Totuus kuitenin lienee, että oikeasti tuo riittää vaikka Teslan jälkeen valjulta tuntuukin. Nimimerkillä 1.8L Corolla -hybridillä muutaman vuoden ajellut. Eikä silläkään jalkoihin jää ja ohikin pääsee aina tarvittaessa. Raviakin olen ajanut eikä se kyllä oikeasti ole noin tuhnu kuin tuossa kuvailet.
Kulutus kuulostaa tuolle autolle vähän kovalta omaan korvaani, mutta riippuu toki ajoprofiilista. Onhan se myös n. kerrostalon korkuinen mötikkä.
Paljoon tehoon tottuu aina, liian vähään ei ikinä.
Itsellä on noin 2500kg omamassalla oleva auto, jossa on vääntöä tehtaan speksin mukaan 760Nm. Mutta niin se vaan sekin tuntuu vähältä kun autossa oli huono softa ja vetoja vain yläkierroksilla. Keskirekisteri tuntui voimattomalta kunnes vähän vapautettiin sieltä piilossa olleita nyyttoneita esiin. Nyt on mukavampi ajella kun vähän alle 2000rpm ahtimet herää ja 2-3krpm välillä on selvästi enemmän vetoja kuin aiemmin. Valistunut arvio on 920-950Nm tienoilla.
Tuo auton nuhaisuus tai jalkoihin jääminen on ihan vitsi. Kaikki 150hv tai enemmän omaavat autot kiihtyvät normaaliajoon vähintään riittävästi. Itse asiassa väittäisin, että oikeastaan yhtään mihinkään ei liikenteessä tarvita enempää. Lähinnä siitä on vain haittaa kulutuksen muodossa.
Kivaa voi tehoilla toki pitää, mutta se taas ei sovi liikenteen sekaan, missä suurin osa autollaan kilometrinsa ajaa.
Itsellä on ollut alla kaikenlaisia laitteita ja verrokkina kesät ajelen 1000-kuutioisella sporttisella moottoripyörällä vauhdista nautiskellen poissa kaikilta pääteiltä. Sitten kun liikenteen sekaan lähtee niin tuo 150hv riittää autossakin vähintään mainiosti ihan kaikkeen.
Ja kaikki alle 100hv henkilöautot ovat suoraan sanottuna vaarallisia. Työni puolesta ajan päivittäin useita eri autoja ja vaarallisimpia ovat autot jotka eivät kerää 100kmh vauhtia edes kiihdytyskaistalla jolloin nopeamman liikenteen sekaan liittyminen on vaarallista varsinkin kun suomalaiseen liikennekulttuuriin ei kuulu toiselle tilan antaminen.
Sähköautolla kyse on enemmänkin rangesta tuossa ajonopeusasiassa, ei rahasta. Ajo on kuitenkin tosi halpaa, ajoi lujaa tai hiljaa. Kulutusero on luokkaa 20% ajaako moottoritiellä 130km/h vakkarissa vai 110 km/h. Eli hiljempaa ajaen pääseekin täydellä akulla 400km päässä olevaan kotiin, kun lujempaa ajaessa täytyy pitää lyhyt latauspaussi koska range on 320-330km luokkaa jos ajaa 130km/h vakkarissa.
Ihan sama juttu polttomoottoreillakin, tankkaus on vain nopeampaa ja käyttömatka pidempi.
Tuossahan se oikeastaan tuleekin, onko se sähköauto vielä kaikille niin kätevä joka tilanteessa kaikille, kuin osa antaa ymmärtää. Minulla ei ole mitään sähköautoja vastaan, mutta välillä keskustelu on sama kuin uskovaisten kanssa puhuisi. Jos jotain kyseenalaistat, olet vain tietämätön joka ei ymmärrä omaa parastaan. Plussat ja miinukset omasta mielestäni:
Plussat:
+Halvemmat käyttökulut
+Halvempi ylläpitää (oletus että osto käteisellä, joten ei mietitä rahoituskuluja)
+Kotilataus
Miinukset:
-Hankintahinta ja arvon alenema
-Luotettavuus (katsastusuutisiin perustuen)
-Akun vaihtokulut arveluttavat ja muutenkin kustannukset elinkaaren loppupäässä
-Range, latausverkosto ylipäätään
Ei sähköauto ole kaikille paras vaihtoehto eikä kukaan fiksu niin väitäkään. Kääntäenhän voisi pohtia, onko polttomoottoriauto sitten kaikille kätevä? Ei ainakaan minulle kun vuosittaiset energiakulut on 5000€/vuosi.
