Boreo - Teollinen omistaja ja sarjayhdistelijä

64.6/15*0.4492/2.07 = 0.93 eli Sievin nykyinen kurssi on selvästi yli vaihtosuhteen.

Aiemmin tuo suhdeluku oli yli yhden.

3 tykkäystä

Juuri näin kirjoitin: [quote=“Justus_Lipsius, post:309, topic:1327, full:true”]
Pörssikurssit lukossa vaihtosuhteen mukaisesti ja liikkuvat samoilla tasoilla (tai ylempänä) kuin ennen mainitun tahon ulostuloa. Markkinat ovat yleensä oikeassa ja ennakoivat lopputuloksia oikein.
[/quote]

Jos markkinat uskoisivat ettei toteudu eivät olisi lähellä vaihtosuhdetta, tai jos yhtiökous äänestää keskiviikkona fuustiota vastaan niin nähdään merkittäviä kurssimuutoksia.

Päivän kaupankäyntitilasto viittaa siihen, mikä keskustelupalstoiltakin näkyy, että osa Sievin yksityissijoittajista ei usko/halua fuusiota (Nordnetin myyntilaita) ja osa haluaa (Nordnetin ostolaita), sekä sama instituutio-ostorakenne mikä aimminkin:

Yksittäisten ihmisten mielipiteet menevät pörssissä ristiin, mikä on kaupankäynnin ja pörssin perusta. Mutta kokonaisuutena pörssi ennakoi markkinoita, kuten sen kuuluukin.

Välittäjätilasto

Ostaneet eniten

Ostaneet eniten|Välittäjä|Ostettu|Myyty|Netto|Sisäinen|
| — | — | — | — | — |
|Nordea Bank Abp|115 021|41 870|+73 151|21 600|
|UBS Europe SE|28 783|0|+28 783|0|
|Morgan Stanley Europe SE|13 265|5 010|+8 255|0|
|XTX Markets SAS|26 036|17 966|+8 070|0|
|Barclays Bank Ireland Plc|2 093|0|+2 093|0|
|SSW Market Making GmbH|1 025|1 025|0|0|

Myyneet eniten

Myyneet eniten|Välittäjä|Ostettu|Myyty|Netto|Sisäinen|
| — | — | — | — | — |
|Nordnet Bank AB|9 522|103 055|−93 533|

Pyysing kirjoitti 7.12. että isoimmat (Preaton jälkeen) osakkaat tulevat äänestämään yhdistymistä vastaan. Sitä edeltävän päivän päätöskurssiin verrattuna Sievin kurssi on noussut 9% ja Boreon laskenut 3%. Ehkä tästä voi jotain päätellä.

Sievin yhtiökokous on torstaina klo 13.

9 tykkäystä

Uutinen fuusiosta julkaistiin 18.8. ennen pörssin aukeamista.

Yritys Päätöskurssi 17.8. Kurssi 13.12. Muutos
Boreo 117,0 64,6 -44,8 %
Sievi 2,055 2,07 +0,7 %

Päivitetty Sievi Capitalille laskemamme osien summa on 2,0 euroa per osake. Sievin taseen substanssi nousi Q3-raportissa 1,55 euroon/osake. Nykyinen P/B hinnoittelu 1,4x on historiallisen korkea, mutta mielestämme perusteltu huomioiden omistusten maltilliset arvostukset taseessa.

Ei kai tuossa kauheasti pitäisi olla laskuvaraa Sievin osalta?

19 tykkäystä

:thinking: Eihän ne kurssit lukossa ole olleet, vaan Sievi on noussut aika reilusti tuon Laakkosen julkitulon jälkeen, kun taas Boreo on laskenut. Tällä hetkellä tosiaan Sievin kurssi on n. 7 % korkeammalla kuin vaihtosuhteen mukaan pitäisi olla. Minun mielestäni 7% on todella iso luku (poikkeaa olennaisesti vaihtosuhteesta, jos minulta kysyy), ja pikemminkin indikoi minun silmälaseillani sitä, että markkina ei usko fuusion toteutuvan.

23 tykkäystä

Sievin ylimääräinen yhtiökokous on peruttu ja yhdistymissuunnitelma raukeaa.

