En oikein saa kiinni tästä ajatuksesta Turskapilkki (hauska nimimerkki muuten :).
Jos on tehnyt pitkän uran, luonut paljon työpaikkoja maahan ja maksanut jokusen miljoonan veroja yhteiseen kassaan niin kai silloin voi jo hyvällä omallatunnolla jäädä pois oravanpyörästä? Eikä verojen maksu siihen lopu että jättää palkkatyöt vaan kyllä sitä jatkossakin osallistuu pääomaverojen sekä kaikkien muiden välillisten verojen kautta “lauman kustannuksiin”.
Matkalla vaurauteen tulee maksaneeksi sen verran paljon veroja, että en itse kokisi lainkaan huonoa omaatuntoa vaikken osallistuisi enää yhteiskunnan pyörittämiseen päivätyön kautta. Ja myös vapaaherrana niistä elämiseen käytettävistä tuloista maksaa oman osansa yhteiskunnan ylläpitoon.
Ehkä ihmisillä, jotka ovat tottuneet tekemään töitä, on kuitenkin perustarve olla jotenkin hyödyllisiä. Ainakin moni tuntemani vapaaherra toimii esimerkiksi yrityskummina, hallituksissa, urheiluseura-aktiiveina tai politiikassa.
Yllä myös hyvää keskustelua siitä, milloin on vapaaherra. Oma näkemykseni on, että vapaaherrailussa pystyy ylläpitämään vähintään saman elintason kuin olisi voinut ylläpitää töissä käydessä, ilman että käy töissä.
On kyllä joskus rasittavaa vastailla sellaisten ihmisten kysymyksiin jotka ovat omaksuneet ajatuksen, että on täsmälleen yksi oikeaoppinen tapa elää, luultavimmin se että 46 viikkoa vuodessa ollaan täsmälleen samat 7,25 tuntia päivässä luonnottomassa istuma-asennossa jossain kopissa, riippumatta siitä ollaanko silloin inspiroituneessa tilassa ja kyseenalaistamatta koskaan tekemisen mielekkyyttä.
Myös muuten elämänmuodon ja mielipiteiden pitäisi olla ihan tietystä muotista joka vastaa juuri tämänhetkistä konsensusta ja joka 50 vuoden päästä tuomitaan monilta osin vääräksi. Kuitenkin useimmat ihmiskuntaa eteenpäin vievät askeleet syntyvät mustista joutsenista joiden takana on epäkonventionaalista ajattelua ja jäykkiä normeja taivuttelevaa elämää.
Vastaa seuraavan kerran että olet Antiikin seitsemää yleissivistävää oppia pohtiva renessanssi-ihminen; anna sopiva vipuvarsi niin kampean Maapallon radaltaan.
Tässä ääriesimerkki kulutuksen nollaamisesta. Lasse Nordlund elää Itä-Suomessa lähes täydessä omavaraisuudessa pientilalla, eli tekee kaiken vaatteista ruokaan itse perheensä kanssa. Sanon että lähes täydessä, koska 100% omavaraisuus Suomen korkeuksilla on mahdotonta näin pienellä talousyksiköllä. Eräänlaista firetystä ja vapaaherrailua tämäkin, varsinkin kun mies nauttii elämästään.
Uskotko oikeasti, että vapaaherrojen tulisi turvallisuuden tai yhteiskuntarauhan vuoksi “osallistua” enemmän? Ainahan Suomesta kateellisia ulisijoita löytyy, jos joku vähän menestyy, mutta siitä nyt ei pidä välittää.
Vahva mutu, että erittäin suuri osa vapaaherroista tulee maksaneeksi huomattavasti keskimääräistä enemmän veroja. Huonon omatunnon takia heidän tuskin tarvii lisätä osallistumistaan.
En ajatellut varsinaisesti rahaa, vaan tätä ilmiötä, että vaikka olisi vapaa työn ikeestä, on tarve perustella olemassaoloa itselleen (johon viittasit hyvällä omallatunnolla) tai itsensä ulkopuolelle (johon viittaat veroilla ja työpaikoilla). Sitä vaan että se on terveellistä ja luonnollista, ja sama tarve voi säilyä vaikka olisi vapaaherra.
