Lähtökohtaisesti väittäisin, että vapaaherrailu/fire touhut ovat aika yksinäisen ihmisen puurtamista, eivätkä välttämättä sovi sellaiselle jolla on vahva tarve kuulua johonkin porukkaan. Tottakai asiaan vaikuttaa perhe, työympäristö ja jääkö sieltä töistä pois vai ei, ihmisen oma sosiaalisuus jne, mutta kyllähän tämä hankaloittaa asioita huomattavasti.
Jonkun ktm työuran tehnyt voi kokea tämän hyvin eri tavalla, mutta itse lähestyn tätä duunarinäkökulmasta ja kyllähän sitä on auttamattomasti työyhteisön outolintu. Pelkästään sijoituksista puhuminen koetaan joissain porukoissa kehuskeluna, enkä minäkään sen puoleen osaa ottaa kantaa heidän keskusteluihinsa. Itse en ole näihin lainanpyytelijöihin törmännyt, mutta kyllähän näitäkin on. Myös kateus tulee joissain ystävyyssuhteissa esteeksi. Omallakohdallani olen yllättävää kyllä huomannut, että kaikista kateellisimpia tuntuvat olevan ne, joilla olisi täydet mahdollisuudet saavuttaa minut ja mennä jopa ohi, mutta elintavat on rukattu niin ettei se ole mahdollista ja tämän katsotaan olevan minun vika. Myös jo ihan ideologisella tasolla olen ainakin itse joutunut käytännössä tavoitteen alusta alkaen selittelemään itseäni ja syitäni. Jos kokisin tarpeellisena “kuulua porukkaan”, olisin antanut jo alkumetreillä periksi pelkästään jo siksi, että vältyn niiltä kaikilta epäileviltä katseilta ja silmien pyörittelyiltä, kun kuka minä nyt oikein kuvittelen olevani. Nyt kun tätä matkaa on jo kuljettu ja maaliviiva häämöttää, niin ei voi kun taputtaa itseään selkään, että onneksi en kuunnellut niitä suunnilleen jokaista vastaantullutta ihmistä.
On todellakin yksinäistä hommaa ainakin täällä maaseudulla jos puhuu sijoitushommista, kaukomaiden kalareissuista yms. työpaikan kahvipöydässä. Lähinnä tulee outoja katseita eikä osata sanoa mitään kun joskus tällaisia lohkaisen lämpimikseni. Ero siis siinä että itse ollut omistaja ja olisin ihan hyvää pataa tehtaan väen kanssa, mutta ei ole mitään puhuttavaa. En jaksa sekuntiakaan keskittyä puhumaan mistään tietokonepelistä tai sarjan tapahtumista minkä ympärillä monen elämä ilmeisesti pyörii. Mutta ymmärrän kyllä jos mun kans ei kiinnosta keskustella koska tehtaassa kyllä kaikki vähänkään varakkaammat ovat automaattisesti paskiaisia ihan sama mitä puhuu. Itse tykkään aidoista asioista ja harrastuksista jotka vie eteenpäin. Varmaan tästäkin syystä burnout tuli koettua, kun on ollut ikään kuin väärässä paikassa/seurassa liian pitkään ja hyvin yksin omien mielenkiinnon kohteiden kanssa. Nyt voi olla lähtö lähellä ja vielä koitan hetken olla ja sitten ainakin tosi pitkä tauko sitä kalastelua vaikka miljoonassa ei olla mutta puolessa kyllä. Oli vähän liikaa mulle olla 1,5 vuotta umpi väsyneenä burnoutissa töissä ja puhua säästä kun kaveri kiertää purjeveneellä maapalloa ja kalastelee 
En koe, että vapaaherrailu tai sijoittaminen sinänsä tekee ihmistä yksinäiseksi. Raha ja varallisuusasiat on sellaisia mistä ei yleensä hirveästi jutella “kahvipöytäkeskusteluissa” tai muutenkaan. Se ei ole sellainen helppo ja kevyt aihe. Eri asia, jos on kavereita, jotka myös sijoittaa.
Oon huomannut, etten nykyään jaksa keskustella kovinkaan paljon sijoittamisesta. Edes niiden kavereiden kanssa, joilla on sama harrastus. Siitä tulee vähän samanlainen olo kuin työasioista jauhamisessa. Sijoittamisen perusasiat on jo puhuttu niin moneen kertaan, että harvoin kukaan mainitsee mitään uutta ja mielenkiintoista.
