En ymmärrä ajattelutapaa, jossa vaurastuneen henkilön elämän laatua laskee se, että ei ole pakko käydä päivätöissä tai jotenkin töiden lopetuksen jälkeen alkoholisoituu ja tylsistyy.
Ei sinne päinkään, töissä ollessa tuli nollattua joka viikonloppu, nykyään ehkä kerran/kaksi kuukaudessa, kun ei työt stressaa, eikä vituta kiire.
Tekemistä ja harrastuksia on lähes joka päiväksi, jos haluaa.
Jatkuvaa sohvalla makaamista en suosittele kenellekään toimistotyöläiselle, enkä vapaahenkilölle.
Itsellä puolet vuodesta Suomessa ja puolet Thaimaassa, jo paikan vaihto inspiroi kovastikin erilaisiin aktiviteetteihin.
39 tykkäystä
En myöskään ymmärrä, miten täällä usein vauraus liitetään alkoholismiin, kun vapaus koittaa 
30 tykkäystä
Omien kokemuksieni mukaan alkoholismi vaivaa ennen kaikkia valkokaulusorjia, jotka eivät ole vapaaherroja. Tuntemani vapaaherrat (itseni mukaan lukien) eivät ole alkoholisoituneita. Alkoholipitoiset tuotteet näyttää maistuvan monille työssäkäyville tutuille turhankin hyvin. Oma alkoholin käyttö on pudonnut töiden lopettamisen jälkeen huomattavasti.
21 tykkäystä
Niinpä! Sisäistä tyhjyyttään alkoholilla täyttävä ei voisi olla vähemmän vapaa. Markkinointi todellakin on onnistunut levittämään tähän ansaan tynnyrillisen keijupölyä.
2 tykkäystä
Samaa mieltä. Sitten jos päivätyö on itselle elämänhallinnan väline aktiivisena ja raittiina pysymiseen niin sitten sitä päivätyötä varmaan kannattaa jatkaa. Vapaaherrana voi sellaisenkin valinnan tehdä että menee sinne päivätöihin. Ekstrana on se vaihtoehto että voi lopettaa milloin vain kun ei tarvitse välittää taloudellisista seuraamuksista.
Itsellä elämänlaatua on nostanut se että kiire on vähentynyt huomattavan paljon laskien stressitasoa. Ei ole tullut jäätyä sohvalle makaamaan ja täälläkin alkoholin kulutus itse asiassa on hävinnyt lähes kokonaan.
12 tykkäystä
Miljonääri teki kesätöitä siivoojana Lahdessa - Taloussanomat - Ilta-Sanomat (is.fi)
Linkki uutiseen joka todistaa tämänkin mahdolliseksi.
16 tykkäystä
Nykyään ajattelen kans että päästä se on kiinni milloin voi itseään vapaaherraksi tuntea
- pienennä kuluja, se on aina hyvä tapa saada budjetti toimimaan.
- hankkimalla passiivista tuloa jotta on vähemmän riippuvainen työstä.
- hankkimalla semmosen työn jota tekee mielellään ja työn määrä ja vaatimukset on sopivia, eikä kuormita liikaa.
- vaikka on itsekin siihen sortunut vuosien ajan, niin en usko että kannattaa tavoitella elämässä tietynlaista final destinationia jolloin sulla on X verran rahaa tai jotain muuta jotta voi kokea olevansa vapaa. Rahaa tietenkin tuo turvaa, mutta itse ajattelen että jo esim 300te osakkeissa riittää oikein hyvin jotta voi tuntee olonsa vapaaksi. Siitä irtoaa ihan kivasti passiivista tuloa, ja jos on tarvetta tai haluaa, niin kyseisellä pääomalla jo elä varsin pitkään, mikäli elämisen kulut eivät ole järin suuret. Eli edelleen kannattaa jättää ne Porshet ja Rolexit kauppaan vaikka olisikin varaa ja miettiä mistä saa elämässä eniten iloa vaikka per käytetty tonni.
28 tykkäystä
Jos olen tämän keskustelun avauksen kontekstin tulkinnut oikein, niin vapaahenkilö on sellainen joka on lakannut tekemästä palkkatöitä sijoitusten tuoton kasvettua sellaiselle tasolle jolla kyseinen henkilö itse haluaa elää.
Pidän ketjusta!
