Galtsu ja irkki on eri asioita!
Laitan tänne kaffen puolelle, ettei sotaketju tukkeennu asian vierestä olevista viesteistä.
Nyt on kyllä aika paksua väittämää. Kannattaa mennä hiukan maailmalle katselemaan millaisia asioita siellä sekopäisissä diktaruureissa ja vastaavissa paikoissa lasketaan hullujen lakien mukaan rikoksiksi ja miettiä sitten kannattaako tuollaisia väitämiä kirjoitella huutomerkkien kanssa yhtään mihinkään. Monessakin maassa esim. homoseksuaalisuus on rikos ja p.koreassa, venäjällä jne. on sellaiset listat asioista, joita ei missään järjellisessä todellisuudessa pitäisi olla lain mukaan rikoksia, mutta niin ne vain siellä omassa hulluudessaan ovat. Väkivaltarikosten ja vastaavien teko on väärin, mutta yleisellä tasolla tuollaista linjaa ei voi vetää.
Itehä irkkaan vieläki. Kuka laittaa Quakenettii inderes kanavan pystyy
Itsellä ainakin pienet alkukirjaimet, puuttuvat välimerkit, yhdyssanavirheet, yhteen pötköön kirjoitetut kappaleet ja jatkuvat typot luovat ennakkoasenteen vähemmän uskottavasta ja luotettavasta kirjoittajasta, vaikka sisältö voisi olla priimaa.
Kuitenkin huolellinen kielenkäyttö ja huoliteltu ulkoasu antavat kuvan, jossa laadukkaaseen viestiin on haluttu panostaa → ainakin kirjoittajansa mielestä se kannattaa lukea.
Jos vertaa yllä olevaa tähän:
itel ainaki pienet alku kirjaimet puuttuvat välimerkit yhdys sana virheet ja yhteen pötköön kirjoitetut kappaleet ja jatkuvat typot luovat ennakkoasenteen vähemnän uskotavasta ja luotettavasta kirjoittajasta vaikka sisältö voisi olla hyvääkin,Kuitenkin huolelline kiälen käyttö ja viestin ulko asun pohtiminen antavat kuvan jossa laadukkaaseen viestiin on haluttu panostaa → kirjoittajansa mielestä se kannattaa lukea
Ei se siitä kauheasti parantunut, vaikka puhelimet myöhemmin ne osasivatkin yhdistää. Teininä oli ongelma myös säästää niitä pakettiin kuuluneita tekstareita, joten oli pohdittava miten kymmenen merkin ylityksen tiivistäisi entisestään. Vaihtoehtoisesti sitten lisättiin asiaa, jottei tuhannen viestin kiintiöstä mennyt merkkiäkään hukkaan
“Tehdä oikein” tai “tehdä väärin” ovat enemmänkin moraalifilosofisia määritelmia, jotka eivät eriaikakausina välttämättä pysy samoina ja voivat toisinaan olla ristiriidassa lakien kanssa. Eli rikoksen tekeminen voi toisinaan olla “vain” laitonta, mutta ei “väärin”.
Gröhöm. * suoristaa kravattia *
mIRC oli lasten Windows-asiakasohjelma aikuisten UNIX-sovellukseen, jota käytettiin Suomen yliopistoissa jo aivan 90-luvun alussa. Siis ennen ensimmäistä graafista Netscape-selainta. Ennen selaimia tietoa haettiin Gopherilla.
Mielestäni irc:ssä osattiin kirjoittaa suomea ja englantia välimerkeillä ja isoilla kirjaimilla. Mutta pirullakos sitä enää kaikkea muistaa.
Näin pari yötä sitten ensimmäistä kertaa unta, jossa oli Inderesin porukkaa. Unessa olivat juuri Verneri ja Sauli, joten ehkä voin valottaa, mitä he puhuivat.