Jep, tuosta olen kyllä ihan samaa mieltä. (Foorumi ei näköjään salli alle 50 merkkiä vastauksia.)
Minulla oli mielenkiintoinen keskustelu vapaaherruudesta amerikkalaisen ex-kollegan kanssa viime viikolla. On perus duunari (siis palkkatöissä, on toki uralla edennyt) 188 kUSD vuodessa, mutta eläke jatkossa max 1300USD/kk. Tämä siis max. Ei menty yksityiskohtiin, mutta maksimi on tiedossa, mutta voi olla vähemmänkin. Näin ollen on pakko ollut sijoittaa. Gap on 4M€. Sen kun saa niin ei enää kattele isoja pomoja.
Sen jälkeen kaksi vaihtoehtoa. Aasiaan asumaan tai pysyy Jenkeissä. On taustaltaan aasialainen joten on painetta hoitaa vanhempia (omansa ovat kuolleet, mutta vaimonsa vielä elossa). Tätä pointtia ei meillä aina muisteta. Monessa maassa ei ole vanhusten huoltoa, joten myös vanhempien kuluista huolehtiminen kuuluu exit strategiaan. Mitä haluaa sitten tehdä? Ihan mitä vaan? Pitää saada lentää halutessaan busineksessa lomille. Voi jeesata kavereita busineksessa kuluja vastaan, jotta mieli pysyy virkeänä, mutta ei pyydä palkkaa, koska sitten tulee fiilis, että pitää olla rahan arvoinen.
Miksi 4 miljoonaa? On laskenut, että tuotot riittää paremmin kuin hyvin nykyiseen elämään ja hieman luksukseenkin. Lisäksi totesi, että ei sitä rahaa voi hautaansa viedä, joten aina voi alkaa polttaa kassaa, jos siltä tuntuu. Ikä alkaa vielä nelosella, mutta toivoo kovasti, että vois nipinnapin vitosella alkavalla iällä lopettaa normityöt. Onko se nyt sitten eläkkeelle jäämistä vai vapaaherruutta? Tiedä siitä?
Luultavasti keskimääräinen vapaaherra tai -rouva on vapaalle jäädessään maksanut muutaman (kymmenen) keskivertopalkansaajan työuran verran veroja. Veronmaksu jatkuu tämän jälkeen pääomatuloveroina, alveina, autoveroina yms.
Varsinaiseen keskusteluun liittyen euromääräinen raja vapaaherruuteen on tosiaan hieman hölmö, sillä se riippuu täysin tavoitellusta elintasosta.
Kävin taannoin tuolla talkoissa. Pääsi vähän tutustumaan ihmisiin ja Lasseenkin. Mieleen jäi että oli tosi hyvät pöperöt vaikka aika yksinkertaisista oman maan aineksista. Nälkäkin oli kyllä aika kiljuva, kun päivät meni ahertaessa. 
Kyllä kaikki tuollainen tavallisuudesta poikkeava elämä on aika kiinnostavaa. Voi tutkia mikä resonoi itseen ja mitä voisi mahdollisesti poimia omaan elämään. Yhtä hyvin lopputulos voi olla sekin ettei halua poimia mitään. Ei ole oikeaa ja väärää. Pääasia että elää sellaista elämää joka kutsuu itseä ja tuntuu oikealta ja merkitykselliseltä.
Tuo kysymys ”Mitä teet työksesi?” Oli omalla kohdallani sellainen, johon yritin valmistautua jo etukäteen. Ja huonolla menestyksellä. Täällä Kainuun maaseudulla ei ole tapana jäädä työelämästä pois kuin lottovoiton, metsäperinnön, potkujen, eläköitymisen tai kuoleman kautta. Vaurastuminen sijoitusten tai työn kautta on käytännössä tuntematon käsite.
Enkä minä sitä käsitettä lähtenyt edes kenellekään sen suuremmin oikomaan.
