Zaptec - Älykästä sähköautolataamista

Laturit kuluttajatuotteena ovat kuitenkin paljolti myös brändibisnestä. Itselläni onkin ehkä jopa yksi hieman naiivi syy, miksen ole yhtiötä uskaltanut lisätä houkuttelevasta hinnasta huolimatta. Se on tämä Zaptecin Z-logo ja sen yhtymäkohdat Venäjän Z-propagandaan. Onneksi Z:sta ei ole tullut vielä ihan natsimerkin tasoista symbolia ja toivottavasti ei tulekaan. Vähän silti mietityttää pidemmällä aikavälillä, sillä tuo Z on edelleen niin merkittävä osa Zaptecin brändiä ja tuotedesignia (vaikka pelkkää Z:ta eivät esim. logona enää käytä).

Toistaiseksi vahingot Zaptecille ovat nähdäkseni olleet onneksi pieniä. Täytyy toivoa että näin on myös jatkossa. Kilpailu on tällä alalla kuitenkin niin kovaa, että isompi bränditappio olisi yhtiölle aika turmiollinen.

Tuota en ihan täysin allekirjoita, Hakaristi symboli on ollut esillä olympiastadioneilla asti sota aikana ja ennen sitä.
Tuota tunnusta on viljelty asepuvuissa, joukko osasto tunnuksissa, rahayksikössä, sota lipuissa jne.



Yksi kolmesta on yhden aika pirun ison toimijan logosta, en näe kovin suureksi ongelmaksi Z-logoa sähköauton lataus pömpelissä, kun ei tuota logoa ihan samalla tavalla esitellä.
Jos firman johto näkee ongelman, se varmaan pystyy tuon Zorro logon suunnittelemaan näkymättömiin käden käänteessä kun vielä ei olla isomaailman seurannassa.

Edit: edellinen viesti vähän muuttui, olen samaa mieltä siitä että brändihaitta tulee olemaan pieni :handshake:

10 tykkäystä
13 tykkäystä
41 tykkäystä

Uusi kumppanuus:

19 tykkäystä

Eikö yhtiöltä tule enää trading updatea Q4 ennen osaria?

1 tykkäys

Twitterin puolelta löyty tämmönen tieto.

18 tykkäystä

Saksassa merkittävä kansallinen strategia hyväksytty jolla nopeutetaan EV-latausinfran syntyä. Yksi poiminta joka erityisesti positiivinen Zaptecille:

According to the master plan, laws are to be updated to make engagement in charging infrastructure more accessible for all stakeholders and users. It addresses charging at buildings for private cars and small commercial vehicles. Targeted stakeholders must, for example, ensure that by the end of 2025, one-quarter of all employee parking spaces should be equipped with charging infrastructure

Koko artikkeli:

18 tykkäystä

Jokos tämä täällä oli?

16 tykkäystä

Zaptecilla kaupankäynti pysäytetty.

13 tykkäystä

Zaptecin kilpailija Easee on viranomaisten kanssa ongelmissa Ruotsissa:

21 tykkäystä

Yksi asennus mutta on kohtuullisen kokoinen.

18 tykkäystä

Tässä artikkelissa avattu syitä tähän:

The Swedish Electrical Safety Authority has found major flaws in charging boxes from the manufacturer Easee. This applies to the popular boxes Easee Home, Charge and Ready, which the newspaper Elinstallatören was the first to tell.

The Swedish Electrical Safety Authority is now demanding an answer from the charging box manufacturer, and has given Easee until February 13 to respond to the criticism.

10 tykkäystä

Today, 154 AC electric charging stations have been installed in By & Havn’s 12 parking facilities in Nordhavn, Ørestad and at the harbour. With the new agreement, a further 649 AC charging stations will be installed in the areas from 2023-2026. And in addition, supply and installation work is already being done so that this figure can be increased in the future. The plan is for a further 873 electric charging stations to be installed in the period 2027-2030, so that the total number of electric charging stations in By & Havn’s car parks will reach 1583 electric charging stations.

8 tykkäystä

Oliko tästä Havn yhteistyöstä jotakin tarkempaa tietoa? Multa on menny ihan ohi koko yhteistyö… Haulla ei löytynyt🤔 Aika huonosti zaptec mainitaan uutisissa Havn kanssa tai sitten meikäläisen Google taidot on ruosteessa

Spirii on Zaptecin jälleenmyyjä Tanskassa.
Spiriin nettisivuilta löytyy myös tuo alkuperäinen tiedote.

6 tykkäystä

Q4 Report 2022

Q4 2022 Financial Results Presentation

Tässä syy kannattavuuskuoppaan, ei mielestäni aiheuta huolta.


Tämä pisti vielä silmään rapsasta:

e. Hyvä twiittiketju Easeen ongelmista Ruotsissa. Konffapuhelussa sanottiin, että tällä on positiivinen vaikutus myyntiin Ruotsissa. Korostettiin myös, että Zapin tuotteet on tehty turvallisuus edellä.

17 tykkäystä

https://newsweb.oslobors.no/message/582416

UK + Saksa investoinnit painaneet tulokset pakkaselle ja myyntikate hieman paineessa. Omaan silmään melko pehmeä raportti.
Odotellaan webcastin selityksiä.

e. olen hidas :smiley:

8 tykkäystä

Vaikka olikin jo lähes varmaa niin nyt vahvistuksen tultua tämä on Zaptecin kannalta todella hyvä uutinen!
Seuraavan 10-15 vuoden aikana työmaata pitäisi riittää ja todennäköisesti isompia tilauksia alkaa myös varmistumaan entistä enemmän tämän päätöksen jälkeen💪

9 tykkäystä

Zaptec tehnyt suunnatun annin (300mnok):

Oslo, 21 February 2023: Reference is made to the stock exchange release from Zaptec ASA (“Zaptec” or the “Company”) published earlier today regarding a contemplated private placement. The Company hereby announces that it has raised approximately NOK 300 million in gross proceeds through a private placement of 11,111,112 new shares (the “New Shares”) at a price per share of NOK 27.00 (the “Private Placement”). The Private Placement took place through an accelerated bookbuilding process managed by ABG Sundal Collier ASA after close of market today.

https://newsweb.oslobors.no/message/583139

6 tykkäystä