Maan toiseksi suurin lehti, konservatiivinen laatuaviisi The Wall Street Journal suomii kovin sanoin Trumpia heikosti sujuneista vaaleista. Lehden narratiivi läpi vaaliuutisoinnin on, että Trump on hävinnyt puolueelle useat vaalit peräkkäin, ja häviää myös 2024 jos pääsee ehdolle.
Maan neljänneksi suurin lehti, konservatiivinen tabloidi New York Post repi eilen Trumpin kappaleiksi.
Fox Corporation on nyt Trumpia vastaan, lukuunottamatta Fox Newsin itsenäisiä supertähtiä, joista varsinkin Sean Hannity pysynee vastedeskin lojaalina Trumpille. Tucker Carlsonin ja Laura Ingrahamin tulevien ohjelmien sävyä on kiinnostavaa seurata. Luulen että he pysyvät melko neutraaleina Trumpin ja DeSantisin välillä.
Donald – vapaata riistaa
Autoritaarisen johtajan valta perustuu usein kunnioitukseen ja pelkoon, jotka kietoutuvat toisiinsa. Kesällä 2015 Trumpilla ei ollut juuri kumpaakaan, vain innostunutta kannatusta kansan syvistä riveistä ja ivaa puolueen eliitistä. Syksyllä 2015 kuvaan astui hiljalleen pelko hänen käydessään kaikki poliittisen tapakulttuurin säännöt lanaten kilpakumppaneidensa kimppuun. Ensimmäinen uhri oli Jeb Bush, alkuvaiheen ykkössuosikki. Hänellä oli hölmistynyt ilme koko syksyn kun Trump vain lyttäsi koko Bushin klaanin. Jeb ei oikein pystynyt edes ymmärtämään mikä luonnonvoima häneen iski. Kuvaava on tämä kuuluisa pätkä tuolta syksyltä. Jeb on kuin koulukiusattu poika, joka yrittää edes hetkeksi keventää itsetuntonsa lanaamista hakemalla kiusaajaltaan yhteiset naurut yhteen vitsiin. Sen jälkeen kiusaaminen voi jatkua eikä Jeb pysty siltä puolustautumaan.
Marco Rubio yritti jossain vaiheessa laittaa vastaan Trumpin omalla maaperällä vihjaamalla tämän pienten käsien indikoivan myös pientä sukuelintä, mutta pian ”sweating Little Marco” oli ulkona.
Kovimman kohtelun sai viimeisenä pystyssä ollut Ted Cruz, senaatin häirikkö ja kovapintainen ukko.
Kunnioitusta Trump alkoi saada puolueessa voitettuaan yllättäen presidenttiyden, ja se kasvoi hänen saatuaan punaisen kongressin tuella läpi isoja veronalennuksia. Huipussaan hänen valtansa oli helmikuussa 2020. Hän oli absoluuttinen auktoriteetti jonka kritisointi johti heti sivuraiteille puolueessa ja jopa fyysisen väkivallan uhkaan. Hänen ainoaa oman puolueen senaattorikriittikkoaan Mitt Romneytä ei enää kutsuttu SPACiin, konservatiivinen tärkeään konferenssiin, koska hänen turvallisuuttaan ei kuulemma voitu taata.
Viimeiset kaksi vuotta Trumpilla on edelleen ollut kosolti kunnioitusta ja pelkoa, mikä on taannut hänelle suuren mielipidevallan missä tahansa puolueen asiassa, etenkin ehdokasasetteluissa. Elokuun SPACin presidenttigallupissa hän otti häkellyttävän murskavoiton. Viimeisinä päivinä ennen välivaaleja punainen aalto Trumpin johdolla väreili ilmassa. Viimeiset pari vuotta ehdokkudellaan enenevissä määrin flirttaillut Trump sortui yli-itsevarmuudessaan hirvittävään virheeseen tämän viikon maanantaina. Hän sanoi, ettei halua häiritä vaalien viime metrejä, mutta ensi tiistaina tulee ”suuri ilmoitus”, jota avustajat kuulemma yrittävät nyt perua. Marraskuu on noin yleisesti huonoin mahdollinen kuukausi avata kampanja. Edessä siintää nelipäiväinen kiitospäiväviikonloppu ja joulunpyhät. Kampanjan ensimmäiset pari kuukautta ovat symbolisesti tärkeät, niihin tarvitaan härkäviikkojen pöhinää, ei vuoden isoimpien pyhien lomailua.
Eipä siinä vielä mitään, mutta juuri nyt lumipallo vyöryy voimalla väärään suuntaan, ja akuuteimman ärtymyksen pitäisi antaa laantua ennen ehdokkaaksi asettumista. Jos Trump ensi tiistaina asettuu, kampanja lähtee heti väärällä jalalla liikkeelle, tunnelma hänen ympärillään on niin negatiivinen. Pelko on väistynyt, häntä voi vapaasti kritisoida, häntä vastaan voi vapaasti asettua. Vallan aura on riisuttu häneltä, jolloin häneltä aiemmin sallitut itserakkaat lausuntonsa häviöiden hetkellä lisäävät nyt kritiikkiä. Trumpilla ei ole enää voimaa yrittää estää DeSantisin ehdokkuutta eikä uhkailla tätä. Kisaan tullee muitakin, eräs varteenotettava nimi on Mike Pence jolla on kana kynittävänä.
So help me God
Ensi tiistai on superpäivä, koska samaan aikaan kun Trump puhuu Floridassa (jossa häntä aivan erityisesti halveksutaan tällä hetkellä), Mike Pence julkaisee muistelmansa. Hän antoi niistä heti välivaalien jälkeen otteita WSJ:lle. Niissä Pence kertoo ensimmäistä kertaa viimeisistä viikoistaan Trumpin varapresidenttinä. Pencen mukaan Trump yritti erilaisilla keinoilla pehmittää häntä hylkäämään vaalitulos 6.1. Trump oli esimerkiksi havainnut, että Twitterissä trendaa kysymys, mitä Pence aikoo tehdä. Tähän viitaten Trump sanoi:
”If you want to be popular, don’t do it.”
Kun kriittinen päivä lähestyi, Pencen mukaan Trumpin maanittelu voimistui:
”You’re too honest. Hundreds of thousands are gonna hate your guts. People are gonna think you are stupid.”
Kuudennen päivän aamuna Trump soitti Pencelle, todeten: ”You’ll go down as a wimp.”
Pence kertoo yksityiskohtaisesti tunnelmistaan Capitolin kaaoksessa. Trumpista ei kuulunut mitään silloin eikä seuraavina päivinäkään. Vasta viisi päivää valtauksen jälkeen he tapasivat. Pencen mukaan Trump näytti väsyneeltä ja hänen äänensä oli maassa. Trump kyseli Pencen kuulumisia, tämä vastaili lyhyesti. Pence kertoi rukoilevansa vastedeskin Trumpin puolesta. ”Don’t bother”, kuului vastaus. Kun Pence oli lähdössä, Trump halusi vielä sanoa jotain.
”What if we hadn’t had the rally? What if they hadn’t gone to the Capitol? It’s too terrible to end like this.”