Bitcoin - Suuria mahdollisuuksia

It does not take much to upset the public when it comes to the actions of former public officials, with concerns that those who wrote regulations are likely to have the most intimate understanding of the loopholes, creating an unfair market advantage.

Yleisin ennakkoluulo sijoittajilla liittyy bitcoinin hinnan volatiliteettiin. Bitcoin on kasvanut 12 vuoden aikana merkittäväksi varallisuusluokaksi, jota omistaa yli 100 miljoona ihmistä ympäri maailman. Bitcoin saavutti biljoonan dollarin markkina-arvon nopeammin kuin yksikään muu omistus historiassa. Dollarimääräinen vuotuinen kasvuvauhti on ollut 196 prosenttia vuosikymmenen ajan.

Markkinapsykologian aiheuttamat arvon heilahtelut ovat väistämättömiä. Bitcoin on olemassaolonsa aikana kokenut useita jyrkkiä nousu- ja laskusuhdanteita, kuitenkin päättäen jokaisen syklin aiempaa korkeammalle tasolle. Huomioitavaa on myös, että 2000-luvun tuottoisimmat tekno-osakkeet ovat käyneet läpi vastaavanlaisen korkean volatiliteetin.

Bitcoinin adaptaatio on saavuttanut noin kahteen prosenttiin potentiaalista. Bitcoinin hinnan suhteellisen volatiliteetin voi odottaa laskevan, mikäli käyttäjämäärät ja markkina-arvo jatkavat kasvua.

8 tykkäystä

Olin positiivisen yllättynyt, miten analyyttinen kirjoitus oli. Valitettavasti monet kirjoitukset ovat äärimmäisen pintapuolisia ja viestivät vain tiettyä agendaa, yksipuolista näkökulmaa. Muutamia ajatuksia heräsi blogista.

Digieuro mahdollistaa myös keskuspankille näkyvyyden käyttäjän talouteen. Yksityisyyden menettäminen on todellinen uhka, jolla voi olla vakavia seurauksia.

Käsittääkseni “digieuron” teknisiä perusteita jne ei ole vielä päätetty, joten miksei se voisi olla Moneron kaltainen täysin anonyymi valuutta? Jos vertaa tilanteeseen, että sinä lähetät minun antamaani osoitteeseen bitcoineja, transaktion jälkeen voisimme seurata toistemme rahaliikennettä. Harva kuitenkaan jaksaisi luoda uusia lompakoita aina vaihtuviin käyttötarkoituksiin.

Toinen pohtimisen aihe on:
Bitcoin on vakuutus äärimmilleen velkaantuneen talousjärjestelmän romahtamiselta.

Rahan näkökulmasta: Suojaisiko Bitcoin kuitenkaan oikeasti? Vähän niinkuin suojaisiko kultaan perustuvien johdannaisten/ETF:ien omistaminen? Dollarin kaatuminen johtaisi melko todennäköisesti kaaokseen tai jopa dystopiaan, joten olisivatko esimerkiksi verkkoyhteydet edelleen toiminnassa? Raha, joka on lukossa kiintolevyllä, on yhtä arvokasta kuin juuri kaatunut fiat-dollari.

Jos infra toimisi edelleen, olisiko penetraatio kuitenkaan riittävä, jotta BTC toimisi? Lähikaupan kauppias tuskin haluaisi tuotteistaan bitcoineja, jos hänen tavarantoimittajansa eivät huoli bitcoineja vastineeksi kananmunista ja maidosta.

Käsittääkseni merkittävä osa kaupoista on muuttanut vastaanottamansa bitcoinit fiateihin, joten sen sijaan, että bitcoinin päällä pyörisi varteenotettavaa taloutta ja vaihdantaa, on kyseessä lähinnä yksittäisiä maksuja ja maksuketjut ovat lyhyitä. Raha ei siis varsinaisesti kierrä.

Bitcoinin ylläpito on hajautettu maailmanlaajuisesti, eikä sen käyttämistä voi teknisesti estää.

