Alibaba ja muut kiinalaiset teknot

Kyllä, juurikin peilikuva. Olisi pitänyt hieman enemmän avata analogiaa.

Minä olen Juhan kirjoituksia monesti lukenut ja miettinyt, että kun vaan olisi aikaa (+kiinnostusta) ryhtyä tutkimaan mitä näitä firmojen tickereitä täällä onkaan lennellyt ilmoille, koska moni on kuulostanut mielenkiintoiselta caselta (ei pelkät dollarinkuvat ja tuotot silmissä). Vaatii vaan nämä Kiinan ihmeet hieman erilaista tiedonhaku ja -lukutaitoa sekä runsaasti mediakritiikkiä ja siihen liittyvää tunnistamista. On hieman eri alkaa tutkimaan Inderesin raporteista kotimaisia firmoja.

Jos tästä nousu alkaa niin sitten täältä häviävät taas ne kirjoittelijat, jotka ovat karhuilleet Kiinan osalta. Toki ainahan voi tulla heittämään legendaarista “puolue voi päättää huomenna, että nämä ADR-laput ovat laittomia!”. Ja asia varmasti on näin, mutta se lienee jo kaikille niihin sekaantuneille selvillä, että Kiinassa valta on keskittynyttä ja politiikka muutenkin erikoista.

Jatketaan hyvää ja asiallista kirjoittamista, ei olla turhaan vahingoniloisia ja toisaalta osataan iloita muiden onnistumisista. Juha ja muut saavat jatkaa analyysejään (niistä kiitos) ja kriitikot saavat kyseenalaistaa.

9 tykkäystä

Näinpä.

Tosin kuopan reunalle on vielä pitkä matka. Eräskin tunnettu tubettaja shoppaili YSG:tä jossain 24-25 tienoilla koska fundaperustaisesti halpa. Tämän päivän superpompun jälkeen enää -97 %, eilen oli -97.5 % :frowning:

No, meni offiksi, YSG ei ole tekno.

4 tykkäystä

Minä olen konsistesti ollut samaa mieltä näistä firmoista mutta en niiden ulkopuolisista riskeistä. Olen jostain Marraskuusta toppuutellut ja varoitellut että näiden kursseja ei ohjaa mikään muu kuin puolue ja sentimentti.
Noihin aikoihin myin Huya position pois pienellä plussalla. Tästä kurssi on vielä yli puolittunut tämän päiväisen pompun jälkeen.

6 tykkäystä

Markkina on volatiili se on totta - jos ois se kuuluisa kristallipallo niin olisin vaikka ennustanut vielä Ukrainan sodan ja sen että pörssi luulee Kiinan teknoja venäläisiksi osakkeiksi? Elä siis viitsi - se mitä voimme ennustaa on yritysten liiketoimintaa - emme maailman tapahtumia tällä tasolla.

Jos osti (kuten minä) koko ajan laskeviin ajallisesti hajauttaen niin KH ei ole noiden huippujen kohdalla. Mun Huyan keskihinta on 5usd - kurssi on jo lähellä sitä. Täysin offtopiccia toki. Huomenna kurssi saattaa olla 7usd. Ei näistä tiedä.

PDD ostin eilen 23.80usd/kpl Olen sanaton tästä tosiaan. Älkää poistako viestiä plz-. Tarkoitus on osoittaa volaa.

image

8 tykkäystä

Baballa on nyt 2 gappia täytettävänä. Tämä kerta voi olla erilainen mutta täyttöprosentti historiassa taitaa lähennellä sataa

1 tykkäys

Kevennys: Kumpi näistä on ensimmäinen +50% nousija tänään? Onko se PDD vai DOYU? Doyua sain 1.27usd vielä maanantaina. PDD:tä sain eilen avg 23.8usd. PDD vaatisi kurssin ~47usd että 100% tuotot vuorokaudessa, doyu 2.5usd. Ihmeiden aika ei ole ohi; miksei nämä voisi nousta tänään kaikki sen 100% koska ei näiden arvostukset perustu mihinkään yritystoimintaan tällä hetkellä? Jos kiinateknot on seuraavan viikon se kuuma juttu niin tämä on vasta alkua.


ps. odotan sitä shorttien masinoimaa samaa delistaus-uutista CNBC:ltä. Varmaan jo pyyntö sisässä. Recycled FUD se toiminut tähänkin mennessä.

