Jos lähdetään puhtaasti tilastollisesti, niin pitäähän tuo paikkansa. Jotenkin irvokasta että samaan aikaan maahanmuuttajia demarit ei koe turvallisuusuhkana, vaikka tilastot eivät heitäkään mairittele. Kummassakin tapauksessa ihmisiä olisi kyettävä käsittelemään enemmän yksilöinä kuin tilastoina. Älkää nyt vain aloittako tätä maahanmuuttokeskustelua kun siitä on päästy irti, toimii tässä vain esimerkkinä.
Muistan hyvin kun kävin noin 10 vuotta sitten kaupassa ja törmäsin eksyneeseen ja itkuiseen pikkupoikaan. Lohdutin ja sanoin, että lähdetääs kuuluttamaan äiti paikalle. Pikkupoika oli niin helpottunut, että otti minua kädestä kiinni. Yhdessä sitten käveltiin kohti infoa kun hätääntynyt äiti pelmahti jostain hyllyjen välistä paikalle. Jos katse voisi tappaa, en tässä tarinoisi. Äiti oli jotenkin samalta seisomalta päättänyt minun yrittävän siepata pojan. Näin hän ei sanonut, mutta sen aisti. Hienoa että lapsi löysi hänet hukanneen vanhemman. Tapauksesta jäi kuitenkin hapan maku suuhun, vaikka sen olisi pitänyt olla iloinen muisto.
Salonen kuvaa minusta ihan oikeaa ilmiötä. Some on ollut viime kuukausina täynnä tätä “would you rather meet a hungry bear or a man while walking alone in the woods” keskustelua. Idea on siis se, että yllättävän suuri osa naisista ilmaisee mieluummin törmäävänsä karhuun kuin mieheen. Tilastollisesti riski on pienempi ja loppu tulee nopeammin. Tämä on tietenkin hyvin provosoiva ja lähtökohtaisesti älytön ajatusleikki. Koko homman voisi skipata älyttömänä provona mutta näinhän miehet eivät somessa tee. Kuten Salonen toteaa niin nuo keskustelut täyttyvät hyvin nopeasti naisia halventavista ja miehiä puolustavista miesnäkökulmista. Tähän koko homma kiteytyy: sen lisäksi että miehet tilastojen mukaan ovat selkeän väkivaltaisia naisia kohtaan he myös kokoontuvat puolustamaan toisiaan kun asiasta puhutaan. Tämä on tietenkin vain somekirjoittelua mutta se on samalla se maailma jossa me kaikki elämme. En sinällään ihmettele naisten turvattomuuden tunnetta.
Väkivaltarikoksissa uhri ja tekijä tuntevat lähes aina toisensa. Tilastoissa väkivallan tekijä on tosiaan useimmiten mies. Mutta niin on uhrikin. Ei tosin lähekään yhtä suurella prosenttierolla. Viime aikoina on toki puhuttu erilaisen katuväkivallan raa´istumisesta, mutta ne eivät vielä riitä muuttamaan tilastolllista suurta kuvaa ja niissä on kyse ihan jostain muusta kuin että yksittäinen mies lähtee seuraamaan naista ratikasta.
Raiskauksista ylivoimainen enemmistö tapahtuu neljän seinän sisällä. Usein uhrin ja/tai tekijän kotona. Raiskauksista noin 3 % tapahtuu julkisella paikalla, eikä nekään ole kaikki uhrille tuntemattomien henkilöiden tekemiä.
Jos nyt kuitenkin on niin, että satunnaiset vastaantulijat (tai samaan suuntaan kävelevät) herättävät vain ja ainoastaan sukupuolensa vuoksi pelkoa väkivallan uhriksi joutumisesta, mielestäni vika on silloin jossain muussa kuin siinä satunnaisessa vastaantulijassa. Oma lukunsa on tietenkin tapaukset, joiden käytös on esim. päihteiden käytön seurauksena aggressiivista.
Mielestäni sen enempää miesten kuin minkään muunkaan ryhmän ei tule muuttaa normaaliksi ja hyvien tapojen mukaiseksi tulkittavaa käytöstään sen vuoksi, että jollakin toisella ulkona liikkujalla on ennakkoluuloon pohjautuvia pelkotiloja. Sen sijaan sitä voisi pohtia, että millä pelottelukulttuurilla nykytilaan on päädytty. Suomen kadut ainakin ovat öiselle kulkijalle turvallisempia paikkoja kuin takavuosikymmeninä.