Palaan vielä yksinäisyys asiaan. Eri ihmisiä kiinnostaa eri asiat. Tärkeetä on löytää samanhenkisiä ihmisiä omaan elämään. Hyvät ihmissuhteet ja verkostot lisää merkityksellisyyden tunnetta. Ihmissuhteet muuttuu ja vain harva kestää läpi elämän. Siksi tarve verkostojen ylläpitämiselle ja rakentamiselle ei lopu koskaan. En pidä sitä varallisuuden määrään liittyvänä asiana.
Samaa mieltä… Tuskin se vapaaherrailu yksinäiseksi tekee… Voihan sitä erilaisia suhteita solmia vapaallaan… Enemmän aikaakin ihmissuhteille ja harrastuksille. Kalakavereita, golftuttuja, ja jos viettää aikaa vaikka puolet vuodesta aasiassa niin kyllä sitä sosiaalinen kaveri nopeasti ystäviä saa… Epäilen että se on toisin päin että halutessaan vapaaherrana saa kyllä ystäviä kun on aikaa ihmissuhteisiin panostaa…
Ei kaikille se työyhteisöön kuuluminen ole ainoa porukka josta jotakin ystävyyssuhteita voi kehkeytyä.
Raha on edelleen aika tabu aihe työpaikalla. palkkaerotkin vaikuttaa tietty, että kenen kanssa voi ylipäätään avata keskustelua. Sijoittaminen ei myöskään ole kovin suosittua. Omassa työporukassa on paljon hyvätuloisia +100k€ vuosiansiotuloilla. Joka vuos käyn tottakai verokoneesta tarkistamassa tilanteen ja pannut merkille sen, että useimmilla pääomatulot on puhdas nolla euroa tai jotain ihan olematonta tuloihin nähden. Joko ovat hoitaneet sijotuksensa yrityksen kautta tai muuten verotehokkaasti tai sitten kaikki omaisuus on kiinni seinissä ja loput menee elämiseen. Luultavasti toi jälkimmäinen.
Siksi juuri sitä lähtöä tehdäänkin töistä, että saa olla enemmän haluamiensa ihmisten seurassa… ja totta edellisiin että ei sitä töissä voi olettaakkaan että kaikki jaksa puhua jostain sijoittamisesta. Mutta ylipäätään jos on paljon täysin erihenkisessä porukassa 50% elämästä, niin kyllä se vaan pidemmän päälle syö jaksamista.
Minä olin vapaaherra tosiaan tuossa kolmisen vuotta, mutta olihan se fakta ettei se sopinut itselleni tässä vajaa 50v. iässä pitkän päälle. Tosin salkut ei juuri miljoonaakaan ylittäneet missään vaiheessa.
Niinpä ryhdyin verkostojen kautta ensin sijoittamaan muutamiin yrityksiin ja nyt olen jo yrittäjä-statuksella yhdessä projektissa. Minulle jäi silti aika vapaa ajatustapa ja otan edelleen aikaa silloin kun haluan. Minulle on tapahtunut viimeisien vuosien aikana niin paljon kaikkea, että ei meinaa toki pää mukana pysyä menossa. Mutta oikein kun ajattelee, niin täysin mahdottomalta tuntuisi ikinä enää olla oravanpyörässä. Mutta omalla kohdalla yrittäjyys lähti vahvasti verkostojen tukemana ja porukalla, yksin ei olisi uskaltanut eikä ehkä osannutkaan.
Teen kovasti välillä töitä, mutta välillä pitkiä etäilyjä ja vapaita milloin vain siltä tuntuu, itsehän tässä on vastuussa mitä tekee. Kuukauden joululoma, maaliskuu Keski-Euroopassa ja muuta pientä kalenterissa mukavasti 
Ehkä yksi tärkeä asia tunnistaa ainakin itselläni on se että ei kannata tehdä mitään lopullisia päätöksiä. Sen verran kuitenkin päätin että kun joidenkin vuosien päästä tulee 40v mittariin, sen jälkeen en tee pidempää kuin 4 päivän viikkoa (hml) vastaanottotyötä. Muina aikoina voi sitten tehdä kiinnostuksen mukaan sijoitusta ym. Klo 9 aloitus on aamutorkkuna ollut itselleni ehdoton jo vuosia.
Totaalinen työn jättäminen olisi itselleni absurdia jo siinä mielessä että tykkään siitä (kunhan ei ole liikaa), ja olen tehnyt niin pitkän tien päästäkseni tähän ammatilliseen pisteeseen. Ehkä vapaaherruus onkin juuri sitä että saa itse valita työmääränsä? Kolmen päivän viikkoon pudotus mahdollisesti sitten aikanaan.
