Harvia-foorumi eli Haarumi - Kansainvälistä kasvua ja hyvinvoinnin megatrendejä

Uusi pyyhemallisto! Uimahallissa kun kietasee tollasen punasen harvian ympärille niin siinä Narvin kiukaan omistajilla viisarit värähtää!

59 tykkäystä

Jäin pohtimaan Harvian esityksestä yhtä diaa terveysväitteistä (kuvakaappaus viestin lopussa). Harvian tavoite ja missio on edistää ihmisten terveyttä lämmön avulla. Minusta tähän toisi vakuuttavuutta, jos referenssit väitteiden tueksi olisi näkyvillä, joko esitysmateriaaleissa tai nettisivuilla. On tietysti mahdollista, että heillä on tutkimukset avattuna esimerkiksi hotellien, kuntosalien, golf-klubien yms markkinointi materiaaleissa. Onko @Rauli_Juva :lla tietoa, miksi ei tuoda esille että väitteet perustuvat tutkimukseen? Jos ei niin voisi seuraavassa kyselysessiossa Harvialta asiasta kysyä. Ihmettelen jos professional-markkinassa asia ei ole vielä noussut esille.

Lyhyellä Google scholar selailulla hakusanalla “Sauna” aiheesta löytyy kyllä tuoreitakin tutkimusartikkeleita.
image

PS. Kiitoksia vastanneille, tutkimuksiin näköjään löytyikin viittaukset nettisivuilta. Kiva huomata, että lähteitä löytyi useampiakin eikä olla vain yhden tutkimuksen varassa.

13 tykkäystä

Dr. Jari Laukkanen on tutkinut aihetta. Aika uskomattomia tuloksia.

21 tykkäystä

Nettisivuilla on linkki lähteeseen jokaisen väitteen (paitsi nukkumisen) jälkeen sekä muutakin tietoa tutkimuksesta.

27 tykkäystä

https://tekniikanmaailma.fi/lehti/22a-2022/nain-tekniikan-maailmassa-pohdittiin-suomalaisen-saunan-tulevaisuutta-vuonna-1965-kanan-tahi-kukonlihalla-kylpeneminen-on-inhaa/?shared=1274080-49dc1714-500

Nämä ennusteet meni aikalailla lankulle :grin:

30 tykkäystä

nykyään näyttää olevan trendinä (ei tekoina), että joku johtoryhmästä saa nimen perään myös innovaatiojohtajan tittelin, se voi olla esim. henkilöstöjohtaja tai markkinointijohtaja,

Harvia perheyhtiönä oli innovaatioissa aktiivinen (lähteenä PRH:n patenttitietokanta), ja jos sitä pitää mittarina, niin nykyisin ei ole sitä, eikä silloin ollut innovaatiojohtajia Harviassa

1 tykkäys

Minun mielestäni kyllä ydinkäyttöinen sauna mikroreaktorilla olisi kohtuullisen päheä.

3 tykkäystä

Niin mistä tuollaisen pyyheen voisi ostaa ?
Ei ole myynnissä Harvia varaosat ja saunatarvikkeet - Verkkokauppa - harvia.fi
eikä iso jälleenmyyjä ollut kuullutkaan moisesta…
Ostan heti pari isoa jos vaan linkkiä löytyy!
@Paivi_Juolahti_Harvi

Ilmeisesti K-Raudasta vaan kyselemään Tekstiilit | Harvia Nordic

20 tykkäystä

Täältä löytyy jotain:

Mutta noita kuvassa näkyviä punaisia ei näytä vielä saavan mistään, Harvian verkkosivuilla on paikka niille, mutta ei pysty vielä ainakaan ostamaan. Ihme touhua kyllä ettei saada heti myyntiin kun kyse kuitenkin tuotteesta Pyyhe ???!?

27 tykkäystä

Pientä keittiöremonttia tiedossa täälläkin…

22 tykkäystä

Financial Timesissa tuore juttu jenkkien saunabuumista. Ei mitään varsinaista uutta tälle palstalle mutta hyvä että trendi on edelleen olemassa varsinkin varakkaiden keskuudessa. Terveyshyödyistä luonnollisesti maininta:

(Jutun saa kyllä halutessaan luettua ilmaiseksi usein googlaamalla esim FT saunas hot right now tai muilla hakusanoilla)

Alla pari muuta poimintaa:

I am crimson-faced and sweating into my swimsuit. But I am on trend. You only have to look at Instagram or TikTok, where stars from Lady Gaga to Gwyneth Paltrow to the Beckhams post pictures from saunas to see the steam rising. The sauna at the Parliament Hill Lido in London is “struggling to cope” with the influx of newcomers during the past year, a manager said. On Instagram, a search for the hashtag #saunaselfie yields more than 33,500 results.