Itse aion jatkossakin kiirehtiä baari-iltojen jälkeen kotiin iltapalalle ja nukkumaan. Enkä pitkitä matkantekoa norkoilemalla kadunnurkalla kännykkää räpläten vain sen vuoksi, etten herättäisi muissa liikkujissa sukupuoleni vuoksi raiskauspelkoja.
Parempana sitoutumisena kenelle? AY-liikkelle? Ainakin Suomessa omat tutut jotka ovat olleet vaikka paperifirmoissa töissä ja joutuneet tekemisiin luottamusmiesten ja muiden ay-jäärien kanssa, kertoivat että tällä porukalla on aikaa sitten kadonnut ymmärrys siitä kuka heidänkin palkan maksaa. Tai ainakaan se ei ollut työnantaja tai asiakas…
Mitä tarkoitat tällä? Kolmannes naisista nyt kuitenkin piestään kotona ja joka kymmenes raiskataan. Onko siis mielestäsi perusteetonta tai jotain feministihapatusta kokea turvattomuutta?
Puhuin nimenomaan pelosta kadulla kulkevia ventovieraita ihmisiä kohtaan. Perheväkivallan ongelmat eivät vähene sillä, että miehet alkavat kulkemaan kaduilla sadan metrin päässä naisista. Jos esim. naapurin Reiska lyö Ritu-vaimoaan seinän takana, toki vähintäänkin soittaisin poliisille, mutta en minä sen vuoksi ala mitään väistämisvelvollisuutta noudattamaan Ritua kohtaan kadulla. Minä en miehenä ole vastuussa naapurin Reiskan tekemisistä, eikä minun tarvitse omaksua roolia potentiaalisena väkivallan vaarana vain siksi että olen mies. Semminkin kun omaan pitkäaikaiseen parisuhteeseeni ei sisälly minkäänlaista väkivaltaa tai muuta alistamista.
Perheväkivalta on vakava ongelma, eikä sitä ole mitään syytä vähätellä. Olkoonkin, että en oikein ymmärrä miksi siitäkin halutaan puhua aina niin sukupuolittuneesti:
Kaikesta pahasta huolimatta, onneksi meillä kuitenkin perheväkivallan suhteenkin asiat menevät monessa parempaan suuntaan. “Kossu, kirves ja perhe hankeen” ei ole enää kansallinen traditio entiseen tapaan ja aviopuolison raiskauskin on nykyään kriminalisoitua. Turvakoditkin ovat hieno apu väkivallan kierteen katkaisussa, joskin miesoletetut jäävät sen palvelun ulottumattomiin ikävällä tavalla. Toisaalta lisääntyvät mielenterveys- ja huumeongelmat varmasti lisäävät toisaalla ongelmia myös perheväkivallan saralla. Ja ne haasteet eivät tunne sukupuoli-rajoja.
Sangen älytön ajatusleikki, siitä voi olla täysin samaa mieltä
Toista mieltä voi hyvinkin olla siitä, että jos nainen liikkuu metsässä ja kohtaa random miehen (tai 100), tai random karhun (tai 100) niin luulen että riski että käy huonosti on suurempi karhujen kanssa. Taitaa hokemassa mennä sekaisin miehen kohtaaminen ja karhun kohtaamattomuus.
Taisi tuo kyseinen henkilö saada somehuomiota aiemmalla twiitillään, jossa rinnasti jollain tapaa Valkeakosken yököttävän raiskaus-tapon tuohon mies vai karhu -juttuun.
Vieläkö täällä naureskellaan man or bearille vai alleviivasiko Valkeakosken tapaus pointin? Karhuun törmätessä olisi tyttö todnäk hengissä ja ainakaan häntä ei olisi raiskattu. Sukupuolittunut väkivalta elää ja voi hyvin. Not all men, mutta niin moni, että karhu on turvallisempi.
Eipä tuohon ole oikeita vastauksia, puhutaan kuitenkin puhtaasti tunnepohjaisesta asiasta. Ajatusleikki toimii miesseurassa paremmin hieman muokattuna: tyttäresi kulkee yksin metsässä. Haluaisitko hänen kohtaavan vieraan miehen vai karhun? Suomessa on onneksi helppo valita mies, vaikka se tilastojen valossa riskaabelimpi valinta onkin. Minun mielestäni tämä on viihdyttävä ja ajatuksia herättävä ajatusleikki.
