Inderesin kahvihuone (Osa 6)

Oliko tänään inflaatio luvut jota odotellaan ja mihin aikaan?

Eli valtio kompensoimaan myös kohonneita lainanhoitokuluja? Laitetaanko kerralla lisäksi kompensaatiot sähköstä, vedestä, ruuasta, lasten harrastuksista yms. Kyllähän valtiolla rahaa riittää.

Edit: Unohdin, että nyt asuntojen hinnat ovat laskussa. Kompensoidaan nekin valtion piikkiin vai mitä?

Edit: Tämä on oikeasti surullista, että sijoitusaiheisella forumilla keskustelu menee siihen, että yksilö ei ole mistään vastuussa ja valtio on kaiken turva.

12 tykkäystä

Itse asiassa tänä vuonna vasta loppuu tuo valtion lainanhoitokulujen kompensointi.

Mitenkäs asumistuki, korotushan valuu suoraan vuokranantajalle?

7 tykkäystä

Unohdinkin tämän vielä listastani, eli valtiohan voisi asettaa katon myös asuntolainan korolle, kaikki yli 3% valtion piikkiin. Saisiko myös kaikki sijoitussalkkun YTD yli -30% valtion korvauksen piiriin :smile:

Tuosta viimeisestä lauseesta niin tämä juuri oli se pointtini, että ei kai ole tarkoituskaan, että valtio kompensoi kaikki ihmisten nousseet kulut? Kun on tiukkaa niin elintaso laskee.

Kuten totesin, niin on totta kai ymmärrettävää, että poikkeuksellisessa tilanteessa tuetaan apua tarvitsevia, mutta tarkoitin sitä sillä että tuollainen hintakatto ei kohdennu mitenkään että se katto on sitten ihan sama vaikka jos Nalle haluaa pitää koko talven läpi yksityisen golf-kenttänsä sulana. Ilman hintakattoa saattaisi jäädä Nalleltakin tällainen kuvitteellinen sähkön käyttö tekemättä

36 tykkäystä

En sijoitusharrastuksen, mutta autoharrastuksen kautta. Ymmärsin tekniikka ja auton rakennetta räjäytyskuvien kautta. Työhaastattelussa vain todettiin että jatka kertomista projekteistasi. Päädyin vuodeksi Valtran jälkimatkkinoinnin takuukäsittelyyn gloobaaleihin hommin, joskin Suolahdesta käsin :smile:

1 tykkäys

Huomio!

Show alkaa Pörssien suunta -ketjussa! :popcorn: :fish: :fire:

8 tykkäystä

Tukeehan se valtio asumistakin
ja vielä sangen avokätisesti.

Lainanhoitokulujen nousuun olisi ainakin pitänyt varautua. Nyt vaan tulee samalla aika paljon kaikkea mihin olisi pitänyt varautua.

Eihän siitä niin montaa vuotta ole, kun asuntolainan korot sai vähentää veroista täysimääräisesti.

7 tykkäystä

Tulossaa

The Hangover GIF

5 tykkäystä

Jalkapallosta, Marokkoa hehkutetaan varmaa ihan syystä Afrikan parhaiten menestyneenä joukkueena.
Juuri TV:ssä haastateltiin Marokon pelaajaa, joka oli hyvin ylpeä ja kehui Arabien menestystä kisoissa.
Olen paha ihminen ja en ole koko aikana mieltänyt Marokkoa “puhtaasti” Afrikkalaiseksi joukkueeksi/valtioksi vaan arabi valtioksi, sitä vähän Wikipediakin tukee.
Joo, tiedän missä se sijaitsee.

Purkaus siksi, että en osaa iloita Arabi valtioiden menestyksestä lähellekkään yhtä paljon kuin Afrikkalaisten valtioiden, no se on henkilökohtainen “ongelmani” joka liittyy omaan arvomaailmaani…paras voittakoon, oma suosikki on jo roskiksessa :cry:

2 tykkäystä

image
:grimacing:

Share Sock GIFs | Tenor

5 tykkäystä

tuo alv. Vähennys kohdistuu myös isompaan sähkölaskuun isommin.

1 tykkäys

Nalle saa kuitenkin maataloustukea runsaanpuoleisesti, vaikka on ruotsalainen.

2 tykkäystä

Noniin. Sitä saatiin ja mitä tilattiin ja markkinat yllätty ja alaspäin mennään.

Ass ex-pected.

Hangover Casino GIFs | Tenor

2 tykkäystä

En minä esittänyt että nämä pitäisi laittaa valtion piikkiin vaan listasin vain kuluja mitä on normaaleille perheille jo tullut muutenkin joten ymmärrän oikein hyvin miksi 1500e/kk sähkölaskuun voi joillekkin olla liikaa.
Lapsilisä heitto liittyy lähinnä siihen että hallitus on lähinnä keskittynyt huonosti suunnattuihin sirkus…vaalitemppuihin eikä korjaamaan sähkömarkkinan oikeita ongelmia.

Minulta menee sähköön ja siirtoon alle 50e kuussa joten ei tämä ongelma minua koske.

6 tykkäystä

Eiköhän se siitä nouse. Powell setä vaan vähän pelottelee hätäisiä.

Tosin tämä Jalkapallo peli taitaa olla jo käsitelty.

5 tykkäystä

Tuolla vain ravistellaan longaajia. Kohta ralli ylöspäin.

2 tykkäystä

Siis 5,1 ohjauskorko vielä vuoden päästä? Ei jymmärrä näitä ennusteita…

1 tykkäys

Liityn sydämettömien kapitalistien leiriin. Ymmärrettävästi sotaa ei voinut ennustaa, mutta mielestäni yksilön vastuulla pitäisi olla varatua että jotain odottamatonta tapahtuu. Työttömyys, sairastuminen, korkojen nousu, oikeustaistelu, kosteusvaurio, auto leviää jne. Ja tämän mukaan mitoittaa kulunsa niin, että ei eletä kädestä suuhun vaan joustovaraa on sekä bufferissa tilillä että säästöasteessa palkasta. Itselläni on oma lehmä ojassa sen osalta, että meillä oli toiveissa aikoinaan omakotitalo, mutta emme nähneet tarpeeksi turvamarginaalia lainan suuruuden ja kulujen (pre-kusetussähkömarkkinat) suhteen. Täten asumme nelihenkisellä perheellä kolmiossa itärajalla. Nyt kun puhutaan, että minun pitäisi verovaroillani tukea niitä, jotka valitsivat elää 150m2 kartanoissa tilavasti, niin kyllähän se harmittaa.

59 tykkäystä

Päinvastoin. Nyt Marokon on pakko hyökätä aktiivisesti.

1 tykkäys