Witted - Uuden sukupolven ohjelmistokehitysyhtiö

Katsoin myös Harri Siepin videon ja hyvän selostuksen Wittedin tilanteesta ja ratkaisuista. Kiitos siitä. Kun olen täysin amatöörinä seurannut joitakin yhtiöitä, niin Witted näyttää olevan kasvutarinalle rakentunut tulokas tuolla markkinalla. Arvostan suuresti yhtiön it-henkilöstön hyvinvointiperiaatteita ja etiikkaa, joilla on ainakin pyrkimys erottua joukosta. Kasvuodotukset ja -usko ovat kovat vuodelle 2025 mennessä, ja monet asiantuntijat ovat sitä epäilleet. Jotenkin näen diskurssissa kasvun lupauksen olevan ikään kuin yhtiön fundamentti. Kun jossakin särähtää tai tulee jokin negatiivinen impulssi, niin todetaan, että ”muistetaan kuitenkin kasvuodotuksemme”. Tästä syystä ”Keisarin” kysymykset ovat varsin oleellisia.
Videon viestintä on hienoa, ollaan liikkeellä, tullaan päämäärään ja ollaan avoimin mielin. Mutta samalla sisällöllisesti jäi fiilis, että ikään kuin tarina- ja korttitalosta olisi vedelty kortteja pois ”yllätysten” ja ennakoimattomien tapahtumien muodossa. ”Ei kukaan osannut ennakoida…” voi kuulla monen monta kertaa. Tästä seuraten voidaan kyllä kysyä, kuinka voitte tämän jälkeen ennakoida vakuuttavasti asettamienne kasvuodotusten ja koko tarinan toteutumisen? Toivon sitä kyllä itse henkilökohtaisesti ja vilpittömästi!

6 tykkäystä

Se on juurikin näin. Itse pidän enemmän softatuotebisneksestä, mutta kokemusta löytyy myös T&M bisneksen vetämisestä (>10meur, >100 FTE). Pidän T&M bisnestä hyvin yksinkertaisena yhtälönä.
Asiakkaan maksaman tuntihinnan määrää markkina.
Työntekijän tuntihinnan määrää markkina.
Mihin sitten voit itse vaikuttaa?
Laskutusasteen optimointi.
Overhead-kulujen minimointi.
Nämäkin vaatii ammattitaitoa, varsinkin operaation koon kasvaessa, mutta peli on noin yksinkertainen mielestäni.

7 tykkäystä

Yksinkertaistettuna näin, mutta unohdat yhden tärkeän kulman. Brändin vaikutuksen sekä asiakkaan (laatu ja kokemus palvelusta) että työntekijän (kulttuuri) näkökulmasta. Suomestakin löytyy IT-alalta T&M firmoja, jotka pystyvät pyytämään parempaa hintaa moniin kilpailijoihin / markkinan keskitasoon nähden.

Wittedillä on ainakin tuohon osaajien houkutteluun ymmärtääkseni todella hyvät lähtökohdat. Käsittääkseni kaikki konsernin yhtiöiden asiantuntijamäärä on kasvussa eikä junnaa paikoillaan. Churn on historiallisesti pientä. Freelancer vs. employee suhde oli tulossa jo alas, joka tosin nyt Nexec kaupan myötä nousee taas. Nexec kauppaa ja sen valuaatiota olette jo ruotineet tarpeeksi eipä siihen itsellä ole paljon lisättävää, aika näyttää kuinka paljon omistaja-arvoa tuolla kaupalla luodaan.

3 tykkäystä

Esitin kommenttini lähinnä kannattavuuden näkökulmasta. Panostamalla myyntiin, markkinointiin, työntekijäkokemukseen jne saat kyllä reivattua hintaan ylös, mutta samalla kulutaso nousee ja kannattavuus pysyykin usein samalla tasolla. Painotukset menee jossain määrin syklisesti ja vaihtelee toimialoittainkin. Välillä panostetaan biljardipöytiin, ilmaiseen noccoon, kausikortteihin, yogatunteihin ja toimistomummojen korvapuusteihin. Välillä taas kustannussensitiivinen minimalismi on voittava valinta. Jos oli esimerkiksi aikanaan Nokian alihankintaringissä mukana toimittajana niin siinä pelissä ei paljon brändi-lässytykset painanut.

3 tykkäystä

Heh, ja nämä Nokialta lähteneet hankintapuolen tyypit eivät osanneet enään mitään muuta kuin Nokialla opitun cut throat -tyylin. Törmännyt pariin tällaiseen tapaukseen, olivat kummissaan kun sanottiin heille että suksikaa vittuun siinä kohtaa kun heiltä tuli vaatimus että hintoja pitää tiputtaa 10% välittömästi, tämä myös IT-palvelualalla tapahtunutta.

Vaikea bisnes kun tuote on tuntityötä/projekteja, ei oikein mitään varmaa jatkuvuutta vaan jatkuvaa keikkojen myymistä.

6 tykkäystä

Löytyykö IT konsultti markkinasta minkä verran Wittedin ja Nexecin kaltaisia toimijoita, joilla omia työntekijöitä suhteessa vähän ja suurin osa ammattilaisista laskutuksella tekeviä?

