Harvia-foorumi eli Haarumi - Kansainvälistä kasvua ja hyvinvoinnin megatrendejä

Taitaa olla selvää että tänään kurssi taas pompsahtaa Inderesin suositusmuutoksen myötä. Sorry jos pilaan aamufiiliksiä, mutta tämän(kin) osta-suosituksen myötä itseäni on alkanut todella häiritä analyytikon iso omistus Harviassa. Itse jatkan edelleen tarinan seuraamista sivusta.

1 tykkäys

Itsellä päin vastoin. Mielestäni omistuksen tuoma lisäkiinnostus ja huippuanalyytikko-statuksen tuoma ammattietiikka on hyvä yhdistelmä. En mitenkään jaksa uskoa, että Inderesin kokenut pääty - joka on tunnettu siitä, että työt tehdään tiettyjen arvojen mukaan - antaisi omistustensa vaikuttaa analyysiin. Tietenkään täyttä objektiivisuutta ei voi koskaan saavuttaa, mutta kyllä Petri on mielestäni tässä pitänyt hyvin katseen pallossa samalla kun kaiken maailman dosentit ja gurut on puhuneet Kauppalehden etusivulla Harviasta sitä sun tätä.

Sanon, että näin tunnetulle analyytikolle maineen menettäminen on isompi tappio kuin Harvia-position nollaan sulaminen.

131 tykkäystä

Onhan tuo analyytikolle mielenkiintoinen tilanne. Harvian kaltaisella, aiemmin defensiivisenä pidetyllä toimialalla trendi, markkinatilanne ja kasvu ovat olleet erittäin poikkeuksellisia. Kertokaapa firmoja, joissa on kohdattu vastaavista lähtökohdista samankaltainen tilanne ja muutos. Analyytikon osakkeet on käsittääkseni ostettu huomattavasti ennustettua ja toteutunutta maltillisemmin odotuksin, eikä viime aikoina ole omistuksessa muutoksia tapahtunut. Viime aikoina Harvia on myös joka kvartaalilla hakannut analyytikon ennusteet reilusti. Eipä kai siinä muuta voi kuin nostaa tavoitehintaa. Mitä katselin tuoretta top 100 -omistajalistaa, varsin maltillisia ovat muutokset olleet - eli yleisesti ottaen luottamusta on tuntunut löytyvän. Mielenkiintoista on kuitenkin nähdä kuluvan kuun jälkeinen lista, jossa näkyy nämä viimeisimmät tapahtumat.

Omassa salkussa omistus 42,8 %.

6 tykkäystä

Jos epäilet analyytikon objektiivisuutta voisitko edes perustella miksi?
Onko tavoitehinta väärä? Olisiko sitä pitänyt sinun mielestä laskea Onvestin myynnin jälkeen? Tavoitehinta on linjassa muiden analyytikkojen kanssa.
Jos tavoitehinta ei ole väärä niin miksi Harvia ei ansaitsisi Osta suositusta? 20% tavoitehintaan asteikon matalimmalla riskitasolla.

36 tykkäystä

Asian voi nähdä niinkin päin että jos analyytikko antaa osta-suosituksen, on aika luonnollista että hän pitää osaketta ostamisen ja omistamisen arvoisena. Minulle tulisi outo kuva jos analyytikko antaa osta-suosituksen ja samalla myisi osaketta. Vaikka voihan analyytikollekin tulla myyntitarve jostain yhtiöstä riippumattomasta syystä.
Itsekin ostin eilen lisää Harviaa, en tarvinnut siihen erillistä osta-suositusta. Olin kesällä myynyt 52,30 hinnalla vähän Harviaa pois ja harmittelin sitä. Nyt sain takaisin karvan halvemmallakin. Hölmöllä kävi moukan tuuri.

16 tykkäystä

Rakkaat Haarumilaiset. Tiedän, että teidän maailmassa on vain yksi keskusteluketju, Haarumi. Haluaisin rikkoa tässä kuplaanne sen verran, että muitakin ketjuja löytyy.

Tässä elämää helpottamaan muutama:

Inderesin analyyseista, tavoitehinnoista, suosituspolitiikasta jne ei-yhtiöön liittyvästä voi keskustella täällä:

Kurssikäyttäytymistä voi ihmetellä puolestaan täällä:

Omia alelaarilöytyjä voi mehustella ja ilmoitella omassa ketjussaan:

Leukojen vapaata louskuttamista voi suorittaa kahvihuoneen puolella:

Muitakin varmasti löytyy, mutta tuossa nyt alkuun teille muutama uusi ketju ihmeteltäväksi perjantain ajankuluksi.

