Outokumpu - Jatkuvaa vuoristorataa vai vakavasti otettava sijoituskohde?

Kiitos vastauksista. Markkinat eivät tosiaan ole aina tehokkaat ja ”väärin hinnoiteltuja” osakkeita löytyy etenkin Helsingin kaltaisista hieman syrjässä olevista ja suhteellisen matalan likviditeetin omaavista pörsseistä. Tämä toisaalta luo mahdollisuuksia sijoittajille ja siksi olen itse myös kiinnostuksella lukenut mm. tämän palstan asiantuntevia kommentteja Outokummusta. Nykykurssi verrattuna konsensus tavoitehintaan antaisi toteutuessaan ihan kelpo tuoton ja luulenpa, että ostan maanantaina Outokumpua myös omaan salkkuun ja jään mielenkiinnolla odottamaan milloin se posari on tullakseen.

8 tykkäystä

Taaleri (Aktia) kävi läpi tänään markkinanäkymiä. Kasvunäkymät edelleen positiiviset ja ylipaino osakkeissa. Osakeallokaatiossa “ylipaino Euroopan syklisissä osakkeissa, joiden pitäisi hyötyä kiihtyvästä talouskasvusta”.

4 tykkäystä

EU ja USA aloittavat neuvottelut tariffien poistosta. Tämä lienee Oudolle sekä mahdollisuus että uhka, kun EUn vientipotentiaali USAhan lisääntyy (US-markkinoilla korkeampi hinta = Oudolle enemmän rahaa), mutta toisaalta Oudolla on oma tehdas jenkeissä, jolle siis tulee lisää kilpailua. Mutta, käsittääkseni tällä hetkellä on ns. myyjän markkinat myös USAssa, eli kaikki menee ja hyvällä hinnalla.

Saksan tilanne lienee myös mahdollisuus Oudolle. Scholzin voitto ja vihreiden mukaantulo hallitukseen tietävät saastuttavalle teräkselle lisää hankaluuksia, eli Outo lienee tässäkin hyötyjänä.

Ei tämä tilanne nyt ihan paskalta näytä :smile:

14 tykkäystä

Hmm… Mikä kategoria olisi oikea tälle uutiselle.
Vihreys kumpuaa myös ArcelorMittalillta.

ArcelorMittal signs letter of intent with the governments of Belgium and Flanders, supporting EUR 1.1 billion investment in decarbonization technologies at its flagship Gent plant.

• Says building a 2.5 million-tonne direct reduced iron (DRI) plant and two electric furnaces at its Gent site, to operate alongside its state-of-the-art blast furnace that is ready to take waste wood and plastics as a substitute for fossil carbon
• A DRI plant uses natural gas, and potentially hydrogen, instead of coal to reduce iron ore, resulting in a large reduction in CO2 emissions compared with blast furnace ironmaking, the company said
Approval from the European Commission for the government funding support will also be required

4 tykkäystä

Eurofer julkaisi uuden raportin Euroopan teräksen kysynnän näkymistä. Ainakin twitteristä spottasin, että OP:n aamukatsauksen mukaan vuosien 21-22 kysyntäennusteita nostettiin. Vuodelle 21 ennustetaan 7,9% kasvua ja vuodelle 22 4,5% kasvua. https://www.eurofer.eu/assets/publications/economic-market-outlook/economic-and-steel-market-outlook-2021-2022-third-quarter/20210813-Economic-and-Steel-Market-Outlook-Quarter-3-2021-final.pdf

13 tykkäystä

Kuten aikaisemmin totesin, että olen seurannut Outokumpua koskevaa uutisvirtaa lähinnä talouslehdistä, tämän palstan kommentointia ja siitä vakuuttuneena eilen liityin ihan merkittävällä summalla teidän muiden osakkeenomistajien joukkoon. Tämä on varmasti yksi eniten analyytikkojen mielipiteitä jakavista yhtiöistä jo ihan markkinoiden voimakkaan syklisyyden ja myös alaan kohdistuvan poliittisen ulottuvuuden takia. Kurssi on viimeaikoina ollut muiden osakkeiden mukana hieman laskupaineessa, mutta Q3 tulosjulkistuksesta ja Q4:lle annettavasta ohjeistuksesta tulee kyllä todella mielenkiintoinen ja kurssiliikkeet tämän yhtiön kohdalla ovat aina verrattain suuria tulosjulkistusten yhteydessä. Olisi mielenkiintoista tietää, mitkä ovat markkinoiden todelliset odotukset, jotta saataisiin osake merkittävään nousuun ja toisaalta miten kurssi reagoisi mikäli tulos olisi ohjeistuksen mukainen (oikaistu käyttökate Q2 tasolla)? Tietysti tässä mielellään odottaisi positiivisia uutisia ennen virallista Q3 tulosjulkistusta ja saisimme hieman aikaisemmin tietoa yhtiön performanssista. Tämä yhtiö ja markkina yleensä on nyt niin mielenkiintoisessa ja mielipiteitä jakavassa tilanteessa, että pakko tämä kortti on katsoa. Toivottavasti OP:n analyytikot Vallilassa ovat tehneet pitkiä päiviä ja osuvat ennusteissaan oikeaan😊

