Kesällä 2013 löysin indeksirahastojen paratiisin. Rahat sinne ja lopputulos on parempi kuin useimmilla sijoittajilla, nollavaivalla. Hyvä diili varsinkin minulle, jolla ei ole kummempaa luontaista intohimoa miettiä pörssijuttuja. Pörssijumalat sanoivat: ”Vain yksi asia on kiellettyä. Näetkö tuon hyvän ja pahan tiedon sivuston kauppalehti.fi. Älä avaa sitä. Tai jos avaat, älä lue käärmemäisiä blogeja tai viestejä joiden mukaan ”Fortum on osien summalla mitaten edullinen”. Tai jos luet, älä anna niiden viekoitella. Sitten Forzaa sai 14 eurolla enkä voinut vastustaa kiusausta. Minut karkoitettiin paratiisista takaisin mörnimisarvosijoittamisen vaikeakulkuiseen louhikkoon. Hiestä märkänä minun piti indeksin kyydissä pysymän.
Nyt kymmenen vuotta myöhemmin katselen paratiisia huutoetäisyydeltä. Osa minusta onkin siellä. Kehittyvien maiden ja Aasian indeksirahastoon voisi heittää vähän rahaa. Mutta hei, Fortum on 12 euroa, pelkkä vesivoima arvokkaampaa. Alokaskin tankannut taas. Ostankin sitä.
Onko tuossa kuinka suuri prosenttiosuus ihan puhdasta säästöä eli lisärahan laittoa pottiin?
Ei niin, että olisin muka utelias. Kaverin puolesta ihan vaan kyselen.
No eihän tuota väitettä usko kukaan. Totta ihmeessä olen aivan sairaan utelias. Kun itsellä tuntuu olevan silleen, että vaikka kuinka luulen joskus saavani isommalti sivuun, niin kyllä perhe jotain menoa keksii. Tai sitten auto hajoaa. Tai sitten tulee itselle joku yllättävä mieluhalu ostaa jotain kallista. Ja sinne meni taas puolet suunnitellusta säästöstä.
No onneksi jotain sentään kuitenkin yleensä jää säästöönkin.
Olen huono sijoittaja, mutta hyvä säästämään. Puhdasta säästöä on varmasti yli 85 prosenttia, mulla ei ole valitettavasti tarkkaa lukua.
Viime vuosina tulot ovat nousseet paljon, koska saan paljon enemmän tehdä ylitöitä ja sit mulla on sivutyö.
Sijoitustuottoni eivät ole kovinkaan ihmeelliset ja jos taitojani + tietojani katsoo, niin voisivat olla paljon huonommatkin. Mulla on ollut enemmän hyvää kuin huonoa tuuria.
Tuossa videossa oli tosiaan Olvin logo sumennettuna. Niistä muista yhtiöistä tunnistin logojen perusteella: Grigeo AB, TOYA S.A., ja Betsson AB. Mitäköhän nuo muut ovat?
En malta olla huomauttamatta, että monelle yritykselle tämä oli tuolloin myös ainoa keino selvitä Samaa mieltä, että koronatukia (muitakin kuin tätä ko. Kehitysrahaa) onnistuttiin kaiken kaikkiaan kohdistamaan erittäin huonosti ja esimerkiksi Tapahtumatakuuta onnistuttiin käyttämään todella rumasti hyväksi. Tosin tuki-instrumenttia kritisoitiin jo sitä laadittaessa erittäin voimakkaasti, eikä paremmin kohdistuvia tukimuotoja onnistuttu siitä huolimatta kehittämään.
Teboilin asiakkaat eivät rahoita Ukrainan sotaa, koska Teboil on ostanut ainakin 5 vuoden ajan polttoaineensa Nesteeltä. Suomalaiset francising yrittäjät ovat sen sijaan ongelmissa, kun asiakkaat ovat kadonneet… Lisäksi Teboil ei ole vuosiin siirtänyt penniäkään tuloksestaan Veäjälle, vaan investoinut Suomeen. Teboilin pääomistajan Lukoilin hallitus on suhtautunut Ukrainan sodan alusta asti siihen hyvin kriittisesti ja 2 johtajaa on pudonnut kerrostalon ikkunasta. Lukoilista puolestaan omistaa amerikkalinen ConocoPhillips n. 10 %. Tosin välissä taitaa olla sveitsiläinen väliyhtiö. Tämä, että Teboilin taustalla on venäläinen Lukoil, ei minusta tarkoita oikeastaan mitään. Ne, ketkä ovat lähiaikoina käyneet USA:ssa, ovat ehkä huomanneet siellä lukuisat Lukoilin huoltoasemat.
Kyse ei ole pelkästään polttoaineesta, vaan siitä, että Lukoil perii franchising-yrittäjiltä markkinointi/liikepaikka- yms maksuja emoyhtiölle. Eli jokaisessa myyntieurosta valuu tätä kautta osa venäläiselle omistajalle, juot sitten vaikka kupillisen kahvia tai tankkaat dieseliä. Pakoitepolitiikan seurauksena polttonesteidien tuonti Veäjältä päättyi 11.7.2022 On kokonaan toinen asia,miten Lukoil käyttää näin saamansa varat - maksaako osinkoa vai investoiko lisää Suomeen (mitä en usko),. Joka tapauksessa nämä perityt maksut jäävät venäläisen omistajan haltuun. Onneksi täällä on muitakin huoltoasemia käytettävissä kuin Teboil.
Yksi ehkä vähän epävarmempi, mutta mahdollisesti merkittävä asia on se, että huhujen mukaan Teboilin asemat ovat strategisesti ilmestyneet juuri sellaisille reiteille/sijainneille, joita Venäjän armeija käyttäisi hyökätessään Suomeen.