Edit: Myös Boreolta tiedote.

8 tykkäystä

Hyvä asia, että Boreo piti kiinni periaatteesta ettei osto- tai sulautumiskohteesta makseta ylihintaa, myös Sievin tapauksessa.
Myös tuo, että 17.12 kerrotaan tulevista suuntaviivoista ja pidetään katsaus on hyvää harkintaa.

Koska markkinat eivät oikein missään vaiheessa arvottaneet Sieviä sulautumiskumppanina ja kurssi otti nokkaan, myös Boreon kurssi voi kehittyä taas edullisesti kun strategiaa päästään toteuttamaan ja epävarmuus tästä kuviosta poistuu.

4 tykkäystä

Jos Boreon free-float ja likviditeetti olisi yhtään isompi niin itse uskoisin, että kurssi palautuu viime kevään tasolle ja p/e-luku lähemmäksi pörssin mediaania, mutta Boreon vaihto on niin ohutta, että parempi olla ennustamatta.

16 tykkäystä

Eiköhän se fakta, ettei Preato halunnut tarjota enempää Sievistä kerro siitä ettei kyseessä ollut mikään “härski ryöstöyritys”, vaan yritettin kohtuuhintaisesti saada Sieviä itselleen eikä enempää ole kannattavaa maksaa. Hauskaa että vaikka olen molemmilla palstoilla käynyt kirjoittamassa, en ole nähnyt yhtään lukuihin perustuvaa argumenttia miksi tämä oli ryöstö ja olisi oikeutettua maksaa suuria vaihtosuhteita. Pelkkää puhetta. Jo tällä vaihtosuhteella tarjottiin Sievistä (tarkemmin Sievin firmoista) PE 15, 50%:n suhteella oltaisiin jo maksettu PE 20-kerrointa Sievistä puhumattakaan jostain PE 25-luvusta 60/40-suhteella. Muut vaihtosuhteet olisivat olleet kalliita, kuka maksaisi parista pienestä teollisuusfirmasta ja vähittäiskaupasta jotain PE 20 lukuja? Varsinkin kun Ollikin on arvioinut, että Indoorin listausarvostuksen PE on n.13-15x. Tässä voidaan siis helposti nähdä, että kuten Boreo itse tiedotteessa ilmoittikin, omaa alkuperäistä strategiaa kannattaa ennemmin seurata. Tätä mieltä tällä palstalla on jo ennen oltukin ja hyvä, että jotkut osaavat sentään laskea oikein. Olen iloinen, että näkemykseni Preaton kanssa ovat yhtäläiset ja se saa minut varmemmaksi siitä, että haluan olla mukana Boreossa.

Toivottavasti annilla tms. saataisiin free-floattiin vähän virtaa. Lyhyellä aikavälillä en tiedä mihin kurssi menee, mutta Joonaksen arvio Boreon käyvästä arvosta tais olla joku 55-65EUR itsenäisenä niin jos edes lähellä tuota pysyisi. PE-luvussa kannattaa seurata aina vähän tulevaa, esim. nyt vaikka Inderesin PE 2022 ennustetta. Vuoden aikana ostetut firmat kun ovat mukana vain ostoajankohdan jälkeiseltä ajalta. Tämän lisäksi Inderesin ennusteet eivät sisällä tulevia (todennäköisiä) yrityskauppoja, joten PE tulee kyllä mahdollisesti laskemaan tuon 2022E osaltakin.

11 tykkäystä

Ei kai Preaton vetäytyminen sitä todista, ettei yritys olisi ollut härski?

Miten niin? Olet muistaakseni itsekin laskeskellut, että omistusten operatiivisten tulosten perusteella suhde olisi noin 50/50 (kun Indoorin paras kvartaali on poissa laskuista).

Boreota seuraa tosiaan yksi analyytikko. Analyytikot voivat olla myös erehtyväisiä, pitiväthän he yhdistymistäkin todennäköisenä. Tosin ehkä siksi, että kuvittelivat Boreon tehneen edes jonkinlaista taustatyötä läpimenon mahdollisuuksien selvittämiseksi, kuten yritysjärjestelyjä tekevältä firmalta voisi olettaa.