Sähköauton plussiksi lisäisin vielä ainakin
yksinkertainen tekniikka, lähinnä siis polttiksen kymmenien apulaitteiden/anturien puuttuminen
Äänettömyys
Hyvä teho, mieletön ja välitön vääntö. Jouhevuus kaupunkiliikenteessä
Nykyaikainen navi/muu infotainment
Todella nopea kaukosäädettävä esilämmitys ja myös esiviilennys.
Jos pitää ajaa uudella tai uudehkolla autolla niin miten tuo käytännössä näkyy polttomoottorilla ajelevalla? Voin jo sanoa, että eipä juuri mitenkään ja ei se nyt hirveästi vaikuta hieman vanhemmalla autollakaan ajavalla
Sähköauton rautamäärä voi olla vähäisempää, mutta kun tavaraa alkaa hajoamaan sen uusiminen voi olla hyvin arvokasta. Aika arvokkaita remppoja alkaa joissain tesloissakin olemaan, kun ajomoottoreita ym. aletaan vaihtamaan ja noita vaikuttaa menevän ihan maltillisilla kilometreillä
Olen erittäin skeptinen vanhempien ladattavien autojen elinkaaren suhteen. Sama koskee PHEVejä, joka minulla itselläni on. Olen ottanut harkitun riskin, koska valmistaja antaa sille pitkän takuun (Toyota Rav4) mutta todennäköisesti perus hybridi on pitkässä juoksussa halvempi ylläpitokuluiltaan. BEV on RAVia kalliimpi.
Polttomoottorin osamäärää kauhistellessa ei juuri huomioida sitä, että kyllä se moottori itsessään kestää todella pitkään säännöllisesti huollettuna, vaikka siellä niitä pyöriviä osia on. Mikäli jakopäitä ym. osaa tarvitsee vaihtaa niin aika monesti puhutaan satasista millä selvitään
Elinkaarihinnoittelua jos lähdetään laskemaan niin vanha sähkis voi potentiaalisesti tulla todella kalliiksi mikäli sieltä esimerkiksi nuo yllä mainitut järjestelmät rupeavat porsimaan pikkuhiljaa. Vielä toki aika vähän tietoa tästä
Näistä puhuttu ennenkin, mutta tuota mieletöntä vääntöä lukuun ottamatta kaikilta “premium” hintaluokassa olevilta autoilta kuuluu tänä päivänä odottaa näitä samoja ominaisuuksia käyttövoimasta riippumatta.
Jos joku toimija tarjoaa 40+k€ hinnalla muuta, niin omasta mielestäni kannattaa jättää kauppaan, koska noita vaihtoehtoja on olemassa, käyttövoimasta riippumatta.
Olen itsekin ajatellut, kun ajelen 15 vuotta vanhalla autolla, että korjauksiin kannattaa hyvinkin laittaa rahaa. Jos ostaisi uudemman auton vaikkapa 10000 eurolla (oikeasti 15-20k täytyisi investoida, jotta saisi edes jonkinlaisen), niin pelkkä arvonpudotus olisi käytännössä tonni vuodessa. Lisäksi epävarmuus siitä, miten käytettyä ajokkia on pidetty.
Mielestäni paaliin asti ajettavaa kakkosautoa kannattaa korjailla melkolailla kalliistikin, ennen kuin se tulee kalliimmaaksi kuin arvonpudotus/menetetty tuotto. Semminkin, jos viat ovat sellaisia, ettei auto jätä tielle tai pihalle sattumanvaraisesti ja säännöllisesti, eli hermo kestää.
Tämä keskusteluhan ei tule koskaan oikeaan päätökseensä. Tekniikka kehittyy ja löytyy aina jengiä kenellä on eroavia kokemuksia.
Ostin itse äskettäin Civicciin uudet talvirenkaat, jarrulevyt, palat sekä moottoriöljyä.
Olen ymmärtänyt parilta sähköautotutulta, että sähköautolla säästäisi nämäkin kulut.
Yhdellä sähköautokokeilulla edelliskesänä tuli myös todettua, että jos sisätuulettimista haluaa sisään pakkasenkylmää puhuria niin paras metodi tähän on yhä lyödä konepellin alle 200-celsius-asteessa palava moottori
Mutta kuten sanoin - tekniikka kehittynee.
