Osakesijoittaminen

Inderes Oyj - "Yhtiö kuuluu kaikille"

mielestäni Inderesin ainoa tehtävä on antaa suuntaa (ei sijoitusneuvontaa, jos se on jonkun lain mukaan kiellettyä),

ostaa, pitää vai myydä, ei muuta rautalangasta voi vääntää

Olen @Nortti1 kanssa samalla linjalla, että olisi mukava jos kaikki videot olisi kuunneltavissa listana, vaikkapa Spotify/SoundCloudin kautta ikäänkuin musiikkia kuuntelee. Lenkillä, salilla ja moottoriurheilussa tulee näitä kuunneltua, mutta se vaatii jatkuvaa puhelimen rassaamista ja milloin mitäkin näytön aukioloa. Ihan vaan yksinkertaisesti jatkuvalla syötöllä kaikki, jossa voi sitten itse skipata kappaleen, jos se ei nappaa. Ihan vaan tämmöinen asiakastoive :slightly_smiling_face:

Monet yhtiöhaastattelut on juuri niitä, missä videokuva ei anna lisäarvoa vs että se olisi näppärämmin kuunneltavissa. Toki tulee videoista katsottua tietyt yhtiöt tarkemmin, eli on sillä myös arvoa.

23 tykkäystä

Tämä viesti on liputettu ja on siksi piilotettu väliaikaisesti.

Youtubeen ladattuihin videoihin ongelman ratkaisee Youtuben Premium-tilaus, jolloin näytön voi vapaasti sulkea ja video pyörii taustalla/audiona. Samalla lähtee mainokset pois Youtubesta.

Ilokseni huomasin että esim sijoittajapäivän sisältö on kalvoineen päivineen Youtubessa kokonaan.

4 tykkäystä

10 päivää sitten näytti tältä:

Tänään näyttää tältä:

3 lisää 10 päivässä.

Kuten mainitsin Efecte-ketjussa aiemmin, se että osaa näyttäytyä houkuttelevana työnantajana ei varmasti ole haitaksi kun osaajista käydään kovaa “taistelua”. Ja omasta mielestäni Inderes näyttäytyy ulospäin erittäin houkuttelevana työnantajana.

28 tykkäystä
19 tykkäystä

Kiitos @Nortti1, @Iltsu, @Needles ja muut audiosta aikaisemmin kommentoineet!

Olemme tähän tarpeeseen havahtuneet ja suunnitelmissamme on toteuttaa kevyt mobiilisovellus, jonka kautta olisi mahdollista kuunnella kätevästi kaikkia inderesTV-sisältöjä sekä yhtiöiden omien tapahtumien verkkolähetyksiä. Tuolloin ei tarvitsisi Youtube Premiumia ja sisältöjä olisi myös laajemmin kuin nykyisellä Youtube-kanavallamme :slight_smile:

Terkuin Miikka teknologia-tiimistä

93 tykkäystä

Jos ei muuta niin ainakin The Studio näyttää olevan ahkerassa käytössä tällä viikolla kun lähes joka päivä useampia yhtiöesittelyjä, listautumisesittelyjä, pääomapäiviä ja treidauskilpailuja sun muuta :sweat_smile: :stuck_out_tongue: Ne kun kerran taisivat olla niitä “korkeakatteisia osa-alueita” (vai olivatko “virtuaalitapahtumat” niitä, jos ne eri tapahtumia ovat)?

11 tykkäystä

Ja studion puitteet on nostettu myös uudelle tasolle:

28 tykkäystä