Caverion - Onko käänteestä riittävästi todisteita?

No conflict of intrest aikalailla summaa puoluellisuuden tässä, ei voi kukaan tosissaan väittää näin. Ja mitä sillä ajalla on väliä jos ne voi muuttaa nyt jo 8euron hintaan rahaksi miksi hyväksyä 7. Ja kuinka moni ei kasvu osake tuottaa yli 15% vaikka joutuisi odottamaan niin onhan tuo hyvä vuosituotto monelle ja tuohon itse pyrin. Mutta hyvin haastateltu kyllä👍

8 tykkäystä

Oi kyllä tasan skriptattu puheenvuoro ja luki asiat selvästi paperista vasemmalta ja oikealta. Samaa tarinaa kuin tiedotteessa. Vanha totuushan on, että valehtelijat tunnistaa siitä, että jokainen kertoo samaa, etukäteen keksittyä tarua.

Tarjousaikaa ei olisi tarvinnut pidentää viranomaishyväksyntöjen saamisen takia. (T. juristi)

8 tykkäystä

Itse myin eilen pörssiin kaikki Caverionini, joita olin ihan jonkin verran pinnan-parin arbitraasin perässä ostotarjouksen jälkeen ostanut, toivoen totta kai nimenomaan kilpalaulantaa. En siis ole kovin luottavainen, että tässä nähtäisiin mitään Tikkurilan kaltaista nokittelua, mutta mielelläni olen väärässä.

Bain osoitti oman toimintatapansa Ahlström-Munksjön kanssa, senttiäkään ei makseta enempää kuin on pakko ja harmaalle alueelle ollaan valmiita menemään. Siitä täytyy pisteet antaa, että tämä pääomistajien kanssa liittoutuminen on suorastaan nerokas tapa lunastaa sopivassa markkinatilanteessa yhtiöitä hintaan, johon pääomistajat eivät ikipäivänä olisi valmiita myymään. Pääomistajien näkökulmastahan tässä kuviossa ostotarjouksen hinnalla ei ole isossa kuvassa yhtään mitään merkitystä, koska he pysyvät omistajina ihan samoilla osuuksilla kuin ennenkin, eli heidän hillotolppa on siis vasta tulevaisuudessa. Saamalla kuitenkin Bain mukaan kelkkaan kirittämään todennäköisyys sille, että se hillotolppa todellakin saavutetaan nousee eksponentiaalisesti. Pääomistajilla on tässä kuviossa siis lähinnä voitettavaa ja ymmärrän täysin mikseivät Tritonin kosiskeluille lämpenisi.

Lopulta asia taitaa kiteytyä siihen, mitä Caverionin hallituksen riippumattomat jäsenet voivat asian suhteen tehdä. Vaikea on mielestäni nähdä, että hallitus voisi tukea halvempaa tarjousta jonka suhteen muilla hallituksen jäsenillä on selkeitä eturistiriitoja, sanomistahan tästä tulisi. Tosin isot omistajat toki arvostavat lojaaliutta nimenomaan heitä kohtaan, eli töitä olisi luvassa jatkossakin vaikka julkisuudessa vähän riepoteltaisiinkin.

Summa summarum, uskon että Bain nostaa tarjouksensa samaan Tritonin kanssa eli 8,00 euroon, tai vähän sen alle. En jaksa uskoa, että senttiäkään tästä yli menisivät, eikä oikeastaan ole tarvekaan mennä nopeamman aikataulunsa ja kilpailuviranomaisriskittömyytensä takia. Triton voi toki tämän jälkeen tehdä uuden nokituksen johon Bain vastaisi samalla tarjouksella, mutta kysymys kuuluu haluaako Triton vielä upottaa lisää kustannuksia keissiin jos (kun?) tulee selväksi, että pääomistajat ovat heitä vastaan?

Mun silmissä yli tarjoushinnan oleva pörssikurssi onkin houkutteleva myyntipaikka, mutta kun tämän näin kirjoitan niin eiköhän lähipäivinä saada mukaan vielä joku kolmas huutaja :sweat_smile:

25 tykkäystä

Minusta Caverionin toiminta tai toimimattomuus on osakkeenomistajia halveksivaa. Peruin oman myyntisuostumukseni ihan periaatteessa. Omistan osakkeita saadakseni maksimaalisen tulon. Jos kerran myyntiin menee niin raha ratkaisee.