En itse ole vapaahenkilö yllämainitulla kriteerillä, vaikka tunnenkin olevani hyvinkin vapaa. Voin olla paljon perheen ja ystävien kanssa, eikä työ rajoita juuri mitenkään.
9 tykkäystä
Jos olen tämän keskustelun avauksen kontekstin tulkinnut oikein, niin vapaahenkilö on sellainen joka on lakannut tekemästä palkkatöitä sijoitusten tuoton kasvettua sellaiselle tasolle jolla kyseinen henkilö itse haluaa elää.
No, tarkalleen ottaen vapaaherra (Freiherr) taitaa olla aatelisarvo, kreivin alapuolella. Paroneiksikin saatetaan meillä päin nimittää.
Joka tapauksessa omasta mielestäni oleellinen määritelmä taloudelliselle vapaudelle on se, että jos palkkatöissä käydään, se tapahtuu vapaaehtoisesti, mahdollisesti työn miellekkyyden motivoimana, ja ilman minkäänlaista tarpeetonta nöyristelyä. Koska jos duuni alkaa tökkiä, niin taloudellisesti riippumaton henkilö yksinkertaisesti hyvästelee työkaverit ja kävelee ulos ovesta.
Mielestäni vapaudessa on myös asteita, eli vaikka ei olisi taloudellisesti niin riippumaton, että loppuelämä olisi turvattu, niin jo muutaman sadan tuhannen euron sijoitusvarallisuus (ns. f**k you money) vähentää paineita kärvistellä epämiellyttävässä työssä siksi, että korttitalo kaatuisi jo muutaman kuukauden työttömyysjaksoon.
35 tykkäystä
Jos tavoitteellisuutta kaipaavia vapaahenkilöitä alkaa joskus tylsistyttämään, niin tässä olisi kiinnostavia projekteja, joilla voi täyttää kalenterin. 
4 tykkäystä
Unohdat mielestäni sen, että vapaaherruutta voi lähestyä melko monelta suunnalta. Kolmikymppisen suurperheen vanhempi miettii asiaa ja euroja kovin eri tavalla kuin viisikymppinen lapseton pariskunta. Toisaalta sekin, että miten ajattelee senkin, että onko varallisuuden lupa vähentyä omaa loppua kohden vai tuleeko sen nousta kuolinpäivään asti ts. tuleeko/ tarvitseeko mahdollisia perillisiä miettiä ja millä tasolla.
Asuinpaikka, harrasteet, eläkekertymä, elämäntyyli, arvostukset vaihtelevat. Onko vähemmän vapaaherruutta se, että tykkää asua vaatimattomasti omillaan ja omassa mökissään tuhannen euron kuukausibudjetilla (joka tulee omista pääomatuloista) kuin se, että käyttää elämiseensä vaikkapa 20 tonnia kuukaudessa? Uskallan jopa väittää, että todellisia vapaaherroja oli Surnu Pekka (löytyy areenasta), joka pärjäili Inarin korvessa kokolailla omillaan ilman yhteiskunnan hyysäyksiä vanhaksi ukoksi asti.
31 tykkäystä
Näinpä. Itseäni huvittaa miljonäärien ja sellaisiksi hamuavien vapaaherrafantasiat, kun kuitenkin samaan aikaan käytetään kaikenlaisia yhteiskunnan verorahoilla kustannettuja palveluita, kuten vaikkapa kestopäällystettyjä teitä. Esimerkiksi Alaskassa asustellut Dick Proenneke oli varmasti miljoona kertaa enemmän vapaaherra kuin modernia kaupunkielämää viettävät osakemiljonäärit. Toki aina jostain löytyy joku besserwisser joka osaa kertoa, että Proenneke olisi tarvinnut niin–ja–niin suuren osakesalkun ollakseen vielä enemmän vapaa 
Koska eri ihmisten halut ja tarpeet voivat vaihdella varsin paljon toisistaan, ei ole mielekästä määritellä jotain tiettyä varallisuustasoa, joka määrittelee sen onko henkilö vapaaherra vai ei. Paras määritelmä lieneekin se, että henkilö on vapaaherra jos hän elää itselleen mielekästä elämää.
