Shakkimaailmassa velloo isoin skandaali vuosikymmeniin. Parhaillaan pelataan vuoden rahakkainta turnausta, Sinquefield Cupia, Yhdysvalloissa. Siihen kutsutaan kymmenen niin kovaa pelaajaa kuin mahdollista, jotka pelaavat 1,5 viikon aikana toisiaan vastaan kerran pitkien miettimisaikojen peleissä. Palkintopotti on $350k. Useimmiten kaikki pelaajat ovat maailman top 15:sta. Näin piti olla tänäkin vuonna. Eräs huippupelaaja joutui kuitenkin koronaongelmien vuoksi perumaan melko viime tipassa, joten tilalle otettiin nopealla aikataululla 19-vuotias amerikkalaispelaaja Hans Niemann, jonka maailmanranking oli noin 50. Vielä 1,5 vuotta sitten se oli luokkaa 700. Tällainen nousu ei ole tavatonta, mutta huomattavan harvinaista.
Niemann on sosiaalisesti hyvin kulmikas kaveri, melkoisen arrogantti, shakille omien sanojensa mukaan totaalisesti omistautunut. Häntä pidettiin luonnollisesti turnauksen heittopussina, jonka kaikki yrittävät voittaa. Ihan huippupelaajien välillä noin 2/3 peleistä päättyy tasan, joten marginaalit ovat pienet.
Yllättäen Niemann saavutti ensimmäisissä peleissään voiton ja tasapelin. Kolmannessa pelissä hänellä oli mustat nappulat maailmanmestari Magnus Carlsenia vastaan. Carlsenia pidetään kaikkien aikojen parhaana pelaajana suunnilleen jaetusti Garry Kasparovin kanssa. Carlsenille tyypillinen skenaario on pelata vuodessa vaikka 80 pitkien miettimisaikojen peliä ja hävitä niistä 1-2. Tyypillinen häviöskenaario on että Carlsenilla on mustat toista huippupelaajaa vastaan, jolla onnistuu avausvalmisteluista lähtien kaikki. Ennen Niemann-peliä Carlsenilla oli 53 pelin häviötön putki, useimmat pelit muita kärkipelaajia vastaan. Parhaimmillaan hän pelasi yli sata peliä putkeen häviämättä kertaakaan.
Pelissä Carlsen pelasi avauksessa melko harvinaisen muunnelman, tavoitteena saada Niemann ulos teoriasta. Niemann kuitenkin pelasi kaikkein tarkimmat siirrot, ja sai avausvaiheen jälkeen jo pientä etua, vaikka yleensä mustilla pelaava on keskipeliin siirryttäessä pienessä alakynnessä, valkeahan aloittaa aina shakissa. Carlsen pelasi hieman hampaattomasti, ja hiljalleen Niemann kasvatti etuaan, voittaen lopulta tyylikkäästi loppupelissä. Carlsen ryntäsi ulos, Niemann jäi antamaan antaumuksellisen pitkän ja sangen arrogantin haastattelun ja pelianalyysin, jossa hän totesi olleensa uskomattoman onnekas katsoessaan juuri tätä, hyvin harvinaista Nimzo-intialaisen puolustuksen alamuunnelmaa aamulla ennen peliä.
Seuraavana päivänä, kierroksen ollessa juuri alkamassa, putosi pommi: Carlsen kirjoitti Twitterissä lopettavansa turnauksensa. Hän linkkasi twiittiin klipin Jose Mourinhon haastattelusta, jossa tämä sanoo pelin jälkeen, ettei voi puhua nyt mitään, koska olisi muuten isossa kusessa. On lähes ennenkuulumatonta, että huippupelaaja keskeyttää turnauksen muiden kuin terveyssyiden vuoksi. Carlsenille kerta oli ensimmäinen, Kasparov ei koko pitkän uransa aikana keskeyttänyt koskaan.
Samaan aikaan kaikki näkivät, että turnauksen huijaamista ehkäisevät toimet olivat kiristyneet normaalista. Shakissa huijaaminen tarkoittaa käytännössä sitä, että pelaaja pääsee pelin aikana käsiksi tietokoneanalyyseihin. Vielä 90-luvulla Kasparov otteli tasaväkisesti maailman parasta tietokonetta vastaan, mutta sittemmin koneet ovat kehittyneet murskaavasti. Nyt kuka vain voi ladata ilmaiseksi Googlen tai Applen appstoresta shakkiohjelman, joka voittaisi Carlsenin mennen tullen. Tehokkailla moottoreilla varustetut koneet voittaisivat Carlsenin sata kertaa sadasta. Viime vuosina neuroverkot ovat tehneet shakkikoneista paitsi tehokasta, myös hyvin kaunista shakkia pelaavia monstereita.
