Jotain tästä vapaamuurariaiheesta 
kertoo se, että monissa ketjun viesteissä käsitellään tavoitteiden ja käsitteiden määrittelyä. Toisin kuin osakeyhtiöissä, joiden tavoite, voiton tuottaminen, on kristallin kirkas, niiden omistajien elämässä tavoitteet tuntuisivat olevan kaikkea muuta kuin kirkkaita.
Ehkä ketju ei siis ole ainakaan tarpeeton, vaikka aineksia tuntuisi olevan moneen eri lankaan 
Ketju on täynnä mielenkiintoisia moniulotteisia näkemyksiä siitä mikä määrittää vapaaherruuden.
Tykkään pitää asiat yksinkertaisena ja itselle vapaaherruus on sitä että asioita ei tarvitse tehdä raha motiivina, vaan elämänvalinnat määrittää niiden merkityksellisyys ja mielekkyys.
Vielä en ole vapaaherra mutta nautin jo osittain siihen liittyvistä eduista: jos palkkatyöt ei syystä tai toisesta maistu tai saan potkut, niin voin hyvillä mielin ottaa sapattivuoden tai pari ja tarttua ainoastaan hyviin työtarjouksiin.
Vapaus valita on itselle paljon suurempaa vaurautta kuin asua kartanossa ja ajaa Bentleyllä, kun jotkut tuntuu ihmettelevän vaatimatonta elämäntyyliäni suhteessa varallisuuteen tai tuloihin.
Raha puhuu, vauraus kuiskaa.
Potkujen saaminen pakottaisi pakottaisi minutkin tekemään laskelmia ihan tosissaan. Yhtä joustavaa työpaikkaa voisi olla vaikea löytää eikä töiden perässä muuttaminen enää juurikaan kiinnosta.
Suuri osa tavallisista kädestä suuhun elävistä palkansaajistakin tulee tekemään eläkeiän kynnyksellä päätöksen “vapaaherrailun” suhteen. Osa jättäytyy eläkkeelle hieman aiemmin ja joku jatkaa töissä vielä eläkeiän saavuttamisen jälkeen.
Varmasti ovat siirtäneet osan muiden heille siirtämistään rahoista edelleen valtiolle, kunnille ja osa jopa kirkolle – en sitä lainkaan epäile. He ovat kuitenkin edelleen – kaikessa vapaaherruudessaan – yleensä riippuvaisia yhteiskunnan palveluista ja muiden työnteosta. Todellisempi vapaaherra lienee sellainen, jolla ei tällaista riippuvuutta ole.
Kun wannabe-vapaaherrat laskeskelevat varojaan ja menojaan, uskoakseni monikaan ei huomioi sitä, että yhä edelleen jonkun tulee vaikkapa ne kestopäällysteiset tiet tai erikoissairaanhoito kustantaa. Toki jos vuosittaiset pääomaverot ovat sitä luokkaa, että niillä helposti korvaa tavallisen palkansaajan maksamat ansiotuloverot, ei tällaisen varakkaan välttämättä tarvitse potea huonoa omaatuntoa asiasta.
Tämä on vain yksi näkemys että töistä pois jättäytymisen jälkeen pitäisi pystyä elämään ylemmän keskiluokan elämää.
Jos tavoitteena on saada miljoonia kasaan niin silloin oma bisnes + exit on varmaan hyvä suunnitelma. Jollain elämiseen tosin kuluu niin paljon rahaa ettei vapaaherrailuun riitä vielä muutamat miljoonat.
Itse en kokisi huonoa omaa tuntoa niin kauan kun en samaan aikaan kikkailisi työttömyyskorvausten tms kanssa ja makselisin pääomatuloista verot kuten kuuluukin.
En myöskään koe huonoa omaatuntoa siitä kuinka vähän ostan nykyään kalliisti verotettuja polttoaineita tai kuinka vähän tee-se-itse harrastajana muutenkaan ostan yhtään mitään. Toki tällä elämäntavallani käytänkin vähemmän niitä teitä ja verovaroin tuotettuja palveluita.
Harva pienituloinenkaan varmaan häpeää kuinka vähän maksavat tuloveroja ja vielä harvempi hyvätuloinenkaan kieltäytyy lapsilisistä jne.
Kokeilin muuten viime vuonna eräänlaista “väliaikaista vapaaherruutta”. En siis käynyt töissä tai nostanut tukia, vaan elin säästöillä ja pääomatuloilla. Se sujui henkilökohtaisen talouteni kannalta yllättävän hyvin, mutta kyllä siinä takaraivoissa sellainen pieni tunne oli, että ei tämä välttämättä ihan oikein ole julkisen talouden kannalta.