Toisaalta tarvitseeko Bitcoinia estää teknisesti, jos sen voi tehdä muuten? Jos esim Yhdysvallat päättäisi estää maksujen välityksen SEPA:n ja Yhdysvaltalaisten palveluiden (Visa, Mastercard, Square, Paypal jne…) kautta pörssien ja käyttäjien välillä, niin Bitcoinin vähäinenkin “oikea” käyttö loppuisi. Toki kiertoon jäisi edelleen kaikki bitcoinit, mutta miksi kukaan ottaisi sitä vastaan, jos käyttökohteita on rajallinen määrä? Itseasiassa käyttökohteiden määrä todennäköisesti laskisi hiljalleen, koska osa päättäisi olla ottamatta bitcoineja vastaan, päästyään vanhoista eroon.

Olen myös skeptinen siitä, kuinka hajautettu Bitcoin oikeasti on. Louhintaa tapahtui aiemmin merkittävästi Kiinassa, mutta regulaation takia louhintaa on ilmeisesti siirtynyt merkittävästi Yhdysvaltoihin. Lisäksi neljä suurinta mainauspoolia omistaa yli 50% hashpowerista*. Jos ajattelisi globaalia valuuttaa, niin ne vastaisivat käytännössä FEDia, EKP:a, BoJ:ia ja PBC:aa.

Bitcoin on rahajärjestelmä, jonka sääntöjä ei voida manipuloida käyttäjien kustannuksella.

Sääntöjä ei voida ehkä manipuloida, mutta Bitcoinin hintaan vaikuttaa aivan liikaa esim Elon Muskin /Teslan kommentit sekä valaat ovat ilmeisesti pystyneet heiluttelemaan Bitcoinin kurssia merkittävästi. Nämä ongelmat pitäisi pystyä ratkaisemaan, jotta luottamus Bitcoiniin nousisi uudelle tasolle ja kohti vakavasti otettavaa sijoitusinstrumenttia.

Arvonsäilyttäjän näkökulmasta: Suojaisiko BTC myöskään rahoitusvarallisuuden näkökulmasta? Bitcoin on kokenut vasta yhden rahoitusmarkkinoiden “romahduksen”, jossa se valitettavasti positiivisesti korreloi äärimmäisen vahvasti esim osakemarkkinan kanssa. Bitcoinin omistaminen ei antanut minkäänlaista suojaa koronarommissa, joten miksi se antaisi fiatien romahtaessa? Maailman finanssimarkkina on äärimmäisen verkottunut, joten kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Esim osakemarkkinan sakatessa osa voi joutua myymään kryptoja kattaakseen margin callit, osa taas saattaa haluta pienentää riskiä ja siirtää varoja kryptoista käteiseksi/bondiosakkeisiin.

*Pool Stats - BTC.com

10 tykkäystä


Volatiliteetti nostaa päätään = paljon mahdollisuuksia treidaajille. 1H falling wedge.

  • edit: @Mark_Renton kyllä ja breakout tapahtui hetki sitten
6 tykkäystä

Eikös falling wedgen pitäisi olla lopulta bullish? :sweat_smile:
Toki tuossa on vielä putkea jäljellä…

EDIT: @DayTraderXL, nyt taisi kurssi karata tunnelista läpi.

EDIT EDIT: Taisit editoida oman viestisi samalla hetkellä :grinning:

  • The Paris-based firm received approval from the French regulators to launch a fund that will track a basket of up to 30 stocks with a 90% correlation to bitcoin’s price, according to an emailed statement Wednesday.
  • The Melanion BTC Equities Universe Ucits ETF is determined to meet EU standards, known as “undertakings for the collective investment in transferable securities” (UCITS), meaning it will be available to investors across the bloc, an EU first for a bitcoin-correlated fund.
7 tykkäystä

Aika kevyellä pohjalla allekirjoittaneen TA-taidot, mutta jopa näin noviisina voisi kuvitella pienen korjausliikkeen koilliseen alkaneen.

4 tykkäystä

En tiedä onko tätä kysytty aikaisemmin täällä, mutta kysyn nyt kuitenkin:
Miten uskotte Bitcoinin selviytyvän teknologian kehityksestä? Sanotaan aikahaarukaksi vaikka 30 vuotta. Tuolloin Bitcoin olisi 43 vuotta vanha. Voiko sitä futureproofata millään mielekkäällä tavalla? Onko olemassa riskiä sille, että tulevaisuudessa joku/jotkut voisivat väärentää nykyisiä lohkoketjuja(siis puhutaan laskentateholtaan jonkin sortin sci-fi supertietokoneesta, mutta silti)?

