Osakesijoittaminen

Gamestop (GME) - Cant stop, Won't stop, Gamestop

Samaa mieltä. Mitä syytä yhtiöllä olisi lähteä pelastamaan tahoja, jotka ovat pyrkineet tuhoamaan sen? Piensijoittajat, ja niitä on paljon, ovat henkilöprofiliiltaan suurelta osin käsittääkseni myös GameStopin kohderyhmää asiakkaina. Kurmottamalla tahallisisesti heitä, saa heidät myös helposti vaihtamaan pelien ostopaikkaa.

Huomataan nyt kuitenkin, että osakkeen hinnan tippuminen vuosien aikana ei ole johtunut suurimmalta osin shorttauksesta, vaan kannattamattomasta liiketoimintamallista. Ironisesti tosin näyttää siltä, että yletön shorttaus ja siitä syntynyt ketjureaktio on antanut yhtiölle mahdollisuuden kääntää peli juuri myymällä räikeästi ylihinnoiteltuja osakkeita. Jos Hedgefundit ostivat niitä päästäkseen pois liristä, sekä GME että kyseiset rahastot hyötyivät. Jos piensijoittajat ostivat niitä, Gme hyötyi ja piensijoittaja sikäli, jos saa myytyä kalliimmalla seuraavalle. Ja tämähän toki toimii niin kauan kunnes se ei enää toimikaan ja joillekin jää käteen osake, jonka todellinen arvo on vain murto-osan maksetusta hinnasta . Ei se välttämättä tunnu piensijoittajista kivalta, mutta jos tässä pitäisi koko keissistä veikata kumulatiiviselta rahamäärältään suurinta häviäjää, niin näistä kolmesta vaihtoehdosta piensijoittajat ryhmänä olisi oma veikkaukseni.

“Bulls Make Money, Bears Make Money, Pigs Get Slaughtered.”

EDIT: Tiivistän hieman ajatuksiani:

Miten näen tämän hetkisen GME osakekaupan on, että paljon huonoilla tietotaidoilla varustettuja piensijoittajia ostavat osaketta hurmoksessa, hurraten aina kun näyttäisi tulevan uusi squeeze.
Ammattilaissijoittajat ja Gamestop katselevat menoa todeten: “Onpas harvinaisen epärationaalista toimintaa markkinalta, mutta miten minä voisin hyötyä tästä?”

1 tykkäys

Tottakai missä tahansa hypeosakkeessa suurimmat tappiot kärsivät korkeimmalla hinnalla ostaneet kun osakkeen kurssi joskus palautuu liiketoimintaan ja realistisiin tulevaisuuden näkymiin perustuvalle tasolle.

Yhtiö on velvollinen kohtelemaan osakkaitaan tasapuolisesti. Mikäli yhtiö tarvitsee rahaa liiketoimintojensa kehittämiseen se voi järjestää osakeannin. Osakeanti on pääsääntöisesti kohdistettava nykyomistajille ja suunnattun annin tulisi olla erityisen hyvin perusteltu - ei tuo Suomessakaan moitteetta toimi noin.

On korni ajatus, että GME tai mikään muukaan yhtiö suuntaisi annin shorttareille heidät pelastaakseen, mikäli sama tai suurempi rahasumma saataisiin kerättyä nykyomistajilta tai muilta sijoittajilta.

1 tykkäys

En oikein ymmärrä, mikä ero on piensijoittajan ero toisiin sijoittajiin nähden GameStopin kannalta? Yrityksen tavoite on tuottaa omistajilleen rahaa, ei pelastaa hedgefundeja tms.

Jos yritys nyt tarvitsisi tämän 2mrd kassan lisäksi rahoitusta muutokseen, sitten se varmaan kerää rahaa ja tämän on laskettu olevan GameStopin pitkänaikavälin tulevaisuuden kannalta hyvä asia, eli myös piensijoittajien, sillä he ovat yrityksen omistajia siinä missä muutkin.

Lainaan vielä kerran Ryan Cohenin tekstiä:

" We’re trying to do something that nobody in the retail space has ever done but we believe we’re putting the right pieces in place and we have clear goals: delighting customers and driving shareholder value for the longterm."

Tiivistettynä suomeksi vielä: Tehdä omistajille rahaa pitkällä aikavälillä.

Ja kyllä, jos yrityksen asiakkaisiin ja omistajiin kuuluu miljoonia piensijoittajia ketkä haluavat tukea yritystä, niin kyllä siinä vaiheessa yritystä kiinnostavat myös nämä piensijoittajat. :smiley: Johdon ajaessa GME:n etua, ajaa se samalla myös piensijoittajien etua, vaikka yksittäiset piensijoittajat voikin olla hetkellisesti eri mieltä yrityksen strategiasta, mistä toisaalta piensijoittajalla ei välttämättä ole edes hajua.

