Tai no, jos uskoo ”virallista” totuutta bkt tilastoista eikä välitä siitä, että kasvu on tehty rakentamalla turhaa infraa. Maan väkiluku on kuitenkin laskussa, johdossa autoritaarinen diktaattori ja edessä lienee ennemmin kurjistuminen kuin keskiluokkainen kulutus.
Tota voi ajatella kehitysapuna Intiaan. Sen valtion köyhyys ja kurjuus on jotain ihan hirveää. Kerran käynyt siellä työmatkalla eikä sitä länkkäri voi käsittää. Kaupunkikuva jotai tällaista Accenturen talo, kaatopaikka jossa ihmiset tonkii jätettä, IBMn talo, kaatopaikka, jne
Ei varmasti olisi ensimmäinen kerta, kun “kehitysapu” päätyisi sodan rahoittamiseen.
Intiassa on sisäpoliittiset haasteensa. Modi on vienyt maata epädemokraattisempaan suuntaan monta askelta. Ei olla kaukana Unkarin kaltaisesta itsevaltiudesta, vaikka maa onkin edelleen ennen kaikkea demokratia. Modi on keinoja kaihtamatta haalinut vallan itselleen.
Intia ei ole pelkästään köyhä. Enemmänkin ongelma on se, että varallisuus jakautuu erittäin epätasaisesti. Vanha kastijako elää maassa edelleen vahvasti. Itse kävin maassa viimeksi viime vuosikymmenen lopulla. Ensimmäinen visiitti taisi olla 2006 tai 2007. Maa on muuttunut nopeasti. Olen käväissyt myös Accenturen vieraana Gurgaonissa ja Hyderabadissa. Muutos etenkin Delhin kupeessa on ollut valtava. Näissä lokaatioissa köyhyyttä ei nykyisin enää juurikaan näe.
Kaikkine ongelminensa Intia on kuitenkin maailman väkirikkain demokratia ja toivottavasti pysyy sellaisena. Länsi olisi pahoissa ongelmissa tulevaisuudessa, jos idästä muodostuisi autokratioiden kehto, jossa olisi vain pari pientä demokraattista saareketta. Kaukana siitä tilanteesta ei olla.
Aika vähän suomalaisessa keskustelussa on juttua vaaleista Unkarissa, jonka johtaja Orban on ajanut Unkariin putinismia. Vaalien tuloksella voi olla Suomen kohtalolle merkitystä. Ainoastaan Suomenmaan kirjoitus nousee googlella viimeisen 24h tunnin rajoituksella.
Pahuus on puhjennut kukkaan. Sitä kasteltiin maakaasun täyttämässä kasvihuoneessa öljyllä pari vuosikymmentä länsimaiden toimesta. Pahuuden kukkimisen kesto on vielä arvoitus, mutta nykymaailmassa lakastuminenkin voi olla nopeaa.
Venäjältä kantautuvissa uutisissa on järkyttävä määrä asioita, jotka on jo nähty ja koettu. On äärimmäisen hämmentävää seurata tapahtumia, joiden kuvitteli olevan jo kaukaista historiaa. Oman nuoruuteni “kultaisiin muistoihin” kuuluu pioneerileiri DDR:ssä. Olin onnekas nähdessäni jo nuorena maailmaa monelta kantilta. Ja ei, vanhempani eivät olleet kommunisteja.
Muutos oli nopea, mutta pinnan alta se oli nähtävissä. Kukaan ei siihen uskonut tällä aikataululla. Tämä ei ole ohimenevä häiriö Venäjällä toimivillle yrityksille. Se on syytä tajuta nopeasti. Aaltola kirjoittaa mielestäni asiaa.
Tyler Durden on taiteilijanimi. Tuo Zerohedge vaatii medialukutaitoa. Osittain siellä on paljon hyvää talousblogin tyylistä, ja paljon myös paskaa, esim. perma bear kullan tyrkyttäjät (mainoksia) koko sivuston elin ajan sanonut, että just kohta maailmantalous romahtaa. Sitten siellä on loputon määrä venäläisten propagandaa, QANON salaliittohörhöilyjä (avoimesti ja vähän piilossa) ja kommenttiosio on ihan käsittämätön villi länsi (varmaan 90% botteja tai jotain pietarin huonoja trolleja).
