Samaa mieltä, indeksisijoittajavapaaherroja on luultavasti vähemmän. Osakepoiminnalla on voinut rikastua vuosikymmenten ajan, indeksisijoittamisesta on tullut selvästi helpompaa vasta 2000-luvulla. Tietoisuus lähes kuluttomista indeksirahastoista on tavoittanut suuret massat kunnolla vasta lähiaikoina. Ja vieläkään valtaosa ei usko tätä tilastofaktaa, koska haluaa tehdä osakepoiminnan mieluummin itse. En itsekään niiden ylivoimaisuuteen uskonut ennen kun luin monta kirjaa ja niiden sisältämiä tilastollisia tutkimustuloksia.
Jos olisin itse osakeindeksimiljonääri, luultavimmin en olisi tällä palstalla tuhlaamassa aikaani ja kertomassa tilanteestani. Olisi muita mielenkiinnon kohteita. Enkä varsinkaan leuhkisi osakesalkkuni koolla tuttaville, en huutele pankkitilini saldoakaan työpaikalla.
Julkisuuteen on helpompi tulla jos esiintyy sijoittajanerona ja voi kertoa huikeita tarinoita onnistuneesta osakepoiminnastaan. Joku Kyösti Kakkonen kun on Kauppalehdessä kertomassa sijoitusvinkkejään, lukijoita ja klikkauksia kertyy. Toisaalta jokin lehtijuttu “Olen osakeindeksimiljonääri, osakesalkun arvo 2 miljoonaa euroa, mutta en tajua sijoittamisesta oikeasti yhtään mitään, olen vain laittanut perintörahat sinne ja toivon parasta” ei kiinnostane juuri ketään. Näistä on vaikeampi rakentaa klikkiotsikoita.
Jos elät indeksisijoittajavapaaherrana ja kerrot sen muille, tilastoja katsomalla indeksituoton perusteella ulkopuolinen voi haarukoida osakesalkkusi koon alalaidan. Moniko haluaa kertoa julkisesti, että minimi 1 miljoona euroa on saldoa osakesalkussa (jos on yrityskaupalla rikastunut, sitten sen voisin kertoa kun kaikki muutenkin tietävät). Muutenhan sillä ei keskituloinen elä. En itse ainakaan kertoisi, en pankkitilini saldoakaan kerro muille julkisesti. Osakepoimijan puheista taas ei osakesalkun kokoa pysty haarukoimaan paitsi arvaamalla.
Jos ajattelet itseäsi kymmenen vuotta sitten kun olit juuri jäänyt vapaaherraksi niin onko mitään “do’s & don’t do’s” tyylisiä neuvoja mitä tulee mieleen mitä olisit halunnut kuulla tuolloin? Tai yllättikö jokin ensimmäisten vuosien aikana? Asioita joita kannattaisi huomioida tai välttää etc.?
En ole vapaaherra/rouva, mutta aihepiiri kiinnostaa, kun työmotivaatio vaan pienenee vuosi vuodelta.
Mukava näitä lukea, joskus vielä 10 vuotta takaperin oli paloa painaa duunia, mutta sitten pikkuhiljaa hiipunut, eikä työpaikan vaihtokaan auttanut.
Jotenkin tuntuu siltä, ettei yli 40-vuotiaana pysty millään saamaan sitä kipinää syttymään työelämää/uraa kohden, joten pitää vaan pyrkiä säästämään ja sijoittamaan sinnikkäästi että voisi jossain vaiheessa ennen eläkeikää jäädä vapaalle.
Mielenkiintoisia spekulaatioita, ja mielestäni ehkä erikoisiakin päätelmiä. No meitä on moneen junaan.
