Inderesin kahvihuone (Osa 3)

No mutta eikös tuo ole lasketellu viimeiset 3kk?

1 tykkäys

Hei.

Varsin asiallinen kritiikki ja ihan aiheesta. :+1:

Täytyy sanoa, että tuossa kahden tapahtuman välillä sain mielestäni SELVÄSTI syvemmän käsityksen chip shortagen vaikutuksiin lähikvartaaleina.

Siis tutkimustyön perusteella:

  • odotan chip shortagen vaikuttavan huomattavasti aiempaa luuloani enemmän aikatauluihin uusissa automalleissa ja uudessa teknologiassa.

  • tarkastelin uudestaan kriittisesti firmasta annettuja ennusteita erityisesti 2022 osalta

  • tulin uusiin johtopäätöksiin osakkeen arvostuksesta ja riskeistä

Olen tietysti pahoillani ristiriitaisesta ulosannista. Jos olisin aamulla tiennyt mitä päivän aikana tulen opiskelemaan, olisin twiitin jättänyt laittamatta. Kyllä minäkin tein osalla smart-ostoksistani (200-230sek) turskaa eikä se kivaa ole.

Kaikessa korostuu siltikin sijoittajan oma tutkimustyö, harkinta, päätöksenteko jne. ja olen pääsääntöisesti vähintään viikoittain kehottanut tekemään omaa tutkimustyötä ja omia sijoituspäätöksiä. Tätä kirjoittaessa myös yöleisesti kasvuteknoja lyödään jopa useita prosentteja pörssissä, joten ihan kaikkea ei lienee aina voi timontin syyksi laittaa…

131 tykkäystä

Ei näy vielä mullakaan.

1 tykkäys

Onneksi kaupankäynti alkaa vasta maanantaina (jos joku on näitä edes myymässä?), arvion mukaan tänäänhän ne pitäisi kirjautua tileille. On tässä vielä aika monta tuntia aikaa…

3 tykkäystä

Vielä hiukan viitaten tähän omaan ”kahvihuone”-viestiini liittyen, että millään tasolla ei ollut tarkoitus herättää negatiivista ilmapiiriä @timontti myynnin kohdalla. Tämä oli tälläinen huumorimielellä paiskastu viesti ala. Red Eye vs @timontti. Luonnollisesti kaikki sijoitustutkimukset ja päätökset ovat jokaisella sijoittajalla omat. Saamme olla erittäin tyytyväisiä kun keskuudessamme on myös näitä omiin caseihin äärimmäisen vihkiytyneitä kavereita! Tuo todella paljon lisäarvoa sijoitustutkimukseen, päätöksiin yms. :+1::+1::+1:

25 tykkäystä

Hauska sattuma. Itse pohdiskelin aivan samaa lukiessani sijoitusfoorumilla ala-asteen oppimäärään kuuluvien matemaattisten pulmien ratkomiseen tähtäävää keskustelua :thinking:

Viesteihin pitäisi kyllä mielestäni merkata selvästi mikäli ne ovat sarkasmia, koska sarkasmi nettikeskusteluissa on oikeasti tosi typerää ja aiheuttaa lähinnä väärinkäsityksiä ja eripuraa :face_with_symbols_over_mouth:

2 tykkäystä


:smiley:

43 tykkäystä

Joo toki, mikään malli ei ole täydellinen, muutenhan tämä olisi liian helppoa :wink:

1 tykkäys

Muistelen, että @timontti myi Smart eyet viime osarin jälkeen ja osteli ne seuraavana päivänä halvemmalla takaisin.

Ja taisipa Embraceritkin lähteä salkusta stopeilla, mutta ne ostettiin parin päivän päästä takaisin.

Enkä tästä häntä edes tuomitse. Jokainen tekee omat sijoituspäätöksensä. Mielestäni on hölmöä peesailla yksittäistä foorumilaista etenkin, kun hänen liikkeistään tiedetään ainoastaan se mitä hän haluaa itse kertoa.

Eikä itselläni ole kyllä niin tarkkaa käsitystä edes hänen track recordistaan, että uskaltaisin sokeasti peesailla.

Edit. Poistin höynäytyskommentin, ettei viestini vaikuta syyllistävältä, vaikka kyseisen lausahduksen vitsillä lainausmerkkien ja hymiöiden kanssa laitoinkin.

8 tykkäystä

Pudotin painon puoleen riskien noustua. Melkein 5000 kpl oli salkussa

5 tykkäystä

Polish_20211008_130809625

31 tykkäystä

Kiitos avauksesta.

Samaa mietin, kun luin Nordnetin listaa, että alkaa Norwegian pikkuhiljaa kiinnostamaan :smiley:
Kurssi on laskenut jo 3 vuotta.

Selvää kasvua näkyy jo matkustajamäärissä sekä rahtiliikenteessä (6.10.21), kuten tiedotettu.
Sekä tuloksessa…

Saneerausohjelma on ollut yhtiön mukaan onnistunut. infottu jo 5/21

Työntekijöiden määrä vähenee 10 200 henkilöstä noin 3 300 henkilöön. Yhtiö on lopettanut kokonaan tappiollisen kaukoliikenteen, ja 156 koneen laivastosta sille jää 51 konetta.