Yksilö voi jopa olla taloudellisesti vapaa vaikka kävisikin töissä – oleellista on, että haluaako hän käydä töissä elantonsa ansaitakseen. Jos tulee palkallaan toimeen ja nauttii työstään, ei esimerkiksi lottovoitto ja töiden lopettaminen tee henkilöstä yhtään sen vapaampaa – pikemminkin päinvastoin.
17 tykkäystä
On hyvä muistaa, että ihmisillä on erilaisia elintapoja ja elämäntilanteita, joten on turhaa vääntää siitä, että milloin on taloudellisesti riippumaton. Toiselle riittää 20k€ sijoitustuottoja vuodessa, ja joku ei pärjää alle miljoonan vuosituotoilla.
Itse kokisin riittäväksi tasoksi noin 100k€/v, mutta ymmärrän että joku 100 miljoonan varallisuuden omaava on varmasti sitä mieltä, että taloudellinen vapaus tarvii sen 50 miljoonaa ja vähemmällä ei ole vapautta nähnytkään.
Ihmisillä kun on tapana mallintaa maailmaa omasta näkövinkkelistään.
25 tykkäystä
Hyviä ajatuksia Pohtija! Vapaaherran määritelmiä on varmasti monia eikä mikään niistä ole sen enempää “oikea tai väärä”.
Tämän ketjun kontekstissa olisin kuitenkin kiitollinen jos voitaisiin sopia että korkealla tasolla vapaaherralla tarkoitetaan sillä tavoin taloudellisesti vapaata ettei palkkatöillä enää ole suurta merkitystä elintasoon. Yleensä tämä vaatii n. 2-3 miljoonaa sijoitussalkun tai siitä ylöspäin.
Toinen termi mitä ketjussa on aina välillä sivuttu on FIREtys (Financial Independence, Retire Early). FIREtyksen tavoite (kuten olen itse sen ymmärtänyt) on se että pääsee mahdollisimman aikaisin pois palkkatöistä sijoittamalla ja optimoimalla kulutuksensa. FIREtys on hyvin mahdollista esim. €500k salkulla jos hyväksyy sen että pitää olla tarkka eurojensa kanssa.
Tässä ei ole mitään oikeaa tai väärää. Kaikkihan riippuu omasta elämäntilanteesta, tavoitteista ja mitä haluaa elämältään. Palkkatöissä voi kokea suuria saavutuksia, adrenaliiniä ja merkittävyyttä. Sama pätee FIREttäjiin ja/tai vapaaherroihin. Ja kaikissa näistä voi myös turhautua tai haluta jotain lisää elämäänsä.
Omalta osaltani on ollut hienoa nähdä niin paljon eri näkökulmia ja ajatuksia liittyen siihen millaista elämä on kun ei enää käy päivätöissä. Kiitos vain kaikille! Arvokasta.
EDIT: Ehkä vielä sellainen lisäys että itse ajattelin aikaisemmin että taloudellisesti vapaaksi voisi tuntea itsensä jos voisi luottaa että salkusta saisi about saman verran tuottoja kuin aikaisemmin palkkatöistä. Eli jos palkka olisi vaikka n. €100k vuodessa niin salkun olisi hyvä olla $2m euroa jolloin 5% indeksituotollakin olisi ihan hyvässä paikassa. (Olen niin turvallisuuhakuinen että haluaisin nähdä tuossa marginaalia siihen että markkina korjaan alaspäin.) Mutta jokaisellahan on oma riskiprofiilinsa joten ei tässä ole yhtä oikeaa eikä väärää. Tärkeintä on että itse kokee tilanteensa niin turvallisena että uskaltaa hypätä pois päivätöistä eikä se aiheuta unettomia öitä.
17 tykkäystä
“Tämän ketjun kontekstissa olisin kuitenkin kiitollinen jos voitaisiin sopia että korkealla tasolla vapaaherralla tarkoitetaan”
Aika elitistiselle haiskahtaa tuo korkea taso. Kuka tason mittaa ja missä suhteessa? Muutoin täysin samaa mieltä kommenttisi suhteen.
10 tykkäystä
Eipås ollut tarkoitus rakentaa tuohon elitistä konnotaatiota. Harmi jos sellainen vaikutelma syntyi. Miten itse määrittelisit eron FIREn ja vapaaherran välillä? (Olen ajatellut että nuo tarkoittaa vähän eri näkökulmia samaan asian.)