Tätä minä ihmettelen, että USA:ssa käydään pitkiä tutkintoja siitä mahdollisuudesta, että Venäjä olisi vaikuttanut Trumpin kampanjaan. Todistetusti onkin, mutta tämä ei ole pointtini, vaan se, ettei Suomessa tunnu olevan koskaan minkäänlaisia tutkintoja, saati oikeudenkäyntejä tai tuomioita poliitikkojen kytköksistä Venäjään. Mitä Suomessa pitää tehdä, että joutuisi tutkinnan kohteeksi yhteistyöstä Venäjän kanssa? Saako meillä vapaasti ottaa vastaan rahaa ulkomaan agenteilta? Olen satavarma, että eduskunnassa on useita jonkin asteisia viidennen kolonnan jäseniä. Välittömästi Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen niitä oli luultavasti useita kymmeniä.
YK:n turvallisuusneuvostossa tiivistyy koko YK:n nykyinen ongelma. Joskus viime vuosituhannella tällä taholla oli vielä jotain merkitystä. Nyt siitä on tullut turha päiväkerho, jonka kaksi autoritääristä pysyvää jäsenmaata (Kiina+Venäjä) estävät yksinvaltiuden, sodan, sotarikosten, fasismin ja autoritäärisyyden tuomitsevat päätöslauselmat veto-oikeudellaan.
Opportunisti-Intia käyttää tilaisuuden hyväkseen halvan verenpunaisen öljyn toivossa. Häpeäisivät.
On tämä sota stallareille vaikea paikka. Ylimielisyys paistaa läpi, kun ei voi myöntää olleensa 2000-luvulla väärällä puolella ja vääriä päätöksiä tekemässä. Jotkut tätä besserwisseriä fanitti ulkoministeriaikaan. Nyt lähinnä osoittaa sen, että kuuluu Väyrysen, Halosen, Lipposen ja ikätoveriensa kanssa menneeseen maailmaan, johon nuorempi sukupolvi ei missään tapauksessa halua.
Huomasiko kukaan, että oliko Tarja Halonen kunniavieraiden joukossa?
"YLEISESTÄ ylistyksestä poikkesi Suomen entisen ulkoministerin, kansanedustaja Erkki Tuomiojan (sd) luonnehdinta Ylen lähetyksessä.
“Hän kuvasi puhetta ”perussetiksi” viitaten siihen, että Zelenskyi on pitänyt vastaavia puheita useiden maiden parlamenteille aiemminkin. Hän on näissä puheissa vedonnut lisätuen ja aseiden saamisen sekä Venäjän vastaisten pakotteiden kiristämisen puolesta. Samoista asioista hän puhui myös Suomen eduskunnalle, vaikka puheessa oli viittauksia myös muun muassa talvisotaan ja Suomen ja Venäjän suhteeseen.”
Suomen ulkopolitiikkaa tarvitaan johtamaan parin vuoden päästä uusi henkilö. Olen jo mielestäni löytänyt sopivimman henkilön. Tämä henkilö tekee parhaillaankin uskomatonta työtä maallensa. Eri asia onko hän kiinnostunut presidentin virasta?
Le Pen:in äärioikeistolainen puolue on tunnetusti saanut miljoonarahoitusta Putinin pankeilta ja nainen on muutenkin Putin-fani. Irvokasta touhua kaikkinensa EU:n ytimessä.
Mielummin sählähäslä-Macronkin, kuin tämä pikkufasisti. Saattaa olla Le Penin (ja Putinin) viimeinen tilaisuus nousta valtaan Ranskassa. Se on varmasti all-in.
Katsoin linkin, mutten nähnyt Alexander Stubbin suosittelevan ketään Suomen presidentiksi . No, joka tapauksessa Stubb saatetaan mieltää liian oikeistolaiseksi laajoissa piireissä, joiden äänet tarvittaisiin.
Mutta Mika Aaltola olisi kyllä erinomainen valinta.