Pinnallisesti ajateltuna kiinnostava heitto, mutta tarkemmin tarkasteltuna ehkei nyt kuitenkaan.
Kysyn muutaman muun. Kannattaako törmätä metsässä ennemmin mieheen, vai ampiaiseen? Onko naisen turvallisempaa asua yksin, vai miehen kanssa? Onko miehen turvallisempaa asua ennemmin yksin, vai naisen kanssa? Entä suomenruotsalaisen, vai suomalaisen?
Varmaan sanomattakin selvää että tämän kysymyksen muotoilu ilmaisee vain kysyjän agendan. Myös maahanmuuttajakeskustelusta tämä tilastollinen näkökulma onkin kaikille jo tuttu asetelma, joskaan samanlaista twitter-suosiota tämä ei ole karhunnut.
Nähdäkseni kyseessä on siis ihan vain perinteinen somepoteroitumisilmiö, tällä kertaa sukupuolinäkökulmalla. Samaa turhanpäiväistä vääntöä ja vastakkainasettelua, tämän päivän aihe on vain omansa. Näitä samoja ”ajatuksia herättäviä” heittoja on internet, ja erityisesti tietyt surullisenkuuluisat syrjäytyneiden miesten foorumit täynnä, jos sukupuolikysymyksiä tahtoo enemmän pohtia.
Alan olla sitä mieltä että nämä ns. ajatuksien herättelyt ovat 90% täyttä vastakkainasettelusotaa. Ongelmiin, jotka ovat toki jossain määrin oikeita, ei esitetä realistisia vastauksia. Sen sijaan kylvetään vain siinä omassa oikeamielisyydessä, ajatuksia herätellään mutta ei ajatella.
Onneksi tämän netin saa myös kiinni. Tilastoista viis, en laita vaimoa jatkossakaan hotelliin turvaan perjantai-iltaisin, tai kiellä afterworkkeja työkavereiden, edes miespuolisten, seurassa.
"Vapaan median liiketoiminnan johtajille on ollut pitkään selvää, että Ylen toiminnassa on helposti kymmenien miljoonien eurojen tuottavuusvaje ja säästövara palvelua edes supistamatta. Tämä tiedetään, koska Ylen juttumääristä ja palkoista on summittainen käsitys myös talon ulkopuolella ja siten voidaan laskea, mitä sisällön tekeminen suunnilleen maksaa normaalissa yritystoiminnassa.
Edes Harry ”Hjallis” Harkimon esittämä 176 miljoonan leikkaus ei ole missään tapauksessa epärealistinen, vaikka huomioidaan Ylen erityisyydet ja säilytettäisiin laatutaso, jos edellytetään normaalia alan tuottavuutta."
Politiikkanurkkauksessa kun ollaan ja vielä eurovaalien alla, on kenties hyvä katsella hieman taakse päin ja tutustua siihen, miten aktiivisia meidän mepit ovat europarlamentissa olleet. Mehän äänestämme europarlamentaarikot ajamaan Suomen etua, joten jos meppi ei osallistu, eikä ole aktiivinen, on vaikea kuvitella Suomen edun toteutuvan.
Alla olevassa kuvassa korostuu toki muutamien meppien aktiivisuus, mutta ennen kaikkea kahden, samaan puolueeseen kuuluvan saamattomuus. Kahdeksan tonnin liksa ja kulukorvaukset päälle kelpaavat, mutta ainakaan virallisia teitä pitkin ei tapahdu mitään. Kohtalaisen käsittämätöntä piittamattomuutta heille äänensä antaneita kohtaan.
Lisää katkeraa tilitystä AY:ltä. Tällä kertaa Riku Aallon vuoro olla pettynyt siihen, etteivät muut liitot tai keskusjärjesöt tukilakkoilleetkaan SAK:n poliittisen agendan puolesta:
Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto on pettynyt siihen, ettei SAK:laisen ay-liikkeen ulkopuolinen ay-liike lähtenyt kunnolla mukaan syksystä kevääseen jatkuneisiin poliittisiin lakkoihin.