Pelaajien tullessa ammattilaisturnauksessa saliin, heidät tutkitaan päästä varpaisiin elektroniset laitteet tunnistavalla vehkeellä. Ympäristö jossa pelaajat voivat pelien aikana liikkua, on täysin puhdistettu. Huijaamista tällaisessa liveturnauksessa ei ole pidetty mahdollisena. Netissä ongelma on eri luokkaa.
Carlsenin jätettyä saapumatta, vihjattua että hän ei uskalla puhua oikeusjutun pelossa, ja turvajärjestelyjen samalla tiukentuessa, johtopäätös vaikutti melko selvältä: Carlsen ajattelee että Niemann on keksinyt jonkin keinon huijata tässä turnauksessa. Nopeasti kaivettiin esiin, että Niemann on aiemmin jäänyt kiinni huijaamisesta nettishakissa. Maailman suurin shakkistriimaaja, amerikkalainen Hikaru Nakamura, kommentoi että Niemannin pelien jälkeiset analyysit osoittavat heikompaa ymmärrystä kuin itse peleissä pelatut siirrot. Ei Nakamuralla eikä kenelläkään muullakaan ollut kuitenkaan minkäänlaista näyttöä tai edes teoriaa siitä, miten Niemann olisi voinut huijata.
Seuraavana päivänä Niemann antoi hyvin emotionaalisen haastattelun, jossa hän totesi eläneensä unelmaansa maailmanmestarin kaatajana yhden päivän, kunnes hänet ristiinnaulittiin ilman mitään näyttöä. Hän myönsi huijanneensa kahdesti nettishakissa uransa aikana, olevansa siitä syvästi pahoillaan ja oppineensa virheistään. Laudan ääressä pelattavassa shakissa hän kiisti jyrkästi huijanneensa milloinkaan uransa aikana. Hän myös paljasti, että maailman suurin shakkisivusto chess.com on nyt bännännyt hänet kokonaan tämän kohun vuoksi, pelkkien spekulointien pohjalta.
Niemannin alkuvoimaisen vahva puolustuspuheenvuoro käänsi hetkessä shakkisomen hänen puolelleen. Chess.com, Nakamura ja Carlsen — joka edelleen oli vaiti — alkoivat saada paskaa niskaan. Mikä tahansa chess.comin uutinen tai twiitti täyttyi #freehans-tunnisteista ja piikikkäistä kommenteista. Tätä jatkui noin vuorokauden, jonka jälkeen sivusto sai tarpeekseen, ja julkaisi poikkeuksellisen Twiitin, jonka mukaan sen tutkimusten mukaan Niemannin huijaaminen sivustolla on ollut paljon laajempaa kuin Niemann antoi haastattelussa ymmärtää, ja että sivusto on pyytänyt Niemannilta selvitystä. Tämä käänsi somen tuulensuuntaa jonkin verran.
Sitten erään toisen ison Twitch-streamaajan, suurmestari Eric Hansenin kanavalla joku fani kysyi Hansenilta, miten liveshakissa voisi huijata. Hansen sanoi, ettei hänellä ole mitään aavistusta, miten se tuollaisessa huipputurnauksessa voisi onnistua. Fani kysyi, luultavasti vitsillä, että voisiko peräsuoleen kätkeä jonkin tietokoneen. Hansen letkaisi, että tosiaan, jokin peräsuoleen sijoitettava pieni kuula saattaisi kiertää turvajärjestelyt, ja siinä saattaisi silti olla sellainen sensori, jolla se voisi ilmaista shakkisiirtoja värähtelemällä. Mitä tahansa infoa voi siirtää ykkösillä ja nollilla, Morsella ja ties millä, luonnollisesti myös shakkisiirtoja. Värähtelyt perustuisivat peliä netin välityksellä tietokoneen kanssa seuraavan avustajan viestintään.
Tämä meni viraaliksi, ja tällä hetkellä, viisi päivää Carlsenin vetäytymisen jälkeen ollaan siinä, että Elon Musk pohtii Twitterissä, huijasiko Niemann anuskuulien avulla. Carlsen on edelleen vaiti, eikä siis varmuudella edelleenkään tiedetä, mistä syistä hän edes vetäytyi.