No näin oli. Mä toimin vaan leipätyökseni musa-alalla, ei mun tarvitse tuollaisia muistaa 
Noin muuten totean, että vaikka levy-yhtiöt ja Teosto ovat eri puolilla pöytää, hyödyttää molempien duuni kunpaakiin osapuolta. Iso hatunnosto Teostolle, vaikka sieltä suunnalta tuleekin vain laskuja 
Arvasin. Niin fiksusti kirjoitit.
Mä muistan tuon 2017 lähinnä vain, kun itse olisin sinä päivänä kuunnellut musiikkia, mutta jäi sinä päivänä tekemättä.
Se on erittäin tärkeää, että musiikki on kaikille helposti saatavilla ja tekijät saavat siitä osansa. En usko, että tekoäly tulee syrjäyttämään niitä lempibiisejä, jotka on jo muodostuneet omiksi suosikeikseni. Olen musiikin kuuntelijana vielä sellainen, että kuuntelen samoja biisejä repeatillä, enkä vain ”kuluta” sitä.
Ihmiset on erilaisia.
Mielenkiinnosta…
Kummasta itse artisti saa itselleen enemmän, kun kuuntelen musiikkia Spotifylta vai Youtubelta?
Spotifyssa korvaukset riippuu siitä, millaisen tilin kautta musiikkia kuunnellaan. En ole viimeisiä tilastoja vertaillut, mutta aikaisemmin premium-käyttäjiltä tulevat korvaukset olivat tyyliin kymmenkertaisia mainosversion käyttäjiin nähden. Omassa vertailussa premium-käyttäjiä on stiimausmäärien osalta tyyliin 80 %. Mainosversion käyttäjien korvaukset on lähellä YouTuben käyttäjien korvauksia. YouTuben haaste on se, että korvaukset tulee käsittääkseni näytetyistä mainoksista ja mainosesto-ohjelmilla ne on helppo kiertää.
Mun vertailutilastot perustuu suurelta osin “retromusiikkiiin”. Nuorison hittien osalta jakauma voi olla ihan toisenlainen.
Tässä esimerkki New York Timesin jutusta aiheeseen liittyen. Itse pidän tätä mahdollisesti paljon isompana ongelmana musiikkiteollisuudelle.
Eli tekoälyn avulla viime viikolla julkaistiin Spotifyssa ja muualla biisi Heart On My Sleeve, joka oli tehty täysin AI:n avulla. Ongelma on siinä, että siinä oli käytetty tekoälyn avulla generoituja Draken ja The Weekndin ääniä (molemmat sattumoisin UMG:n artisteja). Pari lainausta.
But for others in the industry, the song — which became a viral curio on social media, racking up millions of plays across TikTok, Spotify, YouTube and more before it was removed this week — represented something more serious: a harbinger of the headaches that can occur when a new technology crosses over into the mainstream consciousness of creators and consumers before the necessary rules are in place.
Yet while A.I. Rihanna singing a Beyoncé song or A.I. Kanye West doing “Hey There Delilah” may seem like a harmless lark, the successful (if brief) arrival of “Heart on My Sleeve” on official streaming services, complete with shrewd online marketing from its anonymous creator, intensified alarms that were already ringing in the music business, where corporations have grown concerned about A.I. models learning from, and then diluting, their copyrighted material.
“The question is, as a society, do we care what Drake really feels or is it enough to just hear a superficially intelligent rendering?” she asked. “For some people that will not be enough. However, when you consider that most people listening to Spotify are doing so just to have something pleasant to listen to, it complicates things.”
Ymmärrän pointtisi, että tekoälyn avulla generoitu “bulkki” ei välttämättä musiikkibisnestä juurikaan hetkauta (vaikka 95% UMG:n katalogista on varmasti myös sitä bulkkia). Kuten sanoit, ihmiset hakevat kokemuksia ja usein niistä on vaikea tehdä yhtä vaikuttavia ilman inhimillistä elementtiä. Itse kulutan musiikkia samalla lailla kuin itse kuvailit. Hissimusiikkia sen sijaan AI:t varmasti ovat osanneet tehdä jo pitkään.