13 tykkäystä

Hyppäsin taas mukaan kun alle Tritonin tarjoushinnan pääsee. Tänään on vaihtanut omistajaa jo tähän mennessä yli 10% koko osakekannasta, kuka ostaa? Veikkaan, että siellä on Tritonin käsi alla.

Tritonin ostotarjouksessa sanotaan seuraavasti:

Toisaalta jos Bain on nyt pörssissä ostamassa, niin sitten heillä on ymmärtääkseni velvollisuus korottaa ostotarjoustaan sille tasolle jolla ovat korkeimmillaan pörssistä ostaneet. Sama pätee tietysti Tritoniin, eli hekin voivat tällä hetkellä käytännössä ostaa vain maksimissaan 8,0€ hintaan, jolla tehtiin aamulla useita isoja blokkikauppoja Danske Bankin kautta, joka sattumalta on Tritonin taloudellinen neuvonantaja ja ostotarjouksen järjestäjä.

Se, että Triton saa hankittua merkittävän omistusosuuden yhtiöstä on ainoa tapa pakottaa Bain reagoimaan ja Caverionin pääomistajat astumaan neuvottelupöytään. Jos Bain ei reagoi, pääsee Triton toteuttamaan ostotarjouksensa ja lunastamaan vähintään ison siivun yhtiöstä (jos viranomaiset eivät lopulta tule esteeksi), ja toisaalta jos Bain reagoi niin Triton saa tästä ihan kivat pikavoitot kun myy nyt ostamansa osakkeet kalliimmalla Bainille.

Näin valtavan vaihdon seurauksena todennäköisyys sille, että Caverion lunastettaisiin lopulta 8€ hintaan tai alle pienenee mielestäni nopeasti. Kuka tahansa nurkkaa onkaan ostamassa, haistaa tässä rahan. Jos Triton tosiaan on nyt pörssissä käsi alla, niin sitten tiedossa voi olla ihan mukavaa huutokilpailua. Toki tällöinkin voisi varmaan käydä niin, että Triton päätyisi osaksi Bainin konsortiota, jolloin tässäkin skenaariossa lopulta voitaisiin pienomistajia vielä vetää kölin ali :sweat_smile:

Ps. Dansken kautta on Nordnetin mukaan tehty tänään blokkikauppoja noin 12,5 miljoonasta osakkeesta hintahaarukassa 7,97 - 8,00€, tämä on noin 9% koko osakekannasta. Liputusilmoitusta odotellessa, olen yllättynyt jos siinä lukee joku muu kuin Tritonin nimi…

21 tykkäystä

Hyvä haastattelu @Verneri_Pulkkinen - oikeat pointit nostit esille. ~14% vuosituotto erityisesti hienosti haastettu.

6 tykkäystä

Tässä tiedotteemme Caverionin viimeaikaisista käänteistä. Seuraamme tapauksen kehittymistä ja yhtiön/hallituksen viestintää.

Edit: vaikka linkin esilukunäkymä puhuu Ahlstrom-Munksjön lunastuksesta, on linkki oikeasti Caverioniin. Tutkitaan mistä vinossa oleva bitti löytyy…

Edit2: Korjattu.

52 tykkäystä

Hyvä osakesäästäjät!
Tärkeää, että osakesäästäjät avaavat myös tämän toimintamallin ja näiden toimijoiden historiaa, kuten käy ilmi samat toimijat käyttäneet samaa mallia myös aiemmin.

Kyseenalaista metodia voi käyttää vain niin kauan kuin keskiverto piensijoittajat ovat niin huonosti informoituja yrityksensä arvosta että hyväksyvät alihintaisen tarjouksen.

Jos esim. tämän osakesäästäjien infon avulla piensijoittajat huomaavat että homma haiskahtaa, ja kykenevät pitämään 10% ja 25 % pottia yhteisellä joukkovoimalla, niin alihintainen tarjous ei mene läpi.

Muutenhan tästä tulee pienivaihtoisessa Helsingissä maan tapa, ja kohta kaikki muutkin kuin kyseinen suku alkaa käyttämään sitä.