Pistetään asia näin: pahimmassa tapauksessa fiat raha voidaan muuttaa paperiseksi. Pahimmassa tapauksessa osakkeet voidaan muuttaa todistuksiksi jne. Nämä muutokset aiheuttaisivat toki omat mittavat komplikaationsa mutta teoriassa se olisi äärimmäisessä hädässä tehtävissä ja tietenkin välissä olisi monta vaihetta, joissa voitaisiin edetä. Lisäksi toki koska nämä toimijat ovat kontrolloituja, teknologioita voidaan yhteistuumin muuttaa vuosien saatossa.

Toinen kysymys: Oletetaan, että yksilö on kerännyt mittavan omaisuuden, sanotaan 700M. Koska BTC on tämän yhteiskunnan valuutta, lähes kaikki hänen käteisvaransa ovat kiinni Bitcoinnissa. Hänellä on kolme lasta, mutta ei kumppania eron vuoksi. Käy niin onnettomasti, että hän joutuu vakavaan onnettomuuteen, ja kuolee välittömästi. Kenelläkään ei ole tietoa hänen wallettinsa salasanasta (eikä realistisia mahdollisuuksia selvittää sitä), mutta kaikilla relevanteilla henkilöillä on kiven varma tieto, että siellä on satojen miljoonien arvosta Bitcoinneja. Miten ratkaistaan perinnönjako tässä tilanteessa? Entä miten olisi ratkaistu erotilanne (ei ole avioehtoa)?

Olen hieman skeptinen BTC kohtaan tulevaisuuden valuuttana. Ensimmäisessä skenaariossa mielestäni riittää arvon heiluntaan se, että alkaa ilmaantumaan mahdollisuuksia vastaavan kaltaisesta uhasta. Toisessa skenaariossa taas on mielestäni hyvin perustavan laatuisia ongelmia, joita BTC-anonyymiys tuottaa. En sano, etteikö kryptoissa ole potentiaalia tuottojen näkökulmasta. Yhteiskunnan toiminnan kannalta olen vain vahvasti fiat-rahan puolella.

2 tykkäystä

Ei kai tuo kuoleman takia hävinnyt salasan nyt niin relevantti ongelma ole. Vertaisin sitä seteleiden säilyttämiseen maastokätkössä. Esimerkin henkilö voisi säilyttää bitcoinejaan säilytyspalvelussa, mikä varmasti olisi todennäköisin ratkaisu noin suuren omaisuuden ollessa kyseessä. Ei kai kukaan 100 miljoonaa himassaan säilytä.

Kvanttitiekoneiden muodostama uhka on aina silloin tällöin nostettu esille. Ihan yhtälailla nykyiset pankkipalvelut ja tilisiirrot ovat alttiita kvanttitietokoneiden uhalle. Bitcoinin tapauksessa uhka muodostuu siitä, että private key laskettaisiin public keyn perusteella. Mikäli lompakosta ei ole tehty yhtään siirtoa ulos, public keyn perusteella ei voi teoriassa laskea privaatti keytä.

Näitä asioita ja varsinkin tulevaisuutta on hyvä miettiä etukäteen. En uskoisi tulevaisuuden tuovan mitään merkittäviä uhkia lohkoketjulle, joita ei vielä ole tunnistettu tai jotka eivät uhkaisi muuta finanssijärjestelmää siinä samalla. Kiinan esimerkki ja digitaalinen yuan on tosin vaarallinen esimerkki totalitaarisen valtion mahdollisuuksia tiukentaa kansalaistensa valvontaa.

2 tykkäystä

Se joka keksii ratkaisun tuohon kuoleman mukana häviävään avaimeen rikastuu(?) Ei omaisuuden tarvitse olla 700M, jotta ongelma on olemassa. Vähäinenkin summa on ongelma.