5 tykkäystä

Kevin osaa tehdä rahaa. Arvostan sijoittajia jotka omilla kasvoillaan ilmoittavat tehneensä kauppoja !Miten nappiin hän osuikaan. “Thats a buy signal”. Maailma on täynnä ihmisiä jotka kertoo peräpeilistä silloin kun se sopii. Minä postasin kaupoistani tänne ja sain negaviitista palautetta koska ne eivät välittömästi tuottaneet - osakesijoittajan horisontti on oltava ainakin 5 vuotta - nyt ollaan tätä kiinalaisten teknojen kurimusta todistettu toden teolla alle vuosi. Katsotaanhan ainakin se 5 vuotta että missä ollaan. Miksi kirjoittaa tänne Kiinan huimia BKT-lukuja tai Kiinan valtion tavoitteita? Koska pörssit eivät voi loputtomiin olla irrallaan todellisuudesta; nämä yhtiöt ovat yhä lähes kaikki 90%+:sti kotimarkkinayhtiöitä ja nämä nousee tai uppoaa Kiinan valtion kanssa. Muistakaa miten iso markkina Kiina on: 1.4mrd ihmistä. Se on tämmöisessä pienessä maassamme käsite jota emme oikein ymmärrä. Se on mm. moninkertaisesti USA nähden. On ihan varmaa että USA tekee kaikkensa ettei Kiina pääse suureempaan valtaan maailmassa - ja se “kaikkensa tekeminen” mm. tarkoittaa että julkaistaan jopa valehdellen asioita joita ei voida todistaa (kuten tuo että Venäjä ja Kiina vehkeilisi keskenään mikä varmasti kiihdytti näiden osakkeiden laskuja viime päivinä; ja en siis ota kantaa siihen onko totta vai ei; suurvaltapolitiikka ei ole kivaa peliä). Edit: joku kysyi mitä kaikkia tikkereitä Kiinassa on. Tässä Nordean salkusta omia omistuksia, tuottojärjjestyksessä. Näköjään KE Holdings voitti 50%-skaban peräti 60% nousulla. Meniskö 100% rikki?


12 tykkäystä

Ajat ovat olleet mielenkiintoiset. Itsellä omistuksessa ainoastaan DIDI:ä ja BABA:a lähinnä USA -painotteisen (porno)uutisoinnin herättämän paniikkisen FUD:n (josta mielestäni @Juha_K1 aivan asiallisesti on kommentoinut jo useaan kertaan ja pitkän aikaa) ansiosta.

Olisin halunnut Juhan tapaan tutustua ja osallistua leveämmin tähän markkinaan, mutta noiden mainitsemieni kahden, erityisesti DIDI:n, palveluita olen viimeisen kolmen vuoden aikana käyttänyt lähes päivittäin. Omituisinta kai on, että ne toimivat paremmin kuin mikään ikinä puhelimella aiemmin käyttämäni (länkkäri-) appi.

Sen jälkeen, kun BABA tuli alle 200 taalan, on jokainen osto tuntunut hetken ajan tosi hyvältä. Kunnes on tuntunut kerta toisensa jälkeen tosi pahalta. DIDI:stä en voi sanoa muuta kuin että housunlahjetta on lämmittänyt sekä edestä että takaa pitkin matkaa kohti (shorttaajien) teoreettista unelmaa, nollaa.

Mutta, mutta…

Onhan mahdollista, että Kiinakin alkaa nähdä, mitä tapahtuu nykymaailmassa maalle (CCCP), joka suljetaan pois kaupankäynnistä, maksujärjestelmistä ja kaikesta (poliittinen, taloudellinen, tieteellinen) yhteistyöstä.

Tämä vuosi on kommunistiselle puolueelle ja Xin jatkolle erityisen tärkeä. Nyt ei välttämättä ole enää hirveästi haluja keikuttaa venettä enempää. On jo ongelmia ihan tarpeeksi omasta takaa, kuten hidastuva talouskasvu, leviävä korona, hirvittävällä elvyttämisellä (mikä muuten nosti muun maailman lamasta 2008 aivopierun jälkeen) aiheutettu järjetön asuntorakentamisen kupla.

Venäjän pakottaminen nurkkaan ja julistaminen rosvovaltioksi sekä sotarikolliseksi saattaa parhaassa tapauksessa hieman hillitä Kiinan himoja sikailla ihan miten sattuu huvittamaan.

Voi olla, että rakentavalle rikastavalle vuorovaikutukselle (dialogi) onkin taas yllättäen hieman enemmän tilaa.

…ttu, mitä minä näistä tiedän enempää kuin sika tinalusikasta. häh.