Eräs perheellinen tuttava kuoli vastikään sairauskohtaukseen nukkuessaan 40-vuotiaana. Tällaiset tapahtumat laittavat aina miettimään arvoja ja valintoja.
Nyt on kulunut vuosi siitä kun luovuin pienestä oy:stä 50vuotiaana kun siihen tuli mahdollisuus. Olin varsinkin näin jälkikäteen ajateltuna, ja nyt sopivan etäällä edellisestä katsottuna täysin kypsä ja valmis lopettamaan sen. Pari viimeistä vuotta oli jo liikaa. Vitutus vain kasvoi ja vaikka silloin en sitä tosiaankaan ymmärtänyt, niin oli myös turhaa stressiä alkanut kertyä viimeisinä vuosina vaivihkaa.
Ikää nyt 51 v. kaksi lasta jotka jo työelämässä suht omillaan. Velaton talo ja myös pieni kesämökki. Vaimo, lasten äiti, ja tullaan edelleen mukavasti toimeen. osakkeissa kaikki kiinni mitä ei tarvitse.
Kuitenkin aloitin myös toiminimen jonka kautta olen nyt tehnyt lv n.25k ja tämä on ollut sopivaa pientä puuhastelua . onko tämä sitten fire vai vaapaherrailua niin kuka tietää…vai hybridimalli? päätös oli kuitenkin todella hyvä ja olen ollut kovasti tyytyväinen tähän ratkaisuun. Päätös on vain tehtävä jos siltä tuntuu ja aika on sopiva.
Eikö vapaaherra/rouva tarkoita juuri sitä, että on mahdollisuus valita? Ei se ole kohdallasi kai mihinkään poistunut, vaikka löysit yrittämisen ja päädyit sen pariin. Ehkä pelkkä “laiskottelu” ei sopinut sinulle ja kaipasit haasteita. Vapaahenkilön status ei kuitenkaan edellytä jatkuvaa rentoilua, jos kaipaa tekemistä. Niitä voi etsiä harrastuksista / muista projekteista / työstä. Tal. vapaalle rahan ei tarvitse olla enää kriteeri, mitä valitsee puuhata. Se on ero “ei vapaaseen”. Mitään väärää ei toki ole rahankaan kerryttämisessä. Vapaus valita on vapaus valita.
Kun rahan vuoksi ei tarvitse enää jatkaa vanhassa, voi tulla isona kysymyksenä, että mitäs minä nyt sitten oikeasti haluan elämässä tehdä. Se saattaa olla ahdistavakin kysymys kohdata, koska siinä voi olla eräänlaisessa välitilassa eikä vastaus välttämättä tule mieleen käden käänteessä. Voi tulla epäilyjä, että olenko sittenkin tekemässä ison virheen, kun heitän pois varmat vanhat asiat.
Toisaalta mitään uutta on vaikeaa syntyä, jos sen tieltä ei ensin poistu jotain vanhaa. Uusien juttujen löytäminen voi vaatia aikaa ja sulattelua.
Viesti yhdistettiin ketjuun: Inderesin kahvihuone (Osa 9)
Lähipiirissä ja verkostossa on useita, tai oikeastaan melko paljon vapaahenkilöitä, pääosin eläkkeellä olevia. Tein mielenkiinnosta pienen tarkastelun.
Osa on jämähtänyt kotisohvalle ja valittaa vaivojaan tai muita syitä, miksi ei voi olla aktiivinen, mutta todellisuudessa este on useimmiten muualla. Peruslaiskuus ja mukavuudenhalu, helppo elämä… Nämä sairastelevat kohta pitkään ja syövät kourakaupalla lääkkeitä. Yhteiskunnalle kalliita…
Osa matkustaa monta kertaa vuodessa ja väliajat suunnittelee seuraavaa matkaa. Kerää pieniä matkamuistoja. Lähipiiri kyselee, mihin seuraavaksi, kun menneistä matkoista kyseleminen ei onnistu, kun matkat menevät sekaisin, muisti ei toimi ja tieto on, että taisi olla aika lämmintä. Luonnolle tuhoisia…
Osa jatkaa työntekoa, jotkut liki päätoimisina. Työelämästä ei haluta eikä osata irroittaa otetta, joutilaisuus pelottaa, vaikka raha ei ole ongelma. Työmaallakin siirtymä on suunniteltu huonosti. Vievät jonkun muun työpaikan…
Osa on aktiivinen politiikassa, yhdistystoiminnassa tai muuten kolmannella sektorilla. Moni toiminto pyörii heidän varassaan, joskus liiankin tiiviisti. Ovat ”omistavassa” roolissa ja uusia toimijoita ei tule, vaikka tarvittaisiinkin, kun tilaa ei anneta saati tarjota.
