Inderesin kahvihuone (Osa 2)

Häh? Pitääkö osakkeita kans myydä vai?

10 tykkäystä

Ensin pitää luoda tunnettuus. Juurikki Rocks -festareille olisi muutama talkoolaisfeissarin virka auki rahankerjuupuolella. Sinun habituksesi sopisi hyvin julkisuuskuvaamme. Kiinnostaisiko? :smile:

Totta puhuen ilman velmuilua, onhan nykyinen julkisuuspeli aika outoa. Laittakaa rasti seinään, Juurikki puhuu vakavia perjantai-iltana. Harmi vaan, vieläpä selvinpäin.

Kaikki julkisuus on hyvää julkisuutta, todettiin jo 90-luvulla. Eipä olisi silloin arvannut, millaiseksi julkisuuspeliksi on nyt esim. politiikka mennyt.

Tutkiva journalismi ei ole oikein isossa huudossa nykyään, mutta olisi kiva, kun edes joku opiskelija tekisi vaikka tilastollisen analyysin julkisuuden henkilöiden ja heistä mediaan artikkeleita väsäävien toimittajien suhteesta. Ei tarvitse edes perehtyä julkisuuden arvoketjuun, niin on opiskelijalla mahdollisuus joskus vielä työllistyäkin.

Eräs korppi kertoi, ettei median edustaja toisen median edustajan silmää noki, koska lasitalossa asuu onnellinen perhe, kunnes joku heittää ensimmäisen kiven.

Joskus ennen toimittajilla oli jotain hygieniasääntöjä, joihin kuului mm. se, että viitataan alkuperäiseen lähteeseen, ei viestin välittäjään, vaikka tämä olisikin julkkis. Nyt uutiseksi kelpaa Fitterissä välitetyt viestit, kunhan joku julkkis on niitä välittänyt. Ei oikeasti kiinnosta, onko välittäjänä Juhana Vartiainen vai naapurin pikku-Liisa, mutta arvatkaapa kumpi kerää enemmän klikkauksia.

Voisiko huomiseen iltapäivälehteen saada juttu, että Naapurin pikku-Liisan juuri välittämän someviestin mukaan… Kiitos!

Teollisesta post-teolliseen tuotantotapaan. Kulttuurissa modernista post-moderniin. Politiikassa totuudesta post-totuuteen eli mielivaltaiseen valheeseen. Taloudessa tuottavasta arvosta imaginääriseen arvoon.

Mikä näitä yhdistää? Konkreettisesta abstraktiin. Heiluri heijaa isoissa asioissa hitaasti. Nuorille vinkiksi, että suurin työvoimatarve on tulevaisuudessa asianajajista, kun etsitään syyllisiä ja korvausvastuussa olevia mielikuvituslinnojen ja niihin sijoitettujen tuhansien miljardien haihtuessa ilmaan. Kryptolle, Tesloille yms. saadaan nauraa yhdessä, paitsi ne jotka itkevät.

1 tykkäys

Mä voisin jo ennakkotilata tämän, ettei mene ohi :grin: Tuli vielä nimestä mieleen, että eikös ne titaanit syrjäytetty kreikkalaisessa mytologiassa? Ehkä tän tulevan taiston nimi pitäisi myös muuttaa sopivan mahtipontiseksi :thinking: Ehdottaisin jotain hyvää, mutta luovuus ei oikein ole mun alaa.

1 tykkäys

Mikäettei. …

1 tykkäys

Kuullostaa niin tutulta, paitsi Leijonasta ei tullut itelleni sitä kunnon kairaa. Niitäkin löytyy… Arvostelin sen liian vähävaihtoiseksi lapuksi melko aikaisessa vaiheessa ja luovutin.
Minun mielestäni koko Suomi-jengille pitäisi lähettää ilmaiset takit :sweat_smile:

1 tykkäys

Joo, tuohon tekstiin linkatun tutkimuksen (2018) mukaan ulkomuistista mediaani 5200€ ja keskiarvo noin 50 000€. Huom. todnäk. mediaani vähän laskenut kun tullut paljon uusia sijoittajia 2018 jälkeen.

