Mitä sinulla on salkussa?

Tässä katsauksessa perehdyn salkkuni riskeihin ja riskien hallintaan. Tähän on nyt hyvä perehtyä, kun kryptojen painotus salkussani kasvoi. Vähensin reilusti EcoUppia ja siirsin sen osakkeet OP:n arvo-osuustilille. Lisäksi ostin merkittävästi lisää Tokmannia. Lisäksi hankin Oma Säästöpankkia ja Inderesiä, sekä Seligsonin top 25 global brands rahastoa. Hankin myös USD coinia sijoitussuunnitelman mukaisesti.

Salkkuni koko on reilut 17 tuhatta euroa.


Olen pystynyt paikantamaan 100 prosenttisesti salkkuni suurimman riskitekijän:

Otin kuvan katsausta varten, mutta tuli se nyt julkaistua kaffehuoneella ensin, kun tuli hauska vitsi mieleen. Tässä näkyy kuitenkin pehmokoira- ja sarjakuvaportfolioni paremmin.

Pääperiaatteet salkun riskien hallinnassa on:

  • Pyrkimys salkun eriyttämiseen muusta taloudesta.

  • Varojen hajauttaminen eri palvelun tarjoajille.

  • Ajallinen hajauttaminen.

  • Rahastojen hyödyntäminen.

  • Suurin osa yhtiöistä maksaisi osinkoa.

  • Riittävä likviditeetti.

  • Käteispuskuri

Osakkeet 51% (56):

Tokmanni:

Kommenttini Osta/myy ketjusta: ”Lopulta päädyin, että Herra Tokmanni saa ratkoa ongelman osakesäästötilissäni. Tokmanni -positio siis kasvoi noin puolella ja nyt selvästi suurin omistus.

Ja niinhän viisaat sanovat, että hajauttaminen on ilmainen lounas ja keskittäminen ilmainen illallinen.”

Tokmannihan on mennyt nyt miinukselle ainakin yhden illallisen verran. Olen laittanut tänä vuonna rahaa markkinoihin enemmän kuin koskaan. Omasta mielestä on varsin normaalia, että koko salkku tai jokin positio siitä on miinuksella. En siis lähtisi huolehtimaan liikaa. Ostamalla jotain pörssistä niin vastapuolella on yleensä hyvä syy myydä ja minä en ole vastapuolta viisaampi.

Fanittamisesta on ollut paljon keskustelua foorumilla. Siitä ollaan oltu myös huolissaan. Jos pikkasen fanittaa yhtiötä, niin en usko siitä olevan paljon haittaakaan, mikäli on pitkäjänteinen. Itselleni pitkäjänteisyys korostuu fanittaessa.

Riskejähän Tokmannille löytyy. Kustannusinflaatio on niistä varmaan suurin. Huolena on se, että miten kohonneista kustannuksista ja halvasta hintamielikuvasta pidetään kiinni. Kilpailu on varmasti toinen riskitekijä ja se on vähän kahtiajakoinen. Suuremmissa kaupungeissa kilpailu on kovempaa ja niihin voi tulla uusiakin kilpailijoita ulkomailta. Toisaalla monessa paikkakunnissa Tokmanni on monopoliasemassa. Hong kongin muuttuminen sisustushömppä Rustaksi antoi lisää tilaa Tokmannille, etenkin kun Rustia ei avattu muutamille pienille paikkakunnille ollenkaan, vaan asiakkaat siirtyivät Hong Kongista Tokmanniin.

Omassa kotikunnassani olisi myös tilausta Tokmannille. Mikäli se tulisi kuntaan niin se olisi monopoliasemassa monessa tuotealueessa. Naapurikunnissa on enemmän kilpailijoita ja potentiaaliset asiakkaat voivat eksyä niihin.

Noin 10:en Suomen suurimpiin kaupunkeihin on tulossa suuremman konseptin myymälöitä. Täytyy sanoa, että olen hieman huolissani tästä. Tokmannin vahvuus on mielestäni juuri se, ettei myymälät ole mitään hehtaarihalleja. Toivottavasti nämä isot myymälät sijoitetaan taitavasti ja kysyntää niihin löytyy riittävästi.