Lisäksi kannattaa muistaa kulutusverot kuten ennen kaikkea arvonlisäverot (ja lisäksi energiaverot, ajoneuvoverot alkoholiverot, tupakkaverot ym) sekä kiinteistö- varainsiirto- ja perintöverot joita pääomatuloilla elävät myös maksavat kuten kaikki muutkin.
Lisäksi luonnollisesti yhteisöjen tuloveron kertymisessä sijoittajilla/omistajilla on ratkaiseva rooli.
Jos olet laillisesti omaisuutesi hankkinut niin ei tarvitse mitään tunnontuskia potea sen käyttämisestä elämiseen palkkatyö sijasta.
Vaikka patjan välistä vedät seteleitä ja et maksa mitään tuloveroja niin osallistut kyllä kaikella kulutuksella verottajan molokin ruokkimiseen.
Vapaaherran määritteleminen tuntuu olevan haastavaa. Tämä mies on ehkä kaikkien mielestä vapaaherra (linkki alla)? Hän lentelee lentokoneita, viljelee maata 1800-luvun tyyliin, harrastaa joogaa ja hoitaa hedgerahastoa.
Maanviljelijänä hän on maksimoinut riippumattomuutensa järjestelmästä, mutta toisaalta hän voi myös ottaa lentokoneensa ja suunnata sillä mihin haluaa. Hänellä on myös vapaus tehdä sitä missä hän on hyvä ja mistä hän pitää, mutta samanaikaisesti hänellä on todennäköisesti myös kyky rauhoittua esim. joogaamalla ja ajatella elämänsä uusiksi.
Yksilötasolla ei-vapaa on ihminen, joka ei voi käyttää aikaansa niin kuin haluaa tai ihminen, joka sairastuu vakavasti fyysisesti tai psyykkisesti. Ja jos järjestelmä romahtaa, ei-vapaita ovat ne, joilla ei ole omia tiluksia sekä ne, jotka eivät kykene nopeasti vaihtamaan paikkaa.
Käsi pystyyn ja tunnustan lukeneeni kommenttiasi nk. piru sitä kuuluisaa raamattua eli anteeksipyyntö hölmöstä kommentistani. Kysymykseesi “Miten itse määrittelisit eron FIREn ja vapaaherran välillä?” Ei taida olla yksiselitteistä vastausta. Omalla kohdallani taitaa mennä enemmän sinne firetyksen puolelle.
No worries. Ja eipä näillä määrityksillä nyt erityisen suurta merkitystä ole. Enemmän tai vähemmän samat tavoitteet vaan vähän eri kulmasta.
Keskustelu tästä threadissa aina välillä menee looppeihin siitä millaisella salkulla/elintavoilla jne on tai ei ole vapaaherra. Ajattelin että näiden termien määrittely voisi auttaa keskustelua niin ettei käytäisi samoja looppeja moneen kertaan läpi.
Mutta harmaan sävyistähän kaikessa on kyse. Niin paljon riippuu siitä missä elämänvaiheessa on, onko perhettä elätettävänä, täytyykö asunto vaihtaa suurempaan ja vaikka mitä.
Oli tavoitteena sitten fire tai vapaaherruus, niin ehkä mielenkiintoisempaa on miettiä miten sinne tavoitteeseen voi päästä.
Yrittäjyys exitin kautta on vaihtoehto, etenkin start-up yrittäjille 7-figs exitin voi onnistua rakentamaan 5-10 vuodessa. Perinteisemmillä toimialoilla aikaa vaadittaneen enemmän. Tässä monella kuitenkin unohtuu, että jokaista julkisuudessa exittiä poseeraavaa yrittäjää kohden on kymmeniä yrittäjiä joilla on jäänyt vain luu kouraan yrittämisestään.
Ihan vastaavasti suuryritysten toimitusjohtajien palkkatasoja ihmetellään vuosittaisena verotietojen julkistuspäivänä. Aika harva pääsee sinne 500k+ tuloihin, koska useimmat korkeakoulutetut jämähtävät noin 100k tasolle.
On olemassa myös vähäriskisempi tie: Asiantuntijana osakkaaksi.
Korkeakoulututetuista isoimmat mahdollisuudet ovat esim. lääkäreillä, juristeilla, ekonomeilla. Lääkäreillä on käytännössä kaikilla mahdollisuus päästä useiden satojen tuhansien vuosituloihin kiinni. Asianajotoimistoissa taitaa olla keskimäärin noin neljäsosa osakkaita. Tilintarkastusyhteisöissä osakkaita on useita kymmeniä.
