Tässä voisi olla sopiva ketju:
Viesti yhdistettiin ketjuun: Inderes.fi-sisällön kehitysideat
Kappas kehveliä. Viikinkipäällikkö sai kakun kuvajaisen nimensä perään. Näinkö se aika rientää eteenpäin…
Tarttee emännältä pyytää päivä vapaaksi koska vuosipäivä.
Itse taas pidän omaan työnantajaan sijoittamisesta. Sitouttaa tekemään parempaa duunia ja tekemään päätöksia työnantajan etua ajatellen.
Esimerkki: Aloin työskentelemään Qt:lle 2018 ja välittömästi ostin myös setin osakkeita. Silloin hinta oli alle 6e. Lämmittää mieltä ajatella että osa sen jälkeisestä noususta on omaa ansiota kun tein niin hyvää koodia
Kyseessä on loppujen lopuksi riskienhallinta. Jos sijoitukset on (merkittävässä määrin) omassa työnantajassa kiinni, niin silloin voi toki yrityksen pärjätessä voittaa tavallaan tuplasti, tai sitten kun yrityksellä menee perseelleen, niin saattaa lähteä paitsi jakkara alta, myös rahat sijoituksista. Ei ole myöskään työmoraalille parasta, jos samaan firmaan tehty sijoitus on -50%.
Itse olen nyt ja aiemmin ollut erilaisten osakesäästöohjelmien ja osakepalkkioiden piirissä ja kokenut sekä ylä- että alamäet. Itsekin suosin maltillista sijoittamista työnantajaan, sillä omasta positiosta riippuen siinä saattaa olla pientä informaatioetua ja monesti hieman tuettua hankintaa (henkilöstöannit jne). Enkä tarkoita informaatioedulla mitään sisäpiirijuttuja, vaan ihan yleistä alan pulssilla olemista. Mutta en missään nimessä haluaisi sijoittaa omaan työnantajaan valtaosaa omaisuudestani, ihan puhtaasti riskienhallinnan mielestä. Toki jos olisin esimerkiksi asiantuntijaroolin sijaan CEO/CFO, saattaisin sallia itselleni vähän isomman osuuden kuin nyt, kun näkyvyys tulevaisuuteen ja oma vaikutuskyky olisi myös suuremmat.
Muistan aikaan lukeneeni Enronin jälkipyykistä, että Enronista löytyi työntekijöitä, jotka olivat panostaneet perhensä eläkesäästämisen Enronin osakkeisiin. Arvaatte varmaan miten siinä sitten kävi, vaikka kyse toki onkin ääritapauksesta.
Tämä riippuu puhtaasti siitä, onko yrityksen valuaatio listautumisessa korkeampi kuin se olisi sinun tehdessä sijoituksesi. Yleensä näin on, sillä listautuminen pyritään ajoittamaan hyvin, mutta ei se mikään automaatio ole. Isoin riski on se, että listautumista ei lopulta tapahdu tai se venyy äärettömän kauas. Lisäksi saatat huomata osakkeidesi olevan “lock-up:ssa” listautumisen aikana esim vuoden ajan, ennen kuin voit ne myydä ja altistut kurssiriskille ilman mahdollisuutta myydä. Myös ehdoissa saattaa olla miinoja, esim pakollinen lunastus hinnalla x irtisanoutumisen yhteydessä jne.
Eli mieti sijoituksen järkevyys samoin kuin silloin, jos kyseessä ei olisi työnantaja. Suostuisitko ehtoihin vai et?
Hieno onnistuminen sinulta ja hyvä että sijoitit. Ehkä lisään vielä tuohon omaan edelliseen kommenttiini, että varsinkin listaamattomaan omaan työnantajaan kannattaa sijoittaa harkitsevasti. Niistä lapuista ei sitten pääsekään niin helposti eroon, jos mieli tyänantajaa kohtaan muuttuu.
Nyt kyllä itselläni kärähti: perjantain sähkölasku yli 14 euroa, vaikka kävin ulkona vielä syömässäkin ja asun kerrostalohuoneistossa.
Saunassa käyminen olisi hyvinkin voinut maksaa jo 20€ perjantaina. Ei tiedä pitäisikö lattialle mennä kierimään naurusta vai itkusta…
joo, mutta itsellä oli säästöpäivä -sähkössä päivä. Se on kun hinta voi olla 0,2/2/20/200 kWh . Kyllä se hinta vaan moninkertaistuu todella rankasti.
Piti oikeen mielenkiinnosta katsoa, niin kulutuksen osalta viime perjantai oli 71,92€. Suorasähkölämmitys ja omakotitalo pörssisähköllä.
Ei tämä pörssisähkön “pitkässä juoksussa halvempi” nyt edelleenkään ihan itselle uppoa vaikka pörssisähköön vaihdoinkin. Jotenkin se vaan on kivempaa silloin -20 asteessa lämmittää saunaa ja makoilla sohvalla telkkarin ääressä kun kesällä +20 asteessa. Noh, kerrostalo ja koko viikko maksoi jonkun 13-14 euroa niin ei tässä nyt kannata alkaa maitaan myymään.