1 tykkäys

Ero tulee lähinnä siitä että rahastojen kanssa voidaan sopia isompia kauppoja myydessä gme:n omia osakkeita.
Myydään iso potti hedge fundeille yli markkinahinnan vai annetaanko hinnan nousta keinotekoisesti hetkellisesti pilviin, jolloin vain lottovoittoa odottavat piensijoittajat voittavat. No mutta eiköhän me pian nähdä kuinka tässä käy. :slight_smile:

1 tykkäys

" We’re trying to do something that nobody in the retail space has ever done but we believe we’re putting the right pieces in place and we have clear goals: delighting customers and driving shareholder value for the longterm. "

Tiivistettynä suomeksi vielä: Tehdä omistajille rahaa pitkällä aikavälillä.

Huomioiden, että esimerkiksi Suomen laissa (USAn vastaavasta en tiedä) osakeyhtiöiden lain määräämä tehtävä on tuottaa omistajilleen voittoa, olisi ollut vähintäänkin erikoista, jos Cohen olisi sanonut yhtikäs mitään muuta.

Eihän tässä varmaan piensijoittajien kannalta ole tällä hetkellä muuta ongelmaa, kuin täysin kuplassa oleva osakekurssi, joka ennemmin tai myöhemmin poksahtaa. Mikäli Gamestop pääse aikanaan maksamaan osinkoa, sanottu tavoite “pitkän aikavälin arvosta” toteutuu, se on sitten eri asia millaisesssa ajassa tämän hetkisiltä (23.7.2021) kursseilta osakkeen ostaneet pääsevät omilleen osinkojen+kurssinousun kautta.

2 tykkäystä

Ties vaikka nykyisellä 180$ kurssilla ostavat ovat jo tuplanneet sijoituksensa esim ensivuonna Q4 / koko vuoden 2021 tulosten tullessa, jos osake vaikka olisi tasoittunut silloin väh. 360$ tasolle käänteen ollessa “selkeämpi”.

Muistan kuulleeni samoja argumentteja yliarvostuksesta Teslan tapauksessa useasti, kurssin ollessa 30-60mrd, jotenkin ei kuulu enää niin paljoa.

Mutta kuten massimo totesi, emmeköhän saa tietää pian miten tässä käy :slight_smile: Tosin pian on aika häilyvä käsite, katsellaan pari vuotta mitä Cohenilla on takataskusta tulossa.

Jos olet ostanut Gamestoppia, niin oletko myynyt vai holdannut?

  • Myynyt
  • Holdannut

0 äänestäjää

1 tykkäys
1 tykkäys

Taas mennään GMEn johdolla ja muut meemit yrittää tulla perässä…

12 tykkäystä

Yess! No nytkö sitten vihdoinkin alkaa MOASS…mother of all short squeezes…??

1 tykkäys

Voisin melkeko varmasti sanoa, ettei ala. Näyttäisi siltä, että kautta linjan kaikki meemit hyppäsi ylös ja heti myytiin huippu pois. Saattaa olla, että siellä käytettiin hyväksi tämän viikon nousumarkkina ja rahastettiin hyvä piikki näillä.

2 tykkäystä

Aika vahva päätös oli kaikilla näillä meemeillä, joten mielenkiintoista nähdä, miten jatkuu huomenna.

12 tykkäystä

Mielenkiintoista nähdä miten tämä tarina päättyy. Yhtenä tekijänä tässä yhtälössä on OTC johdannaisten automaattikäsittely, ja niihin liittyvät vakuusvaateet, joille ei annettu lisäaikaa ja käsittely alkaa 1. syyskuuta. Tämä tuo isolta osin OTC johdannaiskaupankäynnin manuaalikäsittelystä “valoon” ja asettaa marginaalivaateet positioilla - jos esimerkiksi tahon X kautta merkittävästi shortattu GME:tä.

UMR: The Time to Automate is Now | DTCC

Paljonhan tässä on edelleen salaliittoteoria/foliohattu -menoa ilmassa, mutta jos otetaan ammattilaisen sanat tästä muutoksesta:

"There will be an upsurge in the volume of margin calls and an increase in the need for third party custodians to safe keep collateral. As a result, UMR will likely require many buy-side firms to make significant changes to their existing collateral management processes.” UMR = uncleared margin rules.

Are You Ready for Uncleared Margin Rules (UMR)? | DTCC

Paljonhan tästä on edelleen arvailujen varassa, mutta laput taskussa seurailen syyskuun tapahtumia.