Tärkeää viestinnässä ja markkinoinnissa korostaa että saunat, kiukaat ja kulttuuri tulevat Suomesta - tulevasta Nato-maasta - eivätkä Venäjältä:

Running a business rooted in Russian culture has not been easy, though. In March 2022, Lazarev — who is Ukrainian — posted a social media statement expressing his disapproval of the war, concerned that some customers would assume that he was pro-Putin. “The banya tradition is probably five to seven centuries long — this cultural health institution exists longer than any political [sic] or government,” he says.

48 tykkäystä

Osaako joku valaista mistä johtuu Harvia vuosikertomuksen ja Inderesin raportin ero kassavirran osalta? Harvian vuosikertomus 2021 sanoo konsernin rahavirtalaskelmassa liiketoimintojen kassavirtojen olevan 21,8 m€ (2020 28 m€), kun taas Inderesin raportissa operaatioiden kassavirta on 21,1 m€ (2020 25,8 m€). Eroa on myös investointie osalta. Vuosikertomuksessa investointien rahavirta -19,2 m€ (2020 -20,6 m€), kun Inderesin raportissa -21,9 m€ (2020 -23,9 m€). Tähän varmaan joku yksinkertainen selitys, mutta en sitä itse keksi.

12 tykkäystä

Kauppalehdessä juttua kulutussektorin osakkeista ja Harviasta samalla kommentteja ja pohditaan joko kurssi on pohjannut.

Raulin kommentit tulevasta vuodesta:

”Näkymä on nihkeä, vaikea kulutussektorin yhtiöistä on olla järjettömän innoissaan. Eivät ne arvostukset vielä räikeän halpoja ole. Meidän ennusteet kuluttajafirmoissa lähtee siitä, että kyllä tämä vuosi tulee aika vaikea olemaan”, Inderesin analyytikko Rauli Juva summaa.

Kuluttajatuotteet on olleet viimevuotisesta laskusta huolimatta koronavuosien voittajia, ainakin kun Helsingin yleisindeksiin verrataan.

Rahastot on siirtyneet ostolaidalle. Kuukausi sittenhän huomattiin että yksityissijoittajien määrä Harvian omistajina on vähentynyt. Sopii siis teemaan miten viisas ja tyhmä raha tuppaa käyttäytymään.

Danske Invest Suomi Osake -rahastossa kolmen viime kuukauden merkittäviä lisäyksiä ovat tietokanta Holdingsin mukaan olleet muun muassa käytettyjen autojen kauppias Kamux ja kiuasvalmistaja Harvia .Salkunhoitaja Ville Kivipellon mielestä moniin kuluttajayhtiöihin on jo hinnoiteltu pahaa enemmän kuin tarpeeksi, joten hän on lähtenyt lisäämään rahaston painoa näissä.

Salkunhoitaja näkee toimialan hinnoittelun nyt houkuttelevana lähiajan haasteista huolimatta.

”Kun arvioin suomalaisyhtiöiden viiden vuoden tuottopotentiaalia, kärkikahinoissa on tosi paljon kuluttajayhtiöitä. Nämä yhtiöt eivät ole koskaan mitään superhalpoja, mutta valuaatiot ovat yhtiöiden omaan historiaan nähden äärimmäisen edullisia. Monissa on myös kohtalaisen voimakas kasvutarina, ja ne pystyvät kasvamaan ajan yli melko reipasta vauhtia suhteessa Helsingin pörssiin.”

Kivipelto huomauttaa, että kuluttajayhtiöiden tuloksentekokyky ei ole nyt lähelläkään normaalitasoa.

Kun asuntolainojen korontarkistukset ja sähkösopimusten uusimiset rullaavat, yhä useampien kuluttajien ostovoima heikkenee lähikuukausina edelleen. Kuluttajaluottamus on alamaissa. Samaan aikaan yhtiöiden omat kustannukset ovat nousseet.