Mikäs olisikaan sen hienompi klikkiotsikko ja otsikko ylipäätään kuin:
’Raksa-Make säästi ja sijoitti ahkerasti ja pääsi miljonäärikerhoon - ”En ymmärtänyt sijoittamisesta mitään”’
”Katso tästä, kuinka voit saavuttaa vapaaherruuden indeksisijoittamisella - Raksa-Maken parhaat vinkit”
Tätähän tämä meidän köyhä kansa juuri tarvitsisi, ja juuri tästähän sen Martin on Paasannut jo toistakymmentä vuotta.
Kylläpä minä ainakin tulisin tännekin kertomaan ilosanomaa sitten jos/kun saavutan vapaaherruuden indekseillä. Tämä on kuitenkin mielestäni se oleellinen pointti, ei se, mitä joku ehkä jossain ajattelisi tai päättelisi. Mutta siitä, mitä minä (tai sinä) tekisin, ei tietenkään voi päätellä yhtään mitään siitä, mitä muut teksivät.
Pasi Havia hienolla Taloudellinen riippumattomuus -blogillaan ja Mikko Vikman omallaan olivat jo pitkällä tällä matkalla, mutta molemmille tuli vähän muita asioita matkan varrelle ja suunnitelmat muuttuivat. Retorinen kysymys: Kenen mielestä esim. Pasi Havia puhtaana indeksisijoittajana EI ollut samaan aikaan kiinnostunut sijoittamisesta eikä tuonut tarinaansa yksityiskohtaisesti esille?
Verotehottomapi tapa.
Myöskin yhtä suureen hajautukseen on vaikea päästä. Kerran vuodessa kun myy siivun osingot uudelleen sijoittavasta indeksirahastosta pääsee melko helpolla.
Tämä on mielenkiintoinen kysymys ja varmaan monempi parempi osittain, koska mitäs sitten jos indeksit notkahtaa -30%,kun pitäisi nostaa rahat seuraavan vuoden elämiseen. Lisäyksenä, toki niitä osinkojakin voidaan leikata. Tästä oli joskus hyvää keskustelua P.ohatan blogissa.
Koska uudelleen osingot sijoittava rahasto ostaa näitä halventuneita osakkeita osingoilla voi joka vuosi turvallisesti myydä rahastoa osinko yieldin verran. Parempi tietysti hajauttaa myynnit moneen osaan mutta keskimäärin ei täatä ongelmaa tule.
Omasta mielestäni sijoitustuloa pitäisi olla selvästi yli käyttämänsä tarpeen, että se soisi huolettoman elämisen. Jos on laskenut tarvittavan toimeentulonsa ja kattavansa sen (eikä juuri muuta) tietyn verran sijoituksia realisoimalla ja/tai osingoilla, ainakin minulla olisi enemmän tai vähemmän jatkuvasti takaraivossa ajatus, että riittääkö rahat oikeasti pidemmällä tähtäimellä. Esim. parin-kolmen vuoden “hätäkassa” aina käteisenä ja sijoituksista saatavissa keskimäärin tuplasti mitä käyttää, sitten voisi olla enempää miettimättä.
Tämä siis yleisellä tasolla ajateltuna, että käyttöbudjetti on X ja se katetaan pelkästään sijoituksilla. Toki jokaisella on omanlaiset muuttujansa, esim. perheyksikössään muitakin tulonsaajia, menoja mahdollista vähentää lähes olemattomiin elämänlaadun juuri kärsimättä jne.
Eikö tämä voida käytännössä laittaa muotoon, että: “Miten taklata volatiliteetti?” Kun pörssin ajatellaan tuottavan ajan yli tietyn tuoton, mutta vuosittain heilunta on kovaa, mutta joka vuosi tarvitsee kuitenkin rahaa elämiseen? Itse olen aina ajatellut tämän, että jos meinaa puhtaasti salkulla elää, niin laskelmat pitäisi tehdä sen varaan, että joko on koko ajan vuoden tai kahden verran käteistä tai jotain muuta stabiilia siten, että eläminen maksetaan tuolla käteispuskurilla ja sitten käteispuskuria kerrytetään myymällä salkusta, mutta myynnit menee jäihin, jos pörssi romahtaa.
