melkeen kaikkeen verotukseen. Ihan ok, jos ei koske minua. Tämä on Suomessa melko iso rakenteellinen ongelma. Aina kun joku ehdottaa että pitäisi jotain veroa laskea että asia X sujuisi paremmin, niin heti ensimmäisenä iltapäivälehdet laskevat “KATSO KUKA VOITTAA VERONALENNUKSESSA ENITEN!” ja jos se on yrittäjät yleisesti niin kansa nyrpistää nenäänsä. Ei saa menestyä. Mielummin vaikka murennetaan hyvinvointivaltion perusta kunhan kukaan ei vauraustu toista enempää.

Lopulta me suomalaiset saamme ansiomme mukaisen kohtalon. Näillä päätöksillä saamme tämänlaisen yhteiskunnan. Ei ole mikään sattuma, että julkinen terveys on tukossa ja homma kusee. Ei näillä poliittisilla päätöksillä olisi mitään muutakaan lopputulosta voinut syntyä.

13 tykkäystä

En ole samaa mieltä. Yksi burnout maksaa yhteiskunnalle varmaan sen 50k€ + menetetty työpanos/verot burnout -ajalta.

1 tykkäys

Oikeastaan paras olisi nykyinen progressiivinen verotus, mutta siten, että maksimiprosentti rajataan johonkin paljon pienempään. Sanotaanko vaikka 25 % esimerkkinä. Tällöin pienituloisilta ei mene överiveroja, joka olisi suhteellisesti raskasta, mutta jäisi myös optio tehdä kovasti duunia ja päästä sitten tienaamaan paremmin. Enemmän tuloja => enemmän kulutusta => enemmän veroja kulutuksen kautta, eikä “ennakkoveron” kautta. Tällöin myös yrittäjät pääsisivät hyötymään parempituloisten kulutuksesta => hyvinvointi leviää laajemmin kuin veroilla maksettavien sälän kautta.

11 tykkäystä

Et saanut pointistani kiinni. Tuskin ketään yrittäjää häiritsee rikastuminen, mutta harvoin se on se pääajuri yrityksen perustamiseen. Saattaa hyvinkin olla heti vaikka siinä toisena tai jollain ihan siellä jonon hännillä, mutta tietysti rahalla on merkitysti lähes kaikille yrittäjille.

Jos yhtään olen esim. Supercelliä ja Wolttia ymmärtänyt oikein, niin yksi syy myynneillä oli kai tehdä hyvää Suomelle niistä irronneilla pääomilla. Kieltämättä vähän kornit esimerkit, kun molempien yrittäjät ovat korostaneet verojen maksun tärkeyttä ja myönteisyyttä sitä kohtaan. Ei yrittäjistä suurin osa todellakaan ajattele näin.

Tässä sinulle yksi yrittäjä, jonka päätehtävä ei ole rikastua. Rahallinen korvaus on toki tärkeä asia, mutta yrittäjäksi tuli lähdettyä vapauden ja itsensä toteuttamisen takia. Alle 50v yrittäjistä ainakin täällä etelässä aika moni ajattelee samoin.

Hyväntekeväisyysjärjestöt on toinen ääripää: ei lainkaan palkkaa etkä ole siellä yrittäjänä vaan muiden käskytettävänä. Ja kyllä niihin kai aika hyvin vapaaehtoisia siltikin löytyy…

Suht korkea marginaalivero koskee kyllä ajoittain myös itseäni. Eikä se häiritse. En sanoisi sitä kannattavani, mutta jollain tämä hyvinvointilafka pitää pystyssä pitää. Ei riitä osaaminen antaa parempaakaan mallia, joten hyväksyn nykyisen.

4 tykkäystä

Eli kaikki tyytyy tekemään vaan tarvittavan intohimostaan huolimatta. Tähänhän tämä 4:n työpäivän ajatus perustuu. Kapasiteettia olisi monella tehdä vaikka 6 päivää ilman uupumusta. Jos siitä ei palkita vaan rangaistaan, ei intoa varmaan riitä. Kun on riittävä palo tehdä omaa juttuaan ei kelloa paljon vilkuilla. Miten siihen intohimoon päästään, miten saadaan työkalut ? Oppimalla ja yleensä töissä enemmän kuin opiskelemalla.

Sitten siihen työllistävään yritykseen :

Ei yritystä yleensä pysty perustamaan tekemällä 37,5 tunnin viikkoa, kyllä se vaatii huomattavasti enemmän. Olisi mahtavaa saada laskelma taloudellisista vaikutuksista, jos kaikki suomen yrittäjät tekisi 37,5 tunnin viikkoa. Puhumattakaan 30 tunnin viikosta.

