Rahoitusvaikeuksista kärsivälle Valoelle on kertynyt huomattava määrä yksipuolisia velkomustuomioita – ”Pääosa johdon energiasta menee rahoituksen järjestelyyn”
Valoe on saanut pörssihistoriansa aikana lukuisia yksipuolisia velkomustuomioita. Kymenlaakson käräjäoikeudessa tapauksia on käsitelty edellisen vuoden aikana kolme.
Vanhojen protestilistojen perusteella Valoe on saanut vähintään 14 yksipuolista velkomustuomiota sen jälkeen, kun yhtiön nimi vuonna 2015 muuttui nykyiseen muotoonsa. Aivan kaikki yksipuoliset velkomustuomiot eivät päädy protestilistoille, mutta Valoelle tuomioita vaikuttaa listojen perusteella kertyneen enemmän kuin kaikille muille pörssiyhtiöille yhteensä.
Vuonna 2017 Valoelle yksipuolista velkomustuomiota haki jopa Helsingin pörssi, jolle Valoe ei ollut maksanut pörssinoteeraukseensa liittyviä maksujaan. Pörssille maksamattomia velkoja oli kertynyt yhteensä 76 000 euron arvosta. Vanhojen protestilistojen perusteella vastaavaa tapausta ei ainakaan Helsingin pörssin lähihistoriasta löydy yhdeltäkään toiselta yhtiöltä.
Valoen osakekurssi kävi tänään ATL, tasan 0,02€. Onko teillä tietoa, miten osakekurssi yleensä käyttäytyy, kun kaksi senttiä saavutetaan? Voimistuuko syöksykierre (millä aikataululla), onnistuisiko vielä 100->1 desplit tai löytyykö pelastava Meriaura?
Minkähän takia Meriauraa kiinnostaisi ostaa yritys jolla ei ole tuotantoa, mutta velkaa on ja paljon. Ja jos on velkaa niin vielä enemmän on osakkeita ja warrantteja.
Olisi helpompaa tehdä diili Savisalojen kanssa ja antaa Valoen mennä konkurssiin. Sitten ostaa konkurssipesästä ne osat joilla on jotain arvoa ja alkaa toiminta puhtaalta pöydältä Savisalojen toimiessa konsultteina.
Ensiksi pitäisi kyllä miettiä uudelleentuotteistus sillä nämä nykyiset IBC:t eivät myy. Kopecek arvelee IBC:n korvaavan Topconit joskus noin vuonna 2028, mutta samaa jargonia Kopecek on jauhanut viimeiset 10vuotta.
Valoella ei käsittääkseni ole itse suunniteltua tuotetta vaan Valoen panelit perustuvat ISC Konstanzin reseptiikkaan. ISC:ltä löytyy IBC:n lisäksi Topconeja niin miksei Meriaura-Valoe alkaisi valmistaa näitä Polyperttejä jos siis ylipäätään on uskoa Savisalojen kykyyn saada tuotanto siihen malliin, että se pystyy kilpailemaan muita valmistajia vastaan.
Yksi valttikortti Valoella on eli sillä on omaa kennotuotantoa ja jos liettuan kennolinjan voisi valjastaa Topcon-tuotantoon niin …
Toisaalta ei ne Topconitkaan vielä erityisemmin myy, mutta maailmalla arvellaan, että niiden maailmanvalloitus olisi juuri nyt alkamaisillaan.
Tai sitten jos Valoe keksii ratkaisun IBC:n korkeiden valmistuskustannusten alentamiseksi, mutta eivät sitä ole vielä keksineet ISC-Konstanz ei Panasonic ei LG ei PowerSun ei kiinalaiset eikä muutkaan IBC:n kanssa toimineet.
Eli eiköhän vaan jatketa samalla linjalla ja paineta lisää osakkeita niin kauan kun joku vielä niitä haluaa ostaa
Tämä kannattaa lukea huolella, jos haluaa tietää missä Valoella mennään rahoituksen ja projektien suhteen. Hyvin yksityiskohtaista tietoa, johon omia sijoituspäätöksiä voi peilata.
Tässä Paulin ennakkokommentit, kun yhtiö julkaisee Q2-tuloksensa torstaina.
Valoe raportoi Q2-liiketoimintakatsauksensa torstaina 24.8. Odotamme raportoitujen liikevaihto- ja tuloslukujen noudattavan viime ajoilta tuttua kaavaa. Tuotekehitysprojekteja on Q2:lla viety eteenpäin, mutta merkittävää kasvua ei ole vielä saatu ja tulos jää siksi selvästi negatiiviseksi. Yhtiö tiedotti torstaina 17.8. lisätietoja vaikeasta rahoitustilanteestaan ja nähdäksemme liiketoiminnan jatkumiseen liittyvä epävarmuus on kohonnut selvästi.
Valoe tarvitsee saman lääkkeen kuin naapuri Savosolar. Johto voi jotain osata (en kehtaa sanoa mitä), mutta ei kyllä markkinointia ja bisnestä kokonaisuutena. Silppoutuneet omistajat eivät ole hallinneet tärkeintä tehtäväänsä, yrityksen johdon valintaa. Saa nähdä mitä tästä tulee. Ihan mielenkiinnosta roikun vähän mukana.
