Eletään taas mielenkiintoisia aikoja aurinkopisneksien puolella. Aurinkovoimaa rakennetaan todella hurjaa vauhtia mutta USAn pörssimafia painaa suuria kiinalaisia paneelivalmistajia kohti absurdeja tunnuslukuja. Ei voine jatkua loputtomiin. Olisiko tuo BRn avaus merkki siitä, että myyntipaine alkaa viimein hellittää?
Akka laittoi juuri toiselle palstalle tämän silmiä avaavan graafin:
Siis 220 GW! Ja pelkästään Kiina. No toki Kiinankin osakemarkkina on lasketellut jo vuosia ja Kiinaan liitetään jos jonkinlaista geopoliittista ym riskiä. Kuuntelin Inderespodista kontrasijoittaja Frimanin haastista, missä hän arveli, että laadukkaimpien Kiina osakkeiden tulevaisuus voisi kuitenkin olla varsin hyvä - johtuen lähinnä suuresta keskinäisriippuvuudesta USA-Kiina-Eurooppa akselilla. Itse en ihmettelisi, vaikka Kiina myös ryhtyisi toimiin osakemarkkinansa elvyttämiseksi. Ite kallistun sille kannalle, että riskejä on nyt hinnoiteltu jo liikaakin mutta aikahan tuon näyttää. Olen pikkupotilla mukana Canadian Solarissa ja tarkoitus lähteä mukaan Jinkoon ja/tai Daqoon mutta pitää nyt vähän katsella, miten esim Enphasen (tiistaina) ja Solar Edgen raportit iskevät markkinaan.
Hankalaa näiden kanssa, kuten vetyjenkin, on se, että vola on niin älytöntä. Yhtäkkiä voi tulla kymmenien prosenttien nousut tai laskut. Jos jäät odottelemaan nousutrendin vahvistumista, osake voi olla 50% + korkeammalla.
Kaikenlaisiin kiinan tilastoihin kannattaa toki suhtautua tietyllä varauksella, mutta kyllä siitä ei epäilystä etteikö siellä joka tapauksessa asennusmäärät ole hurjia. En ole perehtynyt syihin miksi tänä vuonna on asennettu noinkin paljon. Mikä osuus johtuu mahdollisesta tukemista, mikä osuus geopoliittisista tilanteista ja mikä osuus elvyttämistä ja paneeleiden dumppaamista kun valmistusmäärät nousseet ja paneeleiden hinnat laskeneet.
Aurinkopaneelibisnekseen jos haluaa sijoittaa se edellyttää yleensä paljon tai vielä enemmän kiinalle altistumista. Omassa salkussa Canadian solaria ja hieman Jinkoa.
Moni teoriassa mahdollinen asia ei kuitenkaan ole kaupallisesti kovin järkevää ainakaan silloin jos joku muu tekniikka tekee saman asian kustannustehokkaammin ja yksinkertaisemmin kuten aurinkosähköpaneeli vrt aurinkokeräin+turbiini. Jos keräimet olisi paneelia useammin kaupallisesti järkevämpiä niitä olisi huomattavasti nykyistä enemmän.
“The importance of this software to deliver a superior customer experience cannot be overstated. The Enphase Energy system is becoming more sophisticated with the addition of solar, batteries, EV chargers, heat pumps, etc. In addition, the utility tariffs, which were once fixed rates, are now becoming increasingly complex with time of use rates, NEM 3.0, demand charges, dynamic tariffs. And our software is evolving to manage this complexity by leveraging artificial intelligence and machine learning for forecasting and optimization.”
“…we generated approximately $586 million of free cash flow in 2023 and exited the year with $1.7 billion in cash, cash equivalents and marketable securities, up over $80 million year over year while repurchasing 3.3 million shares of our common stock for approximately $410 million”
H2:lle on edelleen näköpiirissä myynnin kehittymistä. Q1:sen pitäisi olla pohjat.
Hyvin upposi varjomarkkinaan Badrin selitykset, sillä olihan loppuvuosi karmea ja vielä huonompaa luvataan q1n osalta. Q4 kassavirta oli kyllä nipin napin plussalla mutta merkillisen paljon tässä joudutaan nyt lisähappea ottamaan.