7 tykkäystä

Triton ei turhia aikaillut, melkein 10% jo omistus: Arvopaperimarkkinalain 9 luvun 10 pykälän mukainen ilmoitus omistusosuuden muuttumisesta Caverion Oyj:ssä: Crayfish BidCo Oy ja Triton V LuxCo 87 SARL | Kauppalehti

22 tykkäystä

Kyllä, nopeaa toimintaa. Jos oletetaan, että myyjinä ei ole ollut Elo, Varma, Ilmarinen tai Mandatum (yhdenkään blokkikaupan volyymi ei täsmää heidän omistuksiin) ja että nämä tahot haluavat osakkeistaan ennemmin enemmän kuin vähemmän rahaa, niin tässä meni päivässä umpeen myös Bainin päivitetty rahoitusehto 75% omistusosuuden saavuttamisesta.

Saatiin sittenkin kunnon kisa aikaiseksi :smiling_face: Enpä eilistä viestiäni kirjoittaessa osannut yhtään ajatella, että tällainen mälli osakkeita vaihtaisi hetkessä omistajaa, tämä muuttaa tilannetta oikein mukavaan suuntaan. Toisaalta näin jälkikäteen katsottuna, niin olisihan se pitänyt arvata, että Tritonilla on valmis suunnitelma nurkan hankkimiseen. Tuskin muuten olisivat lähteneet konsortiota vastaan kisaamaan.

15 tykkäystä

Ai että taitaa tosiaan alun pettymys kääntyä :star::partying_face::coffee:
saatetaan saada juoda muutaman vuoden kahvit samalla kertaa. :person_shrugging:

Itseä kun tässä harmitellut kun löytää hyvän lapun ja sit se meinataan ostaa pois pörssistä.

Itse kevensin omistusta 10% ostin toista “alihintakeissiä”.
Nyt loppu omistuksella caverionista odotellaan maaliin asti. :sunglasses:

1 tykkäys

Tässä on vielä Kauppalehden juttu asiasta, ei tarjoile kauheasti uutta siihen, mitä tämän ketjun materiaaleissa on ollut. Ei maksumuuria.

Suomalaisten sijoittajien edunvalvontajärjestö Osakesäästäjät kritisoi voimakkaasti Caverionista tehtyä ensimmäistä ostotarjousta. Järjestön mukaan tarjouksessa on samoja epäterveitä piirteitä kuin Ahlstrom-Munksjön kaupassa.

5 tykkäystä

Tritonilla on jo sen verran äänivaltaa että he halutessaan voivat lähes varmasti torpata Bainin ostotarjouksen oli hinta mikä tahansa kun 90% äänistä tarvitaan läpimenoon. Siis vaikka Bain korottaisi 10e/osake niin onko mitenkään varmaa että Triton joka kohta omistaa yli 10% tulee hyväksymään tätä? Tuskin hyväksyy. Eli Bain on jo käytännössä köysissä sen suhteen että saisivat Caverionin. Toisaalta jos Triton ei pääse pääomistajien kanssa sopuun niin voipi hyvinkin todennäköisin skenaario olla se että ostotarjouksista mikään ei tule menemään läpi.
Toisaalta lopulta aika sama jos Triton vaan ostaa kaikki osakkeet mitä vaan irti saa ja sen kautta pääsee isoksi omistajaksi vieden vaikutusvaltaa hallitukseen. Tekee vaikka päätöksen että kaikki mitä saa alle 9e niin ostoa vaan.

5 tykkäystä

Voisi myös kysyä mikä oli isojen ekäkeyhtiöiden motiivi hypätä Bainin ja rahasukujen kelkkaan?

Olivat aivan varmasti paljon etukäteen informoituja.

Paljon puhuvat tuollakin tasolla kansankapitalismista ja ihmisten osakesäästämisen tärkeydestä eläkeiän varalle, mutta kun joku tarjoaa pikavoiton niin ovat myös valmiina kusemaan piensijoittajan muroihin.

Tai sitten vaan piiri pieni pyörii.