Toki lähipiiri ja kaverit tajusivat tilanteen ilman erityistä selostamista, mutta useat eivät ole osanneet minunkaan suhteen hyväksyä/ tiedostaa vielä sitä, että jonkin verran yli keskituloilla kihnutellut perhe voi todellakin vaurastua tavalla, joka mahdollistaa leppoisat "jouten"olot 50 ikävuodesta alkaen.
Mieleenpainuvin kommentti tuli tiedokseni äitini kautta. Hän oli erehtynyt kertomaan 80 -vuotiaalle naapurilleen, että meidän X jäi pois töistä ja touhuaa nyt omiaan… Vastauksena väite ”eli se jättäytyi kunnanelätiksi”.
Monenmoista olen kysyjille sanonut, kun tekemisistä kysytään, olen: ”viettämässä välivuosia, jäähdyttelen, teen pieniä hommia y:le (en kenellekään pl. itselleni), metsätöissä …” ja tuntemattomille olen päässyt muutaman kerran väittämään olevani perijä (tyyliin Paris Hilton). Nyt on se kyselyvaihe yhteisöltä onneksi ohi. Jokainen on muodostanut mieleisensä mielipiteen siitä, että miten meillä elellään ja hyvä niin. Ja ne syyt on yleisesti ja epäilemättä löydetty kommenttini avauskappaleen ensimmäisestä selittävästä tekijästä eli lotosta.
Tätä “lauman kustannuksiin” osallistumista voi ajatella myös ajankäytön kautta, eikä pelkästään rahan. Henkilö, joka on tehnyt 30 vuotiaana exitin ja siirtyy vapaaherraksi, on käyttänyt aikaansa “lauman hyödyksi” aika paljon vähemmän kuin tehtaan linjalta 65 vuotiaana eläköityvä. Tämä voi hiertää riippuen ajatusmaailmasta. Varmaan osa exiteistä vapaalle vaihtavista esimerkiksi pystyisi tekemään lisää työpaikkoja jos jatkaisi yrittämistä.
Kaikki eivät ajattele positiivisesti siitäkään, että joku rahalla maksaa itselleen helpotuksia elämässä. Vapaaherruudessa on vähän samaa esim priority jonotuksen kanssa: Miksi toinen saa säästää vapaa-aikaansa vain sen takia että hänellä on rahaa maksaa siitä ekstraa? Miksi toinen saa lopettaa työnteon vain sen takia että hänellä on rahaa maksaa kulunsa ilman palkkatuloja?
Olisihan se yhteiskunnan arvonkehityksen kannalta paras jos kaikista ihmisistä tiristettäisiin kaikki arvo irti heidän elämänsä aikana, eikä vain niistä, jotka voidaan pakottaa siihen (ei rahaa → ei ruokaa → mene töihin). Mutta, demokratiassa tässä eletään ja yhteiset säännöt on kirjoitettu siten että raha ratkaisee, joten toistaiseksi vapaaherruudessa ei pitäisi olla mitään väärää. Pitää myös olla mahdollisuus unelmoida vapaudesta, syy tavoitella sitä exittiä, tai täyttää lottokuponkeja.
Voisin tähän aiheeseen muuten suositella muutamaa Youtube-kanavaa vaikkeivät varsinaisesti vapaaherrailua olekaan:
Martijn Doolaard remontoi kahta vanhaa paimentolaisten kivimökkiä Piemontessa Italian Alpeilla ja esittelee siinä sivussa alueen luontoa ja historiaa. Aloitti pari vuotta sitten ja uusi video melkein joka viikko: https://www.youtube.com/@MartijnDoolaard
Ghost Town Living -kanavan kundi osti nelisem vuotta sitten kokonaisen hylätyn 1800-luvun hopeakaivoskylän vuorilta Death Valleyn läheltä ja tutkii hylättyjä kaivoksia ja alueen muita raunioita ja remontoi kylää, rakentaa sinne uutta hotellia ym. https://www.youtube.com/@GhostTownLiving
Beau Miles on loistava tarinankertoja joka harrastaa kaikenlaista paikallishistoriaan liittyvää ulkoilmaseikkailua ja kiertotalousnikkarointia Australiassa: https://www.youtube.com/@BeauMiles
Vapaahenkilön veroista aatoksia: myyntivoitoista ja osingoista menee veroa. Jos sijoittaa yhtiön kautta, maksettavaksi tulee myös yhteisöveroa.
