Lähtökohtaisesti väittäisin, että vapaaherrailu/fire touhut ovat aika yksinäisen ihmisen puurtamista, eivätkä välttämättä sovi sellaiselle jolla on vahva tarve kuulua johonkin porukkaan. Tottakai asiaan vaikuttaa perhe, työympäristö ja jääkö sieltä töistä pois vai ei, ihmisen oma sosiaalisuus jne, mutta kyllähän tämä hankaloittaa asioita huomattavasti.
Jonkun ktm työuran tehnyt voi kokea tämän hyvin eri tavalla, mutta itse lähestyn tätä duunarinäkökulmasta ja kyllähän sitä on auttamattomasti työyhteisön outolintu. Pelkästään sijoituksista puhuminen koetaan joissain porukoissa kehuskeluna, enkä minäkään sen puoleen osaa ottaa kantaa heidän keskusteluihinsa. Itse en ole näihin lainanpyytelijöihin törmännyt, mutta kyllähän näitäkin on. Myös kateus tulee joissain ystävyyssuhteissa esteeksi. Omallakohdallani olen yllättävää kyllä huomannut, että kaikista kateellisimpia tuntuvat olevan ne, joilla olisi täydet mahdollisuudet saavuttaa minut ja mennä jopa ohi, mutta elintavat on rukattu niin ettei se ole mahdollista ja tämän katsotaan olevan minun vika. Myös jo ihan ideologisella tasolla olen ainakin itse joutunut käytännössä tavoitteen alusta alkaen selittelemään itseäni ja syitäni. Jos kokisin tarpeellisena “kuulua porukkaan”, olisin antanut jo alkumetreillä periksi pelkästään jo siksi, että vältyn niiltä kaikilta epäileviltä katseilta ja silmien pyörittelyiltä, kun kuka minä nyt oikein kuvittelen olevani. Nyt kun tätä matkaa on jo kuljettu ja maaliviiva häämöttää, niin ei voi kun taputtaa itseään selkään, että onneksi en kuunnellut niitä suunnilleen jokaista vastaantullutta ihmistä.
59 tykkäystä