Sauli paljasti, että tästä lähtien Verneri saa päättää, mikä on jokaiseen DCF-malliin syötettävä riskitön korko. Vähän ihmettelin tätä uutta päätöstä, mutta Saulilla oli hyvä perustelu. Verneri on toimiston eroottinen Jeesus Kristus.
Kommentti oli sen verran outo, että heräsin välittömästi ja hieman ihmeissäni
@OldFeki, vahvistan tämän. Osalla kanavista oli jopa äärimmilleen viritettyjä pilkunviilaukseen erikoistuneita botteja, joilta sai helposti bännit tai ainakin menetti “opit” ko. kanavalle, jos kirjoitusasu ei ollut yhteisön mieleen.
Komppaan myös @DarkRoast in viestiä. Huonosti kirjoitettua tekstiä on huono lukea.
Mutta nämä on varmasti puhtaasti makuasioita, joten tässä kohtaa lopetan aiheesta mouhoamisen ja toivotaan rauhaa kaikille kirjoitusasuille tasapuolisesti
Hmm… mitä outoa tuossa kommentissa on, eikö hän sitten ole?
Onhan hän eräänlainen sijoitusmaailman messias ja naispuolisten ystävieni mielestä söpö mies.
EDIT:
@OldFeki olet oikeassa.
Joo, ja miespuolistenkin.
Tiedättekö tunteen kun ennen myrskyä tulee sellainen painostava myrskyn hönkäys ja sitten taivas repeää? Jotenkin tuntuu että taas rytisee, mutta pörssin puolella. Monsuunikausi menossa, mutta koska se loppuu? On vettä jo polvissa asti. Varmaan rallatellaan vielä jonkun aikaa, mutta kunhan pää pysyisi pinnalla.
Entä muiden, ENTÄ MUIDEN!?!
Eikö näin pidä nykyään kysyä? Surkeata läppää osaltani, sori
Juhalla voisi olla salkussa, vaikka Harviaa, Kamuxia, QT:tä ja Remedyä.
Täytyy kyl ehkä miettiä enemminkin omasta puolestani.
Markkinalla on tapana yllättää valtaosa sijoittajista (osto- tai myynti-)housut nilkoissa.
Kun 95% sijoittajista odottaa alkuvuoden kurssirytinän olevan vasta alkusoittoa, voi hyvin olla, että osalta jää lopulta ne kuuluisat pohjat kuitenkin ostamatta.
Itse ikuisena optimistina uskon, että Venäjän järjettömyydet saavat yllättävän päätöksen ja samalla saadaan myös energiakriisiin pientä helpotusta. Jos (ja toivottavasti kun) näin ennen pitkää tapahtuu, polkee markkina koilliseen kuin 15-vuotias sgloddi tulpatonta mopoa.
Itse lähinnä ihmettelen että miksi pörssi rallattelee? En löydä kyllä yhtään järkevää syytä siihen.
laiskuutta itsellä. asian timanttinen sisältö aina varma
Eikös lnderesillä ihmiset joudu just noin miettimään, kun on osta suosituksetkin aina päällä?
Verneri?
Mikä on muuten yhtäjaksoisesti pisimpään postiivisella suosituksella ollut yhtiö inderesin seurannassa historiallisesti? Entäs meneillään olevaa putkea tarkastellen?
Helen nostaa tuntuvasti kaukolämmön hintoja – energiamaksuun 30 prosentin...
Yhtiö perustelee hintojen nostamista Venäjän hyökkäyssodasta johtuvan raaka-aineiden kustannusten nousun aiheuttamalla paineella.
Eipä yllätä. Kaikki rahat viedään energialla
Eikös lnderesillä ihmiset joudu just noin miettimään, kun on osta suosituksetkin aina päällä?
Verneri?
Ainakin kannattaa miettiä…
Mikään ei ketuta enemmän kuin hetken mielijohteesta tehty ostos keskinkertaiseen yhtiöön ja sitten tajaut, että tää on ikuinen lisää -tapaus koska analyytikko näkee siinä jotain erikoista