8 tykkäystä

Noh, jotain tutkimusta voisi tuollaisen väitteen taustalle melkein jo tarjota selkänojaksi. Rikastumista välttelevät yrittäjät lienevät jonkinsortin yksisarvisia. Itselleni ei ainakaan ole tullut yhtään ikinä vastaan.

… niin, tai sitten omistajilla rikastua satumaisesti.

Täytyy muistaa että olemme Suomessa. Täällä raha ja varsinkin rikastuminen on aikamoinen tabu. Tottakai jos haluat menestyä yrityksesi PR puolella niin sanot että toimintanne ydintavoite on yhteiskunnan huono-osaisimpien auttaminen, eikä missään nimessä voiton tekeminen. Ihan samoin kuin jokaisen työpaikan “tärkein resurssi on työntekijät”, mutta palkkaa ei voi maksaa lisää ja kysynnän huvetessa YT hoitaa ylimääräiset tuotannontekijät pihalle. Se on ihan loogista, turha yrittää mustaa valkoiseksi väittää. Musta vain ei ole Suomessa kauhen suosittua.

Itse olin myös yhden hengen yrittäjä melkein 10 vuotta. Aloitin jo opiskeluaikana. Sitten työllistyin valmistuttuani palkkatöihin ja yritykseni jäi vähän osa-aikaisen kaltaiseksi siihen rinnalle. Verotuksessa kävi juurikin se että perus päivätyöni lisäksi tulleet yrityskeikkojen tulot menivät siihen +50% verotuksen hampaisiin ja lopulta totesin että ei kyllä maksa vaivaa omia iltoja käyttää verojen jälkeen jäljelle jäänyttä korvausta vastaan. Pillit pussiin meni 2017. Jos veroprosentti olisi ollut joku esim 25% niin kai se olisi vielä mennyt. Valtio pyysi 50% ja sai sillä 0€. Ihan kuin demarin pelikirjasta “Näin tuhoat työn kannattavuuden”.

Noh ei se mitään, samat työt jatkuvat osittain ilman y-tunnustakin. Harmaa talous on ahkeran suomalaisen ainut ystävä ja aito sosiaalinen oikeudenmukaisuus :slight_smile:

9 tykkäystä

Vähän on historiassa havaittavissa intohimoa yhtään minkään tekemiseen, kun taloudellinen hyöty on yhtälöstä poistettu. Vai mitä muuta intohimoa vasemmistolaisissa valtioissa on ollut paitsi intohimoa kansalaisten valvomiseen, rajoittamiseen ja rankaisemiseen? Ja näitäkin on innolla harjoitettu vain ja ainoastaan eliitin taloudellisen hyvinvoinnin maksimoimiseksi.

1 tykkäys

En saa yhtään kiinni, miksi haluat tahallisesti ymmärtää viestini väärin. Boldaisitko vaikka sen kohdan, jossa kirjoitan, että yrittäjät välttelisivät rikastumista?

2 tykkäystä

Tämähän olisi ajatuksena mahtava, mutta jo nyt kovin alijäämäiseen budjettiimme tuskin ihan natsaa :thinking:

Nehän tulisi takaisin sitten autoveroissa, ALVeissa, sun muissa kulutuksen myötä.

3 tykkäystä

Jos leikitään, että 70k€/v tienaavan tuloveroa alennettaisiin täksi vuodeksi 5%-yksiköllä, eli 3500€. Mihin he sen käyttäisivät? Mikäli he käyttäisivät koko tuon summan 100% kotimaisiin palveluihin tai tuotteisiin, voidaan yksinkertaistetusti olettaa, että tuo raha jäisi Suomeen ja buustaisi Suomen rahankiertoa. Toki, samaan aikaan on todettava, että rahamäärä Suomessa säilyisi samana. Suomen rahamäärä kasvaisi ainoastaan siinä tapauksessa, että iso osa tuosta 3500€:sta käytetään yhtiöön, joka voi myyntibuustin avulla investoida entistä enemmän ulkomaanmyyntiin (tämä meneekin sitten jo aika hankalaksi “laskea”).

Uskon, että iso osa tuosta 3500€:sta kuitenkin valitettavasti valuisi ulkomaanreissuihin sekä ulkomaisten omistamiin myymälöihin ja/tai tuotteisiin. Lopputulemaa voi vain mutulla arvioida, mutta Suomea hyödyttämään voisi todellisuudessa jäädä tuosta 3500€:sta ehkä 1000€? Ehkä 1500€?