Kahlasin läpi esityksen ja transkriptin. Muutama kommentti:
kanavaa/varastoja tyhjennellään vielä q2llakin, joskin siitä alkaen pitäisi helpottaa ja 2025 aikana voisi häämöttää paluu 700 millin kvartteihin
q4/q1 ‘‘alitoimitetaan’’ loppukysyntään nähden n 150 m
paljon avauksia uusiin maihin. Kyllähän Emppu on todellakin vasta alkuvauhdissa, mitä tulee laajentumiseen globaalisti
jatkuvasti parempia uusia tuotteita laajeneviin kanaviin laadusta tunkimättä
taas tuli tuo tarjooman kokonaisvaltaisuus hyvin esille: helppo tarjota, helppo suunnitella, helppo asentaa, helppo huoltaa, kattaa koko järjestelmän (kennot, akut, laturit, muut laitteet) sekä niiden hallinnan
tuo hallinta ja käytön optimointi entistä tärkeämpää, kun asiakas yhä enemmän joutuu tasapainoilemaan verkko-operaattorin kanssa ostaessaan/mahd myydessään sähköä
ei tarvetta hinnanalennuksiin
kassa on näillä kavereilla kunnossa. Ostettavaa etsitään sw ja akkupuolelta mutta pitää osua täydellisesti kriteereihin. Omien ostoa jatketaan, jos hinta on sopiva. Viime kvartilla muistaakseni n 100 milj ostot
Paljon muutakin mielenkiintoista juttua esim pieni kaupallinen ja yhteisöasumisratkaisut, kannattaa lukaista läpi.
Tosiasia on kuitenkin se, että sekä jenkkilässä että Euroopassa on lukuisia aurinkovoima-alan yrityksiä konkurssissa. Luin jokin aikaa sitten LNstä alan yritysten vetoomuksesta EU johdolle, jossa siis todettiin, että konkursseja tulee lisää ja kiinalaiset syövät Euroopan, jos päättäjiltä ei heru tukitoimenpiteitä alalle asap. Onhan tämä EKPn korkopeesailu suorastaan märkä paska silmille taantuman kanssa kamppaileville EU valtioille ja kuluttajille. Ymmärrän kyllä pelon valuutan heikkenemisestä mutta kääntöpuolena vienti saattaisi helpottua…
Mutta jos palataan vielä Emppuun, niin kyllä tästä itellekin ihan hyvä maku jäi ja aika uskottavalta kaverit kuulostivat. Korot tulevat joka tapauksessa alas ennemmin tai myöhemmin ja ylätasolla tehdään jatkuvasti uusia päätöksiä vihreän siirtymän kiihdyttämisesta. Vaikka juuri nyt mennään jarrut päällä, pää pussissa, niin jousi tässä vain kiristyy. Nyt vaan pitää katsoa metsää puilta.
** Shares of solar companies rise premarket after peer Enphase Energy ENPH reported Q4 result on Tuesday
** Enphase Energy shares jumped 14.2% to $114.73 as the solar inverter maker expects demand, margins for batteries and micro-invertors to improve throughout 2024
Solar Edgen selitykset ei sitten enää uponneetkaan pre markkinaan ruman raportin jälkeen. Kuitenkin aika samaa sisältöä kuin Empulla mutta ehkä SEDGen tilanne siinä mielessä huonompi, että kassapuskuria on vähemmän.
Nyt oli kasattu laaja esitysmateriaali, jossa hyvin mukana tuo commercial puoli, jonka suhteen olivatkin optimistisempia. Kovasti yrittivät vakuutella, että q1 olisi pohjanoteeraus ja loppuvuonna oltaisiin taas 600+ kvartaaleissa.
Kiinalaisten valmistajien tuotteet ovaty tukkurit ihan itse ostaneet, ei niitä väkisin ole markkinoille tuutattu, ihan voivat isommatkin pelurit niin Suomessa kuin Euroopassakin katsoa peiliin.
No names, kuitenkin perjantai…
Valmistajat ovat varmaan omat siivunsa saaneet aikanaan. Tukkureiden varastot ovat täyttyneet silloin kun näytti, että markkina vetää…
Nyt kun kaikilla tukkureilla on varastot tupaten täynnä, niin markkina ei vedä edes hinnalla…tappiomyyntejä yritetään ja alaskirjauksia tehdään koko ajan, usko pois .
Nyt on aurinkopaneleiden ja pienvoimaloiden rakentamisen kulta-aikaa mutta kun…
Mitä äkkiseltään nopeasti silmäilin niin tietysti negatiivista, että Q1 numerot olivat hieman odotettua heikommat mutta CEO toistaa aiemman näkemyksen, että tämä Q1 oli nyt heikoin neljännes ja liikevaihto lähtee tästä takaisin kasvu-uralle.