Tämähän on centtiosake, mutta entäs, jos menee sentin alle?
Q2:n liikevaihto oli odotetusti matala, mutta säästöt auttoivat pienentämään tappioita. H2:lle suunniteltu laajempi rahoitusratkaisu voi auttaa yhtiötä edistämään kasvustrategiaansa, mutta voi myös johtaa nykyisten omistajien merkittävään dilutoitumiseen.
Osakkeenomistajat (valoe.fi) 2.8.2023
No nyt on mielenkiintoinen lista. Kaikkiaan 11 suurimmista 20 omistajasta on lisännyt osakemääräänsä 31.3. tilanteesta.
Apteekkien eläkekassalla riittää uskoa Valoeen ja se on nyt neljänneksi suurin omistaja 15,8 milj osakkeella (3,06 %), lisäystä edelliseen 5,3 milj. osaketta.
Ingman Finance on nyt 8. suurin (2,05 %) ja sillä on nyt 10,6 milj. osaketta, lisäystä edelliseen samoin 5,3 milj. osaketta.
Jocerin lisäys 4,4 milj. ja Eyemaker’s Finland 3,6 milj.
Myös Citibank on edelleen listoilla 6,5 milj. osakkeella, lisäystä 1,2 milj. osaketta.
Lienee selvä, että nämä isot omistajat ja pääomasijoittajat ovat saaneet tietoa, joka on vakuuttanut heidät siitä, että sittenkin kannattaa sijoittaa Valoen tulevaisuuteen.
Oikein hyvä signaali.
Salkunrakentajassa oli juttu Valoesta, jonka lukee muutamissa minuuteissa.
Uusiutuvan energian sovelluksia tarjoava kotimainen pörssiyhtiö Valoe on mukana EU:n uudessa GIANTS-projektissa kehittämässä kevyitä sähköajoneuvoja kaupunkiliikenteeseen. Mukana ovat myös autojätit Toyota ja Renault.
Onkohan tuo GIANTS-projektissa mukana oleminen nyt herättänyt joidenkin mielenkiinnon Valoeta kohtaan, kun kurssi noussut tässä pari päivää ihan kivasti? Valoen kannalta muut projektin osapuolet kun kyllä erittäin kiinnostavia ja potentiaalia omaavia.
Vaihto on 7000 euroa eli ei kukaan ainakaan rahallista satsausta ole laittanut peliin Giantsin takia.
Eiköhän hinnanousu johdu siitä ettei nyt ole kuolonkierrerahoittajia myymässä. Kurssi huitelee samoissa lukemissa missä Riweri myi possaansa ja sai hinnan putoamaan sen puoli senttiä.
Nyt ollaan siinä rajoilla että saako Winance vaihdettua 2,5miljoonan lainansa osakkeiksi 1 sentillä vai ei. Jos eilinen jäi viimeiseksi sentin päiväksi on Winancella 15 päivää aikaa tehdä vaihtopyyntö Valoelle eli noin kolmessa viikossa pitäisi tulla ilmoitus siitä mitä Winance aikoo tehdä vaihtovelkakirjoillaan. Toki Valoella ei ole niin paljon osakkeita jotka se voisi luovuttaa Winancelle ja Valoella on myös noin kuukausi aikaa vastata Winance vaihtopyyntöön eli ilmoituksiin voi kyllä mennä vielä parikin kuukautta jos niitä venytetään.
Katsoin että yhtiön osakemäärä on noussut 31.12.2022 → 2.8.2023 418M → 518M. Eli kun 100M uutta osaketta on tullut ja top20 omistajalistalle pääsee 4M osakkeella niin olisi aika ihmeellistä jos top20 omistajien osakemäärä ei olisi noussut.
Nyt tuli Valoelta YT-neuvotteluista tiedote. Tiedotteen mukaan YT:t ei estä asiakkaiden palvelemista tuotannon tai tuotekehityksen osalta. Ei annettu mitään tarkempia numeroita mahdollisista säästöistä. Olettaisin että kulutaso säilyy loppuvuonna suurinpiirtein Q2:n mukaisena.
Tässä olisi tuore Paulin tekemä laaja raportti Valoesta. Laajat rapsat ovat aina kaikkien luettavissa.
Integroitavaan aurinkoenergiaan erikoistunut Valoe on kasvattanut resurssejaan viime vuosina ja saanut useita tuotekehitysasiakkuuksia, jotka voisivat myöhemmin massatuotantoon edetessään moninkertaistaa liikevaihdon ja nostaa liiketoiminnan kannattavaksi. Kasvu on kuitenkin toteutunut odotuksia hitaammin ja samalla osakevetoiset rahoitusratkaisut dilutoivat huomattavasti nykyisiä osakkeenomistajia. Rahoitustilanteen korjaaminen edellyttäisikin kaupallisia onnistumisia yhtiöltä.