Kyllä minä edelleen uskon, että matala arvostus on korjattavissa kasvulla. Jos tätä vappuna täällä käytyä keskustelua vetää karkeasti yhteen, niin keskeiset huolenaiheet ovat kasvuvauhti ja kireä kilpailutilanne, minkä pelätään jatkossakin pitävän WithSecuren kasvumahdollisuudet rajallisina. Kyllähän nämä epäilyt alkaisivat pikkuhiljaa karista pois, mikäli yhtiö löisi tältä vuodelta ohjeistuksen mukaiset kasvuluvut pöytään, ja vuodelle 2026 ennakoisi hyvän kehityksen jatkuvan. Samalla kasvu alkaisi yhä enemmän näkyä myös viivan alla ja sitä kautta kasvun ja kannattavuuden yhdistelmä kohentua kohti yhtiön tavoitteita. En usko, että tällöin osake pyörisi nykyisellä aneemisella arvostuksella pörssissä.
Olen itsekin analyyseissa tuon kireän kilpailutilanteen nostanut keskeiseksi huolenaiheeksi, mutta on myös hyvä muistaa, että WithSecuren kohdemarkkinoiden koko on globaalisti useita kymmeniä miljardeja euroja. Vaikka tätä rajattaisiin vain Eurooppaan, niin kokonaiskakku on niin julmetun iso, että kovasta kilpailusta huolimatta luulisi WithSecuren kokoiselle toimijalle (lv 2025e 123 MEUR) löytyvän kasvutaskuja. Esimerkiksi pidemmällä aikavälillä liikevaihdon tuplaaminen nykyisessä kokoluokassa ei pitäisi markkinan kontekstissa olla mitenkään mahdoton temppu, mutta tämähän olisi WithSecurelle ja sen omistajille jo aivan käänteentekevä kasvuloikka, etenkin osakkeen nykyarvostuksella. Yhtiössä on mielestäni myös viime vuodet tehty oikeita asioita mm. organisaation tehostamisen, tuoteportfolion kehittämisen ja kumppanikanavan kehityksen puolella.
Ei tässä voi oikein muuta sanoa kuin että yhtiöllä on nyt näytön paikka, että kasvua saadaan aikaan tulevina vuosina. Kaikki edellytykset siihen meikäläisestä ovat edelleen olemassa. Tj Antti on myös todennut, että mikäli kasvua ei tulisi, laitettaisiin organisaatio siihen asentoon, että tavoitteiden mukainen rule of 30 saavutettaisiin silti. Teoriassahan osakkeen arvostus olisi tulospohjaisesti nytkin hyvin edullinen, mikäli yritys trimmattaisiinkin kannattavuusasentoon. Tämäkin osaltaan kertoo osakkeen nykyisestä matalasta arvostuksesta, ja sinänsä rajaa laskuvaraa. Mutta ilman kasvua en silti näkisi tämän olevan erityisen hyvä sijoituscase, joten kasvua tässä pitää saada aikaan!
Atte – kiitos että osallistut keskusteluun. Sun kokemus ja näkemykset WithSecuresta on tosi arvokkaita tässä keskustelussa, etenkin kun olet seurannut tätä tarinaa koko demergerin ajan ja pitänyt osta-suosituksen, vaikka markkina ei ole vielä vakuuttunut.
Jos kasvu todella korjaa kaiken, mikä tekemisessä on nyt muuttunut niin, että se olisi aidosti todennäköistä?
Luvut ovat hieman parempia – mutta ei vielä mitään, mikä oikeasti tekisi vaikutuksen. Onko näkyvissä selvästi vahvempaa kaupallista suorittamista?
TAM on toki iso – mutta niin se oli Nokiallekin. Eikä se yksin riittänyt.
Sisäisiä asioita on varmasti kehitetty, mutta ulospäin ei vielä näy kampanjoita, asiakasvoittoja tai kirkastettua tarinaa.
Kirjoitit: “Teoriassa liikevaihdon tuplaaminen on mahdollista.”
Totta. Mutta niin on myös Marsiin laskeutuminen.
Markkina ei hinnoittele mahdollisuutta – vaan todennäköisyyttä.
Toivon, että seuraavien kvartaaleiden aikana nähdään se käänne, jota on lupailtu jo demergeristä asti – ei vain teoriassa, vaan myös käytännössä.
Päivän vastuuton spekulaatio: jos Withsecuren liikevaihto tuplaantuisi, se helposti tarkoittaisi myös arvostuskertoimien paranemista sanotaan vaikka F-Securen tasolle eli EV/S~3. WS:n osakekurssi tällöin kuusin kertaistuisi. Upsidea on siis paljon, jos kasvua saadaan aikaan. Toki voi olla, että sitä ei tule ja mörniminen jatkuu. @tpm , kumpi on todennäköisempää se että WS tuplaa liikevaihdon vai joku laskeutuu Marsiin?
