Inderesin kahvihuone (Osa 4)

Osteleeko täällä kukaan ikinä osakkeita edes vähäsen läpällä? Ystäväni aloitti just duunit erään suomalaisen pörssiyhtiön leivissä, ja miulla on ihan hirveä kiusaus ostaa vaikka tonnilla kyseistä lappua. Voisi sitten kysellä onko kaveri muistanut ahertaa palkkansa eteen. (Itse työskentelen julkisella sektorilla, joten kaverilla on sama mahis jo valmiiksi.)

12 tykkäystä

Olen ostanut Hyzonia läpällä.

Osa siitä taisi kyllä olla ihan rehellistä vi*utustakin kun kaikki tarkkoin harkitut hunaja-arvolaput tulee tonttiin :expressionless:

Onneksi kaikkeen tottuu ja Hyzonit voi myös myydäkin

8 tykkäystä

Tuomionpäivän pasuunoita meillä löytyy joka oksalle alkaen Paasista ja Malisesta jotka povaavat pörssiromahdusta vuodesta toiseen ja nyt ollaan vasta alussa, hyvä että näitä vastakkaisia kontraajiakin löytyy jotka ovat sitä mieltä että kättä taskuun ja lisää lappua salkkuun.

Mitä vipuun tulee niin normaaleilla palkansaajilla on huomattavasti riskisempiä lainoja jo nimissään (useiden vuosien bruttopalkan kokoisia) asuntolainan muodossa ja tällöin Akin mainitsema 150% sijoitusaste näyttäytyykin yllättäen todella konservatiiviselta.

Jos ei tiedä mitä on tekemässä niin ei lainaa kannata ottaa ja jos ottaakin niin siinä kohtaa asuntolaina on paljon fiksumpi sijoitus kuin osakkeet, jos tietää tai ainakin kokee tietävänsä niin ei siinä rotkoon aja jos vaikka indeksiä alkaa ostamaan jollakin osto-ohjelmassa vivun kanssa niin että pystyy viime kädessä itse päättämään koska nämä sitten myy, margin call on riski jota ei kannata ottaa osakeriskin päälle. :slightly_smiling_face:

14 tykkäystä

Muurin takana, mutta että 190-380usd lähitulevaisuudessa🥵

”Sen sijaan Venäjän ulkopuolella hintakatolla ja muilla venäläiseen öljyyn kohdistuvilla pakotteilla voi JP Morganin mukaan olla dramaattiset vaikutukset.

”Kolmen miljoonan tynnyrin leikkaus päivittäisissä toimituksissa nostaisi Brent-raakaöljyn tynnyrihinnan 190 dollariin, kun taas pahin skenaario eli viiden miljoonan tynnyrin leikkaus voisi tarkoittaa stratosfääristä 380 dollarin tynnyrintaa”, pankin analyytikot varoittavat.

Perjantaina kaupankäynnin päättyessä Brent-raakaöljyn tynnyrihinta oli 111 dollaria”.

5 tykkäystä

Tämä minun muutos isossa kuvassa varmaan tarvii selitystä, miksei totuttu keskuspankkipolitiikka alhaisine korkoineen ole mahdollista vaikka kaikki menisi tulevina vuosina ilman enempää sotimista, ym hässäkkää.

On globaalisti päätetty siirtyä pakon edessä päästöttömään energiaan. Alla twiitti missä nyt mennään.

Tuo pelkästään tarkoittaa minun mielestä iflatorisia tulevia vuosia, joka taas tarkoittaa korkoa rahalle.

Uskon ylläolevan yhdessä laskevan elintason kanssa aiheuttavan poliittista epävakautta kehittyneissä (velkaantuneissa) maissa. Ei hyvä osakkeille.

3 tykkäystä

Noita primäärienergiakuvia usein jaetaan, mutta totuus ei ole noin karu. Uusiutuvat, vesi ja ydinvoima tuottavat suoraan sähköä, jolloin hukkaa ei synny käytännössä lainkaan. Öljy, kivihiili ja kaasu sen sijaan poltetaan, jolloin suuri osa energiasisällöstä on hukkaa. Eli kun lämmöntuotantoa ja liikennettä esimerkiksi sähköistetään, niin hukan määrä tippuu todella paljon, jolloin tuo kokonaisprimäärienergian määrä tippuu ”itsestään”.

Mutta kokonaisuudessaan olen vihreän siirtymän inflatorisesta vaikutuksesta täysin samaa mieltä, kuten joskus pörssien suunta -ketjuun kirjoittelinkin.