1 tykkäys
Luin tämä ketjun tänään läpi. Mielenkintoisia ajatuksia ja mielenkiintoista miten erilailla kukin tulkitsee “vapaaherruuden” ja “firetyksen”, millaisia unelmia kenelläkin on ja miten erilaisia tapoja laskeskella milloin sitä varallisuutta on riittävästi pääomatuloilla elämiseen.
Jotkut heittäytyvät pääomatulojen varaan suuremmalla riskillä kuin toiset. Joillain ehkä tavoitteena jättäytyä sitten vapaaherraksi kun rahaa on riittävästi “kaikkeen mahdolliseen” ja jotkut siinä vaiheessa kun näyttäisi pärjäävän edes muutaman vuoden.
Viestien perusteella monen laskentakaavassa pääoman tulisi jatkuvasti kasvaa jotta pääomatulotkin kasvaisi inflaation vaikutusten taltuttamiseksi. Tällä laskentakaavalla pääomatulot ja omaisuus on todennäköisesti huipussaan silloin kuin kuolee. Omaisuuden karttuminen saattaa hyvin kiihtyä vielä loppua kohden jos sattuu viettämään viimeiset vuodet hoivakodissa/sairaalassa ilman kalliita hoitoja.
Joskus vuosihannen taitteessa parikymppisenä opiskelijana vitsailin jääväni 50 vuotiaana eläkkeelle. Olin laskeskellut 500ke ja 50v olevan minimisumman minkä pääomatuloilla saisi maksettua välttämättömyydet, eikä töissä olisi “pakko” käydä. Tuo nuoruuteni 500ke raja menee todennäköisesti rikki lähikuukausina, mutta 50v ei. En kuitenkaan ole jättäytymässä töistä pois vaikka viime vuosien menoihini pääomatuloni saattaisi riittääkin.
Mitään kiirettä töiden lopettamiselle ei ole sillä pidän työtäni mielekkäänä. Suurin epäkohta on ajoittainen työn kuormittavuus mikä välillä koettelee henkistä jaksamista. Nyt uusi tavoitteeni onkin raaskia lyhentää työviikko 30 tuntiseksi kun 500ke on kasassa.
Progressiivisen verotuksen ansiosta työajan vähentäminen 20%:llä vähentää nettotuloja luokkaa 10% joten tiputus tulopuolella olisi mielestäni pieni siihen nähden kuinka paljon oletan lisääntyneen vapaa-ajan parantavan elämänlaatua. Ainakin jos sen ajan käyttäisi “järkevästi”. Nettotulot -10% ja liikunta +100% olisi keski-ikäiselle sohvalla jumittajalle huipputreidi.
57 tykkäystä
Eiköhän miljonäärit ja sellaisiksi haluavat ole noita maksamassa, enemmän kuin keskimäärin voisin jopa väittää. Ei siis millään tavalla muuta vapaaherrailun käsitettä.
19 tykkäystä
Kyllä minusta itsensä voi laskea vapaaherraksi vasta sitten kun voi ajaa kullatuilla teillä omassa suljetussa kaupunginosassaan. Kaikki muu on sellaista köyhien teeskentelyä.
42 tykkäystä
Nostetaan nyt näitä omiakin kokemuksia esiin tästä matkan varrelta, vaikka taidankin olla aika yksin täällä näiden ajatusteni kanssa.
En ole koskaan erityisemmin viihtynyt työssäni ja tullut käytännössä aina paikalle vain palkan takia. Nyt kun palkalla on kuukausi kuukaudelta vähemmän merkitystä (arvioni mukaan voisin olla valmis eläköitymään 5 vuoden päästä), niin olen huomannut yllättävän muutoksen itsessäni - minusta on tullut hirveä työntekijä.
Erityisesti koen viimeisimmän sadantuhannen ylittymisen olleen sen rajan, etten koe millään olevan enää mitään merkitystä, ehkä jopa alitajuisesti etsin syitä irtisanoutua.
Toistaiseksi olen vielä noussut aamuisin, mutta työpaikalle menen enää lähinnä norkoilemaan.
En odottanut ihan tällaista reaktiota itsessäni, joten joudun luultavasti tekemään joitain muutoksia elämässäni, jotta saisin vielä nuo viimeiset arviolta 5 vuotta täyteen.
38 tykkäystä