1 tykkäys

Oliko eilen joku tietty tapahtuma mikä nosti kurssia 25%? Vielä holdaillaan rauhassa.

Ainakin naked shortingin kieltävän asetuksen voimaantulosta oli eilen huhua liikkeellä (olisi siis tullut eilen voimaan), mutta en tähän ainakaan itse mitään varmistusta löytänyt, eli taitaa olla edelleen esityksen asteella. Näissä lapuissa jo huhutkin riittävät saamaan aikaan kunnon nosteen.

1 tykkäys

“Nakuna” shorttaus on laitonta, mutta sen todeksi osoittaminen on vaikeaa. Tähän yhtenä välineenä on tulee tuo automaattinen vakuuksien käsittely 1. syyskuuta alkaen. Tämän jälkeen suurien toimijoiden on pakko käyttää tuota järjestelmää OTC johdannaisissa, ja tulee entistä vaikeammaksi piilottaa kauppoja minnekään tai välttää vakuusvaateita.

Mutta isossa kuvasssa tuon 1.9. muutoksen lisäksi nyt viimeisten kuukausien aikana on tullut hurjaa tahtia uutta sääntelyä, joka mm. kieltää netottamista raporteissa, ja kasvattaa vakuusvaateita johdannaiskaupankäynnissä. Mitään sellaista suurta yksittäistä tapahtumaan ei ole tapahtunut, joka antaisi GME:lle vauhtia lentoon, mutta syyskuun lopussa varmaan olemme viisaampia.

KEY TAKEAWAYS

  • Naked shorting is the now-illegal practice of selling short shares that have not been affirmatively determined to exist.
  • Ordinarily, traders must first borrow a stock or determine that it can be borrowed before they sell it short.
  • Due to various loopholes in the rules, and discrepancies between paper and electronic trading systems, naked shorting continues to happen.
  • Although controversial, some believe naked shorting plays an important and positive market role in price discovery.

Jos/kun pohjimmiltaan toiminnan mahdollistaa tuo paperijärjestelmien käyttö - nyt käytännössä vain pienemmän volyymit jäävät sähköisen valvontajärjestelmän ulkopuolelle 1.9.2021 jälkeen. Ja näidenkin osalta on tulossa vaihe 6 joka astuu voimaan 1.9.2022.

4 tykkäystä

Juu oikeassa olet, eli nakkeiluhan on kielletty ja oikea käännös tuolle huhulle onkin estävä, eli eilen siis liikkui huhua nakuilun estävästä asetuksesta. Liittyy varmasti noihin listaamiisi asioihin.

Kurssiliikkeiden syistä en osaa sanoa, mutta mitä luultavimmin liittyy shorttien sulkemisen pitkittämiseen / optiokauppaan. Mm. deltan neutralointi optioden myyjien toimesta. Perinteisillä uutisilla GME:n liiketoiminnasta tms ei luultavastikaan ole merkitystä tässä titaanien taistossa. Kun tämä joskus loppuu, luultavasti ällistymme sen monimutkaisuudesta (kuten 2008 finanssikriisi ja synteettiset CDO:t ).

Osa syynä on spekuloitu Redditin foorumeilla erinäisiä selvityspäiviä ym ja niiden avulla kikkailua shorttien sulkemisessa, joka aiheuttaisi syklisyyttä kurssiin suuria määriä kerralla suljettaessa:

Myös nyt havaittavissa oleva kaavamaisuus algoritmien treidauksessa, joka eilen toteutti itseään kurssinousun muodossa (90pv sykli, joka aiheuttaisi nousun elokuun 23. alkavalla viikolla).

Itsekin tilastotiedettä lukeneena voin todeta, että paljon on helpompaa havaita toistuva kuvio, kuin osata selittää sen syyt vedenpitävästi. Ei kahta ilman kolmatta, vai miten se sanonta meni? :rocket:

(Edit 1: Korjattu ensimmäinen linkki, joka vei väärään reddit-postaukseen.)
(Edit 2: Lisätty pitkän Reddit-postauksen tärkein kuva, joka tiivistää syklisyyden mahdollisen syyn.)

Saapa nähdä kauanko tämä soppa pysyy enää kattilassa.

8 tykkäystä

image

Vaikuttaa että meemiosasto saattaisi saada tänään jatkoa.

5 tykkäystä

Q2 raportti tulossa ensiviikolla. Minkäslaisia odotuksia ihmisillä?

Mielestäni aika alakanttiin analyytikoiden odotukset:

(Liikevaihto 1,1mrd ja EPS -0,66$)

Itse odotan liikevaihdon kasvavan yli 1,2miljardiin ja EPS olevan -0,33$.