5 tykkäystä

Triton eilen ilmoitti hankkineensa noin 10 %:n osuuden tosiaan jo Caverionista, kuten he jo sanoivat alkuperäisessä tiedotteessaan hankkivansa osakkeita heti, kun se on mahdollista. Tämä ainakin vaikeuttaa Bain-konsortion tarjouksen läpimenoa halutuissa (75 %, 90 %) määrin. Ehkä toinen mielenkiintoinen seikka oli, että Triton ei näe, että kilpailuviranomaisten kanssa ei olisi ongelmia kaupan suhteen:
image

Varmasti osapuolien välinen nokittelu tässä jatkuu ja Triton myös jatkaa osakkeiden hankintaa, jos hinta ja sopivia myyjiä löytyy. Tuossa vielä Tritonin eilinen kommentti: CRAYFISH BIDCO OY ON HANKKINUT 13 647 263 CAVERION OYJ:N OSAKETTA, JOTKA VASTAAVAT 9,9 PROSENTIN OMISTUSOSUUTTA YHTIÖSSÄ | Inderes: Osakeanalyysit, mallisalkku, osakevertailu & aamukatsaus

13 tykkäystä

En nyt lähtisi kehittämään mitään suuria salaliittoteorioita eläkeyhtiöiden suhteen. Ne tuppaavat usein hajauttamaan todella laajasti ja näin ollen monessa yhtiössä olemaan aika passiivisia omistajia ja ovat tarkoituksensa vuoksi mieluummin välttämässä riskejä kuin ottamassa niitä. Näin ollen pääomistajien/hallituksen peesaaminen ei ole erityisen yllättävää.

Lisäksi eläkeyhtiöt tietysi ovat usein ankkurisijoittajina uusissa listautumisissa ja tätäkin varten heidän kannattaa olla mieluummin kaikkien kaveri, niin pääsee sitten uusiin kiinnostaviin ja tuottoisiin keisseihin hyvin sisään. Eläkeyhtiöiden motiivi ja fokus on optimoida pitkän ajan vakaata tuottoa, ei kärjistää tai maksimoida yksittäisen yhtiön tuottoja.

Ja asiat perspektiiviin: Varma omisti eläkeyhtiöistä eniten Caverionia, noin 70 M€ edestä. Varman koko sijoitussalkku on jossain 56 miljardin paikkeilla, eli Caverion oli siitä salkusta about promille. Paljonko itse jaksaisit panostaa omistukseen, joka on salkustasi promillen?

(Vähän ehkä offtopic, jatkot ehkä johonkin muuhun ketjuun)

12 tykkäystä

Bain kertoi toissapäivänä varmistaneensa rahoituksen myös tilanteessa, jossa omistus jäisi alle 90%:n mutta olisi kuitenkin vähintään 75%. Tämä indikoi melkoisen vahvasti, että Bain on valmis etenemään myös 75-90% omistuksella tarjouksensa kanssa.

Triton sai eilen markkinoilta tosiaan lähes 10% osakekannasta. Emme voi olla varmoja keneltä osakkeet on ostettu, mutta yksi mielestäni todennäköinen vaihtoehto on arbitraasitreidaajat jotka ovat ostaneet Caverionia ensimmäisen ostotarjouksen julkistamisen jälkeen. Aikajaksolla 31.10. - 31.12. hallintarekisterissä olevien osakkeiden määrä on kasvanut noin 10 miljoonalla osakkeella (~7% osakekannasta), uskoakseni nämä kaikki ovat nimenomaan arbitraasitreidaajien ostoja, kuka muukaan tuossa välissä olisi isosti tankannut?

Voikin olla, että Triton on nyt hankkinut lähes kaikki niin sanotusti helposti saataville olevat osakkeet, seuraavan 15%:n ostaminen pörssistä on varmasti hankalampaa. Toisin sanoen Bain on edelleen kisassa ihan täysin mukana, kysymys vain kuuluu millä hintaa he saavat tuon 75% taakseen?

Jos päädytään tilanteeseen, jossa Bainilla olisi käytännössä täysi ääni- ja siten myös fyysinen valta yhtiössä yli 75% omistuksella, niin kyllä siinä tilanteessa myös Tritonille hinta löytyy jolla hekin ovat valmiita kauppoihin ja ottamaan sisään “pienet” pikavoitot. Bisnestähän tämä vain molemmille tahoille on, raha puhuu.