Miksi uskon halpakauppaan? Suurin syy on vanheneva ja köyhtyvä väestö Suomessa. Yhä useammalla on ainoa mahdollisuus tehdä ostoksia halpakaupassa. Suomalaiset ovat myös varsin hintatietoisia. Luotan Tokmannin johtoon. Heillä on hyvät näytöt halpakaupassa. Tokmanni-riski salkussani on varsin iso, mutta on myös tutuin yhtiö minulle niin omistusmielessä kuin muutenkin. Tokmanni maksaa myös hyvää osinkoa. Olen ajatellut, että Tokmanni pärjää myös talouden huonompina aikoina.

Tesla:

Tesla on tämän vuoden parhain osakesijoitukseni, mikäli laskusta otetaan IPO:t pois. Muistaakseni positio ei ole ollut miinuksella kertaakaan. Onko tämä normaalia? Teslan hallinta salkussa on erittäin hankalaa. Käytännössä on kaksi vaihtoehtoa eli position tuplaus tai myynti kokonaan pois. Minullahan on yksi Teslan osake. Tällä hetkellä ei ole tarkoitus ottaa enempää näkemystä Yhdysvaltojen markkinoista suorilla osakeomistuksilla. Hyvä performointi Teslassa oli pelkästään tuuria.

Teslan ongelmia on erittäin korkea arvostustaso. Teslalla on paljon näytettävää, jotta se saavuttaisi arvostuksensa. Salkussani Tesla on korkean riskin sijoitus.

Modulight:

Tämän tapainen terveysteknologia taitaa olla varsin korkea riskistä. Projekteissa on pienet onnistumisen mahdollisuudet. Lisäksi tunnen alaa erittäin huonosti. IPO:ssa saadut osakkeet ovat kuitenkin nousseet mukavasti ja tuovat mukavaa turvamarginaalia. Pohdin kovasti keventämistä riskien vähentämiseksi.

Harvia:

Peesailen foorumia. Sälytän riskit foorumilaisten harteille ja pakaroille.

Harvia on alansa ykkönen, maksaa osinkoa ja ratsastaa saunomisen terveysbuumin päällä. Liian myöhään hyppäsin kyytiin.

Lifeline SPAC 1:

Olen laskenut tälle paperille 0 %:n riskin ostohintaan kaavioissani. 20-30 prosentin tuotolla tämä ”korkopaperi” on varsin houkutteleva myynti ja kevennys kohde. Toisaalla haluan nähdä, että mitä tästä kuoriutuu. Markkinat odottavat ainakin jotain hienoa.

Titanium:

Titanium tuo mukavaa hajautusta salkkuun. Yleensä Helsingin pörssin paras osinko luo turvaa. Baltian kiinteistörahaston hyvä menestyminen vähentää mielestäni selvästi riskiä. Minusta hoivarahastoon painottuvakin toiminta oli melko defensiivistä. Tarkoituksena on ennemmin lisätä kuin vähentää.

Inderes:

Uskon kun on paljon tietämystä muista firmoista, niin osataan pitää huolta myös omasta yhtiöstä.

Inderesin omistus salkussani koostuu lähinnä annista saaduista edullisista osakkeista.

Sampo:

Kun Sampo saa Nordeat myytyä, tästä tulee helposti ennustettava vakuutuskonserni. Tästä on tulossa isot osingot ja omien ostot tukee kurssia. On varmasti tällä hetkellä vähäriskisin listattu osakeyhtiö salkussani.

Synsam:

Synsamin tuotoista iso osa tulee kuukausittain maksettavilla sopimuksilla. Lupasi olla osinkoyhtiö myös. Suomessa on kasvun varaa runsaasti.

Oma Säästöpankki:

Pieni mutta nopeasti kasvava pankki. Vielä on pieniä pankkeja Suomessa, jotta OmaSP voi tehdä superkannattavia yritysjärjestelyjä. Maksaa myös pientä osinkoa, mutta keskittyy kasvuun.

Puuilo:

Puuilo tuo hajautusta isoon Tokmanni-positioon. On vahvat luvut. On osinkoyhtiö myöskin.

EcoUp

Tässä kaikki riskit tulivat suoraan päin pläsiä. IPO:sta jäi pikavoitot saamatta. Tämän vuoden huonoin IPO tähän mennessä. Myin kaikki pois osakesäästötilistä, kun tein ennusteen kurssin laskusta yhä enemmän loppu vuotta kohden. Ennustus meni nappiin, mutta palasin kuitenkin liian aikaisin tarinaan takaisin. Seuraan pienellä positiolla tätä.

Rahastot 8% (9):

S-säästäjän yhdistelmärahastoon menee lähinnä bonukset. Salkunhoitajat kantavat riskit puolestani.