Itse olen pysynyt about näistä syistä poissa sähköautoista… niin ja myös siitä syystä, ettei ole tarvinnut uutta autoa . Litiumkaivannot ei myöskään oikein lämmitä mieltä.
Katsellaan sitten vm. 2030 jos sähköautot on yhä pop ja Honda on markkinoilla myös.
Joskus laskeskellut ja tehnyt arvioita niin wanhan Vagineen saa pysymään liikenteessä varaamalla noin 1xx euroa kuussa huoltoihin, renkaisiin ym korjauksiin riippuen toki kilometreistä. Tietenkään missään merkkihuollossa ei tällöin käytetä autoa. Automaatit jos porsivat niin voi hieman nostaa kuluja. Kokonaisuutta ajatellen hyvin mitätön summa mikäli rahoitusta ei tarvita ja arvonalenemaa ei juuri ole
Kiinnostaa kuulla onko jollakulla eriävää mielipidettä asiasta
Säästämisen näkökulmasta ylipäätään semi vanhalla autolla tai perus Toyotalla huristelu olisi se oikea vaihtoehto, mutta perhana kun vaihtaminen on vaikeaa kun kerran totut HUD, Hyvä vakkari, hyvä äänieristys, infotainment jne. Ja toki turvallisuus on ihan eri tasolla nykyään, joka on mielestäni prioriteettina sieltä tärkeimmästä päästä jos autosta meinaa enemmän maksaa. Maksimaaliset tehot ei ole itselle mikään myyntivaltti, kunhan ohitukset hoituu tarvittaessa turvallisesti.
Tuo ohitukset hoituu turvallisesti on kyllä ehkä turhin peruste vaikka 300hv+ tehoille. Ohitus hoituu turvallisesti, kun lähtee ohi järkevässä paikassa eikä ohittele turhaan. Itse en esim. ohita autoa joka ajaa lähelle sallittua maksimia, jos ajaa 10-15km/h alle, niin ohitan pitkällä matkalla, lyhyellä en. Moottoripyörällä ohituksia tuli tehtyä enemmän, mutta sen kanssa totesin jossain vaiheessa, ettei hommassa ole mitään järkeä → Hayabusa lähti pihasta, mutta pappis jäi.
Rouvan -11 bensa Auriksen kuluja olen parin vuoden ja 25tkm ajalta seurannut. Varsinaisiin korjauksiin on mennyt 0€, renkaisiin 450€ (Michelin nastat), huoltoihin itse tehden alle 150€. Tälle kevättä meni ehkä 3h ja 30€ pohjan ruostesuojausta parantuessa, mutta sekin oli lähinnä ennakoivaa huoltoa. Ei paljon halvemmalla pysty ajamaan kohtuu järkevällä autolla.
Meillä on jo kolmas käytettynä ostettu Tojota Avensis. Ollaan myyty ne kun 200 tkm alkaa lähestyä.
Viimeisin on aika erikoinen tapaus:
Oli myynnissä 2014 perusmalli, ei lisävarusteita. Vaikutti klassiselta huijaustapaukselta: Ollut invalidilla, ajettu alle 30tkm. Myynnissä Etelä-Suomessa mutta myyjän äiti sattuikin asumaan Oulussa. Myyjä vailla varausrahaa. Minä lupasin ostaa kun myyjä suostui tuomaan kyläreissulla Ouluun.
Kaikki olikin ihan niinkuin oli luvattu. Eka omistaja oli ajanut alkuvuosina parisen tuhatta km vuodessa, silti käyttänyt vuosittain merkkiliikkeessa määräaikaishuollossa, jolloin oli aina tehty koko setti ohjelman mukaan. Viimeisenä vuonna sukulainen ajanut muutaman tuhat km.
Auto on ollut katoksessa, talvella luultavasti ollut vähän ajoa suolatulla tiellä koska pohja on erittäin hyvässä kunnossa, edes mutterit ei ole juuri yhtään ruostuneet.
Ollaan ajateltu että kun ostaa auton noin 50 tkm ajettuna ja myy ennenkuin on ajettu 200 tkm, suoriutuisi kohtuullisilla arvonalenemilla ja korjauskuluilla. Tojota on ehkä vähä tylsä perusauto, mutta kaupaks menee ja on ollut luotettavia. Huollossakin on osat aina saatavilla kun noita on niin paljo.