120 tykkäystä

Jäädäänpä mielenkiinnolla odottelemaan vielä Dansken ja HB:n kommentteja.

”Kaupalla ei ole vaikutusta näkemykseemme Harvian käyvästä arvosta, mutta siitä seurannut jyrkkä kurssilasku antaa mielestämme sijoittajalle oivan tilaisuuden hypätä Harvian osakkeen kyytiin, analyytikot kirjoittavat.

Toteutettu blokkikauppa ei vaikuta Harvian liiketoiminnan tulevaisuudennäkymiin tai näkemykseemme yhtiön osakekannan käyvästä arvosta. Tästä johtuen pidämme torstaina nähtyä jyrkkää kurssilaskua perusteettomana.”

41 tykkäystä

Tuosta vielä lyhennelty analyytikon kommentti. :point_down:

16 tykkäystä

Veikkaan että a-hiihtäjille vihjattu, että kannattaa ostaa meidän osaketta kun noin kiittelevät vaikka yhteistyö loppuu :slight_smile:

Asiaan: Luulisi että sponsorointi jatkuu näkyvyyden parantamiseksi. Mutta missä lajissa ja millä markkina-alueella? Ampumahiihto on todella suosittu laji keskieuroopassa, joten hyvää näkyvyyttä yhdellä kohdemarkkinoista tullut sitä kautta. Mielenkiintoista nähdä mihin sponssipanostukset suunnataan jatkossa. Ehkä jopa jotain jenkkilän suuntaan…

2 tykkäystä

Oksaharjulta sitä samaa mitä ennenkin:

Tähän asti osakkeet ovat pitkällä aikavälillä tuottaneet 8–10 prosenttia vuodessa. Vieläkö sinulla on sama ajatus kuin viime syksynä, että tästä eteenpäin osakkeiden pitkän aikavälin tuotto-odotus on viisi prosenttia?

– Kyllä. Monilla toimialoilla tuottoa on siirtynyt tulevaisuudesta tähän hetkeen. Esimerkiksi sauna- ja kiuasyhtiö Harvia, jonka pörssikurssi on noussut vuodessa valtavasti, käyttää termiä aikaistunut kysyntä. Viesti sijoittajille on, että merkittävä osa saunatuotteiden kysynnän kasvusta perustuu aikaistuneeseen kysyntään, eli nyt nähtävä kasvuvauhti ei edusta uutta normaalia. Päättelen, että nykyinen euforia johtuu paljolti velkavetoisesta elvyttämisestä, jonka epäilen olevan kestämätöntä.

Eikä siinä mitään. En itsekään odota, että vuosikasvu olisi tulevaisuudessa 40-70 prosentin luokkaa (vrt. 2020 ja 2021e), mutta ei sen niin kovaa tarvitse ollakaan, vaan paljon pienemmälläkin päästään valoisaan tulevaisuuteen ja hyviin tuottoihin.

Vertailun vuoksi Inderesin osalta “uusi normaali” liikevaihdon kasvussa on 2022e 27,9 %, 2023e 12,5 %, 2024e 8,0 %.

22 tykkäystä

En nyt Onvestia ole sen paremmin tutkinut, mutta eikös se ole kuitenkin muutaman ei listatun liiketoiminnan omistaja ja ennenkaikkea sijoitusyhtiö?

Minä en ymmärrä, että miksi se on joku maailman luokan ihme jos SIJOITUSYHTIÖ myy erittäin hyvin kehittynyttä sijoitustaan vapauttaakseen pääomaa sijoittaa ja kehittää jotakin toista tai toisia yhtiöitä?

Jos itse olisin ostanut kunnon potin Harviaa 8 eurolla, niin aivan varmasti nyt keventäisin kun se olisi noussut dominoimaan salkkua. Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa luotanko yhtiöön jatkossa vai en, vaan se olisi puhtaasti omalla kodalla riskien hallintaa ja avaisi mahdollisuuden sijoittaa joihinkin muihin vielä ehkä kasvun alussa oleviin yhtiöihin. Ja näin olen toiminut esim eQ kanssa joka on tähan astisen sijoittaurani ensimmäinen tenbaggeri. Siitä vapautuneet pääomat on sijoitettu esim. Harviaan, tosin vasta vajaan 30 euron hintaan mutta kuitenkin.