Kun käteen tulevalla rahalla sitten ostelee elämisen asioita, joihin aika suurelta osin kuuluu 14-24% alv, niin tulee siinä kohtuullisesti verojakin makseltua.
Todella hyvää pohdintaa. Minustakin yhteisöllisyys ja kuulumisen kokemus on ihmisen perustarve. Toisaalta sitten on tarve myös yksilöllisyyteen, omiin ajatuksiin ja arvoihin. Jotkut on enemmän laumasieluja ja tarvittaessa omaksuvat aika kivutta lauman yhteiset ajatukset. Toisilla on kutsumus kulkea omaa polkua, vaikka se tarkoittaisi joissain asioissa marginaaliin joutumista yhteisön silmissä. Omaa polkua kulkeva tarvitsee jonkun verran rohkeutta eikä muiden mielipiteet saa liiaksi häiritä. Mä ajattelen että vapailuun ryhtyvä on todennäköisesti enemmän omaa polkua kulkevaa tyyppiä.
Tämä oli hauska postaus @anon38559986 Omalla kohdalla toiselta lapsista kaveri koulussa kysyi mitä hänen isänsä tekee työkseen. Oli hämmentynyt kysymyksestä ja vastannut että “se on työtön” koska “ethän sä käy töissä”. Uh. 
Keskusteltiin sitten kotona että ei tämä ihan näin ole ja neuvoin sanomaan että “iskä on sijoittaja” jos on tarpeen kertoa kavereille faijan ammattia.
Hieno ketju eikä näihin ole oikeita vastauksia. Kaikilla on varmasti unelmia, mutta matka on pitkä ja sillä tulee väistämättä muuttujia vastaan. oleellista mielestäni olisi yrittää olla tyytyväinen elämäänsä, elää sitä myös hetkessä, eikä varsinkaan peilata sitä muiden tekemisten kautta tarpoen vertailun loputtomassa suossa.
Ajatukset muuttuvat paljonkin matkan ja elämäntilanteen kautta ja tähän vaikuttaa mielestäni suuresti elämänkokemus ja koetut voitot ja tappiot.
itselläni ei ole ihan sitä 2-3miljoonan osakesalkkua, ainakaan vielä, mutta ehkä riittävä ja jotakin tärkeämpää…Olen nyt ollut puolisen vuotta tekemättä töitä ja viimeiset 17vuotta tuli oltua yrittäjänä josta luovuin 50-vuotiaana. Aika on kulunut hyvin ja esimerkiksi liikunnan ilo on löytänyt uuden vaihteen. yritys ei ollut koskaan minulle mikään identiteetti. Tavallaan luopuminen oli jossain vaiheessa jo osa suunnitelma, mutta kahden viimeisen yrittäjävuoden aikana tuli myös täydellinen leipääntyminen, eikä vaan olisi voinut enää jatkaa ja sitten avautui tämä mahdollisuus. Tämä leipääntyminen tullee monelle tässä iässä eri asteisena teki mitä tahansa työtä? Elämäntilanne tähän muutokseen myös otollinen. Velaton omakotitalo ja kesämökki, osakesalkku, kaksi lasta jotka aloittaneet ja vakiintuneet työelämään omillaan. Tuohon päälle exit-raha ja pääsy kaikesta eroon niin olin valmis! Lisäksi ehkä tärkein eli hieno vaimo joka kulkenut alusta asti matkan mukana, lasten äiti. Ja pärjätään hyvin yhdessä edelleen. Tämä voi myös olla monelle se vaikein asia saavuttaa, eli tasapainoinen toimiva parisuhde, joka pysyy matkan muutoksissa mukana. Vaikka perhe onkin tärkeimpiä asioita en oikein miellä vapaaherruutta ja lapsiarkea samaan pakettiin. 30-vuotiaalle itselleni ei myöskään olisi ehkä hyvin käynyt tässä tilanteessa? Oli hienoa käydä aikoinaan perheenä etelänmatkoilla, mutta nyt ainakin tässä iässä ja tilanteessa toimii kun vaimon kanssa lähden ensiviikolla ihan kahdestaan aikuisten reissuun!