E:

18 tykkäystä

Ei kannata aliarvioida keskuspankkeja. Tien päässä ollaan oltu monta kertaa ennenkin ja aina on vedetty uusi kani hatusta. Maailmanloppu ei tule tälläkään kertaa. Eurokriisikin vältetään, kun EKP samaan aikaan nostaa korkoja ja ostaa Italian bondit pois markkinoilta :sweat_smile:

9 tykkäystä

39 tykkäystä

Vernerimme oli Visiossa, häntä oli haastateltu HS Vision kesäsarjaan, jossa tunnetut sijoittajat kertovat parhaat oppinsa. Juttu on maksumuurin takana. :slight_smile:

" VIELÄ muutama vuosi sitten fomo eli fear of missing out oli tuttu tunne Verneri Pulkkiselle, kun hän mietti omia sijoituksiaan. Pelko siitä, että jää paitsi mahdollisesta tulevasta menestyksestä sai hänet ostamaan hurjaa kasvua lupailevien yhtiöiden osakkeita muiden mukana.

Hype tarttui, sillä paitsi jäämisen pelko on tunnetusti yksi markkinoita ohjaavista voimista."

36 tykkäystä

Oli maksumuurin takana mutta olen lähes varma että juttu kertoo kuinka @Verneri_Pulkkinen osti 16 dollarin Hyzonia vivulla ja joutui panttaamaan Indereksen osakkeet sitä varten. Tälläkin hetkellä näitä kanitettuja lappuja saa puoleen hintaan eräästä Helsingin panttausliikkestä.

59 tykkäystä

Oma eka ajatus oli huipulta ostettu Harvia :smiley:

7 tykkäystä

Naureskelin ensiksi aamukahvini kanssa, että onpa taas Vernerille osunut “kiva” otsikointi. Saada nyt naamansa tuollaisen otsikon viereen. :man_facepalming:

Mutta jutun luettuani huomasin, että jutun aiheesta Hesarille puhuminen ei ole tainnut olla ihan helppo päätös, eikä naureskelu sopiva reaktio. Pakkohan se on taas nostaa hattua, että mies asettaa itsensä julkisesti oppimateriaaliksi meille muille :hugs:. Enkä mä nyt tiedä, kuinka “nolo” tuo jutussa käsitelty sijoituspäätös on ollut, keksisin lukuisia hullumpiakin kuulemiani tarinoita.

31 tykkäystä

Vision jutun kommenteista :smile:. Toisaalta ihan validi argumentti pankkien sijoitusneuvonnasta.

43 tykkäystä

Jutusta:

KAIKKIAAN Pulkkisen osakesalkun arvo on noin 200 000 euroa. Kevään kurssilasku on syönyt siitä satatuhatta euroa.

Ei ole Vernerilläkään näköjään ollut mukava alkuvuosi kun ollaan jo >-30%. :grimacing:

Onneksi Vernerin sijoitusvarallisuudesta 80% on kiinni Inderesissä, jonka osake on säilynyt aivan hämmästyttävän hyvin ja on plussalla(!) YTD. Tämä on itse asiassa aivan uskomattoman vahva kurssikehitys ottaen huomioon kuinka kovalla arvostuksella osake on ja negariakin tuli ja mikä on ollut indeksien kehitys. Siellä on kyllä pelkästää todellisia timanttikäsiä omistajissa. Kun ottaa huomioon millaisen hypen saattelemana tämä listautui niin en olisi ikinä uskonut että tämä olisi se ”turvasatama”:exploding_head:

66 tykkäystä

Sitä ois taas useampi sataeuroa Nordnetin turbossa tuotta kiinni mutta niin on nordnean ostolaitakin. On tämä saatanan touhua.

3 tykkäystä

Evo? Aukesihan se sieltä, kun tuli ensin vähän alas. Pyyhkivät samalla hankalat toimeksiannot pois. :crazy_face:

1 tykkäys

Hitto kun ei ole tunnuksia tuonne. Onkohan tämä nyt se hetki, kun @Verneri_Pulkkinen tulee ns. kaapista ja kertoo avoimesti sijoittaneensa Hyzoniin :laughing:

26 tykkäystä

Enemmänkin henkilökuva. Verphu oli sijoittanut Pantaflixiin ja siitä sitten kurssin luisutellessa Average Down-menetelmällä lapioinut euroja lisää.

Toinen itselle uusi asia oli Verphun Inderes possa, jota hän ei kai aiemmin ole julkistanut. Eli se on noin 800k.

Loput tuttua huttua Foorumia ja Vartteja seuranneelle. Varoittelee vetylapuista myös artikkelissa.

13 tykkäystä

En mä tiedä onko sitä tarvinnut sen kummemmin Vernerin julkistaa kun se on julkisesti nähtävillä Inderesin sivuilla listautumispäivästä lähtien. :grinning: :wink:
Vernerin portfoliopiirakassa Inderesin osuus on sitten puolestaan ns liian pieni kun pääosa Inderesomistuksesta Vernerillä on holding firmassa.

17 tykkäystä

Kyttäsin juurikin tätä että ois saanu position pois plussalla kun liikaa tuulee, mutta sitten matto vetästiin yht äkkiä jalkojen alta ja nyt -2300€ päivän lopussa. :smiley::man_shrugging:

1 tykkäys