Mielenkiintoinen pörssipäivä taas kerran ja tänään nähtiin kuulemma 5. suurin intraday liike historiassa. Ohessa hieman mietteitä sijoituspäiväkirjasta.
Tällä hetkellä SP500 on omissa papereissa vielä tunnustelualueella 3670 paikkeilla ja rallin kestävyyttä koetellaan huomisesta alkaen fundan muodossa, kun pankit ja lähiviikkoina lukuisat teknot julkistavat Q3 katsaukset ja ohjeistukset.
Pelätyt CPI-luvut ilmestyivät ja vuokrien inflaatio alkoi putoamaan ja asuminen on tunnetusti yksi suurimmista talouksien menoeristä. Samalla myös palkkakulut alkoivat maltistua. Inflaatio-odotuksissa vaikutti olevan jotain paljon pahempaa sisällä ja epätietoisuus on markkinalle sitä pahinta myrkkyä.
Bondien aiheuttamat pelkotilat helpottivat briteissä viime päivien Baileyn kommenttien jälkeen ja markkinat rauhoittuivat hetkellisesti, kun BOE jatkoi keskiviikkoiltana ostojaan. Markkina säilyy kuitenkin edelleen erittäin volatiliteettisena, mutta ostot vihjaavat sijoittajille, että keskuspankit tulevat aina apuun, kun korttitalo heilahtaa hieman liikaa.
TSM, eli Taiwan Semiconducterin tulos ylitti odotukset ja Micron ampui rakettina pohjista, samoin teki Intel ja koko sektori, muiden osakkeiden seuratessa perässä. Semit toimivat yleensä eräänlaisena markkinan ilmapuntarina. Lisäksi SP500 osui koronapohjien Fibo -tasolle 50% aika täydellisesti, miltä tasolta ralli käynnistyi.
Lähes heti markkinan auettua puttien myyjät ja callien ostajat alkoivat aktivoituvat SP500 3500 tukitasoilta (positive delta flow). Shorttipositioissa alkoi muutenkin olla selkeästi liikaa tungosta ja kun samaan aikaan instituutiot olivat tai ovat edelleen historiallisen suurella miljardiluokan shorttihedgetyksellä liikkeellä. Heidän oletetut positiot voivat tehdä tästä rallista kenties vahvemman, jos SP500 pystyy kiipeämään hieman ylemmäs, sekoittamaan treidaajien chartit ja shorttien sulkemiseen vaadittava kiputaso ylittyy. Osa tosin suljettiin tänään, mistä ralli sai todennäköisesti voimaa. Ostajilla on silti melkoisesti työnsarkaa jäljellä, jotta tästä saataisiin mehevä ja kestävä bullrun aikaiseksi. Usein kontraindikaattorina toimiva sijoittajasentimentti vaipui taas eilisessä 12. päivän mittauksessa vuoden alhaisimpiin lukemiin, eli 20% Bull ja 56% Bear ja loppu neljännes ei osaa vielä päättää. SP500 lopulta sulkeutui samoille tasoille kuin 2,5 viikkoa sitten.
Ensi kuun vaalit tuovat lisämausteensa hetkellisesti, sillä välivaalivuosina on usein nähty merkittävä nousupyrähdys, joko hieman ennen tai viimeistään vaalien jälkeen marraskuusta loppuvuoteen. Historia ei tietysti ole tae tulevasta. Arvostustasojen puolesta jenkkimarkkina on edelleen historiaan peilaten ylihintainen (nykytuloksilla), jos keskiarvoja katselee (P/E 18,54, mean P/E 15,94, median 14,90 ja Shiller P/E 27,47, mean 16,98, median 15,89). Muutaman viikon päästä markkina on viisaampi tulosten ja etenkin näkymien suhteen.
Välivaalivuosien historiallista kurssikäyttäytymistä
Osa small capeista on ansaitusti poljettu suohon, mutta SP500:a on osaltaan kannatelleet tietyt sektorit mm. energia ja utilities, sekä lääke- ja vakuutusyhtiöt ja tietysti myös elokuuhun asti Apple ja raha on hakeutunut turvaan pörssin defensiivisiin nurkkiin. Rallien myötä käynnistyy myös rotaatiota, josta tänään nähtiin selkeämpi yritys, kun lähes kaikki haluavat mukaan nousuun. OMX:ssa mm. Sampo ja Orion eivät osallistuneet rallatteluihin. Osa myös spekuloi lempifirmojensa tulosylityksiä, joita varmasti tulee tänäkin vuonna.
Optioiden erääntymisviikot, eli yleensä joka kuun 3. viikko, ovat tänä vuonna olleet melko mollivoittoisia ja joku oli laskeskellut, että olemalla pois markkinoilta kyseiset viikot olisi SP500 indeksiä sisältävä salkku suunnilleen nollilla tälle vuodelle. En jaksanut tarkistaa pitääkö täysin paikkaansa, mutta se kertoo etupäässä, millaista liikettä kyseiset viikot ovat tarjoilleet alkuvuodesta lähtien. Ensi perjantaina nähdään, jatkuuko sama kaava.
Muuttuiko tänään lopulta juuri mikään eiliseen nähden. Markkina oli jonkin verran ylimyyty, shortteja hamstranneet sijoittajat hermostuneita ja inflaatioluvut jäivät hieman odotuksista, mikä oli suurimmalla osalla jo odotuksissa Cleveland Fed:n aiempien ennustusten perusteella. Markkina on useiden analyytikoiden ja treidareiden perusteella asennoitunut seuraavalle tukitasoaluelle, joka on SP500:ssa 3000-3300 paikkeilla. Tuolla tasolla myös arvostustasot alkavat oleman eräiden historiallisten keskiarvojen tuntumassa. Siten on ihan mahdollista, että sinne lähiaikoina päästäkseen tarvitaan selkeä negatiivinen katalyytti, joka voisi toki tulla tulosten tai firmojen pessimististen lähiajan näkymien kautta. Pörssi yleensä liioittelee kaikki liikkeet, kuten tänään hyvin nähtiin, kun pidempi laskupaine purkautui voimalla, joten kumpikaan suunta ei taida yllättää ketään. Ikävämpää mustaa joutsenta tämä herkkä markkina ei vieläkään kestä ja niitähän uutisten rivien välistä löytyy aivan liikaa, eikä tarvitse käyttää edes mielikuvitusta.
Shorttaaja klo 18:30
Shorttajan trading setuppi klo 23:00