Yleinen teema artikkelissa on se että nyt tämä vuosi ja mahdollisesti seuraavakin vuosi on heikompi. Kuluttajaa rasittavat nousseet asuntolainojen lainanhoitokulut ja inflaatio ylipäätään samaan aikaan kun palkkakehitys on jäänyt olemattomaksi. Toivotaan että reaalipalkkojen lasku ainakin pysähtyy mahdollisimman pian. Summattuna, jos sijoitushorisontti on 5v tai enemmän, niin tässä on ehdottomasti ostopaikka.

32 tykkäystä

Terve!
Selitys on tosiaan yksinkertainen eikä koske vain Harviaa, eli meillä ei malliin naputeta yhtiöiden raportoituja kassavirtalukuja, vaan ne lasketaan tuloslaskelman ja taseen pohjalta, joka aiheuttaa pientä eroa. Tämä ei aina ole kovin onnistunut tapa ja joissain tapauksessa erot on suuriakin etenkin investoinneissa. Tässä tapauksessa luvut on lähes samoja joten ei sinällään oleellista eroa ole niitä analysoidessa.

42 tykkäystä

Hienoa että uudet pyyhkeet herättävät kiinnostusta. Niitä voi nyt ostaa verkkokauppamme kautta:

138 tykkäystä

Voihan väkkärä. Tuoretta tutkimustietoa saunan eduista. Tutkimuksen mukaan ainakin savolaisäijät kukoistavat kun saunovat ahkerasti. Tosin nykymaailmassa pitää kait olla aika fakiiri jos onnistuu saunomaan 3-7 kertaa viikossa ilman että läkähtyy halkosouviin tai nääntyy sähkölaskujen alle.

39 tykkäystä

Nordnetin Traders clubissa lukivat kysymykseni ja tekivät pikaisen teknisen analyysin Harviasta, mikäli joku tuollaiselle miesten astrologialle mitään painoarvoa haluaa antaa.

30 tykkäystä

Olikohan tätä hienoa bongausta lainkaan vielä Haarumilla? Koskee toki tuotesegmenteistä vain kiukaita ja olisiko Narvilla Suomen osuus liikevaihdosta suurempi kuin Harvialla?

Kohdasta 6:14 alkaen asiaa Narvin touhuista:

"Sähkökiukaiden myynti on laskenut syksyn aikana noin kymmenellä prosentilla. Puukiukaiden menekki on puolestaan kasvanut saman verran. Kiukaiden tuotantokustannukset ovat kasvaneet merkittävästi sähkön hinnan noustua.

“Meillä on sähkön hinta [tuotannossa] kahdeksankertaistunut.”

“Tää energiakriisi näkyy viennissäkin. Vienti on meillä yhtä kuin sähkökiuasmarkkina… Ja on näkynyt sillä tavalla, että se on laskenut viime vuodesta.”

Muistutuksena aina silloin tällöin hyvä ottaa Harvian segmenttien koot ja miten liikevaihto oli kehittynyt jo ennen syksyä 2022 (Q3/22 raportti), kun tässä uutisessa nyt nimenomaan sen ajanjakson kehitykseen paneuduttiin:

45 tykkäystä

Noiden pyyhkeiden designissa ei kyllä ole mitään ylellistä, toivotaan että tuntuma ja materiaali sentään on luksusta, jos sitä jaetaan. Nythän noi näyttää joltain 80-luvun firman liikelahjalta jälleenmyyjille :smiley:

28 tykkäystä

Hyvä bongaus, eipä ollut itselle osunut silmään. Narvihan on tosiaan kovin pieni (2021 liikevaihto 12 MEUR) kotimainen toimija. Sähkökiukaissa -10% ei kuullosta kovin pahalta, joskaan siitä ei voi Narvin pienen koon takia kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä tehdä.

Q3:n osalta Harvia sanoi, että Suomen 30% liikevaihdon lasku oli karkeasti puolet Kiramista ja puolet muiden tuotteiden varastojen tyhjennyksestä. Tuo -15% sauna&kiuastuotteille asettuisi Narvin kertomaan suurusluokkaan. Meillä on Harvian Q4 liikevaihdossa sekä Suomen, että konsernin osalta noin 20 % liikevaihdon lasku ja Suomessa edelleen Kiramin romahdus kasvattaa miinusta siihen nähden mitä kiuas&saunaosastolta tulee.

45 tykkäystä