10 tykkäystä

Enemmän viihteellinen kuin tietoa tuova dokkari, mutta on joukossa myös yksi oikeasti ihan kova sijoittaja, minkä touhut saattavat kiinnostaa. Tällaiselle aloittelijalle kyllä ihan mielenkiintoinen dokumentti, toisaalta ei ole ehkä niin kiinnostava konkareille. :blush:

Kukapa ei haluaisi olla rikas? Eikö jokainen toivo vapautta rahahuolista? Iso joukko tanskalaisia yksityissijoittajia kulkee kohti unelmaansa miljoonista. He kertovat mielellään muillekin kuinka vaurautta voi kerryttää. Tanskalainen dokumentti v.2021

13 tykkäystä

Jos on sijoittamisesta aikaa jäänyt, niin uutisista on voinut kuulla, että eduskunta on jumissa.

Entäpäs jos nyt kaikki puolueet yhdessä hyödyntäisimme tilanteen kulttuurisen suvaitsevaisuuden lisäämiseksi Euroopassa.

Sanottaisiin vaan muulle Euroopalle, että ei muuten äänestetä, ettekä te muut saa elvytysrahoja, ennen kuin kaikki Euroopan kansat kukin omalla kielellään lähettävät suorana TV-, radio- ja somelähetyksenä suomalaisten kansanedustajien lausuntataiteen ylevimmät yritelmät Kalevalasta, Aleksis Kiven kootuista, Volter Kilven Alastalon salista ja nykyrunouden Top 500:sta.

Ei voi ymmärtää, jos ei perehdy kokonaisuuteen, joka sanaan ja rivin väliin. Ei mitään koottuja paloja, vaan kaikki alusta loppuun. Kulttuurinen ymmärrys kasvaisi, Suomi tulisi kulttuurisesti suureksi, eivätkä toista kertaa pyytäisi meitä maksamaan velkojaan.

6 tykkäystä

Noille kaikille pitäisi ensiksi näyttää tämä video! :smiley:

47 tykkäystä

Hahaha. :joy: Tämä olisi oikeasti hyvä katsoa ennen sijoittamisen aloittamista. :thinking: Nyt mua naurattaa, mutta ehkä vastaavanlaisen videon saa aikaiseksi esimerkiksi muutamien kuukausien sisään… vain luoja tietää. :wink:

7 tykkäystä

Hieno pätkä Ekalla! Tuo pitäisi lisätä talousopintojen tai oikeastaan jo peruskoulun oppimäärään.:laughing:
“What in world is happening in Wall Street?!”
Sitä odotellessa…

image

7 tykkäystä

Huomatkaa ainoa vihreä rivi videolla tuon 29. päivän avauksen jälkeen😁

76 tykkäystä

Ettei totuus unohtuisi, muistetaan klassisen meemikoulukunnan sijoitusviisaus:

“I see a stock going up, and I buy it. And I just watch it until it stops going up, and then I sell it. And I do that over and over, and it pays for our whole lifestyle.”

Käsittämätöntä, kuinka erkkisinkot ja sepposaariot saavat väännettyä näin simppelistä asiasta pitkiä kirjoja, kun olennainen mahtuisi onnenkeksin kääreeksi!

43 tykkäystä

Saisiko tämän legendan viime aikojen menestyksestä jotain referaattia?