6 tykkäystä

TIGR:stä artikkeli (Up Fintech, “Tiger brokers”) UP Fintech Stock: Fundamentally Undervalued (NASDAQ:TIGR) | Seeking Alpha

Ja tämän varjolla postataan vielä päivän päätöskursseja, missä myös TIGR mukana. Baballe erityismaininta isolla. Todettakoon että epävarmuus regulaation kanssa Kiinassa hälveni hieman tänään. Tämä näkyi positiivisesti kurssiliikkeissäkin kun sijoittajat uskalsivat taas ostaa näitä teknoja vaikka JP Morgan vasta maanantaina kutsui näitä “uninvestable”-termillä. Se analyysi osu oikeaan.

5 tykkäystä

Olipahan ainutlaatuinen päivä Kiinan osakkeille kautta linjan. Veikkaan, ettei tällainen tule toistumaan.
Jotainhan on pahasti rikki, kun 210Busd market cap yhtiö nousee 37% yhdessä markkinapäivässä (BABA). Pienemmät yhtiöt sitten vielä lähes tuplasivat kurssinousut, kuten taulukkosi kertoo.
Hedgesin omia longeja huonolla menestyksellä, kun odotin päivän loppuun korjausliikettä :rofl:

Tällaisen auringon paahteen jälkeen tulee rankkasade, kun osa instikoista korjaa vähän avg:ta alemmaksi. Mikään ei aikuisten oikeasti parissa päivässä ole muuttunut paitsi hieman uusia lupauksia. Katsotaan, missä mennään kuukauden päästä. Voihan sen 1H trend changen näinkin tehdä:

  • edit: unohdin kommentoida tuota CNBC:n vakkaria Mr. Wonderfulia. Kyllä se on jo pidempään ostellut, sattui vain pääsemään langoille sopivaan aikaan. Myönsi tämän itsekin haastiksessa, naama punaisena
21 tykkäystä

Jep, mikään ei tänään muuttunut - kaikki asiat oli luettavissa jo ennen. Kiina salli VIE:n viime syksynä jo virallisesti; ja toi US-auditoinnin keskustelujen hyvä eteneminen oli viime viikolla jo isona juttuna. Ehkäpä jos jokin pitää nostaa näistä niin se että ei enää luvattukaan seuraavaa 3 vuotta uusia lakeja / säädöksiä niin oli miellyttävää lukea mutta tämäkin pitää nähdä sitä vasten että siellä ei ollut ennen mitään sääntöjä - täysin vapaa hiekkalaatikko missä länsikilpailijat estetty. Homma on valmis kun on valmis. Päivän reaktiossa näkyi helpotus varmasti kaikkineen rankoille viikoille - Ukrainassakin haudataan jo sotakirvestä niin on vaikea nähdä tästä Kiinalle mitään sanktioita tulevan mitä myös joku asiaan perehtymätön saattoi pelätä. Ja onhan sitten ne perinteiset shortsimiehet joiden kohtalolle nautin tässä yhden keskioluen juuri nyt.

9 tykkäystä

Tämä keskustelujen eteneminen on mielestäni vähän kysymysmerkki. Kiina on sitä melko yksipuolisesti toitottanut, lähinnä silloin kun kurssit ovat kaivanneet pientä piristysruisketta.

Pohdin sitä, että melko ilmiselvä “muikkari” nimetä 5 firmaa ja siten käynnistää kello ei oikein kuulosta siltä, että keskustelut sujuisivat niin vaaleanpunaisesta merkeissä kun mitä Kiina haluaa antaa ymmärtää

En halua ottaa mitään kantaa siihen, onko nyt ostosignaali, tai lyhyeen tähtäykseen. On kuitenkin pakko kommentoida siihen, kun mainitset Kiinan mahdollisen “vehkeilyn” tai sen puutteen Venäjän kanssa.

Kiinan yhteistyö Venäjän kanssa on lähinnä poliittista retoriikkaa ja lännen hyvesignalointia. Eurooppa lienee edelleen Kiinalle suurempi kauppakumppani Venäjälle ja ostaa nyt sodan alettua sieltä enemmän kaaasua kuin koskaan ja tulee ostamaan kenties vielä vuosia. Samoin Uiguurien kohtelu on saanut valtavan mediahuomioin, koska se on aseistettavissa kivasti amerikkalaiseen rotukeskusteluun.