Muut rahastot ovat indeksityyppisiä ja koska niissä on runsas hajautus, niin olen laskenut riskitason 75 prosenttiin.

Tavoitteena on kasvattaa rahastojen painoa salkussa. Keskityn Seligsonin Global top 25 brands – rahastoon.

Listaamattomat yritykset 7% (8):

Näissä on uskomattoman suuret riskit, mutta olen holdannut näitä jo pitkään. Coinmotion maksaa myös pientä osinkoa Bitcoineina tietenkin. Myssyfarmin tarina on vasta hyvin alussa. Molemmat informoi melko hyvin osakkeenomistajia – Coinmotion paremmin. Likviditeetti on heikon ja olemattoman välissä. En ole tekemässä tämän tyyppisiä sijoituksia enempää.

Osuuskunnat 13% (14):

Osk Tradeka:

Salkkuni puna-Buffett 0 prosentin riskitasolla. Tällä osuuskunnalla on paljon kokemuksia ongelmista, konkursseista ja yrityssaneerauksista. Siksi minulla on 100 % luotto tähän, ettei ne joudu uudestaan ongelmiin. Valtavalla sijoitussalkulla ne kykenee jatkamaan tappiollista toimintaa vielä pitkään. Salkusta löytyy mm. Fifax ja Kauppahalli24. Kokonaisuudessa on erittäin vähäriskinen sijoitusportfolio. Riskiä vähentääkseni luin Esko Seppäsen kirjan Punapääoman romahdus. Sijoitus tuotto-osuuksiin tuottaa 3,5 prosentin korkoa huolimatta siitä tekeekö osuuskunta voittoa vai tappiota. Tavoitteena on lukea vielä toinen kirja riskin vähentämiseksi. Sijoitus on epälikvidi.

Metsäliitto osuudet:

Jäsenyys Metsäliitossa turvaa puunmyynnin mahdollisuudet, mikäli tulee poikkeukselliset puumarkkinat. Lisäksi näistä saa hyvää korkotuottoa. Laskennallisesti 0 prosentin riski, mutta on näissä silti iso yhtiöriski. Johonkin on nolla laitettava tässä poikkeuksellisessa korkoympäristössä. Sijoitus on epälikvidi. Nosto vaatii eron Metsäliitosta.

Kryptot 21% (13) :

Crypto.comin coin:

Raketin lailla tämä on noussut salkkuni toiseksi suurimmaksi omaisuuseräksi. Myönnettäköön että olen luottokortti-friikki. Halusin metallisen Visa-kortin ja Crypto.comista sain sen halvimmalla. Olen kerryttänyt kaikki coinit korttia käyttämällä. Salkkuni piirakassa näkyy ainoastaan Defi-lompakossa olevat Cro coinit. Lisäksi niitä on korttiin staketettuna ja vähäsen bonuksena saatuna. Otin defi-lompakossa olevat kolikot pois korkoinstrumentista. Niissä on 28 päivän nostoaika. Haluan ne nyt likvidimpään muotoon. Olen varautunut korkeaan volatiliteettiin tässä.

Bitcoin:

Puolet Bitcoineista on Coinmotionin korkoratkaisussa. Tämä on korkea riskinen sijoitus, mutta olen ollut kauan mukana Bitcoinissa, enkä osaa olla ilman.

USD coin:

Tämä on mielenkiintoinen häkkyrä. Etenkin kun olen antanut sille 0 prosentin riskiarvon. USD coin seuraa dollarin kurssia. Riippumattomat tarkkailijat tekevät tarkastuksia, että se myös tekee niin. Säilytän coineja Tesseractin ja Coinmotionin korkoratkaisussa. Tesseract lainaa näitä eteenpäin isoille instituuteille täysiä likvidejä vakuuksia vastaan. Näistä maksetaan tällä hetkellä 5,5 %:n vuosikorkoa. Tarvittaessa nämä pitäisi saada varsin nopeasti käteiseksi.

:thinking:
Pyrin seuraamaan tiiviisti sijoituksiani ja tekemään harkittuja liikkeitä. Mietin myyntejä ostoja enemmän. Ostan ja myyn pienissä erissä. Salkku on edelleen tavoitettani riskisempi, koska USD coinien osto-ohjelma on kesken.

Likvidoimisprosentti 80%

Osinkoa maksavat yhtiöt 72%

Suojaamattomuusarvo 26%

35 tykkäystä