Muita vaihtoehtoja lienee osingot, joskin nekin voivat mennä välillä katkolle, muttei ehkä ihan kahden vuoden puskuria tarvitsisi. Tai sitten vain hyväksyy volan ja joko on valmis tinkimään menoista tarvittaessa aika reilustikin, on valmis laittamaan vapaahenkilöilyn katkolle ja menemään tilapäisesti töihin tai on tosi kurinalainen ja laskelmat niin konservatiivisia, että vaikka salkku välillä heilahtaakin rajusti miinukselle ja joutuu jotain myyntejäkin tekemänä sieltä, niin homma ei kaadu siihen. Jälkimmäinen lienee paperilla fiksuin, mutta voi olla yöunien kannalta monelle huono valinta ja jotenkin ajattelisin, että työelämästä ulos hyppäävä nimenomaan hakisi mielenrauhaa.
Todella hyvä pointti ja näin asia minusta on. Oletetaan, että keskiiäinen perheellinen tarvitsee noin netto 2000- 3000e netto palkkatulot, niin kyllä minusta huolettoman vapaaherrailuun tarvitaan 3000- 3500e osinkotulot kuukaudessa (tai indexi myynnit).
Niin ja kannattaa ottaa huomioon, että elämäntilanne saattaa muuttua ja olla aika eri kun esim 35v. Tiedän yhden tutun, joka oli 35v lapseton sinkku ja 45 vuotiaana uusioperheen isä, jossa oma lapsi ja pari naisen edellisestä liitosta. Siinä ei paljon 2000e tuloilla pärjää…
No odotuksena on että naisellakin on tuloja, mieluusti tuo sama 2000€+, oli se sitten töistä tai osingoista. Kyllä sen pitäisi riittää. Huonoon taloudelliseen tilanteeseen en lapsia ole pykäämässä. Uusioperhe tietysti oma asiansa.
No tämä ei ollut nyt tarkoitettu henkilökohtaiseksi neuvoksi, mutta tarkoitin yleisesti, että elämä voi muuttua. Maailma muuttuu, hinnat muuttuvat, vaimo voi jäädä työttömäksi, asuntoon voi tulla jotain, pörssit sakkaa jne…
Eilen illalla luin ja jäin miettimään jäljellä olevaa elinikää. Kun HS:n koneeseen laittaa speksit ja näet tuon luvun, onhan se pysäyttävä. Parhaat vuodet on eletty. Suunta vain alaspäin.
Tästä tulikin mieleeni aina ja edelleen se, miten se elämä pitäisi pystyä vaan elämään täysillä nuorena ja jopa ruuhkavuosina. Ollaan tässä just lähdössä perheen kanssa alppireissulle ja olen onnellinen, että tuli koko nuoruus ja aikuisikä siellä kuljettua ja laskettua urakalla. Nyt on jo sellainen fiilis, että ihan kiva mennä taas jälkikasvun kanssa, mutta ei pakottava tarve enää.
Kohdallani tarkoitan sanoa sitä, että vaikka tässä puolittainen vapaaherra olenkin niin hyvä, että elin enkä odotellut näitä päiviä. Nyt voi nautiskella tästä eteenpäin elämän pienemmistä iloista ja rauhallisesta vapaudesta, eikä tarvitse hönkiä maailmaa enää ympäri. Tähän ei edes tarvita isoa kassaa.
Ja tärkein kysymyshän se onkin se, että jos tänään joutuisin kuolinvuoteelle, mitä katuisin? Korkeintaan sitä, että olin kotoa pois paljon työmatkoilla kun poika oli pieni. Mutta paljon enemmän on kiitollisuuden puolella, sitä että tuli tehtyä monenlaista mukavaa tärkeiden ihmisten ja asioiden parissa, eikä koskaan tullut oikein sniiduiltua mistään.