3 tykkäystä

Sijoituspalstalla kun ollaan niin keskipisteessä on tietysti tuotto, mutta tunnustaako kukaan palstan rahamies, että olisi koskaan sijoittanut tai jättänyt sijoittamatta yritykseen myös aivan puhtaasti tuloksenteosta irrallisista syistä? Itse olen nimittäin kipuillut paljonkin sellaisten yritysten kanssa kuin esimerkiksi Facebook, Alphabet tai monen palstalaisen suosikkiosake Kamux, joiden tiedän hyvin todennäköisesti tarjoavan pitkällä aikavälillä mainiota tuottoa, mutta yritykset itsessään ovat vain niin tavattoman vastenmielisiä, että en mä noihin vaan pysty rahojani laittamaan. Oma lukunsa ovat sitten varmaan vielä kaikenmaailman Kiina-osakkeet, joihin tunnustakin itsekin kyllä pari kertaa sortuneeni enkä kehtaa myydä, kun olen tappiolla, mutta en mä näidenkään omistamisesta kovin innostunut ole. Niin surkealta kuin se kenties kuulostaakin kyllä mulle se vaan on kumman tärkeää, että yritys itsessään on myös vain jollain tavalla miellyttävä, ja tekee jotain, josta voi kuvitella olevan jollekulle ihan jotain aitoa iloakin. Avaruusalan yrtyksiinkin tekisi mieli laittaa rahaa ihan vain siksi, että sillä tavoin voi leikisti kuvitella olevansa ihmiskunnan maailmankaikkeudenvalloituksessa mukana.

Ei sillä, etteikö mua silti harmittaisi, etten vuoden alussa iskenyt rahojani Altriaan niin kuin joku mulle suositteli.

16 tykkäystä

En muutenkaan koskaan ole kiinnostunut sijoittamaan, mutta Facebook on puhtaasti bisnesmallinsa vuoksi “nope”-listalla itselläni. Taotaan mainosrahaa sillä että saadaan ihmiset vapaaehtoisesti kertomaan itsestään ja sitten seurataan heidän liikkeitään kaikkialla netissä on jo vähän niin ja näin, mutta se päälle periaate että myös henkilöistä jotka eivät koskaan Facebookia käytä luodaan “varjoprofiili” verkkoseurannalla joka on valitettavan tarkka ilman että käyttäjä vapaaehtoisesti kertoo Facebookille mitään menee osaston “voisivat polttaa koko lafkan ja en valittaisi”. Ainoa tapa estää on nähdä melkoisesti vaivaa blokata facebook-kakka joka löytyy joka toiselta nettisivulta.

Alphabettiin pätee oikeastaan sama ongelma, tosin sen verran hyvät ilmaispalvelut (Google Search, Google Translate ja Google Maps päälimmäisinä) hieman tasapainottavat diiliä tässä kohtaa. Siinä missä Facebook ei tee mitään käyttäjälle hyödyllistä, Google sentään tarjoaa jotain arvokasta vaihdossa siihen että mainosmiehet taas saavat sitä arvokasta dataansa. Ei silti innosta sijoittamaan. Lisäksi katson että firma polttaa niin typerästi rahaa ääliömäisiin asioihin (ja tappaa niitä sitten vauhdilla muutamaa vuotta myöhemmin kun ??? vaiheen jälkeen “profit” -vaihe ei tapahtunutkaan) että en näe että firman henkiöstö on riittävästi tehtäviensä tasalla.

Ja siis selvyydeksi, on OK tehdä järkevän kokoisia riskisijoituksia uusiin potentiaalisiin bisneksiin, mutta se että näitä järjestään tumpeloidaan niin käsittämättömillä tavoilla ei istu kaaliini. Ja sen sijaan että tumpeloinnit sitten korjattaisiin ja asiat tehtäisiin kunnolla, lähes aina seurauksena on ko. projektin niskalaukaus ja siirto Google-hautuumaalle. Ja kyllä, joissain tapauksissa armonlaukaus on oikea vastaus, mutta Googlella on jo syntynyt selvä prosessi jossa uutta hienoa keksitään, mälvätään aikansa ilman aikuisten valvontaa, kuralle menee ja perään armonlaukaus. Aivan kun näiden ei koskaan edes olisi tarkoitus onnistua. Tämän päivän maailmassa varsinkin kuluttajatuotteissa sinulla on yksi kunnon mahdollisuus saada asiakkaiden huomio uuteen asiaan ja todistaa että tekeleesi on kiinnostuksen arvoinen. Google tässä kohtaa järjestään pulauttaa ulos Minimum Viable Productin sotkettuna kasaan markkinointiroskaa ja koska tiedetään että se Googlen Komissaari odottaa vain komentoa päästää tämäkin projekti päiviltä ei kukaan täysjärkinen investoi kahta minuuttia pidempään asian tutkimiseen jos ensireaktio on yhtään siihen suuntaan että tämä on puolivalmis raakile.