Minun mielestäni tuo Onvestin myynti oli ihan normaalia järkevän isohkon sijoittajan toimintaa. Eikä se mielestäni liity millään tavalla Harvian liiketoimintaan kuin siinä että se on kehittyny hiton hyvin ja tuli aika ottaa osittainen exit.

59 tykkäystä

Tuli mieleen suositusmuutoskeskustelusta että Inderesin antama suositus on yhden ihmisen yksityisajattelua. Yhtään kyseenalaistamatta sen yhden ihmisen taitoja, hän on kuitenkin vain ihminen eikä jumalolento. Ei siis tämä kommenttina spesifisti sinulle vaan Haarumiin yleisesti.

Tietysti on sinänsä ainoa looginen vaihtoehto päivittää näkemystä jos (kun) koetaan että kurssi muuttui täysin irrallaan fundamenteista.

8 tykkäystä

Juuri näin, ei tässä ole kyse niinkään Harviasta kuin Onvestin omasta riskienhallinnasta, ja sitä taustaa vasten täysin ymmärrettävä liike.

Piensijoittajan on helppo huudella, mutta kun tuon kokoinen potti kasvaa tuota vauhtia yrityksen taseessa, on pakko miettiä vaihtoehtoja.

5 tykkäystä

Ihan riippumatta siitä ovatko markkinat romahtaneet vai nousseet just triljoona miljoonaa prosenttia, analyysifirmojen suositusjakaumat pysyvät kohtuullisen vakioina.

Aina on kaikkien yhtiöiden osalta bull- ja bear-analyytikoita. Ensiksi mainittuja enemmän käytännössä aina :slight_smile:

3 tykkäystä

Tuskinpa nykypäivänä näin, kukaan ei omassa lasikopissaan yksin hommia tee. Eiköhän sitä peilata vähän muualtakin tukea näkemykselle.

1 tykkäys

No joo, tarkennetaan siis ehdottamallasi tavalla mustavalkoista kommenttiani :wink:

Jos lyhyesti vielä katsotaan Onvestia:

https://onvest.fi/teollisetomistukset/

Liiketoimintamme koostuu yli 200 miljoonan euron nettovarallisuudesta, jota on laajasti hajautettuna eri omaisuusluokkiin. Pyrimme strategiamme mukaisesti kasvattamaan omistustemme lukumäärää tulevaisuudessa.

Onvest möi 1 483 990 osaketta hintaan 52€, eli kokonaiskauppa oli suuruudeltaan 77.2 m€. Jäljelle jäi 821 689 osaketta, eli 52€:n kurssilla arvoltaan 42.7 m€. Koko potti oli siis ennen kauppaa lähes 120 m€, eli kohtuullisen suuri osa nettovarallisuudesta.

Onvest ilmoittaa sijoituskriteereikseen seuraavaa:

Viimeisimmällä kaupalla päästiin juuri ja juuri keskimääräiseen tavoiteltuun haarukkaan.

16 tykkäystä

Näissä liikevaihdon kasvuprosenteissa on keissin ydin pitkällä tähtäimellä. 53,3 euron kurssilla Inderesin ennuste p/e-kertoimeksi on 19,2 vuonna 2024. Siinä päästäänkin kysymykseen minkälaiset kertoimet markkina hyväksyy vuonna 2024 8% kasvulle ja ovatko keskuspankit nostaneet korkoja siinä välissä. Osinkotuotto jo hieman vaisummalla kasvulla on vuonna 2024 Inderesin laskelmilla 3,1%. Lisäksi näin pitkän tähtäimen ennusteisiin sisältyy valtavasti epävarmuutta, entäs jos kasvu hiipuukin 5-6 prosenttiin!? Toki ihan hyviä kasvuprosentteja nuokin. No, toki nämä pohdinnat täytyy tehdä kaikkien kasvuyhtiöiden osalta, mutta totuus lienee, että jokainen yhtiö ennen pitkää siirtyy ns. kypsään vaiheeseen, jolloin kasvu ei ole enää entisenlaista. Niin pitkälle en ole valmis menemään, että jokainen yhtiö ennen pitkää ajautuu konkurssiin, tutkikaapa vaikka Fiskarsin historiaa :slight_smile:

10 tykkäystä

Ainakin toistaiseksi näyttää siltä, että dipin osto tyssäsi tuohon EMA50seen, joka aiemmin toimi tukena.

30 tykkäystä

Eilinen volyymi oli niin off-the-charts että ei järkytä jos tuosta iso siivu oli lyhyttä treidiä joka toimii vastuksena kun pikavoittoja kotiutetaan.

14 tykkäystä