16 tykkäystä

Mielestäni Boreo ei voi uudelleen tarjota parempaa vaihtosuhdetta Sievin omistajille, koska tämä antaisi kuvan, että ensiksi yritettiin härskisti ostaa käyvän hinnan alle. Tämä uusi tarjous muistettaisiin myös tulevissa kaupoissa, eli että ensiksi kannattaa torpata tarjous, koska parempi tarjous on ennenkin tullut sen jälkeen.

6 tykkäystä

Ei se Preaton vetäytyminen sitä todista, mutta riippuu varmaan minkä lasien läpi sitä sit katsoo. Yleisesti nyt ostotarjouksissa tilanne menee siten, että uutta tarjousta ei tule, jos ei nähdä ostokohteen olevan sen arvoinen (vaihtoehtoiskustannuksen perusteella, eikä välttämättä absoluuttisestikaan). Miksi tämä eroaisi muista?

Näin olen laskeskellutkin ja olen edelleen sitä mieltä. Kuitenkin Sievin tulos sijoitusyhtiökonsernin alla ei ole yhtä arvokasta kuin jos tulos olisi Boreon alla (tai omana sarajyhdistelijänä, mutta tämä jää tarkastelun ulkopuolelle). Tämä johtuu siitä, että Sievi joutuu irtautuessaan maksamaan veroja. En tiedä efektiivistä veroastetta, mutta heitetään vaikka 15%. Tällöin Sievin tulos on tavallaan tämän verran “arvottomampaa” ja vain osana Boreota tämä aliarvostus poistuisi. Tämä oli tälläinen varmasti kvantifioitavissa oleva tekijä, jonka voidaan perustellusti väittää muuttavan tilannetta täysin tulosten mukaisesta suhteesta. Tietysti muitakin perusteluja voisi tehdä, mutta ne eivät ole niin helposti kvantifioitavissa (kuten synergiaedut yms.).

Tämän lisäksi aiemmassa kommentissa en niinkään edes käynyt läpi Sievi-omistajan näkökulmaa. Totesin vain, että Sievistä pitäisi maksaa yli PE 20-kerroin noilla vaihtosuhteilla. Se ei ole vaihtoehtoiskustannus mielessä Boreon originaalia strategiaa parempi, missä pienempiä firmoja ostetaan matalalla arvostuksella.

Olisi myös ylipäätään pitänyt näemmä vaihtaa aiemmasta kommentistani kohta “Hauskaa että vaikka olen molemmilla palstoilla käynyt kirjoittamassa, en ole nähnyt yhtään lukuihin perustuvaa argumenttia miksi tämä oli ryöstö ja olisi oikeutettua maksaa suuria vaihtosuhteita” muotoon “Hauskaa että vaikka olen molemmilla palstoilla käynyt kirjoittamassa, en ole nähnyt yhtään (oikein laskettua) lukuihin perustuvaa argumenttia miksi tämä oli ryöstö ja olisi oikeutettua maksaa suuria vaihtosuhteita”.

Varmasti voi olla väärässä, mutta historiassa Boreon kurssi on koko ajan pysynyt jopa hieman Joonaksen tavotehintojen yläpuolella.

Tämä oli malliesimerkki “pelkkää puhetta” sisältävästä argumentista, jossa implikoidaan tarjouksen olleen härski käyvän arvon alle oleva ryöstö. Tämä on pelkkää henkilön mutuilua jolla ei ole mitään pohjaa. Mikset vaikka vastaa esittämiini lukuihin, miksi Boreon tulisi maksaa Sievistä PE 20, kun ne firmat eivät edes yksittäin listattuina olisi sen arvoisia? Mikä on tämä Sievin käypä arvo (lukuina laskut eriteltynä) jonka alle niin härskisti mennään?

3 tykkäystä

Korjaa jos olen väärässä, mutta olen ollut koko tämän ajan siinä ymmärryksessä, että ongelma ei niinkään ole tässä diilissä Sievin arvostuksessa vaan vaihtosuhteessa ja Boreon arvostuksessa, joka on kätevästi laskettu Boreon kurssin ollessa lähes 50% nykyistä arvostusta korkeampi.