Kamux-hatea en tajua. Käytettyjen autojen kauppa on yksinkertaista tavaroiden ja rahan vaihtoa ja jokaiselle pitäisi olla aivan selvää että Kamux on vain välikäsi joka hoitaa logistiikkaa ja jolla ei ole halua eikä riittävää katetta syynätä jokaista autoa ja tarjota täydellistä uudenkarheaa-mutta-käytettyä autoa sikahalvalla. Käytetyn ostossa buyer beware. Jos ei ole omaa tietotaitoa arvioida mikä kaara on ostokelpoinen, ja et halua kantaa riskiä, ota asiantuntija mukaan tai maksa Kamux Plussasta jotta saat vakuutuksen kuprujen varalle. Aivan selvää on että Kamux ei tahallaan myy jotain joka on romuna. Kuvitelma siitä että joka auto puretaan ja uudelleenkasataan ja varmistaen ettei mikään voi mennä rikki pian kaupan jälkeen on täyttä haihattelua. Siitä voi sitten natista jos kaupataan autoja joita ei ole edes jaksettu pestä tai imuroida, mutta tämäkin menee osastoon “jos hinta on kohdallaan niin ketä kiinnostaa onko auto pesty ja imuroitu?”.

28 tykkäystä

Juu, no itse en ole Kamuxin kanssa henkilökohtaisesti asioinut enkä kovin syvällisesti keissiin tutustunut niin en osaa sen tarkemmin sanoa, mutta kyllä ihan tuo kuluttajariitalautakuntaan joutuneiden tapausten määrä vs. kilpailjat tuo sellaisen fiiliksen, etten itse halua firmaan koskea. Mutta on niitä epäeettisempiäkin firmoja varmasti vaikka millä mitoin.

4 tykkäystä

Nämä keskustelut Kamuxista kiertää koko ajan kehää. Vasta tämänkin osalta on täällä todettu, että Kamuxin osuus noista kuluttajariitalautakunnan tapahtumista vastaa aikalailla Kamuxin markkinaosuutta Suomessa.

43 tykkäystä

Älä katso noita lukuja vertailematta niitä myytyjen autojen määrään.

Jos kamux myy 16000+ autoa kvartaalissa ja keijon kaarakiska myy 100 niin yllättäen Kamuxista valitetaan enemmän. Kerro jos markkinaosuutta merkittävästi suurempi määrä natinaa ilmenee. En ole moista havainnut.

Maailmasta löytyy aina mielensäpahoittajia jotka vaativat kuun taivaalta jos naama menee mutruun. Se että näiden mielihalujen mukaan ei myyjä lähde pompppimaan ja jotain menee kuluttajavalituslautakuntaan asti ei mielestäni ole suoraan mikään ongelma.

21 tykkäystä

En löytänyt googlailemalla tietoja miten Chad and Jenny -kaksikon treidaus on tuottanut viime aikoina. Ehkä älysivät lopettaa pelin ajoissa…

Varmaan jokainen pidempään riskisempiä osakesijoituksia tehnyt on sortunut sijoituksiin, joista ei viitsi jälkipolville huudella. Sauli Vilenkin tuli ulos kaapista ja kertoi taannoin nuorempana palstavinkkien perusteella tehdyistä Kiina-ostoista. Maksoin samoja oppirahoja.

Minusta paras tapa on myöntää mokat, myydä hapanneet laput salkusta ja mennä eteenpäin. Isojen turskapinojen purku kannattaa tietenkin tehdä sellaisissa erissä (arvo-osuustilin tapauksessa), että luovutustappiot pystyy hyödyntämään verotuksessa. Been there, done that.

Roikotin vuosia isoa miinusta mörkönä salkun reunalla. Muistuttaakseni itseäni omasta typeryydestä ja ylimielisyydestä. Kätevä, joskaan ei halpa, tapa palauttaa mieleen mitä tapahtuu, kun viskellään hyvää rahaa huonon perään.

4 tykkäystä