6 tykkäystä

Caverion tiedotti pientä lisätietoa pohdinnoistaan ja kertoo kantansa viimeistään 24.1.2023:

image

Tällöin Bainin kahdeksan pankkipäivän oikeus korottaa tarjoustaan päättyy.

Caverion myös kommentoi, että Tritonin hinta oli alhaisempi, kun hallituksen kanssa keskusteltiin ja arvioi, että kilpailuviranomaishyväksynnöissä tulisi haasteita ja kauppa veisi kohtuullisen pitkään:

image

Tässä vielä koko tiedote: Caverionin hallitus jatkaa Tritonin ostotarjouksen arviointia ja antaa tietoja keskusteluista Tritonin kanssa | Inderes: Osakeanalyysit, mallisalkku, osakevertailu & aamukatsaus

7 tykkäystä

Tämä se pistää ihmettelemään:

  • Hallitus sai Tritonilta indikatiivisen ja ei-sitovan tarjouksen 10.11.2022 (Ei-sitova tarjous).

  • Huomioiden pitkäksi arvioitu yrityskauppavalvontaprosessi ja tarjouksen aikataulu Hallitus pyrki minimoimaan osakkeenomistajien riskin, että järjestely ei toteudu. Kun Triton keskeytti keskustelut Hallituksen kanssa illalla 9.1.2023, osapuolet eivät olleet päässeet yhteisymmärrykseen ehdoista

On oikeasti valitettavaa että hallitus pystyy painamaan jarrua tämmöisissä tilanteissa, mitenkäänhän tätä ei varmasti kukaan todista ja pystytään esittämään että kun ei ole missään nimiä alla niin mitään ei julkaista. Jonka johdosta Tritonilla on tullut pakko tilanne ja on vain kertakaikkiaan ollut pakko tehdä liikkeitä. Tämä keissihän kyllä haiskahtaa pahemmin kuin tanssikengän sukka. Ja toki muistetaan ilmoittaa että toimitaan kaikkien osakkeen omistajien hyväksi. Olettaisin että jos asia olisi näin niin nuo neuvottelut olisi jo olleet marraskuun lopussa valmiit. Toki olen tässä asenteellinen kun pidin tuota 7e tarjousta vitsinä mutta ehkä olisi joko Bainin tai Caverionin hallituksen aika tutustua kriisiviestintään ja todeta rehdisti että ei nyt ihan putkeen mennyt. Näistä kun sitten tuppaa valumaan totuuksia vähän sieltä täältä ja kuoppa alkaa kasvamaan. Enää tästä puuttuu se kolmas tarjouksen tekijä joka kertoo että jättäytyivät pois koska Caverionin hallitus hankaloitti prosessia.

8 tykkäystä

Jotenkin todella vaikea niellä tuota hallituksen kommenttia, että 9.1.2023 illalla Tritonin ostotarjous olisi ollut alle 8€ ja aamuun 10.1.2023 mennessä he olisivat nostaneet sen 8€ ja julkaisseet sen ilman hallituksen tukea. Molemmat tarjoajat ovat saaneet käyttöönsä saman datan ja Bainin tarjous tuli Q3 yhteydessä eli tuo tarkoittanee ettei kummallakaan tarjoajalla ole vielä näkyvyyttä Caverionin Q4 lukuihin. Tämä tekee saagasta entistä mielenkiintoisemman, jos Caverion onnistuu yllättämään tuloksellaan suuntaan tai toiseen. En ihmettelisi yhtään, jos tällä hetkellä olisi jo uusi DD käynnissä ja tilinpäätöksen yhteydessä tulisi Bainilta uusi tarjous. Ymmärtääkseni hallituksen pitää pysyä puolueettomana ja molemmille tarjoajille on tarjottava käyttöön sama data. Alkaa näyttämään siltä, että pelkästään tarjouskilpailu venyy pitkälle, joten toivottavasti kilpailuviranomaiset voivat aloittaa tarkastuksen heti eikä tuo 8-12kk ala vasta sitten, jos Triton voittaa tarjouskilpailun.

4 tykkäystä