17 tykkäystä

Energian hintojen voimakas nousu tullee vaikuttamaan tulokseen negatiivisesti koko terästeollisuudessa siitä huolimatta, että itse tuotteiden myyntihintoja saadaan nostettua.

3 tykkäystä

Tätä ei tainnut olla vielä palstalla, tanskalaisen teräsfirman tulosvaroitus toissapäivänä sai aikaan 7% kurssinosteen. Eli toivoa on, Outokumpu-sijoittajat :slight_smile:

KLÖCKNER: HÖJER EBITDA-PROGNOS FÖR 3 KV OCH HELÅR 2021

	12:44
	STOCKHOLM (Nyhetsbyrån Direkt) Den tyska stålgrossisten Klöckner skruvar upp sin ebitda-prognos för det tredje kvartalet 2021 till 260-280 miljoner euro, jämfört med tidigare prognos som sträckte sig mellan 200-230 miljoner euro.

Det framgår av ett pressmeddelande.

Klöckner höjer även prognosen för helåret 2021 och väntar sig numera ett ebitda-resultat om 800 miljoner euro. Tidigare prognos var satt till mellan 650 och 700 miljoner euro.

Utifall att helårsprognosen nås skulle det, enligt bolaget, innebära det bästa resultatet sedan den tyska stålgrossisten börsnoterades år 2006.

De uppskruvade prognoserna kommer mot bakgrund av en fortsatt stark stålmarknad i särskilt USA.

Klöckner väntas komma med fullständig rapport för det tredje kvartalet den 3 november.

Aktien var vid lunchtid på måndagen upp 7,4 procent i Frankfurt, Tyskland.

11 tykkäystä

Epäilen teollisuudella olevan pidempiä sähkö sopimuksia, itselläkin 2 vuoden soppari, joka sitoo molemmat osapuolet ennalta sovittuun hintaan määräajaksi.

3 tykkäystä

Varmasti on pitkäaikaisiakin sopimuksia, mutta tuskinpa pelkästään. Tietenkin moni teräsyhtiö on myös osaomistajana energiayhtiöissä, mikä tasapainottaa hinnan nousua. Onhan energian hinnannousulla ja saatavuudella myös muita vaikutuksia esimerkiksi Kiinassa on teräsyhtiöiden tuotantoa rajoitettu, koska energiasta on niin paljon puutetta ja sitä tarvitaan yhteiskunnallisesti tärkeämpiin kohteisiin.

4 tykkäystä

OP:n tavoitehinta osakkeelle on 10 euroa, joten 7% ei riitä ja tarvitsemme seuraavan 10 kuukauden aikana noin 100% kurssinousun. Mikäli kurssi junnaa näissä lukemissa seuraavat 10 kuukautta tai laskee niin haluaisin kyllä videopäivityksen OP:lta, missä he avaavat, että miksi he antoivat noin poikkeavan tavoitehinnan osakkeelle. Minulla on jääkiekkokassillinen tieteellisiä julkaisuja, mitkä voivat antaa selityksen asialle, mutta katsotaan ensin, kuka on oikeassa ja mihin suuntaan kurssi ampaisee📈

7 tykkäystä

Mielenkiinnolla odotan tulisiko tämä mahdollinen posari ennen 1kk sulkuikkunaa (5.10-4.11), esimerkiksi perjantaina 1.10? Silloin ainakin iltapäivällä konferenssipuhelu.

11 tykkäystä

Itse mietin tätä samaa päivämäärää ja mikäli olisin tämän yhtiön tuore toimitusjohtaja niin haluaisin, että Q3 on saatettu päätökseen ennen julkaisemista.

2 tykkäystä

Pitääkin kuunnella perjantaina pre-silent call.

