Näin huomaamme, kuinka maksajasta puhuminen johtaa harhaan. Se nimittäin ohjaa ajattelemaan koko taloutta ikään kuin mitään muuta ei olisi kuin yksittäisten ihmisten välinen kaupankäynti.
Eläkeläisten tulojen minimitaso ja sairaanhoito järjestetään käytännössä kaikissa teollisuusmaissa julkisesti. Jopa Yhdysvalloissa, tuossa yksilöiden heitteellejätön mallimaassa, on social security (lähes koko vanhusväestön kattava julkinen eläkejärjestelmä) ja medicare (lähes koko vanhusväestön kattava julkinen sairaanhoito).
Päätökset tällaisesta järjestelmästä tehdään normaalin julkisen sektorin päätöksentekoprosessin kautta, ja tasavalloissa vahvin ryhmä on se, joka kykenee saattamaan uurnille eniten myötämielisiä äänestäjiä. Kun nyt puhutaan suurten ikäluokkien asioista, on muistettava että heitä on paljon ja he (toisin kuin nuoret) ovat tottuneet käyttämään äänioikeuttaan.
Tämä muuten on yksi keskeisistä kirjan The Great Demographic Reversal: Ageing Societies, Waning Inequality, and an Inflation Revival premisseistä.
Kiinnostava kysymys ei siten ole, löytyykö julkiselta sektorilta halua järjestää eläkeläisten hyvinvointi, vaan kykeneekö se sen tekemään.
Lähtökohtaisesti valtiolla on väkivallan monopoli ja siten kyky taivutella yksittäiset ihmiset toimimaan tietyllä tavalla. Käytännössä valtio pääosin tyytyy uhkaamaan väkivallalla ja ohjaa ihmiset maksamaan veroja ja muutenkin toimimaan lakien mukaan.
Talouskeskustelussa eniten huomiota saa kysymys siitä, minkälaiset rajoitteet valtion toiminnalle tulee talouden lainalaisuuksista. Me keski-ikäiset ja meitä vanhemmat muistamme 1990-luvun puheet markkinavoimista, jotka eivät jättäneet pienelle Suomelle paljoa toimintavapauksia. Muissa maissa valtion yritykset taivuttaa talous omaan tahtoonsa on joskus johtanut tuhoisaan hyperinflaatioon.
Aiempi viestini pyrki pohtimaan tätä kysymystä.
Oma vastaukseni on, että se on kaikkea tätä, samalla tavalla kuin kuusi on numero, puu ja sinun taivaankappaleesi. Eli sanalla raha tarkoitetaan eri yhteyksissä eri asioita. Olen hiljalleen taipumassa tämän kirjan kannalle:
Olet aivan oikeassa, että meidän julkinen sairaanhoito on kriisissä. Väittäisin, että siihen on kaksi isoa syytä: (a) suomalainen maksaja-diskurssi saa päättäjät pelkäämään vääriä asioita, kun fokusoidaan rahaan kun pitäisi miettiä reaalitaloutta ja (b) umpisurkea strateginen johto. Sairaanhoitojärjestelmä on vuosikymmeniä kestäneellä osaoptimoinnilla ajettu resursseja tuhlaavaan pahoinvoivaan tilaan.
Jäin tähän vielä miettimään, että puhunko nyt niin paljon politiikkaa, että pitäisi siirtää viesti sinne ja kävin lukemassa ketjun aloitusviestin:
Siinähän se todellisuus tuli todettua jo marraskuussa 2018.
Ehkä tämä keskustelu kuitenkin istuu paremmin tänne talouden pidemmän ajan trendejä käsittelevään ketjuun. Onhan tämä kuitenkin enemmän makrotalouden nojatuolifilosofointia kuin pörssejä tai varsinaista politiikkaa.