Miten siis oloneuvoksen pitäisi toimia? Yhteiskunnan pitäisi huomioida tämä kasvava resurssi ja panostaa siihen, että joustavasti ja terveenä eläkkeelle yksilöllisessä iässä eläkkeen tai omien varojen mukaan. Mutta oloneuvosten hyödyntäminen yhteiskunnan toiminnoissa, koulutuksessa jne. ja myös itsestään vastuun ottamisen tukeminen. Oloneuvokset on suuri ja huonosti hyödynnetty voimavara.
Tulevaisuudessa oloneuvoksia on suhteessa enemmän ja samalla ovat nykyisiä huonommassa kunnossa keskimäärin. Oloneuvoksen aikaan pitää huomata vähitellen varautua jo oppivelvollisuuden päätyttyä! Varautuminen henkisesti, ruumiillisesti ja taloudellisesti. Nyt se aika tulee monelle vastaan kuin syksyn liukkaat autoilijoille.
Mie!!
Teen 4-5kk kausitöitä Lapissa ja muuten laiskottelen, eli hoidan velatonta metsäomaisuuttani, kuten jossain viestissä ylempänä huudeltiin. 
Rakastan näitä Lapin hanttihommia joissa kunto nousee. Pass.tulot riittävät tässä vaiheessa noin 60% elämiseen, loput sitten vuosittain liksaa.
Osa-aikatyöt kannattavat, sillä vero% jää osaltani palkkatyöstä nollaan. Tässä kuviossa olen ollut nyt 2v, eli hyppäsin 48-vuotiaana. Elämä in ihan parhautta just näin. Salkkuni on alle 200k ja elän mielestäni ruhtinaallisesti.
Ensimmäinen täysi kalenterivuosi vapaaherrailua takana. Kallista on eläminen kohdallani, ei voi muuta sanoa. Tässäpä 5-henkisen perheen vuoden 2024 tulot ja menot 
Sijoitustoiminta siis osakeyhtlön kautta josta nostan vuosittain maksimit verohuojennetut osingot. Kuten näkyy, tämä ei riitä alkuunkaan kattamaan kulutusjuhlia vaan nostelen myös aiempien vuosien maksamattomia osinkoja. Lisäksi on kohta “Muu voitonjako”, josta pitää maksaa erinäinen määrä veroja voitonjakotavasta riippuen. Tavaksi olen suunitellut palkanmaksua vaimolle, itselleni en uskalla maksaa euroakaan YEL-maksujen pelossa.
Tulopuolella olen tyytyväinen korkotuottojen suureen osuuteen. En tavoittele maksimituottoa vaan mahdollisimman tasaista ja vähäriskistä tapaa tehdä vuosittain noin 200 000 euroa sijoitustuottoa. Avaan lähipäivinä tarkemmin sijoituksiani aiheeseen sopivassa ketjussa.
Auto vaihtui omasta hybridistä sähköiseen yksityisleasingiin, jatkossa autoilun kulut pitäisi olla luokkaa 1 000 euroa kuussa. Edellisestä arvo laski vielä lähes neljän vuoden iässä tonnin kuussa. Päälle bensta ja muut kulut. Tähän talouteen ei varmaan enää tule autoa omiin nimiin.
Harrastukset ovat yllättävän kalliita, vaikka kahdella lapsella ja vaimolla ne ovat hyvin lähellä nollaa. Minä ja vanhempi tytärkään emme harrasta mitään kalliita lajeja 
No, tästä kategoriasta en ole ensimmäisenä karsimassa jos ja kun konkurssi uhkaa.
Matkusteluun kuului kolme ulkomaan matkaa, yhteensä noin 7 viikkoa maailmalla. Itsehän en taivu nukkumaan alle paremman pään neljän tähden hotellissa, joten tähän harrastukseen palaa rahaa. Tämäkin kategoria on lähellä sydäntä, lapset ovat innoissaan nähdessään maailmaa.
Asumisen kulut laskevat tälle vuodelle kun asuntolainan lyhennys laskee ensi kuussa noin 250 euroa kuussa. Eihän se suhteessa kulutasoon paljoa tee, mutta kaikki kotiinpäin. Tänä vuonna minun ei varmaan tarvitse rakennuttaa olohuonetta suurempaa lasiterassiakaan.