@Sereno kiitos tarkennuksesta, en muistanut tarkalleen aikaa jolloin ehdotus tuli, joten päädyin turvalliseen 50% :pray:

@DrunkenSailor todettakoon tässä kohtaa vain että olemme eri mieltä tästä asiasta ja niin näyttää olevan suurin osa Sievin muistakin omistajista.

16 tykkäystä

Itse asiassa 90% nykyistä korkeampi (päätöskurssi päivää ennen fuusiojulkistusta 117€).

7 tykkäystä

Se Boreon arvostus mihin “preemio” perustui on irrelevanttia. Siihen ei ole perustanut laskujaan Inderes, minä, eikä toivottavasti ketään muukaan. Täälläkin on jo käsitelty tuo preemiohomma. Boreon ja Sievin hallitukset ovat kuitenkin sopineet tuon vaihtosuhteen jo kauan ennen tarjouksen julkaisua. Silloin markkina-arvot ovat olleet varmasti lähellä tuota 60/40-suhdetta. Kuitenkin, jos kurssit diilistä ilmoitettaessa poikkeavat kyseisestä arvostuksesta, tulee sillä “ylimääräisellä osuudella” olla joku termi. Aivan, preemio. Millä muulla nimellä sitä tulisi kutsua? Ei siinä mitään vaihtosuhteita lopussakaan aleta vaihtamaan enää.

Vaihtosuhde on taas täysin irrallinen asia tästä “preemiosta”, ja siinä tulee silloin ottaa huomioon nämä oikeat tulospohjaiset asiat. Tuossa edellä juuri esimerkiksi esitin Serenolle vastatessa, miksi Boreon ja Sievin tulokset eivät ole vertailukelpoisia ja siksi Boreo ansaitsee korkeammat arvostuskertoimet (verohyöty).

Noh, katsotaan jaksanko palata asiaan yhden niin komprehensiivisen viestin kanssa että siitä ei voi väärinymmärryksiä tehdä. Loppujen lopuksi eipä sillä kai väliä ole, fuusiota ei kuitenkaan ole tulossa.

1 tykkäys

Tästä olemme edelleen eri mieltä (joskaan sillä ei enää ole merkitystä :slightly_smiling_face:). Jos Sievin toiminta olisi siirtynyt Boreon alle, näitä tulevia veroja myyntivoitoista ei olisi ikinä tullut maksettavaksi (olettaen että Boreo tosiaan pitää omistuksensa “ikuisesti”). Kun Sievin tienaama euro on yhtä arvokas kuin Boreon tienaama, ei ale-hintakaan ole perusteltu.

4 tykkäystä

Ehkä tämä fuusiokeskustelu voitaisiin pikkuhiljaa jättää jo taakse ja kääntää katsetta eteenpäin. Pörssitiedotteen perusteella pitäisin hyvin erikoisena, jos Boreo päätyisi vielä nostamaan tarjoustaan. Firmat jatkaa siis itsenäisinä eteenpäin ja keskitytään tässä langassa Boreoon.

Fuusion valmistelu vei molemmilta firmoilta aikaa ja veikkaisin, että myös paljon rahaa. Ne on kertaeriä ja jo uponneita kustannuksia, joten katsetta eteenpäin. Näkisin, että Boreo jatkaa hyvin mielenkiintoisesta tilanteesta eteenpäin. Sama hyvin viritetty kone löytyy yhä taustalta ja nyt latu on auki uusiin toimenpiteisiin. Pörssitiedote vihjasi selvästi sen suuntaan, että jotain liikkeitä olisi tulossa. Itse toivoisin, että Boreo jatkaisi samalla tiellä, jota ajettiin ennen Sievi-kuviota: pienehköjä yrittäjävetoisia firmoja sisään halvoin kertoimin. Noita on Suomi täynnä ja yrittäjien vanhetessa ostettavaa riittää.

Mielenkiinnolla odotan Joonaksen seuraavaa päivitystä. Kurssi ottanut isosti osumaa ja tavallaan palattiin lähtöruutuun. Tulevien vuosien ennusteilla (ilman yrityskauppoja) osake ei ole mitenkään piikissä + tulevat ostokset kaupan päälle.