1 tykkäys

Mutta kun tämä ei ole mitään nollasummapeliä. Ei ole tiettyä pottia josta jaetaan palkansaajille ja veroihin julkiselle sektorille. Miksi korkeamman verotuksen puolustajat aina tuntuvat unohtavan saman logiikan joka pätee haittaverojenkin osalta?

2 tykkäystä

Ensinnäkin, jos veroa laskettaisiin niin useampi 65k€/v tienaava painaisi muutamat viikonlopputyöt ja tienaisi senjälkeen myös tuon 70k€/v, nyt kun se on taloudellisesti kannustavampaa.

Toisekseen sillä isommalla käteenjäävällä palkallaan he saattaisivat ostaa vaikka terassin paikalliselta rakennusliikkeeltä. Useampi kun tekee saman, niin rakennusliikkeellä riittää puuhaa ja sinne palkataan pari uutta työntekijääkin pois kortistosta. Rakennusmiehet kun saavat palkkansa ja katsovat työtilanteen parantuneen käyvät he viikonloppuna paikallisessa kuppilassa juhlimassa hyvää, demaritonta tulevaisuutta. Tungos ravintolassa puolestaan työllistää ravintolan väen jopa niinkin hyvin, että sielläkin suunnitellaan jo lisätyövoiman palkkaamista, sikäli kun positiivinen vire lähtee leviämään.

Verottamalla saa aina kutistettua verotuksen kohdetta. Jos verotat tupakkaa rajusti, tupakointi vähenee. Jos kevennät verotusta, kulutus kasvaa. Ihan samalla tavoin se toimii työn verotuksessa. Jos verottaa paljon, työtä tehdään vähemmän. Pienemmällä veroprosentilla saattaa työn määrä kasvaa enemmän kuin mitä prosentin lasku välittömästi maksaa. Sama toisinpäin jos verottaisimme 100% palkoista niin eihän kukaan tekisi mitään. Maksimaalinen veroeurokertymä ei siis ole 100% veroprosentilla, koska tehdyn työn määrä laskisi nollaan ja 0 x 100% = 0. Maksimaalinen verokertymä ei ole myöskään tällä 50% marginaaliverokertymällä. Suomi voisi maksimoida verotulot keventämällä työn verotusta. Se kuitenkin johtaisi jonkun karvalakki-demarin näkökulmasta eriarvoisuuteen, joten hän valitsee mielummin kireät verot, pienempi työmäärä, pienemmät verotulot ja pitkät jonot terveyskeskuksessa. Istukoot siellä sitten jonottelemassa, ehkä särkyä helpottaa tieto siitä että naapuri maksaa 50% marginaaliveroa palkankorotuksestaan, JOS ottaisi vastaan ylennyksen.

18 tykkäystä

Ehkä. 65k€/v tienaisi 5%-yks. pienemmällä verolla 3250€/v enemmän tekemättä mitään, joten samaan aikaan olisi niitä, jotka jopa vähentäisi työntekoa, koska pienemmällä työmäärällä jäisi sama raha käteen. Mene ja tiedä.

Tätä listaa voisi jatkaa toki loputtomiin, mutta merkitystä Suomen talouteen on oikeastaan vain sillä, mihin tuo “ensimmäinen” 3500€ käytettäisiin. Koska jos Suomi käyttää sen kotimaahan, esim. virkamiesten palkkaukseen, järjestöjen tukemiseen tms., nämä voivat ihan yhtä lailla ostaa terassin ja siten terassifirma palkkaa lisää jne…

Kyse on siis lopulta siitä, saadaanko enemmän yhteiskunnallista hyötyä 3500€:lla valtion vai yksilön toimesta. Suurituloisten veroja alentamalla itse mutuilen, että isompi osa käytetään ulkomaille kuin valtion toimesta.

Onko sinulla tästä jotain faktaa olemassa? Itse mutuilisin nimittäin, että ne, joilla marginaalivero% on tosi korkea, on työmäärä jo valmiiksi sellainen, ettei “työntekoreserviä” kovin paljon enää ole.

1 tykkäys

Mihin häviää se tuotos ja hyvinvointi, jonka korkean osaamistason työntekijä tekee yritykselleen/työnantajalleen kun hän päättää tsempata enemmän? Toki työntekijä saa siitä itselleen enemmän ansiota, mutta myös yritys saa sitä korkean osaamistason työsuoritetta, joka kannattavissa yrityksissä myydään korkealla katteella loppuasiakkaalle. Sinun laskelmassasi ei nyt ole tätä katetta ja sen veroa missään. Yrityksen liikevaihto ja henkilöstön palkkakulut eivät ole yhtä suuret, tai ei ainakaan pitäisi olla.