Ei varmaan kukaan ole vertailua MS:n ja WS:n välillä tekemässä siitä syystä, että miettisi kumpaan sijoittaa kyberturvallisuuslasit päässä, mutta mielestäni WS:n sijoituscasen kannalta on tärkeää kartoittaa kilpailukenttää ja kuka/ketkä ovat mahdollisesti saman maitokipon äärellä joko litkimässä maitoa, tai kaatamassa koko kupin.
Jos tuota kaivosanalogiaa yrittää käyttää, niin mikäli BHP tulisi jokaiselle Endominesin tai Sotkamon valtaukselle ja toteaisi maanomistajalle, että “hei, koska ollaan hyviä kalakavereita, niin me annetaan kullan/hopean kaivostuotoista puolet teille”, niin varmasti Endominesiin / Sotkamoon sijoittavan olisi syytä aika tarkalla silmällä katsoa mitä BHP tekee, eikös?
Samaa mieltä. Täkeää on ymmärtää kilpailukenttää ja mielestäni ihan asiallisia kommenteja tuli vappuna. Itse laitoin yhden vähän hätäisen viestin ja Seinäkadun_keisari sen hyvin oikaisi. Sen jälkeen mietin asiaa uudestaan ja tänään aamulla vastasin. Jos jollakin on lisää tietoja kilpailukentästä niin kannattaa jakaa palstalle. Palstaa varmaan seuraa tietoturva-ammattilaisia.
Hauska kuinka usein vedetään esiin se klassinen “jos liikevaihto tuplaantuu” -argumentti, ihan kuin se olisi tässä vain odottamassa tapahtumistaan. Tätä samaa tarinaa on kerrottu jo kolme vuotta.
Jos WS:llä olisi toimiva kampanjakone, globaalia näkyvyyttä ja laajempi tuotealusta kuin pelkkä Salesforce ja EDR, ehkä silloin. Mutta liikevaihdon tuplaaminen ilman että relevanssi tuplaantuu samalla? Ei markkina toimi niin.
Potentiaalia on kyllä. Mutta itse olen lasi puolityhjä -tyyppi. Varsinkin vapun jälkeen. Mars voi olla lähempänä.
Liikevaihdon tuplaus spekulaatio olikin vastuutonta spekulaatiota, mutta se kertoo sen, että jos asiat saadaan oikeille uomille niin kasvun lisäksi saadaan arvostuskertoimien paranemista ja tuottoa tulee vivulla.
Juuri tälläistä taulukkoa kaipasin. Kiitos siitä. Oletko itse koostanut tai onko lähdettä?
Heh, pääosin mun ja parin viskin iltatuotos – eli ei kannata pitää ihan joka solua absoluuttisena totuutena. Mutta kyllä noi puutteet on todellisia. Olen seurannut tätä kenttää jo pidempään, ja kun asiat laittaa rinnakkain, niin alkaa aika selvästi näkyä mistä se vetovoiman puute johtuu.
Olisi hyvä kuulla muidenkin näkemyksiä – etenkin jos jotain jäi puuttumaan tai jos foorumilla on ammattilaisia jotka haluaa tarkentaa kokonaiskuvaa.
Pystyisikö taulukkoon lisäämään myös toimitusjohtajan mainitsemat Eurooppalaiset kilpailijat eli Bitdefender ja ESET? Näkisi vähän heidän kyvykkyyksiä ja sitä onko päällekäisiä vai eroavia kyvykkyyksiä Withsecureen verratuna sekä päästäisiin vastuuttomasti speluloimaan Eurooppalaisten toimijoiden mahdollisella konsolidaatiolla.
Tällä hetkellä CSPM on AWS- ja Azure-ympäristön juttua mutta GCP-tuki voi olla tulevaisuudessa mahdollinen, vaikka virallista aikataulua ei olekaan julkaistu.
Aivan samoin kaiken muunkin kohdalla. Rakennetaan jatkuvasti.
Ei voi edes olettaa että 160m€ puljulla olis kaikki…
joskus voi olla mutta silloin se ei ole enää 160m€ pulju.
Ei tässä kuitenkaan olla saman maitokipon äärellä, vaikka se siltä voi tuntua.
Tällä ajattelulla ei kannata avata hamppariravintolaa koska mäkkärillä on jo niin laaja kenttä ja valikoimaa riittää aina quarterpounderista porkkanatikkuihin asti , unohtamatta jälkkäripehmistä.
Menestys on muutakin kuin koko ja valikoima ja vaikka tuo suosittu pulju onkin, haen hampparini muualta, kuten moni muukin.
En oikein ymmärrä tätä ajatuksen juoksua miksi ei oltaisi saman maitokipon äärellä? Onko WithSecurella jokin aivan oma maitokippokuplansa, jossa ei ole lainkaan kilpailua, vai mitä tässä tarkoitat?