Sinänsä kaikki elementit pitäisi olla kasassa antaa posari jos olisi ollut syytä antaa, kaikki on myyty, hinnat ja määrät tiedetään, seisokin pitäisi olla ollut ohi aikoja sitten, jne. Tuskin ERP kovin off-line on.

En oikein keksi mikä voisi enää olla epäselvää, ellei ole jokin kiistanalainen toimitus jota ei ole päästy luovuttamaan, tai useissa kuljetuksissa on viiveitä eikä ole saatu kuljetuksia perille, yms.

Ilmeisesti vaan on niin, että Euroopan johtaja on vuoden vaihteessa myynyt kiinteillä hinnoilla paljon paljon enemmän kuin mitä itse olen kuvitellut. Ja että loputkin Euroopan volyymit ovat eläviä vain Nikkelin tms elävän läpilaskutuserän kautta. Eikä varsinaista spot-kauppaa ei juurikaan olisi.

Toki olisihan sekin jotain petrausta, jos toimitukset laskevat ohjeistuksen alalaitaan (0%…-10%), ja käyttökate samaa tasoa kuin 2Q2021. Mutta iso pettymys ottaen huomioon miten perushinnat ja ferrokromi ovat nousseet 2Q&3Q2021 aikana.

EDIT - hintaihmettelyä voi ehkä perustella myös sillä, että vaikka Outokumpu ei julkaisekkaan omia keskihintojaan eri laaduille, julkaisee Outokumpu kuitenkin osareitten yhteydessä markkinahintatietoa. Jos se on kovin epärelevanttia Outokummun oman bisneksen kannalta, voi kysyä millä saatesanoilla se sitten kannattaisi julkaista. Alla 2Q2021 osarin käyrästö.

12 tykkäystä

@Petri_Gostowski voisitko hieman tiedustella konferenssipuhelussa perushintojen tasosta. Olisi mielenkiintoista saada tietää, mikä on noin keskimääräinen perushinta toimituksille tällä hetkellä. Lisäksi tiedämme, että tilauskirja ulottuu seuraavaan kevääseen niin olisi kiva tietää myös tuleville toimituksille sovittujen perushintojen tasoa.

14 tykkäystä

Itse epäilen, että selitys löytyy nimenomaan siitä, että on myyty huomattavasti oletettua enemmän kiinteällä hinnalla ja hintojen korotuksista ei ole vielä päästy hyötymään. Luulisi tämän kuitenkin olevan yksi ensimmäisistä kysymyksistä toimitusjohtajalle tai CFO:lle, kun analyytikot heitä privaatisti ja yleisissä tilaisuuksissa tapaavat. Pianhan tämäkin asia selviää, mutta tämä on yksi hyvä kysymys Petrille seuraavaan puheluun.

9 tykkäystä

Morgan stanley nostanut tavoitehintaa 8,7€:sta 9,1 euroon eilen 29.9.

26 tykkäystä

Jep, tämä mielenkiintoinen asia. Osakekurssin liikkeistä voisi päätellä ettei markkinat odota posaria. Ja jos sellainen kuitenkin tulee, niin milloin? Katsoin että kun q4/2019 kvartaalista annettiin tulosvaroitus (myönteinen), tapahtui se 20.1.2020. Näin ollen noin 3 viikkoa kvartaalin päättymisen jälkeen. Onko siis syytä olettaa että Outokummun sisäiset käytännöt olisivat nopeutuneet niin että oltaisiin valmiita tulkitsemaan tulosta aikaisempaa nopeammin?

Olen jonkin verran pähkäillyt asiaa sillä Outokummun osakkeelta on tällä hetkellä mukavaa tehdä nopeaa kauppaa, ja tuota mahdollista tapausta ei olisi kivaa missata sen takia.

6 tykkäystä

Eikös ne ole ite kertonut että hiljainen aika alkaa 5.10. Eli mun laskuissa posarin tultava tänään tai huomenna (olisi outoa jättää maanantaille kun huomenna on jotain infotilaisuutta/sijoittajapuhelua).

1 tykkäys

image

Tulkitsen itse tuon Inderesin viestin perusteella niin että myös hiljaisen jakson aikana voi yhtiö antaa tulosvaroituksen, mikäli asiaa ei ole voinut tietää aiemmin (jos esimerkiksi kirjanpito ei ole vielä valmistunut).

Voin olla tässä myös väärässä. Mutta eikö ole ollut syytä olettaa että myös 20.1.2020 oli hiljainen jakso meneillään vaikka posari tupsahti ulos?

Edit: Ja lisättäköön että itse kyllä toivon että posari tulisi mielellään jo tänään. :smiley:

8 tykkäystä