Siinä missä normaalisti asiantuntijan kompensaatiotason nousu pysähtyy noin 100keur vuosiansioissa, niin osakasasemaan päässeillä tulotaso on helposti useita satoja tuhansia euroja, joillain Suomen huippujuristeilla jopa miljoonan vuodessa.
Hyviä pointteja Bensatankki ja ihan samaa mieltä (kuten aikaisemmin mainittu niin oma polku meni tuon startup yrittäjyyden kautta ja olen hyvin tietoinen että tuossa kävi aikamoinen tuuri).
Yksi vaihtoehto jonka lisäisin on jenkkifirmoille työskentely. Tuo vaatii tietty matkustamista ja nuo on aika tuulisia positioita, mutta niissä optiot, RSU:t ja muut kannustimet voivat olla monikertaisia verrattuna kotimaan kompensaatiotasoihin.
Vähän sama homma itsellä, ei oikein sopinut minulle. En keksinyt riittävästi mielekästä tekemistä. Uusi yritys pystyssä ja taas mennään…
Tämä terminologia jäi mietityttämään vielä itseäni. Tulin omissa ajatuksissa siihen tulokseen että varmaan järkevintä on puhua vain vapaaherroista riippumatta siitä miten on salkkunsa järjestellyt, Firettääkö jne.
Oleellista tuossa varmaan on se että on tietoisesti jäänyt päivätöistä pois ja elää sijoituksien/säästöjen varassa. Oikeastaan ihan samahan se on jos jää aikaisin pois töistä FIRE mallissa tai osuu isosti firmansa kanssa. Vapaaherroja/rouvia kaikki.
Yksi syy miksi olen tätä pohtinut on kun ihmiset kysyvät mitä teet työksesi. Jos tuohon vastaa että “en käy töissä” niin se mielletään helposti työttömäksi (uh) ja ammattimaiseksi sijoittajaksi en oikein osaa identifioitua vaikka tuota nyt varmaan eniten tulee tehtyä/seurattua.
Olisi mielenkiintoista nähdä tuntemattoman reaktio, kun tuohon vastaisi vaan lyhyesti: Olen vapaaherra.
Kyllä työ tuntuu aika paljon kuitenkin määrittelevän täällä luterilaisessa maassa. Aika monella vapaaherralla/rouvalla voi varmaan tulla hieman “häpeää” ja selittelyn tarvetta vapaaherruudesta ja sitten on varmasti myös niitä jotka tuovat asian esille ylpeydellä. Luulisi, että neutraalius tuon suhteen on vaikeaa, koska vapaaehtoinen toimettomuus töiden suhteen on täällä niin harvinaista.
“Mielenkiintoista” nähdä, jos milloin tulee esim. jotain lainaa haettua, jonka yhteydessä ilmoittaa olevansa työtön tmv. annetuista vaihtoehdoista. Nordnetillä on kategoria “taloudellisesti riippumaton”, omat sijoitukset pääosin siellä, muun pankin tai rahoituslaitoksen kanssa voisi joutua hieman keskustelemaan asiasta.
Itse olen miettinyt, että jos vapaaherruus tulee saavutettua, niin pistän yrityksen nimellisesti pystyyn ja kerron kysyjille olevani yrittäjä. Sitten, jos joku jaksaa vielä tarkemmin kysellä niin voi vaikka sanoa, että kaikki laillinen liiketoiminta kuuluu yrityksen toimenkuvaan, esimerkiksi arvopaperikauppa tms.
Eikö se ole ihan kuvaava, jos sanoo olevansa sijoittaja. Jos tulee lisäkysymyksiä, voi sanoa että sijoittaa esimerkiksi pörssiosakkeisiin.
Hyvä huomio. Henkinen vapaus vaatii muutakin, kuin pelkkää fyrkkaa. Jos ei uskalla elää oman näköistä elämää, ja etsii kovin hyväksyntää ulkopuolelta, niin se rajoittaa ja vaikuttaa hyvinvointiin.
Raha ratkaisee rahaan liittyvät asiat. Kaikki muut elämän haasteet jatkavat olemista silloinkin, kun vauraus koittaa.
Minusta on tervettä miettiä roolia yhteisön osana, ja miten itsensä siinä mieltää. Se voi olla yleismaailmallisempikin tarve kuin luterilaisuuden tuoma asenne. Ajatellaan vaikka apinalaumaa, ja että siellä yhdellä olisi avain ruokavarastoon jossa kävisi ruokailemassa, ja muuten hengailee ruokaansa etsivien laumatoverien joukossa. Olisi siinä syytä pieneen huoleen, vaikka aluksi tuntuisi erinomaiselta asemalta. Hyvältä idealta tuntuisi pysyä jollain muotoa tarpeellisena laumalleen.