Vähälle juomiolle jää se, että Kiinan Kommunistisen Puolueen systemaattinen aivopesu ja vapauden riisto ihan sen omaa kansaa kohtaan pitäisi huolestuttaa länsimaita ja isosti. Mutta se on päässyt jo muodostumaan meille “normaaliksi”. Kuten Venäjä, Kiina opettaa kansaansa vihaamaan länsimaiden ihmisiä. Juuri nyt moni kysyy miksi emme havahtuneet aiemmin Venäjän toimintaan. Kukaan ei näytä silti haluavan havahtua Xi JInpingin toimintaan. Onhan se helpompaa olla viisas sitten jälkeen päin. Kiina vain toimii sofistikoituneemmin kuin Venäjä, koska sen talous ei perustu luonnonvarojen vientiin. Deng Xiaopingin aikainen vapaus ja avoimuus on Kiinassa jo mennyttä.

Kiinalaisten yritysten arvoa laskee se, ettei sijoittajalla ole niihin läpinäkyvyyttä tai äänivaltaa. Kiinan Kommunistiselle puolueelle talous, hyvinvointi ja yritysten taloudellinen menestys ovat kuitenkin lopulta vain työvälineitä niiden vallan lisäämiseen, ja kaikki tyyni lopulta uhrattavissa sen vuoksi. Itsekin olen Kiinan kanssa “vehkeillyt” menneisyydessä ihan merkittävissä määrin työkseni, joten yhtään ei ole varaa tuomita ketään muita, mutta ehkä meidän kuitenkin olisi aika herätä Kiinan tavoitteisiin ajoissa?

Voi olla, että Kiina menestyy valtavan hienosti ja ehkä jopa sen taloudelliset yhteydet länteen eivät katkea seuraavan kymmenen vuoden aikana. En kuitenkaan pitäisi Kiinan menestystä ja länsimaiden sijoittajien oikeutta Kiinalaiseen tuottoon mitenkään luonnonlakina, en ainakaan niin paljon, että uskaltaisin kymmenen vuoden pääähän sitä ennustaa. Niin pitkälle menevät ennusteet kun tuppaavat osumaan harhaan, ja kaikki megatrenditkin päättyvät joskus.

13 tykkäystä

Elämme hullussa maailmassa arvon kanssakirjoittaja. Se mitä 10v päästä on ei kukaan tiedä mutta tänään on tänään. Nautitaan nyt kun sitä kestää.

3 tykkäystä

Tätä faktaa eivät niin monet ymmärrä.

6 tykkäystä

Moniko kiinnitti huomiota Bidenin kansakunnantila puheessa ”“Intelin toimitusjohtaja Pat Gelsinger, joka on täällä tänä iltana, kertoi minulle, että he ovat valmiita lisäämään investointiaan 20 miljardista dollarista 100 miljardiin dollariin” USAn omalle ”North streamille” alettiin tekemään jotain. Hallinto laittaa 50 miljardia. Joku voi sanoa, että merkittävä teollisuus Taiwanissa ei Kiinassa. No mihin Kiina pitää uhkaa yllä kokoajan. TCMC haluisi hajouttaa varmaan juuri näistä syistä tuotantoa muihin maihin, johon taas Taiwanin hallinto ei ole myötä mielinen, koska se näkee siruteollisuuden olevan sen turvallisuuden tae.

USA:lla on edelleen oma ”North Stream” kaukoidässä, jolloin silläkin omat rajoitteet sen toiminnalle kuinka se voi kohdella Kiinaa ja sen yhtiöitä.

1 tykkäys

Tätä ei tosiaan voi liiaksi korostaa. Oma ajatus on sen suuntainen, että yrityksistä ei tulla jatkossakaan maksamaan jenkkiverrokkien tasoisia kertoimia, sillä nyt viimeaikaiset puolueen toimet (ja Venäjän sota osakseen) ovat kyllä avanneet suuren yleisön silmät mitä se vallankäyttö lopulta voi osakkeille tarkoittaa. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö kiinalaisissa teknoissa olisi isosti nousuvaraa. Luulen vain, että tätäkin riskiä aletaan entistä enemmän hinnoittelemaan kiinalaisiin osakkeisiin ja tulevaisuus näyttää miltä vastuullinen sijoittaminen Kiinan osalta näyttää jatkossa.

3 tykkäystä

Mm. "Yeah, well, this was huge, Rachelle. This was a C change. ". “They actually recently approved a tech listing, an IPO in the US in the past week”.

Tuossa analyysiä eilisen nousun syistä. Lukekaapa pois.

3 tykkäystä


https://twitter.com/hedgefundtips?lang=fi
Ammattina TV-esiintymiset. Kuuntelin haastattelun, mutta mitään uutta en sieltä löytänyt. Itsellä on tapana vähän tutkia myös sitä, mikä on kaverin tausta. Tämähän oli vain käytännön buustaus omalle long-positiolle. Käytännössä todnäk yhden miehen firma.

8 tykkäystä