Pörssien suunta (Osa 2)

Israelin pörssi ei ole auki perjantaisin, joten maan kansalla oli enemmän aikaa prosessoida tapahtunutta. Tämä voisi signaloida muiden pörssien lievää ylilyöntiä viime perjantain osalta, mutta nähtäväksi jää.

18 tykkäystä

Ihan mukavaa virustietoa mediassa

Onko omikron merkki koronan taantumisesta lievempiin versioihin?

Aiemmin on spekuloitu, että koronavirus muovautuisi ajan saatossa tavalliseksi flunssavirukseksi muiden joukkoon.

Vaikka omikron-variantin tartunnan saaneilla on kerrottu olevan toistaiseksi lieviä oireita, ei vielä voida sanoa, että omikron olisi merkki viruksen taantumisesta tavallisen flunssan tasolle.

11 tykkäystä

Hypersoonista rokotteenkehitystahtia!

12 tykkäystä

Todella mielenkiintoista tuo aiemmin linkattu VIX-statistiikka. Jännä että tänä vuonna on tehty jo kaksi kärkipään tulosta.

Omaan silmääni osui tuo koronamaaliskuun VIX-piikki, joka löytyy vasta sijalta 17. Hyvä huomata kuitenkin, että tuon lähtötilanne (57,83) oli isompi kuin minkään muun listalla olevan lopputilanne ja silti noustiin vielä 43% päivässä ja VIX oli yli 80ssä. Ne oli kyllä hurjia aikoja ne

7 tykkäystä

Eikös kaikki nopeasti tarttuvat ole aina olleet lievempiä variantteja?

Etelä-Afrikassa on ollut vähän koronaa, ja vähän rokotettuja, joten nopeasti leviävällä variantille oli paljon vastustuskyvyttömiiä joka mahdollisti nopeamman leviämisen, mutta vakavaa muotoa hyvin vähän.

Eli tänään varmasti kiritään paljonkin viime viikon laskua, mutta mielestäni esim. Dax 16100 tasoa on turha havitella hetkeen. Sen verran isoja huolia markkinoilla kuitenkin on, eli inflaatio, geopolitiikka ja kiinan rakennusbuumin maalin häämöttäminen.

Jos tänään tulee ylilyönti nousulle, ostan kyllä putteja.

5 tykkäystä

Delta tartuttaa alkuperäistä paremmin mutta aiheuttaa myös hiukan vakavamman taudin kenties koska virusta on enemmän elimistössä.

Omasta mielestäni tässä on konkreettinen riski että omicron tartuttaadeltaakin paremmin, kiertää immuunipuolustusta jonkin verran paremmin, aiheuttaa suuremmat viruspitoisuudet, ja vähintään normi covid oireet ellei pahemmat. Jos jo deltan kanssa ollaan vaikeuksissa niin tämä olisi myrkyllinen yhdistelmä.

Toivottavasti näin ei käy mutta oma tulkintani tilanteesta on että varovaisuus saattaa nyt olla paikallaan.

2 tykkäystä

Avaatko mistä tällainen päätelmä vai onko ihan omaa mutuilua?

2 tykkäystä

Saattaa olla suurempi tartuttavuus perustuu omicronin kykyyn syrjäyttää delta Etelä-Afrikassa. Tämä voi olla sattumaa mutta yhdistettynä tietoon mutaatioiden ennustetusta luonteesta pidän hyvin mahdollisena.

Saattaa kiertää immuunipuolustusta perustuu siihen että piikkimutaatioissa on tunnettuja ja ja ennustettuja immuunipuolustukselle tärkeitä mutaatioit, esim E484 on mutatioitunut (E484A).

Näistä seikoista maalaisjärjellä arvelen viruspitoisuuksien mahdollisesti olevan korkeampia, mutta tämä siis omaa päättelyä.

Coetzeen viesti lievemmästä tautimuodosta on rohkaiseva mutta ei vakuuttava, potilaat ehkä nuoria, ei varsinaista tutkimusta aiheesta.

Näistä seikoista siis itse teen sen johtopäätöksen että varovaisuus pörssissä voi olla paikallaan. Toivottavasti käy hyvin.

Laitoin siis viestin tänne koska itselleni tämä asia on melko keskeinen arvioitaessa pörssien lähiaikain suuntaa.

5 tykkäystä

Muistuttaisin jälleen, että virukselle on oma ketjunsa.

Tässä ketjussa mietiskellään pörssin suuntaa, joten jos virusta täällä halajaa pohtia niin pitäisi luoda linkki siihen.