Ja en nyt parhaalla tahdollakaan ymmärrä miten tuosta kirjoituksestani (jota itse lainasit) tulit siihen johtopäätökseen, että “Tällä ajattelulla ei kannata… … jne.” Jos luet lainauksen uudestaan, niin siinähän nimenomaisesti sanotaan, että sijoituscasen kannalta on tärkeää kartoittaa kilpailukenttää, ei siinä sanota, että koska joku toinen firma tekee samoja juttuja, niin sen olisi syytä vetää itkupotkuraivarit ja lopettaa yritystoiminta.
Jos tuohon purilaisanalogiaasi siis mukauttaa, niin aika hölmö hamppariravintoloitsija on, jos ei omassa SWOTissaan ota huomioon naapurissa olevaa Mäkkäriä/Heseä/Purilaiskunigasta. Ja jos omat burgerit eivät laadultaan erotu naapurin vastaavista ja maksavat vielä enemmän kuin naapurin kultaisissa kaarissa, niin menestyksekäs yritystoiminta voi toki olla haasteellista.
Tässä toivottu vertailu, jossa mukana myös Bitdefender ja ESET. En ole näitä seurannut samalla tavalla kuin WS:ää, mutta tiedot on koostettu julkisista lähteistä ja pitäisi olla kutakuinkin oikein. Korjatkaa toki, jos joku huomaa virheitä tai puutteita.
Ajattelen asiaa näin että vaikka CrowdStrike, Palo Alto Microsoft jne on myös vahvoja kyberturvallisuustoimijoita, ei ne välttämättä ole optimaalisia valintoja eurooppalaisille yrityksille.
Miksi ?
On riski että nämä menee yhdysvaltain lainsäädännön alle (cloud act) mikä mahdollistaa Yhdysvaltain viranomaisille pääsyn dataan, vaikka tallennettu EU:n alueelle.
Voi olla että EUlla on vähän niskakarvat pystyssä sen suhteen että dataan päästään, jos päästään.
Voisi kuvitella että EUn tavoite on organisaatioiden itsenäinen tietoturva ja datanhallintaa ilman ulkopuolisia vaikutuksia,eikö?
Jos näin, on ihan sama mitä jenkkipuljuilla on tarjota.
WithSecure on ihan hyvä lääke tähän koska:
Täysi datasuvereniteetti,toimii täysin EU:n alueella, eikä data altistu USA:n lainsäädännölle
NIS2- ja GDPR-yhteensopivuus , hiottu noudattamaan EU:n sääntelyvaatimuksia.
ESET joo, mutta sen palveluvalikoima ei taida olla ihan yhtä laaja kuin WithSecurella, erityisesti pilvipohjaisen suojauksen ja kehittyneen uhkien havaitsemisen osalta.
Bitdefender joo , mutta ei taida olla ihan yhtä monipuolinen NIS2 vaatimusten ja datasuvereniteetin näkökulmasta verrattuna WithSecureen.
Summarum:
Eurooppalaisille yrityksille kelpo vaihtoehto on Withsecure, niille kelle se vaan sopii. Ei WS heikoillakaan ole.
GCP, olis ehkä kyl ihan hyvä lisä. Ehkä se tulee , ehkä se on strateginen valinta ettei sitä ole, kyse tuskin on siitä etteikö sitä osattaisi.
Tässä markkinassa on niin paljon toimijoita, että on vaikea perustella miksi juuri WithSecure olisi “paras” – varsinkin kun harva meistä on edes katsonut koko pelikenttää. Itse löysin kevyellä haulla yli 20 eurooppalaista toimijaa, jotka joko kilpailevat suoraan tai vievät samaa kyberturvabudjettia. Jo pelkästään se kertoo paljon.
Jep. Ehdottomasti kannattaa laittaa kaikki WS osakkeet myyntiin, vaikka tappiolla. Ei se arvostus tuosta nouse eikä ole mitään mahdollisuuksia menestyä kilpailun ollessa niin kovaa.
Älä välitä jerbaleba, tpm näyttää jankkaavan tuota omaa levyä uudestaan ja uudestaan. Mulla ainakin uskoa löytyy withsecureen ja sille kyllä löytyy sopiva oma markkinarako, mihin se toimillaan tähtääkin. Aion itse lisätä osakkeita vielä reilusti, kun osake pyörii alle eurossa.
Ihan vaan sanon… jos burgerissa ei ole ranskalaisia (GCP), kastiketta (CNAPP) tai jälkkäriä (SSPM/DSPM), ja mainostaulu on ollut tyhjä kolme vuotta, niin onhan se vaikea saada asiakkaitaeven jos se on tehty Euroopassa.
Ja jos ei muka juoda samasta maitotonkasta, niin miksi laktoositon talon erikoisuus maksaa enemmän, ei ole Woltissa ja mukana tulee käsinkirjoitettu lappu “keittiö on vielä rakenteilla”?
Ei tää ole viha burgeria kohtaan—mutta ehkä kannattaisi rakentaa kampanjamenu ennen kuin tuodaan uusi kvartaalipounderi tiskiin.