Tämä on se ongelma. Osaavat työntekijät jättävät osaamisensa täysillä hyödyntämättä.

No mieti nyt ihan vaikka että haluaisitko ottaa oman esimiehesi työtehtävät jos hän jää eläkkeelle? Paljonko saat lisää palkkaa verrattuna paljonko tulee lisää vastuita ja tehtäviä. Ja että paljonko palkankorotuksesta tulee oikeasti tilille kun 50% menee Sannalle. Et sinä kahtaa työtä itsellesi ota, mutta saatat todeta, että nykyinen työ ja nykyinen nettopalkka on parempi diili kuin oman esimiehen työ sen työn nettopalkalla. Pääsee vähemmällä ja saa melkeen saman. Ei tähän tarvitse mitään tilastoa, mutta jos kiinnostaa niin googlaa vaikka Akavan kyselyitä omille jäsenilleen. Tämä ilmiö on useammassa kyselyssä noussut esiin jäsenien keskuudessa.

Niin, ja tässä siis ongelma on se että jos sinä satut olemaan todella hyvä työssäsi ja olisit myös erinomainen vaihtoehto esimiehesi korvaajaksi, mutta sinua ei saa kovan verotuksen takia motivoitua antamaan osaavaa lisätyöpanostasi yrityksen käyttöön. Jos tätä tapahtuu laajalti yhteiskunnassa niin onhan se sanomattakin selvää, että saamatta jäänyttä bruttokansantuotetta kertyy läjäpäin.

4 tykkäystä

Eli jos 70k€/v ansaitsevan verotusta lasketaan 3500€/v, hän sen myötä alkaa jotenkin “tsempata enemmän”, vai mitä tarkoitat?

Puhun itse mielellään enemmän saman työtehtävän sisällä tehdystä lisätyöstä siksi, että asiantuntijatyö ja esihenkilötyö ovat niin eri asia, ettei siinä ainakaan itselläni ensimmäisenä paina raha, vaan työtehtävän totaalimuutos.

Mutta ymmärrän kyllä pointtisi tässä, ja uskon, että kyllähän niitä tapauksia on, jossa jätetään se haastavampi työtehtävä väliin siksi, ettei marginaaliverotus nappaa. Täten pitäisi pohtia, kuinka paljon marginaaliverotusta olisi pudotettava, jotta se alkaisi suurimmalla osalla nappaamaan? Tuskin tuo 5%yks. riittää? Riittääkö edes 10%yks.? Mitä alemmas tuosta mennään, sitä hankalampi valtion alijäämää on paikata…tai sitten saavat kyllä haastavassa työtehtävässä painaa aivan rotanlailla.

Ei vaan jos tämä 70k€ vuodessa tienaava palkkatyöläinen tekee vaikka konsulttityötä josta laskutetaan loppuasiakasta 300€/h, niin viikonlopputyöstä, jota kaveri ei jaksanut verotuksellisista syistä tehdä, jäi kaverilta saamatta 500€ (nettona 250€) ja yritykseltä 5000€.

Jos joku ylipäätään on käynyt niin paljon kouluja ja hankkinut niin paljon oman alansa erikoisosaamista, että hänen työtään voidaan myydä loppuasiakkaalle 300€/h, niin on todella typerää että näitä 300€ lappusia jää yritykseltä ja lopulta Suomen bruttokansantuotteelta saamatta vain siksi, että verottaja katsoo jokaisesta 300 eurosta kuuluvan sille +150€ ja siksi vuosikausia verorahoilla opiskellut asiantuntija näyttää koko hommalle keskisormea ja lähtee mielummin kalastamaan.

Mikä marginaaliveron pitäisi olla? Ei löydy varmaankaan yhtä oikeaa vastausta, mutta nyt se on selvästi liian suuri, sillä ihan oikeasti asiantuntijat kertovat avoimesti välttelevänsä ylennyksiä ja lisätöitä epäkannustavan tulonjaon vuoksi. Ihmiset äänestävät jo jaloillaan. Toki joku jo asuntolainansa maksanut saattaa ajatella prosenteista eri tavalla kuin toinen joka juuri aloitti omaa elinkautistaan, mutta yhtä kaikki tämä nykyinen 50% on aivan liian korkea.

14 tykkäystä