38 tykkäystä

image

Onko liian nopeasti tehty johtopäätös (vaikka toki mahdollisesti oikeanlainen)? Pörssissä kyllä lievää toivekkuutta, mutta uutinen ei ainakaan vielä saanut suurta nousureaktiota aikaiseksi - epäilläänkö siis sanomaa?

Ehkäpä nyt kaivataan asiantuntevaa viestiä myös Etelä-Afrikan ulkopuolelta.

16 tykkäystä

vaikka omikron ei ole maailmaloppu (toivottavasti), niin se tullee lisäämään samoja ongelmia ennestään. EKP on mahdottomassa paikassa. hintainflaatio juoksee karkuun, mutta korkoja ei voi nostaa. toisaalta ei koronnostot auta pullonkaulaongelmiin, mutta suostuvatko palkansaajat, että ostovoima heikkenee koko ajan. epäilen.

16 tykkäystä

Saksassa melkein samoissa.

15 tykkäystä

Taitaa energia näytellä suurta osaa.

4 tykkäystä

Alkaa olla oikeasti kovia lukuja, 20% vuodessa nousua.

1 tykkäys

Enemminkin näissä tulisi miettiä ja laskea että mikä on tuottajahintojen, kuljetuksen ja kohonneiden energiahintojen osuus ja kuinka pysyviä ne on. Plus pullonkaulat saatavuudessa.

Hyviä klikkiotsikoita näistä kyllä saa.

4 tykkäystä

En tiedä, mutta tämä kuva tuli tästä ja näistä mieleen ;D

64 tykkäystä

Huomenta kaikille! Saksan ja Espanjan inflaatioluvut ovat jo tänne julki tuotukin, ja niistä enemmän juttu tänään makrokatsauksessa, kuten myös virusvariantin tuomasta epävarmuudesta ennusteisiin, ts. jos rajoitukset variantin myötä lisääntyvät globaalisti, riski inflaation pitkittymisestä kasvaa ja vie väliaikaispuheilta pohjan. Saksan inflaatio kiihtyy kovaa vauhtia, mutta inflaatiopiikkiä odotettiinkin loppuvuodelle. ensi vuoden luvut näyttävät, onko kyseessä tosiaan vain piikki vai nousevatko hinnat pitkäksi aikaa. etenkin saksassa näitä väliaikaisuuden puolesta puhuvia tekijöitä, kuten arvonlisäveron muutosten vaikutukset, riittää, mutta myös tuotannon pullonkaulat vaikuttavat sen teollisuuteen paljon.

Mielenkiintoinen nosto oli Bloombergin lainaus Bundesbankin näkemyksistä, joiden mukaan inflaatiopiikin jälkeenkin Saksan inflaatio voisi pidemmän aikaa olla yli kolmen prosentin. Ja olisihen se selkeä muutos takavuosien talousympäristöstä takaisin inflatoriseen. Tämä myös lisäisi Saksan painostusta EKP:ssa kohti kiristyvää rahapolitiikkaa, ken Bundesbankin johdossa sitten onkin ensi vuoden alusta nykyisen pääjohtajan Jens Weidmannin jättäessä tehtävänsä.

saksa

35 tykkäystä

Kiitos @Marianne_Palmu
Mikä päättelyketju johtaa rajoituksista pysyvään inflaatioon?

9 tykkäystä

Eiköhän tuossa ole ajatus se, että mikäli mennään taas rajoituksiin, niin ihmisten kuluttajakäyttäytyminen jatkaa “koronalinjalla”. Eli rahat käytetään fyysisiin tavaroihin ja palvelusektori kärsii. Näiden rahojen painottuminen kulutustavaroihin pitää siis yllä korkeaa kysyntää niissä segmenteissä, joissa inflaatio nyt jyllännyt.

Lisäksi tuotannon pullonkaulojen korjaantuminen viivästyy rajoitusten takia + ihmisten kulutuskäyttäytymisten takia → tarjontapuolella ongelmia kun kysyntäpuoli taas ei sakkaa näissä tietyissä koreissa.

18 tykkäystä

Niin kyllä tämän käsitän, mutta että miksi se poistaisi inflaation väliaikaisuuden?
Viivästyttäisi pikemminkin inflaatiolukujen alenemista.
Jokin lisäkejtureaktio pitäisi lähteä liikkeelle, jotta väliaikaisuuspuheilla ei olisi katetta.

Edit. Toki niin, että jos inflaatio kulkee 0.0 % —> 6.0 % → 3.0 % ja jää siihen vuosiksi, sekä väliaikaisen että pysyvän inflaation profeetat paukuttelevat henkseleitään.

3 tykkäystä