Tässä kuitenkin puhutaan eri asiasta: tekoälyn avulla melkein ilmaiseksi tuotetuista biiseistä jotka kuulostavat suosikkiartisteilta. Tämä voi tavalliselle kuuntelijalle olla aivan yhtä vaikuttava kokemus kuin artistin oma biisi. Tai jopa vielä vaikuttavampi, jos kyseessä on ennen kuulematon yhteistyö kahden suosikkiartistisi välillä. Tällaiset julkaisut dilutoivat artistin omaa tuotantoa ja tekevät siitä vähemmän spesiaalia.
En jaksa uskoa, että Universal olisi tähän reagoinut näin voimakkaasti, jos he eivät näkisi tätä myös isona ongelmana.
Varmaan juuri näin.
Voisivat toki tehdä jonkun sopparin, että AI:n käyttäjät saisivat käyttää heidän katalogiaan oman mielensä mukaan ja luoda itse musiikkia yhdistelemällä artistien tyylejä. 
Sitten kilahtelisi artistien tileille rahaa heidän biisien käyttämisestä luomisprosessissa. 
Ei niitä katalogeja ainakaan ilmaiseksi kannata antaa tekoälylle käytettäväksi, mutta miksi ei antaisi mahdollisuutta syventää fani-kokemusta ja samalla tienata sillä. 
Ilman katalogejahan ne tekoälyt ei sitä musiikkia pysty luomaan. Eri asia sitten, millaiseksi viidakoksi tuo muodostuu ja tekevätkö oikeasti niin…
Tässä nousee esiin mielestäni erittäin mielenkiintoinen dilemma tekijänoikeuksien suhteen (Käytetään esimerkkinä Rihannaa):
Ylipäätään tuntuu, että tekoälyt tulevat muuttamaan tekijänoikeuksia merkittävästi tulevina vuosina. Tässä tällaista yleistä pohdiskelua, jota on noussut mieleeni viime aikoina.
Disclaimer: Ei mitään hajua mihin talliin Rihanna tai Guetta mahtavat kuulua
Tekoälyn tulevaisuus ja sovellusmahdollisuudet on kyllä mielenkiintoinen pohdiskelun aihe, nimenomaan myös tekijänoikeuksien osalta,
Kuka sanoo, että OpenAI saisi käyttää kaikkia yliopistotutkimuksia luodakseen luotettavia vastauksia kielimallillaan, mutta laskuttaa perään tutkijoita OpenAIn käytöstä.
Osuit aika ongelman ytimeen.
Ideaahan ei saa omistaa, Sen vuoksi esimerkiksi tetrispelistä on monenlaisia versioita appikauppa pullollaan. Mutta peli ei saa liikaa muistuttaa Tetristä. Jonkin tekijän oikeusriidan Tetris oli voittanut, kun pelillä oli ollut alkuperäisen Tetriksen värit, äänet ja joitsin muitakin ominaisuuksia. Itse pelin kulkua ei pysty patentoimaan.
Varmaan musiikissa törmätään uudenlaisiiin tekijänoikeuskiistoihin. Nykyisellään niistä taitaa olla jokin sävelmäärä, jota pitää olla samanlaista tai jotain. Joku muu tietävämpi voisi selostaa paremmin, missä nykyisellään kulkee tekijänoikeuksien rajat.
Vanha, mutta yhä aivan mahtava:
Tosiaan kappaleissa on suht helppoa määrittää missä menee tekijäoikeuksien raja, mutta miten suojata oma “ääniprofiili”? En tosiaan tunne sen paremmin digitaalista kuin analogista ääntä, mutta voi oma äänen suojata tekijäoikeuksilla? Jos esimerkiksi sattuisin kuulostamaan Ville Valolta, niin voisiko hän haastaa minut oikeuteen vaikka selostessani E-urheilua? Entä jos sama selostus olisi tuotettu tekoälyllä?
Tähänhän vastaus on yksinkertainen. Jos tutkijat ovat lisensoineet tutkimuksensa avoimin oikeuksin, on esim OpenAI:lla ihan kaikki oikeus laskuttaa tekijöitä työkalun käytöstä. Isompi ongelma tulee, jos tekoälyä käsketään generoimaan taulu joka jäljittelee jonkun artistin tyyliä.
Kiehtova ongelma kerta kaikkiaan
Tom Waits on tätä ainakin tehnyt melko onnistuneesti jo vuosikymmeniä!