Yhtiö kertoo myös neuvotelleensa uudelleen sopimukset 44 leasing-koneesta.

Jää seurantaan.

3 tykkäystä

Juuri kun mietin että maailman energiatilanne on niin sekaisin että asiat ei voi huonommaksi mennä, niin ensin tulee öljyonnettomuus Kalifornian edustalla ja seuraavaksi tämä:

Ei puutu kuin että kuukauden päästä alkaa joku poikkeuksellisen kylmä talvi joka jatkuu maaliskuun loppuun.

19 tykkäystä

No eipä tuo viesteistäsi käy ilmi, mikä puoltaa pointtiani peesailun järjettömyydestä. En itseasiassa löydä edes elokuun myynnistä kertovaa viestiäsi enää, vaan haulla löytyi ainoastaan tuo osaripäivän jälkeinen tankkaus.

Mutta älä ota tätä henkilökohtaisena hyökkäyksenä. Yritän vain herätellä peesailijoita käyttämään omaa päätään tai ainakin valitsemaan peesailukohteeksi jonkin muun kuin yksittäisen foorumilaisen, jonka tekemisistä tietää vain sen mitä hän päättää itse jakaa.

40 tykkäystä


VerkkokauppaCom

Sydämessä läikähtää aina kun näen että nonnerot ostaa/tankkaa verkkistä salkkuunsa. Harva ymmärtää verkkiksen potentiaalia verkkokaupan vetäjänä Suomessa. Viestiyhteys työntekijöiden välillä ja toimiva taktinen kehitys (Amazon vs Verkkokauppa) Mitä pienemmät piirit, sen tehokkaammat.

1 tykkäys

Omaan korvaan tahditonta kommentoida että “on timontti “höynäyttänyt” sopuleitaan ennenkin”.
Eikös peesailu-jutut ole jo aika läpikäyty asia.
Parin viikon välein sama juttu.

Ei ole montaa viikkoa aikaa kun @Telemaster joutui tulilinjalle kun oli jättänyt myyntejään raportoimatta.
Nyt näköjään @timontti heitetään bussin alle kun ei raportoi kaikkia liikkeitään foorumille.

Seuraavaksi joku sanoo että “pitäisi olla kaksi eri osta/myynti-ketjua: lyhyet treidit ja toiseen pitkäaikaiset sijoitukset”.

Sitten seuraava kaveri komppaa asiaa ja sitten joku huutaa “menee liian monimutkaiseksi, eikä se palvele ketään.”

Lopuksi kaikki ovat yhtä mieltä, että kaikki saavat oman valinnan mukaan raportoida liikkeitään, eikä ketään voida syyttää tai kritisoida siitä jos joku toinen peesaa. Jokainen on vastuussa omista sijoituksistaan ja joillekin sen oppiminen voi tulla kalliiksi.

75 tykkäystä

En tietysti ota henkilökohtaisesti. Mutta selvensin tuota liikettäni ihan avoimesti Smart-ketjussa sitten. Olisit sen voinut kontekstin eheyden säilyttämiseksi sisällyttää viestiisi myös mukaan :slight_smile: 211 tykkäystä perustelulle, miksi ostin takaisin puolikkaani silloin.

24 tykkäystä

Mielestäni nimenomaan sanoin, etten timonttia tuomitse ja että kyseessä ei ollut henkilökohtainen hyökkäys. Ei tässä ketään olla bussin alle heittämässä.

Tarkoitukseni oli tuoda esille peesailun riskejä. Näitä peesailijoita nimittäin näyttää löytyvän, jos timontin myynnin näkee smartin kurssikäyrästä.

Voin nostaa käden pystöön ja myöntää ihan suoraan itsekin, että varmasti on jäänyt myyntejä ilmoittamatta. On jäänyt myös ostoja ilmoittamatta, mutta myyntejä reilusti enemmän. Ja näin se taitaa mennä monella muullakin, kun tarkastelee kuinka paljon enemmän ostoja on myynteihin nähden osto ja myynti -ketjussa. Tähän uskoisin olevan syynä sen, että kevennyksiä, joissa jäädään edelleen omistajaksi, ei haluta ilmoittaa, ettei kurssi ainakaan oman viestin perusteella laskisi.

Edit. Toki osasyynä voi olla myös se, että stoppariin menneitä myyntejä ei tule niin helposti ilmoitettua, kun ei olla koneen tai puhelimen ääressä myynnin tapahtuessa.

6 tykkäystä

Sehän se hauskaa vasta olisikin kun joku isompi pelaaja ostaisi Smartin nyt pois pörssistä kun kaikki myyneet osakkeensa… :sweat_smile::rofl:

9 tykkäystä

Taitaa usealla olla sama juttu että vakaumuksellisesta ostosta on oikeastaan kiva ilmoittaa mutta sitten kun vakaumus loppuu ja laput lähtee tuulettumaan niin siinä ei ole mitään kivaa eikä siitä tee välttämättä mieli puhuakaan… Ei halua muistuttaa edes itseään asiasta sillä hetkellä enempää kuin on tarve.

24 tykkäystä