Maksetaan sitten kaikki koko työura saman verran euroissa eläkemaksuja palkasta.
Voisihan niitä ylisuuria palkkoja, jotka siis johtavat ylisuuriin eläkkeisiin jo tulon siirroilla hoitaa matkan varrella, niin ei tulisi ylisuuria eläkkeitä.
Millä helvetin perusteella joku voi päättää, että elämä vanhenpana ja eläkkeellä pitää elää minimi tasolla, kai se elämä on yhtä arvokasta silloinkin.
Joskus tulee mieleen, että jotkut ovat urallaan tehneet itsensä eteen myös aika palon, töitä jotta eivät ihan tarvitse köyhyys loukussa elää eläkkeellä.
En ole eläkkeellä vaan töissä, syksyllä tulee työuraa täyteen 46 vuotta.
Eihän tuo 400 miljoonaa johdu siitä, että nykyiset yrittäjät alivakuuttavat itsensä, vaan siitä, että ne jotka nostavat eläkettä nyt, niin heidän aikoinaan maksamia eläkkeita ei ole rahastoitu vastaavalla tavalla, kuin Tyel-järjestelmässä. Toki jos kaikki nykyiset yrittäjät maksaisivat todellisen työpanoksensa mukaan, olisi tuo potti pienempi, mutta tarkoittaisi tietenkin myös sitä, että siinä vaiheessa kun nykyiset yrittäjät jäävät eläkkeelle, pitäisi heillekin maksaa enemmän. Nyt kun moni makselee minimiä, tai lähellä sitä, niin joskus kaukana tulevaisuudessa tuo valtiolle kertyvä nettokustannus ehkä pienenee.
Jos Tyel-puolella olisi toimittu samalla tavalla, niin tällä hetkellähän valtio (me muut veronmaksajat) maksaisi noin 5,5 miljardia riittämättömien Tyel-maksujen vuoksi. (Työeläkemaksut 25,9 Mrd vs. maksetut eläkkeet 31,4 Mrd)
Mielestäni ainoa oikea leikkuri olisi malli, jossa kaikille luvattaisiin sama tuotto vuosien varrella maksamilleen eläkemaksuille. Siinä tulisi poliitikoillakin äkkiä kiire keksiä oikeita ratkaisuja järjestelmän tervehdyttämiseksi, kun ei voisi vain korottaa eläkemaksuja ilman merkittävää vastuiden lisääntymistä.
Järjestelmä ei tällaista ehkä kestäisi, mutta en oikein näe mitään muuta oikeudenmukaisempaa tapaa. Ymmärrän, että ne oikeasti vanhat sukupolvet ovat saaneet edullisempaa eläkettä, mutta se ei voi jatkua loputtomiin nuorempien sukupolvien kustannuksella.
Millä helvetin perusteella joku voi päättää, että elämä vanhenpana ja eläkkeellä pitää elää minimi tasolla, kai se elämä on yhtä arvokasta silloinkin.
Joskus tulee mieleen, että jotkut ovat urallaan tehneet itsensä eteen myös aika palon, töitä jotta eivät ihan tarvitse köyhyys loukussa elää eläkkeellä.
Eikös tämä tällä hetkellä mene niin, että he ovat työllään keränneet itselleen ylisuuret eläkkeet, mutta niiden maksamisen sysänneet nuorille? Tämä kait tässä on se ongelma. Eihän siinä mitään ongelmaa olisi, jos tuo kertymä olisi reilu niin eläkeläisille kuin nuorillekin.
Fiksummat voi korjata, mutta tuollainen käsitys minulla tällä hetkellä tuosta järjestelmästä on.
Niin, onko meillä siis todellisuudessa jonkinlaisia laskelmia siitä, kuinka paljon jonkunlainen esimerkkitapaus on uransa aikana eläkettä kerryttänyt ja kuinka isoa eläkettä tulee saamaan?
Eli tasan samoilla tienesteillä, kuinka paljon 64v (juuri nyt eläkkeelle jäävä) ja 35v (n. 35 vuoden päästä eläkkeelle jäävä) olisi maksaneet/maksavat eläkettä ja kuinka paljon sitä heille sitten maksetaan?
Mistä voin tarkistaa vuorotteluvapaaseen vaadittavan työhistorian? Riittääkö että tuolla työeläkekertymässä on merkintöjä riittävän monelta vuodelta putkeen, vaikka monena vuonna onkin tehty vain osa-aikaista, kesätöitä yms. työsuhteita esim. opiskelun ohessa?
Ok. Eli kassalla on tieto myös noista ikivanhoista työsuhteista vuosia ennen kassaan kuulumista?
Vuorotteluvapaalle jääminen edellyttää seuraavien ehtojen täyttymistä:
Sinulla on vähintään 20 vuoden työhistoria, joista viimeiset 13 kuukautta olet ollut yhtäjaksoisesti saman työnantajan palveluksessa. Kyseiseen jaksoon saa sisältyä korkeintaan 30 päivän palkaton poissaolo.
Herätellään ketjua eloon eläkeuutisoinnilla, jossa systeemiä ei parjata:
Leenan ensimmäisen eläkkeen summa oli 4 165,13 euroa. Siitä hän maksoi ennakkopidätystä 30 prosenttia. Nyt summa on korotusten jälkeen jo 4 771 euroa kuukaudessa.
– Eläkkeeni on suurempi kuin palkkani, Leena kertoo.
Niin, toinen puoli tietenkin mitä arvotti. 62v. eläkkeelle niin olisi jäänyt muutama euro vähemmän, mutta aikaa puolisonsa kanssa. No, valintoja kaikki.
” – Olen hyvin tyytyväinen elämääni nykyisellään, vaikka jäin leskeksi pari kuukautta eläköitymisen jälkeen.”
En lähtisi tuon uutisen perusteella tekemään ihan näin pitkiä johtopäätöksiä ihmisen ”valinnoista”. Me ei tosiasiallisesti tiedetä miten paljon hän vietti aikaa puolisonsa kanssa tai oikeastaan muutakaan hänen parisuhteestaan, ajankäytöstään tai elämästään. Puoliso olisi voinut menehtyä myös hänen ollessa 62,5 vuotias. Tiedämme, että eläkettä tulee enemmän kuin palkkaa.
Mutta eiköhän eläkejärjestelmään liittyvät moraaliset keskustelut liity myös tähän ketjuun. Samoiten voisi todeta, että miksi ihminen ei tekisi 60-80% työaikaa, säästäen muutaman euron palkasta ja tulevasta eläkkeestä, mutta viettäen enemmän aikaa perheensä kanssa? Valintojen maailma tosiaan.
Laitoin exceliin lukuja laittaa tähän liittyen. Vaikka 18 vuotiaana olisi alkanut eläkemaksuja maksaa, niin bruttoeläkemaksut loppuvat aika nopeaan ’kassasta’, kun aletaan maksamaan eläkeellä kuukausipalkkaa suurempaa eläkettä. Toisin sanottuna tuntuu järjettömältä, että näin voi edes käydä eläkesysteemissä.