Sixteen years ago he won an influential case against Frito-Lay over a vocal sound-alike in a Doritos commercial, and he has pursued imitators ever since. Last Friday Mr. Waits was awarded damages in a case against the Audi division of Volkswagen for a commercial in Spain using music that was similar to his song “Innocent When You Dream,” sung in a voice like his. Another lawsuit is pending in Germany against the Opel division of General Motors, this one for a version of the Brahms “Lullaby” performed in what he calls a suspiciously Waitsian voice.
Tästä näyttää tulleen reilusti kuraa niskaan omistajilta. Q1-puhelussa sanottiin nyt näin:
Instead of selling newly issued shares on behalf of our employees to cover their withholding tax, the company decided to cover the tax burden using cash of approximately EUR 123 million, lessening the dilutive impact of these equity settlements by approximately 5 million shares or over 40%.
Eli diluutio vähenee reilusti edellisessä puhelussa julkistetusta suunnitelmasta. Silti outo viritelmä. Ohjelma luotiin jotta käteistä säästyisi 60-80 MEUR mutta nyt sitä kuluikin sitten 123 MEUR ja jäljelle jäävä diluutio siihen päälle.
@Aili on kirjoittanut kattavan jutun Universal Music Groupista… ja käsiteltiin jutussa vähän muutakin kuin vain Universal Music Grouppia.
Alaotsikot:
1. Markkinajohtaja
2. Kasvun laatu pelästytti sijoittajan
3. Tekoälyn pelätään muuttavan positiivisen kehityksen
4. Musiikki on matikkaa
5. Artisti keskeinen lähestyminen
6. Tekoälystä työkalu musiikkialalle
Tämäkin yhtiö julkaisi tuloksensa viime viikolla.
Kiirettähän tässä on pitänyt, mutta kerätään dataa.
Liikevaihto kasvoi vuoden takaisesta 9,0% euroina ja paikallisissa valuutoissa 15,6%. Euroina oikaistu EBITDA oli 9,2%.
Liikevoitto laski 11,4%. Vuoden 2022 1,6 miljardista 1,418 miljardiin euroon.
Ei mikään riemuvoitto, kun tärkeintä on, mitä jää viivan alle.
Tällainen vähän käytännön kysymys, että miten saatte ostettua UMGn osaketta?
Nordnetissä osake on OTC:nä erittäin epälikvidi enkä saa hankittua osaketta, vaikka suorittanut testit ja AOT:lla ostaisin.
Osuuspankilla pystyy ostamaan ihan tätä Amsterdamiin listattua osaketta. Siinä näyttäisi olevan vauhtia sen verran, että pääsee hyppäämään mukaan.
Suomi & Baltia on tietenkin ihan mitätön osa-alue Universal Musicin toimintaa, mutta hämmentävää on kyllä katsoa mitä vauhtia henkilökunta vaihtuu ja kuinka päteviäkin tyyppejä lentää firmasta ulos. Nyt vuoden lopulla yksi pihalle heitetyistä olikin firman täkäläinen toimari.
Toimiala itsessään elää tietenkin mielenkiintoista aikaa. Digimyynnillä on edelleen edellytyksiä kasvuun. Toisaalta, samaan aikaan kakunjakajia tulee entistä enemmän perinteisen äänitealan ulkopuolelta. Esim. hesari kirjoitti taas viime viikolla siitä, kuinka taustamusiikkiyhtiöt valtaavat jalansijaa Spotifyn soittolistoilla. Samaan aikaan tekoäly luo uusia haasteita. Esim. Suomessakin yritykset (parturit, taksikuskit, kaupat…) voivat ostaa tällä hetkellä sen perinteisen luvan äänitemusiikin julkiseen soittamiseen, tai sitten vaihtoehtoisesti hiljattain lanseeratun tekoälyllä luodun taustamusiikkipalvelun. Viimeksi mainitun hinta on n. 1/10 ensiksi mainitusta. Se tuskin palvelee vaikkapa nuorison suosimia vaatekauppoja tai ravintoloita, jotka haluavat soittaa tunnistettavia päivän hittejä tai klassikoita, mutta sananmukaisesti taustamusiikkina se kuulemma ajaa asiansa aivan kelvollisesti. Kuulostaa pieneltä asialta, mutta tosiasiassa taustamusiikkibisnes on radiosoittoon rinnastettava tulonlähde.