– Tietenkin olisi toivottavaa, että työntekijöiden puolella olisi seissyt laajempi joukko liittoja ja muita tahoja. Joidenkin mielestä jäimme yksin puolustamaan työntekijöitä. Tällaisiin kommentteihin en totea muuta kuin sen, että ainakin me teollisuusliittolaiset voimme puhtaalla omallatunnolla todeta, että olemme tehneet kaikkemme vastustaaksemme epäoikeudenmukaista politiikkaa, Aalto sanoi.
Milloinkohan siellä SAK:ssa herätään todellisuuteen. SAK:n poliittiset lakot eivät saaneet sankoin joukoin muita liittoja mukaan koska niitä ei haluttu tukea. Onneksi hallitus laittoi stopin tuolle äärimmäisen kalliille pelleilylle. Toki syksyllä SAK voi jatkaa talouden tuhoamista mutta ainakin lainsäädäntö on hiukan paremmassa jamassa lakkoilun suhteen.
Toinen ajatusleikki: MIkä näistä kuuluu vähiten metsään aamuyön tuntien lähestyessä: 1) Yksinäinen karhu; 2) Yksinäinen mies; 3) Yksinäinen yläkouluikäinen tyttö.
Nettimatka internetin syvään päätyyn, eli Murha.infoon, kertoo meille Valkeakosken tapauksesta, että sekä uhri että tekijä ovat molemmat henkilöitä, joiden kohdalla ehkä sitä vapaan kasvatuksen -metodia olisi voinut hieman kiristää konservatiivisempaan suuntaan. Näin toimimalla toiselta olisi ehkä säästynyt henki ja toisesta olisi voinut ehkä tulla pahemman luokan valkoroskan sijasta yhteiskuntakelpoinen kansalainen.
Tiedostan toki, että vanhempien kasvatusvastuusta puhuminen on nykymaailmassa täysin epäkorrektia, johti se millaisiin tuloksiin tahansa. Sen sijaan minun miehenä tulee samaistua yhteiskuntamme pahimpaan roskasakkiin - vapaan kasvatuksen mädimpiin hedelmiin - ja ymmärtää, että minua voidaan arvioida heidän vaarallisuutensa pohjalta. Eikä sillä ole asian suhteen mitään merkitystä, että itse en ole koskaan kohdistanut naisiin väkivaltaa ja minut on kasvatettu niin, että bussijonossa päästän naiset edelle, kaupassa pidän heille ovea auki jne. Mutta minua ei tule arvioida tekojeni kautta, vaan sen kautta että olen mies. Siis automaattisesti naisia sortava turvallisuusuhka. Iltalehtikin muistutti tänään taas, että minun täytyy lähteä nyt sukupuoleni vuoksi peilin eteen tekemään katumusharjoituksia: Näkökulma: Kaikkien miesten ja poikien pitäisi pysähtyä Valkeakosken tragedian äärelle
Ps. Tähän viestiin kirvoitti enemmän tuo Iltalehden kolumni kuin sinun viestisi, joten en minä sinulle tässä purnaa
Mikä hyvesignaloija tuo nyt sitten on? Kaveri on koko ikänsä ottanut kärkkäästi kantaa maailman asioihin ja asettunut kantojensa taakse vaikkapa kieltäytymällä oscar-ehdokkuudesta kolme kertaa vastuustaakseen Yhdysvaltain sotia. Vanha kommunisti, hankala ukko ja alkoholisti hän varmasti on mutta suoraselkäinen sellainen.
Sanoisin että riippuu sanojan asemasta. Jos menet johtajana jonka tehtävänkuvaan kuuluu päätösten tekeminen ja muutosten ajaminen vain valittelemaan kuinka surkeaa ja vaikeaa on, niin tuoli vaikuttaa tulevaisuutta ajatellen huteralta. Vastakohtana haluat kuitenkin esimerkiksi työyhteisöstä kuulla nostettavan epäkohtia ja ongelmia vaikka niihin ei olisikaan tarjota ratkaisua. Asiat pitää laittaa kontekstiin.
Näin juuri. Ohjelmistokehityksessä kultainen sääntö on kuunnella tarkkaan asiakkaan harmeja, mutta heittää romukoppaan kaikki heidän ratkaisuehdotuksensa. Ne kun ovat pääsääntöisesti varsin surkeita ja kelvottomia toteutuksia aitoihin ongelmiin.