Vaimon kuluista en osaa sanoa tarkemmin. Hän kuitenkin suorittaa valtaosan ruokaostoksista.
Yhtälö on siis kestämätön pidemmän päälle. Tässä nyt pohditaan voisiko alle 10 000 eurolla kuussa elää ihmisarvoista elämää. Luultavasti ei. Parempi tapa olisi lisätä tulotasoa. Tämän voi saavuttaa kasvattamalla sijoitusten velkavipua ja/tai riskitasoa tahi kehittelemällä uusia tulolähteitä. Olen tässä hiljalleen puuhaillut uutta yritystä mutta hidasta on edistys. Raha on laiskistanut ja tehnyt minusta pitkälti työkyvyttömän 
Kaikella kunnioituksella varallisuuttasi ja elämääsi kohtaan on vain pakko todeta että herätys ”toveri”! En sen kummemmin halua arvostella, mutta toteat itsekkin jo että eihän tässä ole järkeä…
Lue Esa Juntusen Vaurastu Viisaasti kirja, voit vaikka saada siitä jotain pelastusta huolestuttavaan tilanteeseesi! Älä ajattele että olet jo vauras ja tiedän miten se tehtiin niin turhaa tollasta lukee. Tosta kirjasta on varmasti hyötyä niin varattomille kuin miljonääreillekin.
Jos tässä on tyypillinen esimerkki vapaaherrasta niin en ole varma haluanko tavoitella tällaista 
. Kukin toki tavallaan. Toisaalta voisin kuvitella, että jos säästöt on grindannut palkkatyöstä säästämällä niin vapaaherrailu on varmasti vähän eri näköistä, eikä ainakaan vietetä 7vk vuodessa hotellissa.
Pohdin tuota vaimon viikkorahaa. Vaikka sanoit rahan menevän pääosin taloutenne pyörittämiseen, en tiedä miten verottaja asiaan suhtautuisi. Voisin kuvitella että saat maksaa toki ostokset, mutta sinun tulisi maksaa ne suoraan, eli tuo rahansiirto tulkittaisiin lahjaksi. No tämän pohtiminen ei ehkä kuulu tähän ketjuun, mutta näin sivuhuomiona.
Omasta mielestä on hienoa, että joku uskaltaa ja viitsii kuluttaa niin palveluita kuin ammattityötä kotinsa remontissa! Sinullakin on muistaakseni takana pitkä ura yrittäjänä ja sen jälkeinen Exit. Elämästä kuuluukin nauttia ja tehdä niitä asioita, jotka tekevät sinut ja perheesi onnelliseksi. Myös tapasi komminikoida avoimesti numeroin on ihailtavaa.
Muutenkin suomalaisessa sijoitus- ja muussa talouskeskustelussa keskiöissä on pärjääminen, eikä se, miten päästä asemaan, jossa on varaa myös ylimääräiseen. Tietysti kannattaa varmasti miettiä, olisiko vaikka se 10 000€ kestävämpää kulutusta oman talouden kannalta.
Turha nöyryys on turhaa, mutta ajassa jolloin monella on oikeasti todella tiukkaa, en lähtisi tällaisia lauseita heittämään ilmoille kontekstista riippumatta vaikka olisin oikeasti varakas tai vaan näin hyvin toimeentuleva.
Puolustan hieman @superg:ia. Suomessa on ollut tapana noudattaa lausahdusta: “Kell onni on se onnen kätkeköön”. Mielestäni Suomi tarvitsee asennemuutoksen. Onneaan ei tulisi kätkeä vaan kertoa siitä koko maailmalle. Tämä motivoi muitakin yrittämään ja pärjäämään.
Itse kyllä elän ihmisarvoista elämää alle 10 000 eurolla kuussa, enkä olisi yhtä rohkea kuin superg. Minulla onkin opittavaa.
Hienoa nähdä, että tällä palstalla on muitakin persoonallisuustyyppejä, kuin näitä “rationaalisia autoilijoita”, jotka ajelevat tonnin rohiskolla Tokmannille -20% alennuksella paskapaperia ostamaan.
(Ja ei mitään oikeasti vähävaraisilta pois, vaan nyt viitataan näihin 70%n säästöasteella painaviin ultrasäästäjiin, jotka laskevat jokaista penniä. jotta joskus 65 vuotiaana olisi salkussa miljoona).