Universal Musicissa itseäni ihmetyttää eniten se, kuinka jäljessä se on muihin suuriin yhtiöihin nähden kataloginsa digijulkaisuissa (toki tätäkin asiaa saatan tarkastella maantieteellisesti turhan rajallisesti). Mutta toisaalta, riittääpä sitten ainakin kasvupotentiaalia.
Tää kiinnostaa. Millä tavalla se on jäljessä muihin isoihin verrattuna?
Jos onkin paikallista, niin ehkä juuri se syy, miksi heitetään porukkaa pihalle.
Tuo striimauskenttä onkin siinä mielessä epäreilu, että Spotifyn kaltaiset yritykset tekevät rahansa sillä, että heiltä löytyy kaikki, hittiartistieb tuotanto toimii sisäänheitto tuotteena.
Sitten kun asiakas saadaan sisään, algoritmit suosii tarjoamaan asiakkaille sellaista tuotantoa, josta ei tarvitse maksaa royalteja.
Sitten jos UMG:n kaltainen yritys päättääkin, että otetaan meidän katalogi täältä pois. Tehdään mieluummin oma alusta tai jotain Spotifylta katoaa osa maksavista asiakkaista, koska alustalta ei löydykään enää kaikki, mutta UMG:n bisnes ei kasva Spotifyn kokoiseksi, koska eihän siltäkään löydy ”kaikki”.
Otetaan esimerkki Suomesta. Universal Music osti vuonna 2010 usean miljoonan euron kauppasummalla keskeisen osan suomirockin historiaa hankkimalla Love Recordsin ja Johanna Kustannuksen katalogit. Noista katalogeista vasta pieni osa on saatavilla digitaalisessa muodossa. Sama tilanne on EMI- ja Poko-katalogien kohdalla, jotka päätyivät Universalille firman ostaessa EMI:n.
Vastaavasti Warner Music (joka omistaa tässä maassa eniten levytyksiä) toteutti Suomessa jo kymmenisen vuotta sitten hankkeen, jossa se digijulkaisi käytännössä koko Suomi-kataloginsa. Sony ei ole ihan yhtä pitkällä, mutta melko suurella prosentilla sekin yhtiö on täkäläisen kataloginsa digitoinut.
Tai sitten ongelma on kvartaalikapitalismissa, joka ei kulttuuriteollisuuten aina istu. Katalogien digitointi vaatii taloudellisia panostuksia, kun kelat digitoidaan (sen kai kaikki yhtiöt on jo tehnyt), digitoinnit masteroidaan ja hoidetaan digitointiin liittyvät perusduunit. On selvää, että noiden kulujen kuoletusaika on keskimääräisessä julkaisussa useampia vuosia. Mielestäni sijoitetulle rahalle tulee silti järkevällä aikajänteellä kohtuullinen tuotto, mutta se istuu silti huonosti siihen ajatteluun, että tuijotetaan vain kuukausien tai yksittäisen vuoden tulosriviä.
Tämä onkin se mielenkiintoinen asia. Spotifylle olisi todella kohtalosta, jos yksi neljästä suuresta hylkäisi palvelun. Sen neljäs suuri Universalin, Sonyn ja Warnerin rinnalla on siis indiekenttää edustava Merlin. Toisaalta Spotifyn asema on niin hallitseva, että olisi melko radikaali veto miltään toimijalta hylätä palvelu.
Ja tietenkin täytyy muistaa, että Spotifysta puhutaan vain sen koon vuoksi. Samat haasteet koskee kaikkia digipalveluita. Ja yksi haaste kaiken muun rinnalla on sitten vielä tällainen toiminta:
Mutta onneksi väärinkäytöksille myös luodaan vastatoimia. Esim. tuo mainittu Pesukone on tuutannut tänä vuonna ulos noin 50 singleä. Enää siitä ei kuitenkaan uutisoida yhtenä maamme kuunnelluimmista artisteista, vaan striimausmäärät ovat todella olemattomia. Soittolistojen manipulointi ei siis selvästikään enää onnistu entiseen tapaan.
Niin kvarttaalikapitalismissa tyypillisestä osa tuloksesta esimerkiksi kaksi prosenttia ohjataan tuotekehitykseen, joka tässä tapauksessa olisi esimerkiksi se katalogien digitalisointi. Mikäli yksikkö ei tuota tulosta, ei se pysty satsaamaan tuotekehitykseen.