Tämän reissun jälkeen aion kuitenkin vielä kaivaa pöytälaatikossa marinoituneen toiminimen ja pyyhkiä siitä pölyt. keväällä ja syksyllä aion tehdä pientä keikkaa muutamia viikkoja ja katsoa miltä se tuntuu osana tätä kuviota. Vaimo myöskin tekee vielä hieman töitä ainakin toistaiseksi. katsotaan tätä kuviota uudestaan vaikka syksyllä.
lopputulemana voisi päätellä että en ole varmaankaan vapaaherra mutta ehkä ainakin oman elämäni herra ja tunnen olevani vapaa.
Tuo kysymys ”Mitä teet työksesi?” Oli omalla kohdallani sellainen, johon yritin valmistautua jo etukäteen. Ja huonolla menestyksellä. Täällä Kainuun maaseudulla ei ole tapana jäädä työelämästä pois kuin lottovoiton, metsäperinnön, potkujen, eläköitymisen tai kuoleman kautta.
Tää on silleen jännä, onks Kainuussa tapana kysellä tuollaisia henkilökohtaisuuksia ylipäätään? Jotain hyvää pääkaupunkiseudulla asumisessa, ei täällä kukaan tuntematon ainakaan ole kiinnostunut sun työpaikoista tai muistakaan asioista.
Ollaan aina reissattu koko perheen voimin. Itse asiassa päivälleen tänään, 15 vuotta sitten palasi nuorimmaisemme ensimmäiseltä lomareissultansa, ikää oli tuolloin 4kk. Muistelen lämmöllä mukavaa matkaa.
Mun on jotenkin aika vaikea nähdä näitä huolia, missä moni pohtii omaa titteliään vapaaherrana. Olen ollut vajaan vuoden “vapaaherrana” (käytännössä välivuotta pitävä freelancer), ja ei mulla ollut sinä aikana minkään valtakunnan ongelmaa siinä, että kuka olen tai mikä minun identiteettini on. Riitti kun sanoi taikasanat “freelancer” tai “yrittäjä”, niin se riitti. Sen jälkeen ei kukaan katsonut kieroon tai ihmetellyt. Toki helppohan minun on sanoa, kun oma toiminimeni oli perustettu jo vuosia ennen tuota välivuotta. Minähän en ihan täysipäiväisesti tehnyt tuolloin töitä, mutta sitähän ei tarvitse vastapuolen tietää.
Tämä “mitä muut minusta ajattelevat” keskustelu liittyy myös toisella tavalla vapaaherruuteen. Mitä vähemmän muiden mielipiteet jaksavat kiinnostaa, sitä helpommin tuntuu tie vapaaherruuteen löytyvän. En tiedä yleistänkö, mutta uskallan epäillä, että jos olet huolissasi luulevatko naapurit sinua työttömäksi, voit olla huolissasi myös monista muista “turhista” asioista. Kehtaatko ostaa kaupasta punalaputettuja tuotteita, koska joku voi ostoskorisi nähdessään luulla sinua “vähävaraiseksi”? Saako autosi olla naapuruston selvästi vanhin ja halvin, tai kehtaatko olla peräti seudun ainoa autoton? Huomaatko ostavasi tavaroita ihan vain siksi, että muillakin on?
Ehkä tässä tosiaan on maantieteellistä kulttuurieroa. Ei Helsingissä ketään kiinnosta mitä naapuri tekee elämällään ja millä tittelillä, kun ei niitä tunneta. Syrjäkylillä ne ainoat 10 naapuria/kyläläistä ovat myös tuttuja, jolloin heidän tekemiset kiinnostavat enemmän.