Ketamiini on noista huolestuttavin ja sitä artikkelin mukaan Musk käyttää paljon. Artikkeli ei sinällään ihmetetytä, Musk on aika pöhinöissä podcasteissa.
https://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1111/adb.12004
“Results showed that ketamine decreased locomotor activity and increased cell death in the prefrontal cortex of monkeys with 6 months of ketamine treatment when compared with the control monkeys. Such decreases were not found in the 1-month ketamine-treated group. Our study suggested that ketamine administration of recreational dose in monkeys might produce permanent and irreversible deficits in brain functions due to neurotoxic effects, involving the activation of apoptotic pathways in the prefrontal cortex.”
“Erityisesti miljardööri käyttää ketamiinia, johon hänellä on resepti. Musk on aiemmin kertonut, että hän käyttää ketamiinia masennukseen hoitoon.”
Ihan nykyihmisen perusmeininkiä siis. Ensin kiskotaan laittomilla aineilla pää siihen kuntoon, että saa diagnoosit ja lailliset aineet diagnosoitujen tautien hoitamiseen. Näin sitä siirrytään narkkarista mielenterveyskuntoutujaksi ilman että tarvitsee muuttaa omaa menoaan tippaakaan.
Ei yhtään koska jokaisen tällaisen uutisen alle tullee iso nippu muskovaisia kertomaan että ei se mitään. Näin on käynyt joka kerta aiemminkin. Vaikka herra räjäyttäisi puolet omasta tehtaastaan ihmisten ollessa sisällä, alle täyttyy ihmisiä kertomaan kuinka tällä on varmasti ollut hyvä syy ja tarkoitus.
Muskit ja Trumpit jostain syystä saa valehdella ja tehdä ihan mitä haluaa ja aina on porukkaa taputtamassa olkapäälle.
Hämmentävintä lienee, että ihan yleisesti ottaenkin valehtelusta on tullut vakiintunut tapa toimia ja se vain hyväksytään. Se alkaa koskemaan oikeastaan ihan kaikkea, kaikkia ja kaikkialla. Surullista.
Aihe ärsyttää. Maailmasta on tulossa kuin peruskoulun yläaste, jossa rehellisyys, kiltteys, epäitsekkyys ja oikeudenmukaisuus on heikkoutta. Hitto.
Kuka tai mikä nostaisi oikeasti hienot arvot maailman nokkaan?
Näissä tosin ongelmana on se että Muskista on jatkuvasti mediassa päällä kaikenlaista uskomatonta soopaa koska mies on suututtanut Vääriä Ihmisiä, joten en välttämättä usko yhden lehtijutun perusteella…
Jos tuossa jutussa olisi perää, jenkkien puolustusministeriön pitäisi seuraavaksi olla jälleen nuuskimassa asioita koska SpaceX:n kautta Musk on listalla henkilöitä joilla on pääsy asioihin liittyen avaruusvoimien ja NROn satelliittijuttuihin. Kun aikoinaan vähän pössytteli Joe Roganin showssa, jutusta tuli ihan virallinen tutkinta koska US Space Force ei katso hyvällä komboa huumeet ja jenkkien kansallisen turvallisuuden kannalta kriittiset laukaisuasiat. Sen jäljiltä ei kuitenkaan ymmärtääkseni löytynyt mitään ja bisnekset jatkuvat.
Jos tässä jutussa on jotain pihviä niin eiköhän Jenkkien valtio taas kysele huumetestien perään ja asiasta nostetaan meteliä jos jotain löytyy. Kilpailevien tarjoajien puolelta löytyy paljonkin motiivia koska juuri on käynnissä isot laukaisujen kilpailutukset…
Joulukuun 15. päivä meni tarjoukset sisään, ajoitus yrittää hämmentää SpaceX:n kelpoisuutta toimittaa näitä palveluja ainakin osuisi aika hyvin.
Mitäpä niillä laittomia huumeita etsivillä testeillä enään on merkitystä kun herra on jo rutinoitunut ketamiinin käyttäjä? Ketamiini on toki täysin laillinen masennuslääke. Siinä vain on pari erikoisuutta lääkkeenä: se auttaa masennuksen oireisiin vain lyhytkestoisesti ja menettää terapeuttiset vaikutuksensa jos käyttö on jatkuvaa. Tämän lisäksi se muuttuu suosituksi huumeeksi annosta nostamalla. Se onkin pätevä lääke tasan yhdenlaisen masennuksen hoitoon: sellaisen joka johtuu liian pitkäksi venyneestä selväpäisyydestä.
Juttusi pointti oli mikä? Haluaisitko Muskille kenties jotain toista lääkettä määrätä masennukseen?
Tämä on kyllä kova uutinen. Vielä on tosin matkaa kehittyä.
Muistan kun opetin 6 vuotiaan pikkuveljeni keittämään kahvia alle minuutissa kun en itse jaksanut.
Varsinkin vanhasta uuteen siirtyessä osaajat pystyvät vaikuttamaan, kuinka hidasta siirtyminen on ja kuinka tiukasti ovat liimautuneena vanhoihin työkaluihin.
Uudet työkalut usein koetaan hankalina ja ymmärrettävästä syystä. Vanhat on hiottu vastaamaan tarpeita ja uudet on täynnä lasten tauteja.
Työnantajalle työn lopputulos ja nopeus on usein tärkeintä.