Se että pitäisin bitcoinit jossain palvelussa, kuten ehdotettiin ei ole ratkaisu minulle, eikä pitäisi olla kenellekkään. Jos avaimet ei ole sinulla, niin sinulla ei ole bitcoineja. Vanha klisee, mutta täysin paikkaansa pitävä.

Uskoisin ratkaisun olevan jonkinlaiseen äänivaltaan perustuva protokolla. Voisit antaa äänivallan kaikille 3 lapsellesi ja vaikka ulkopuolisille tahoille. Kukaan ei saisi yhdessä avaimia, mutta sovitulla äänivallalla avaimet saisi palautettua. Tai jotain tämän tapaista. Mutta tosiaan, tähän ei ole vielä ratkaisua ja ongelma on olemassa.

1 tykkäys

Palautussanojen hallinnointi ja splittaus, multi-sig, Casa, Safe Haven, Trustverse, 2FA-oikeudet moneen laitteeseen, salasanalla suojatut tiedostot läheisen koneella, jne, jne. Ratkaisuja ja niiden yhdistelmiä on kymmeniä ellei satoja. Tärkeintä on dokumentoida oma kryptosetup ns. luotetulle miehelle - joka voi olla henkilö, pankkiholvi, kassakaappi, tai jokin luova yhdistelmä, joka luotettavasti päätyy tavalla tai toisella pesänjakoon.

5 tykkäystä

Olet oikeassa. Sanoitin väärin.

Kun joku keksii tähän ratkaisun, jota myös 99% (tai edes yli 10%) ihmisistä osaa ja ymmärtää käyttää. Eikä vain se yksi pieni prosentti.

1 tykkäys

Ymmärrän mitä tarkoitat. Veikkaan, että suuri massa tulee pitkälle tulevaisuuteen valitsemaan sen helpoimman väylän, mikä ironisesti voi olla kryptoideologian vastaista - pankkien/finanssitalojen tarjoama kryptohallinnointi nimittäin kasvaa vauhdilla monessa maassa, ehkäpä lähivuosina Suomessakin.

1 tykkäys

Uskoisin että tieto näistä karttuu omaisuuden mukana. Eihän normaalilla duunarilla kovin usein ole testamenttiakaan kirjoitettuna. Sitten taas kauppaneuvoksilla aivan varmasti löytyy useampana kappaleena.

3 tykkäystä

Bitcoinin etu mielestäni on juuri tuo, että se ei pyri olemaan nopein, tehokkain, teknologisesti mahtavin jne. vaan se on yksinkertainen teknologia siirtää arvoa internetissä, eikä mitään muuta. Tähän päälle voi sitten rakentaa kaikenlaisia sovelluksia eri käyttötarkoituksiin.

Kvanttitietokoneiden riskistä on puhuttu pitkään eikä sitä voi täysin pois sulkea. Mitä asiaan olen tutustunut niin olen ymmärtänyt, että kun tavalliset tietokoneet ovat hyviä suorittamaan mitä tahansa tehtäviä niin kvanttitietokoneet ovat erinomaisia suorittamaan vain tiettyä, hyvin spesifiä tehtävää ja kykenemättömiä suorittamaan mitään muuta. Vielä ei kuitenkaan edes tiedetä millaisia tehtäviä kvanttitietokone pystyy edes suorittamaan. Teoriassa on mahdollista, että jokin kvanttitietokone pystyy erikoistumaan juuri kryptografiaan ja esim. SHA256 ratkaisemiseen. Jos tällainen riski tunnistetaan pystyisi Bitcoin kryptografiaa muutamaan turvalisempaan algoritmiin (kunhan konsensus saavutetaan). Luulen myös, että jos joku taho pystyisi valmistamaan juuri kryptografian purkamiseen erikoistuneen kvanttitietokoneen niin ennen Bitcoin yhteisöä asiasta huolestuisi varmasti valtiot, joiden armeijalle ja valtion salaisuuksille tämä olisi riski.

