Haluan kommentoida vielä tuohon Tuli Gabbardin henkilöön, vaikka menee hieman ohi ketjun aiheesta. Kuitenkin siinä mielessä relevantti asia, että on erinomaista tuoda kilpailevia näkökantoja ja tietoja ketjuun, ettei tämä ketju ja foorumi taannu “Anti-vaxxer MAGA” -tason kaikukammioksi, mutta vain toiseen päähän. Lisäksi Tulsi Gabbard on aikaisemmin ollut aivan merkittävä demokraattipuolueen jäsen ja itse en tiedä useita demokraattipuoluetta jättäneitä merkittäviä hahmoja (GOP on aivan omassa luokassaan laivan jättäneistä johtohahmoista), joten hän on mielenkiintoinen poikkeus joukosta.
Lisäksi, mielestäni on tärkeää osata lukea ja sietää myös sellaisia kommentteja, jotka eivät edusta omaa näkemystä. Jopa sellaisia, jotka eivät ole samaa mieltä kuin minä.
@JJMatias ja @tusinakassa tuovat hyviä näkökohtia Gabbardin henkilöön. Katsotaan hieman tarkemmin, kuka hän on. CNN on tehnyt hyvän faktaketjun henkilöstä 2019 demokraattien esivaalien alla. Wikipedian kanssa kattava. Kyseessä on selvästi älykäs, energinen, kunnianhimoinen ja aikaansaava henkilö.
- Vuonna 2002 vain 21 vuotiaana hän oli nuorin koskaan valittu edustaja Hawaijin osavaltion kongressiin.
- Palveli Irakissa 2004-2005
- 2006-2009 Hawaijin senaattorin avustaja.
- 2007 valmistui sotilaskoulusta kunniamaininnoin.
- 2008-2009 Kuwaitissa, terrosimin vastaisessa yksikössä
- 2010-2020 politiikkaa huipentuen ehdokkuuteen 2020 demokraattien presidenttiehdokkaiden esivaaleissa. Tuki loppupeleissä Bideniä.
- 2020 jätti demokraattisen puolueen ja ilmoitti toivovansa, että itsenäisesti ajattelevat tekevät samoin.
https://edition.cnn.com/2019/01/30/us/tulsi-gabbard-fast-facts/index.html
Tähän mennessä näyttää hyvältä. Itsenäisesti ajatteleva ja vahva nainen. Täydellinen itsenäinen ehdokas, vaihtoehto heille, joiden mielestä kumpikin valtapuolue haisee.
Ja sitten. Tulsi otti ja pääsi Venäjän televisioon Carlsonin kanssa pari vuotta sitten. Hän ei tosin kertonut, kuinka valtion, jonka bkt on 1/14 -osa USA:n btk:sta, sanktiot vahingoittaisivat Yhdysvaltojen kansalaisia. Yhdysvaltojen tuonti ja vienti Venäjälle ei ole taloudellisesti merkittävää, alle 1% bkt:sta. Toki, heille, jotka sitä kauppaa käyvät, kaikki sanktiot ovat pahasta.
“These sanctions don’t work,” Gabbard told Carlson in an exchange screened for Russians. “What we do know is that they will increase suffering and hardship for the American people. And this is whole problem with the Biden administration: They are so focused on how do we punish Putin that they don’t care and are not focused on what is actually in the best interests of the American people.”
Gabbard puolusti Venäjän hyökkäystä Ukrainaan, ennen kuin se oli poliittisesti muodikasta.
This war and suffering could have easily been avoided if Biden Admin/NATO had simply acknowledged Russia’s legitimate security concerns regarding Ukraine’s becoming a member of NATO, which would mean US/NATO forces right on Russia’s border
https://x.com/TulsiGabbard/status/1496695830715142148
https://edition.cnn.com/2022/03/01/politics/tulsi-gabbard-cpac-ukraine-russia/index.html
Ukrainaa ei kannata puolustaa, koska se ei ole demokratia.
Speaking on the Russia-Ukraine war, Tulsi Gabbard said that Ukraine is not worthy of protection because of not being a democracy.
Erityismaininta Yhdysvaltojen Ukrainaan perustamista biolaboratorioista.
The US-funded Biolabs in Ukraine has the potential to release dangerous pathogens. This claim led to echoes that the US is funding labs in Ukraine to use dangerous weapons against Russia.
Gabbardin mielestä Bidenillä ja Hitlerillä on sama mielenlaatu. Näin 4 vuoden Bidenin kauden jälkeen, en itse vielä näe yhtäläisyyksiä, mutta ehkä Gabbardilla on tarkempaa näkemystä. Olihan Capitolilla 2021 kova mellakka, joka muistutti vähän Saksan 1933 valtiopäivätalon paloa, jonka perusteella Hitler sementoi valtansa. Ehkä Capitolin mellakka oli Bidenin juoni perusoikeuksien polkemiseksi ja valtansa lujittamiseksi. Ennen kuin oli presidenttinä. Tai ehkä se oli jonkun muun masinoima juttu, ei sitä koskaan tiedä?
Gabbardilla on nostetta GOP:ssa ja erityisesti MAGA porukoissa, sillä hän on loistava esimerkki demokraatista, joka on kääntynyt republikaanien kannalle, vaikka ei ole liittynyt puolueeseen. Näitä esimerkkejä ei ole monta, joten sen vuoksi hän erottuu joukosta.
“Many campaigns are embracing her because she’s a former Democrat who has woken up to the left’s extreme policies,”
Jos pitäisi etsiä republikaaneista vastaavaa tapausta, ehkä Liz Cheney tai melkein kuka tahansa tältä listalta voisi sopia muottiin. Republikaani, joka on joko jättänyt puolueensa - tai jos heiltä itseltään kysytään - puolue on jättänyt heidät. Nämä tapaukset ovatkin siinä mielessä samanlaisia, että heidän näkemyksensä eivät ole muuttuneet vuosien varrella kovin paljoa, mutta republikaanisen puolueen näkemys on. Heidän viimeisin näkemyksensä on se, mitä Trump kulloinkin sanoo.
No, kaikki tietävät, että kun ajat muuttuvat, pitää itse muuttua mukana tai sinut jyrätään. Gabbard on muuttunut demokraatista Trumpia kannattavaksi MAGA -henkilöksi. Se on hänen oikeutensa. Moni republikaani ei ole muuttunut puolueensa mukana ja heidät on syrjäytetty. Listaa lukemalla voi nähdä trendin, että yhdistävä tekijä on Trumpismin vastustaminen.
No, tämä paasaus meni taas vähän sivuraiteille, kun piti Gabbardista puhua. Pointtina on se, että hän ei ole pelkästään kritisoinut demokraatteja - sitä on varmasti tehnyt ihan aiheesta - mutta hän on tietoisesti omaksunut todellisuudenvastaisia näkökantoja - mm. Venäjän aloittamasta sodasta Ukrainassa - ja linjannut mielipiteensä nykyään tarkasti MAGA porukan näkökantojen mukaisesti. On toki mahdollista, että hän uskoo niihin aidosti, mutta minulle tulee ensimmäisenä mieleen se sama tekopyhyys, josta hän on syyttänyt demokraatteja. That said, mielestäni demokraateilla on paljon oman pesän siivoamista, jota eivät ole kunnolla tehneet, jos ollenkaan. Heidänkin puolueensa muuttuu ajan mukana, mutta ei yhden henkilön agendan ajamana, vaan ruohonjuuritasolta nousevina trendeinä.