1 tykkäys

Kyllä niitä on. Pari tiedän, mutta en voi nimiä mainita. Sitten aivan oma kategoriansa on työvoiman välitysyhtiöt, jotka kalastelevat verkostoonsa freelancereita. Näitä on monia, kotimaisia ja ulkomaisia. Välillä käynyt mielessä onko Witted yksi näistä.

3 tykkäystä

Laitetaas tänne. @Harri_Sieppi käynyt siis täydentämässä omistustaan, 9000 kpl lisää eli tuollainen noin 40ke potti.

31 tykkäystä

Harvoin tulee tj roolissa mahdollisuuksia ostaa, monesti firmoilla on menossa kaikenlaisia suljettuja jaksoja yms yms.

Hienoa, että meikäläinenkin pääsee joskus mukaan :slight_smile:

37 tykkäystä

Toisi vähän lisää luottamusta teidän tulevaisuuteen, jos ex-Nexec:in omistajat tekisi samoin (vai onko niillä joku erityinen lukituskausi päällä?)!

Ja tässä vielä Harrin toinen hankintailmoitus tälle päivälle :+1:

3513 Keskihinta: 4.66666 EUR

6 tykkäystä

Oli kyllä erikoiset ostot toimitusjohtajalta, kurssia 20% ylös joista vikat 10% jollain tuhannen euron ostoilla. Taktisesti vielä ensin tiedote ekoista ostoista, jotta myyjät pakittaisivat ja sen jälkeen pikkuostot perään… Tiedotteen ostoista olisi voinut antaa tiistaihin mennessä, mikäli ei ollut tarkoitus pumpata kurssia.

9 tykkäystä

Räyh! Taas alkoi sodan melske ja taiston tuoksina, aina on joku vialla ;-).

Sitä kun harvoin pääsee jalkautumaan tänne mestarien areenalle niin silloin mennään. Kukapa ei haaveilisi, että saisi kerrankin tyhjentää seinän? Ainakin minä!

Ostin kaiken mitä oli saatavilla, kunnes hyllyyn tuli lisää ja sitten ostin nekin… kunnes Nordnetin volatiliteetti haltit katkaisivat hauskuuden :face_holding_back_tears:.

Hauskaa vkl kaikille!

55 tykkäystä

Keisari tässä on meidän suuri salaisuus:

31 tykkäystä

Osaatko sanoa millaisia lukuja kilpailijat vetää?

2 tykkäystä

Veikkaan et jos luvut on kovia niin he varmaan kertovat sen netissä :joy:. Oikeastaan en ole kovinkaan seurannut muita, keskittynyt vaan omiin hommiin.

18 tykkäystä

Jep ei näistä oikein taida syntyä mitään kunnollista koostettavaa, ne jotka kellottaa kovia lukuja mainostaa niitä, muut ei.

Jotkut julkaisee nps:ää, jotkut joitain osia noista ja jotkut jotain muuta.

Isoimmilla saattaa kaikilla kyllä joku yhteenveto asiakastyytyväisyydestä olla kotisivuillaan.

2 tykkäystä

Viikon lopulle kasautuikin joukko vaikeita peruskysymyksiä, joten ne saatiin noilla pienillä ostoilla ja kurssinostatuksella pois vähäksi aikaa päiväjärjestyksestä. Ja nyt jatketaan sitten toisilla tarinoilla, joilla aiemmat kysymykset haudataan syvemmälle. Näkyvyys ja avoimuus ovat hyviä periaatteita, mutta jotkut asiat saattavat näyttäytyä todella läpinäkyviltä. Sellainen fiilis tästä nyt toistaiseksi jää - toivottavasti päästään vielä pian takaisin itse perustarinan ongelmien kimppuun.

2 tykkäystä

Valkeakoski, Akaa ja Urjala ulkoistavat perustietotekniikan palvelut Tieralle. Witted on siis yksi kuudesta sopimustoimittajasta Tierassa.

Mavericks 100 työntekijää täyteen. :partying_face::+1:

18 tykkäystä

Hei,

Mukavaa joulun odotusta kaikille! Ruuhkavuosi-arjessa tämä on aika vekkuli aika vuodesta. Pääsee kokeilemaan omia rajojaan ja taitojaan mm. Tällaisissa arjen haasteissa (en leivo, viimeksi koulussa leiponut ja nyt viime viikolla tyttären kanssa):

Toivottavasti muutkin ovat päässeet stressailemaan muutakin kuin markkinoita.

Anyways, tulin ihan varta vasten kysymään että ootteko olleet mukana (koskaan) investor calleissa? Kuulin IR:ltä että näitä järkätään siis yleensä aika pienen piirin kesken, mutta varsinaisesti syytä ei ole miksi ne ei voisi olla kaikille halukkaille avoimia. Jos tällaiset kiinnostaa niin voisin vaikka ensi vuodelle länttää etukäteen kalenteriin slotteja säännöllisin ajoin avoimeen Google Meetsiin jonne halukkaat pääsee mukaan.

77 tykkäystä