Olen myös itse erittäin skeptinen Bitcoinista valuuttana ja mielestäni sen kehitystä haittaa hyvin paljon se, että keskustelu on juuri jumahtanut tuohon käyttötarkoitukseen. Valuutta argumentti oli validi joskus 2009-2013, mutta sittemmin Bitcoin on kehittynyt muihin tarkoituksiin. Toki tuo valuutta optio on olemassa, mutta se ei mielestäni ole järkevä syy sijoittaa Bitcoiniin. Valitettavasti monet hyvin järkevätkin ihmiset tuomisevat Bitcoinin juuri tämän valuuttanäkökulman takia, eivätkä edes yritä perehtyä tarkemmin aiheeseen. Aika näyttää katuvatko he myöhemmin ennokkoluulojaan.

Mielestäni jo puhtaasti Bitcoinin teknologia, jonka avulla pystyy “selvittää” transaktiot, kansainväliset rahasiirrot ym. reaaliaikaisesti sekunneissa ja hyvin pienillä kuluilla on yksi mielenkiintoisimmista keksinnöistä sitten internetin. Jos miettii puhtaasti sitä, että pystyn siirtämään tililtäni euroja Perulaiselle ystävälleni, siten että hän vastaanottaa esimerkiksi dollareita tililleen. Transaktiossa kestää muutama sekunti ja kulut ovat prosentin kymmenyksiä. Transaktio veloitetaan siis euroissa ja lähetetään lightning networkissa vastaanottajalle, joka konvertoi lähetyksen dollareiksi. Homma toimii käyttäjälle samalla lailla kuin esim. MobilePay siirto eikä käyttäjät välttämättä edes tiedä käyttäneensä Bitcoinia.

Jos tätä vertaa nykyiseen systeemiin missä asiakkaan näkökulmasta siirrossa kestää kenties viikko ja kulut ovat kymmeniä prosenttejä. Todellisuudessa tämä näyttäytyy vielä kankeammalta pankeille ym. jotka selvittävät tilinsä kenties ensi kuussa. Mielestäni on lähinnä uskomatonta, että elämme 2020 lukua ja rahajärjestelmämme pyörii edelleen näiden hyvin vanhojen ja kankeiden järjestelmien päällä eikä tämän järjestelmän disruptiosta edes puhuta.

10 tykkäystä
5 tykkäystä

Energiadebaattiin jatkoa! Kiinan poistuminen hyvä asia. Yllättävän vihreää on.

4 tykkäystä

ESG-FUD tosiaan tuli taputeltua maan rakoon heinäkuussa. Varmasti yksi iso fundasyy viime viikkojen nousulle.

Infrapaketin veivaus viimeisen 1,5 viikon aikana paljasti paljon positiivista Yhdysvaltojen kryptoregulaation trendistä. Mielenkiintoista nähdä onko markkinat jo hinnoitelleet asian sisälle vai tuleeko kokonaisuus positiivisena yllätyksenä syksyn mittaan. Ja tiivistettynä trendin ydin: Bidenin hallinto haluaa mahdollistaa toimialan kehittymisen ja innovoinnin jatkossakin Yhdysvaltojen maaperällä. Regulaatiota toki tulee tulee ja CFTC ja SEC käynevät valtataistelua kummalla on suurempi rooli, mutta huolet kryptojen tukahduttamisesta ovat takana päin.

6 tykkäystä

Kryptovaluuttojen ja perinteisten osakkeiden kytkös tuntuu vahvistuvan – Kuinka käy talousjärjestelmälle, jos bitcoin romahtaa täysin? Kryptovaluuttojen ja perinteisten osakkeiden kytkös tuntuu vahvistuvan – Kuinka käy talousjärjestelmälle, jos bitcoin romahtaa täysin? | Kauppalehti

Kauppalehden FUD-lööppien kirstu on pohjaton :grin:

5 tykkäystä

Tiedonjanoisille, tämä Lyn Aldenin artikkeli summaa hyvin yhteen (perusteellisten taustoituksien kanssa) sen, mitä heinäkuussa mm. B-Wordissa, instikkatasolla ja osin myös Yhdysvaltojen valtamedioissa pyöriteltiin bitcoinin ESG-näkökulmista.

“At the end of the day, I consider Bitcoin to be one of the most ESG assets around, just not in the corpo­rate sanitized concep­tion that the term ESG is often used in.”

7 tykkäystä