Jos vielä vähän fuusiosta, niin yksi iso positiivinen anti oli Preaton tulo julkisuuteen. Simon sai paljon erityisesti Sievi-leiriltä jaskaa niskaan, mutta itseni haastattelut vakuuttivat ja mielellään jatkan itsenäisen Boreon kyydissä myös tulevaisuudessa.

14 tykkäystä

Viimeinen viesti itsellänikin asiaan liittyen. @DrunkenSailor Kukaan sisäpiirin ulkopuolella ei tiedä mihin nuo vaihtosuhteet aidosti perustuivat. Laskelmia ei ole kerrottu, joka on hämmästyttävää ja mielestäni naurettavaakin. Ei anna oikein reilua lähtökohtaa kaikille omistajille. On vain kerrottu, että vaihtosuhteen ovat määrittäneet “riippumattomat henkilöt” ja ne perustuivat ainakin osittain markkina-arvoihin pörssissä. Tämä jää siis osittain mysteeriksi, mutta ainakin markkina-arvot ovat olleet näyttävässä osassa. No miltä ne markkina-arvot pörssissä tänä vuonna näyttää?

Kalliilta. Koska sijoittamisessa on kyse pitkän aikavälin pelistä, niin mielestäni on hyvin kyseenalaista käyttää pörssihistoriamme yhtä kalleinta vuotta vertailupohjana yrityskaupassa, jossa osapuolena on:

  1. Sarjayhdisteljiä, jonka valuaatio nojaa enemmän spekulaatioon ja tulevaisuuden odotuksiin. Valuaatiossa näkyy ajan henki.
  2. Sijoitusyhtiö, joka arvostetaan tasepohjaisesti. Valuaatio olisi kestävä muissakin pörssisyklin vaiheissa.

Ja ei, tuo valuaatioero ei ole mielestäni perusteltavissa rationaalisesti millään 15-20 % veroerolla, joka lankeaa Sieville aina välillä maksettavaksi. Osaa sijoittajista ei tietysti niin nykyaikana kiinnosta minkälaista kassavirtaa ja tulosta yhtiö tekee. Osaa sijoittajista (näitä Sievi on pullollaan) taas kiinnostaa erityisesti kassavirran tekeminen ja Sievi on nähty arvosijoituksena ja eräänlaisena suojautumiskeinona tässä maniassa mikä on meneillään. Noh, nyt Sievi yritettiin viedä pörssistä pois isosti argumenteilla, jotka perustuvat tähän maniaan mikä on menossa. En ole yllättynyt lopputuloksesta.

Se siitä, kiitos ja anteeksi. Mennään eteenpäin.

47 tykkäystä

Oli valuaatioista Boreon ja Sievin suhteen mitä tahansa, niin tässä kuintenkin on ollut kokoajan kyse siitä että pitääkö Herra Hallqvistin Preaton kautta täydessä hallinnassa Boreota myös Sievin ostotarjouksen jälkeen. Ja Preaton sekä Boreo ja Sievi omistusosuuksista voi laskea helopsti, että 60/40 suhde Boreon eduksi oli ainoa mahdollinen mihin sitten tarvittin sumuverho eli “riippumattomat henkilöt” mukamas markkina-arvojen mukainen vaihtosuhde.

Itse uskon, että Sievin suurimmat omistaja pois lukien Preato, ymmärsi jo ajoissa pelin hengen, jonka vuoksi kukaan ei pyytänyt Preato/Boreo korottamaan tarjousta. Siksi 2/3 blokkaus oli ainoa tapa viestiä Herra Hallqvistille, että ei käy.

6 tykkäystä

Ihmeellistä spekulaatiota reilusta vaihtosuhteesta ja ystävällismielisestä ostotarjouksesta

Preato ei halunnut luopua pääomistajan roolista ja tarjosi juuri ja ainoastaan sen verran, ettei tämä raja alittunut. Muutama päivä sitten saimme myös selville, ettei muita pääomistaja oltu ilmeisesti infottu millään tapaa ja neuvoteltu ennen ostotarjouksen virallistamista.

No mutta toivottavasti tämä on nyt lopullisesti taputeltu. Tulevat varmasti pärjäämään itsenäisenä oikein hyvin