Inderesin kahvihuone (Osa 4)

Ei todellakaan loukkaa, olen vain kiitollinen, kun joku haluaa ja jaksaa neuvoa. :slight_smile: Minusta tuollainen asiallinen ja kehittävä palaute/vastaus on juuri sitä, mitä kaipaan. :pray:

Luin erinomaisen vastauksesi neljään kertaan, ymmärsin lukemani, mutta asioiden syvempään sisäistämiseen menee aikaa. Tykkään lukea samoja yksinkertaisia perusasioita kerta toisensa jälkeen ja kertaamalla sekä perusasioihin keskittymällä haluan sisäistää asiat kunnolla. Uskon, kun taas luen sijoitusjuttuja tai tutkin yhtiöitä sanomasi tulee mieleeni ja ajan kanssa sisäistän sen kunnolla. Joskus kyllä luulen tietäväni ja se on tavallaan vähän vaarallista…

Tapanani on olla avoin ja rehellinen, kun kerron miten minä ajattelen, niin voin tiedostaa sen olevan osin hassua tai puutteellista. On helpompi lähteä kehittämään itseään ja saada apua, kun on avoimen rehellinen - tällä tavalla minä sain sulta hyvän vastauksen sekä saan taas hieman kehittyä.

Koetan joka päivä ottaa pieniä askelia eteenpäin sijoittajana, sun ja muiden vastaukset veivät ajatteluani hieman eteenpäin. En kerrasta opi enkä aina useammastakaan kerrasta, vaikka tavallaan tiedän jo ensimmäisellä kerralla, mitä tarkoitetaan, mutta asian syvempi ymmärtäminen käytännössä on toinen juttu.

Täytyy jatkossakin heittää ilmoille omia ajatuksia, koska täällä saa hyviä vastauksia ja niistä vastauksista, joita saan, niin varmasti muutkin oppivat paljon. :smiling_face:

24 tykkäystä

Jos harrastaa vähän vähemmän seurattuja yhtiöitä ja tekee ostoksensa luettuaan osarin/tilinpäätöksen tai muun merkittävän infon jälkeen, osuu lähes varmasti ketjujen aktiivisimpiin hetkiin.

2 tykkäystä

Monien yhtiöiden ympärille on tällä foorumilla muodostunut jossain vaiheessa jonkinasteista yhteisöllisyyttä. Mitä tiiviimpi yhteisöllisyys, sitä vakavampi vaaran merkki.

Mutta joo, tokihan ketjut ovat aktiivisimmillaan muuten silloin kun yhtiö raportoi jotain, eikä tästä voi tehdä sen kummemmin johtopäätöksiä.

15 tykkäystä

Tuleeko jollekin mieleen ns. perstatuoinnit🤣

10 tykkäystä

OP.lla ei hommat taas toiminut. Incapin hinta huiteli avauksessa aika korkealla.
Uuusia osakkeita ei näkynyt, mutta eipä päässyt vanhojakaan edes myymään… :slight_smile:
Hyvät massit olisi tienannut…

Osakkeissa on eroja (tai niiden omistajissa :smirk: ). Tämä Incapin väärinhinnoittelu ei kestänyt kuin 5 min (vrt. esim. Marimekko hiljan).

Turha harmitella, niitä ei ehtinyt kuin 1-2 tuhatta kappaletta vaihtumaan ennen kuin hinta palautui oikealle tasolle.

5 tykkäystä

Juu myönnetään että fiilistelin tuota, ja onhan tuo ollut historiallisen hieno ja rohkea suositushistoria Ekiltä. Onneksi meille sentään jää vielä @Sauli_Vilen ja United Bankersin myy/vähennä putki🤘

11 tykkäystä

Syytetyn puolustuspuheenvuoro löytyy täältä :neutral_face:

8 tykkäystä

Hesan pörssissä on näköjään ihan casuaalit manipulaatiot käynnissä :joy:

17 tykkäystä

Taisi ulottua lähes kaikkiin aukioleviin pörsseihin.

1 tykkäys

Ei ainakaan Saksan pörssiin. Tai saksan pörssi laski noin 1% kun hesa lähes 8%

Edit 8%

6 tykkäystä

Nyt ois varmaan Fivalle töitä, koska olihan tämä selkeä manipulaatio. Kysymys on ainoastaan, että kuka tästä hyötyi?

10 tykkäystä

Pörsseissä nähtiin lyhytaikainen äkkilasku | Kauppalehti

Ei ole manipulaatiota. Siivoja taas vahingossa potkaissut robotin piuhat töpselistä.

20 tykkäystä

Luulin ettö inflaatio jyllää ja kaikki kallistuu

Salkkuun katsoessa tätä ei oikein ota uskoakseen

16 tykkäystä

Ihme dippi, tosiaan. Onko kenelläkään tietoa kauanko tuo dippi tarkalleen ottaen kesti? Ehtiköhän kukaan sitä hyödyntämään? Ja toisaalta tulikohan kenellekään ns. turpaan? Eikös tuollainen dippi ole prikulleen se kauhuskenaario josta stop-loss -tekniikan riskeistä varoittelijat aina saarnaavat?

4 tykkäystä

Stop loss-turpaansaajat eivät välttämättä ilmoittele hanakasti näistä ja kyllähän ihmisillä varmaan oli paljonkin ostotoimeksiantoja huomattavasti alle markkinahinnan, joten fifty-sixty-tilanne :slight_smile:

13 tykkäystä

Jos Robo-Conit tekevät tämän vuoksi tappiota, niin kaupat tyypillisesti perutaan.

4 tykkäystä

Sampoa liikkui 41,xx ja 42,xx hinnoilla noin 16 200 kpl.

1 tykkäys

Dippi alkoi OMXH25:ssa klo 10:57 ja oli palautunut noin klo 11:10, eli reilun 10 minuutin dippi. Tässä kuvassa minuuttikynttilät, dipin syvyys noin -7.7%. Itse lasku kesti vain 4 minuuttia. Olisi pitänyt olla hereillä ja nopeat näpit että olisi pystynyt tästä hyötymään…

18 tykkäystä

“Virhe pankissa” eduksesi. Jatka suoraan lähtöruutuun.

Pörssi tutkii äkkilaskun syytä – Osakevälittäjä: ”Kyseessä oli erään markkinatoimijan virhe” | Kauppalehti

6 tykkäystä