Positiivista on, että Euroopassa on saatu kasvua vaikka ajat ovat olleet alalla yleisesti ottaen haastavat. Eli kunhan tästä päästään takaisin kasvu-uralle niin aiempaan verrattuna Eurooppa tulee tuomaan kokoajan enemmän liikevaihtoa.
Uusi IQ9 mikroinvertteri olisi tulossa 2025 ensimmäisen puoliskon aikana jos ei myöhästy eli uusiakin tuotteita on tulossa.
Mikä pisti myös silmään näin pörssisähköilijänä:
'Our software is evolving to manage the increased complexity in the energy markets by leveraging AI and ML for forecasting and optimization. Our next software offering will manage dynamic tariffs in countries like Netherlands and Germany. This new software is intended to help maximize ROI and reduce the payback period for solar homeowners throughout Europe, where electricity prices can change by the hour."
Ehkäpä esim Von_Wangell tekee lisää huomioita myöhemmin, katsoin vähän laiskasti läpi, mutta mielestäni on positiivista, että näyttää edelleen siltä että Q1 oli tuo huonoin neljännes ja tästä lähdetään taas nousemaan ylöspäin.
Kurssi on vuoden takaisesta tullut tonttiin -55% ja monthly HL 93.52 taitaa olla tulossa testiin.
Paneleita taitaa olla edelleen varastot - jos ei täynnä, niin puolillaan, minkä vuoksi on vaikea nähdä, mikä markkinat piristää. Invertterit on kuitenkin niihin sidoksissa. Jossain kohtaa pitäisi olla rohkea ja lisätä positiota, mutta mieluummin daily TC:stä kuin summamutikassa.
Aurinkoenergiasijoittajille potentiaalisesti mielenkiintoinen yritys: Nextracker (NXT:NASDAQ) https://www.nextracker.com/. Yhtiö toimittaa auringonseurantajärjestelmäratkaisuja aurinkovoimaloihin eli käytännössä sen teräskehikon ja laitteiston jonka varassa paneelit pyörivät seuraten aurinkoa ja ohjelmistoratkaisuja tämän halliintaan. Yhtiö on varsin tuore tulokas pörssissä, se spinnattiin toisesta yhtiöstä 2023 helmikuussa. Kuitenkin yhtiö on iso toimija markkinalla (liikevaihto 2000 MUSD) ja sillä on ilmeisesti 50% markkinaosuus Yhdysvalloissa ja 34% globaaleilla markkinoilla. Tuotantoa ja myyntiä löytyy kaikilta mantereilta ja 4 miljardin dollarin tilauskirja, jossa riittää toimitettavaa. Yhtiö on hyvin kannattava, kasvu on ollut kovaa ja arvostuskin näyttää varsin kohtuulliselta konsensusennusteella (NTM P/E ~15).
Aurinkopaneelien hinnat ovat tulleet niin paljon alas, että aurinkoseurantajärjestelmä lienee aurinkovoimalan kaikkein kallein asennettava komponentti (ja rahakkain?). En katsonut yhtiötä kuin pintapuolisesti tai tunne seurantajärjestelmämarkkinaa, mutta yhtiö vaikuttaa olevan hyvin menestynyt toimija alallaan. Sijoittajaesitys: https://s202.q4cdn.com/187110589/files/doc_presentations/2023/Nov/27/nxt-roadshow-deck-nov-2023.pdf
Paneelien hinnan halpeneminen voi olla myös negatiivinen asia seurantajärjestelmäratkaisujen kilpailukyvyn kannalta suhteessa kiinteästi asennettaviin paneeleihin. Seurantajärjestelmän hinnalla kun silloin saa useampia kiinteästi asennettuja paneeleja kuin aiemmin. Ellei myös seurantajärjestelmän hinnat laske yhtä voimakkaasti, mutta se taas söisi yhtiön katteita. Mutta mielenkiintoinen firma eikä arvostus tosiaan mahdottomalta vaikuta.
Kanada ja uusiutuvat pettää aina, mutta Northland Power (CAN) aloitti vuoden 2024 nätisti. Q1 tulokset julkaistiin viime yönä.
Firma yksinkertaistettuna rakentaa erilaisia vihreän energian ratkaisuja eri puolelle maailmaa (mm. tuulivoimaa maalle ja merelle, aurinkoenergiavoimaloita, sähkövarastoja). Poikkeuksena vihreän energian firmoista firma maksaa myös osinkoa (5,5% vuositasolla) kuukausittain.