Olisiko mahdollista, ettei kyseiset yksiköt ole tuottaneet tarpeeksi tulosta, eivätkä sitä kautta ole saaneet nappuloita kataloiden digitalisoimiseen.
Tähän hieman viittaisi myös täkälöisen johdon laittaminen uusiksi. He joutuvat kuitenkin ensimmäiseksi viikatteen alle, mikäli tulosta ei synny. Warner on muualla maailmalla pienempi tekijä. Suomessa siis ilmeisesti olisi tilaa myös vallata kaverin markkinoita. 
Jep. Tämänhän kaltainen kehitys on ollut nähtävissä elokuvien striimauspalveluissa. Esimerkiksi ensin Netflix ja Disney kävivät kiistaa kumpi tarvitsee toista enemmän ja pitäisikö Netflixin suositella myös Disneyn lefooja omiensa lisäksi. Ymmärtäähän sen, että royaltien maksaminen heikentää Netflixin tuloja.
Sitten Disney päätyi perustamaan Disney+:n. Toki se ei vielä ole lähtenyt ihan täysillä lentoon.
Oletan, että jotain samankaltaista kehitystä nähdään myös musiikin alalla. Molemmat perustuu kuitenkin samankaltaisiin lainalaisuuksiin.
Varmasti kyse on juuri siitä, että katalogista on haluttu poimia digiprojekteihin ns. hittituotanto ja jätetty muu osa sitten olemattomalle huomiolle. Tuossa ajattelussa on mielestäni muutama heikko lenkki: 1) Ainakin Suomessa suurista levy-yhtiöistä puuttuu tänä päivänä musiikkihistorian tuntemus ja siten kyky arvioida yksittäisnimien kysyntää edes suurpiirteisellä tasolla. Ns. katalogiasiantuntijat ovat joissain levy-yhtiössä potkittu pellolle ja toisissa taas eläköityneet; 2) Takavuosikymmenten myynti ei kerro paljoakaan tämän päivän kulutuspotentiaalista suuntaan tai toiseen. Esim. 1970-luvun suomiprogea ja jazzia on varmaankin myyty enemmän myöhempinä vuosikymmeninä kuin ilmestymisen aikaan; 3) Asioita voi tuotteistaa myös muuten kuin biisi tai artisti edellä. Esim. erilaisilla teemakokoelmilla aiemmin täysin epäkaupalliset levytykset ovat toisinaan saavuttaneet huomattaviakin kulutusmääriä myös digipuolella.
On toki niin, että julkaistessa keskiverron 1970-luvun albumin Spotifyyn, keskimääräiset striimausmäärät jää varsin rajallisiksi. Mutta kyllä siellä on myös aivan käsittämättömiä kuuntelumääriä jopa ei-hiteillä. Itse esim. pyörittelin juuri päätäni katsellessa, että Eemelin versiota Säkkijärven polkasta on striimattu pelkästään Spotifysta liki yhdeksän miljoonaa kertaa. Euroiksi muutettuna tuo tarkoittaa noin 40 000 euron tulovirtaa levy-yhtiölle. Ei paha yksittäisestä raidasta, jonka striimauspotentiaalia en ainakaan minä olisi osannut ennakolta ymmärtää.
Suomen Warnerillahan katalogin järjestelmällinen digitointiprosessi lähti käytännössä käyntiin siitä, että firman konttorilla oli tulipalo 2000-luvun alkuvuosina. Suurta tuhoa ei syntynyt, mutta joka tapauksessa siinä vaiheessa firmassa alettiin todenteolla miettimään arkistojen turvallisuutta. Warner osti syksyllä 1993 Fazer Musiikin osakekannan 143 miljoonalla markalla ja ehkä kansainvälisestikin alettiin funtsia, kannattaako tuollaisen investoinnin keskeisen omaisuuserän suojelu olla sillä tasolla, että kaikki voi kirjaimellisesti palaa savuna ilmaan vaikkapa jonkun sähkölaitteen vian tai palamaan unohtuneen kynttilän vuoksi.
Huomaan, että jaaritteluni alkaa mennä aika kauaksi Universal Musicista sijoituskohteena. Pahoittelut jälleen ja mukavaa joulua 
