Pörssien suunta (Osa 2)

Mistään en mitään ymmärrä, mutta ainakin markkinat vaikuttaisi reagoineen siihen, että yhtiön pääomistaja ei pysty lisää rahoitusta antamaan ja yhtiö joutuu kääntymään käytännössä keskuspankin puoleen. Mihin tuota lisärahoitusta sitten nyt tarvitaan, en tiedä kun en ole perehtynyt kovinkaan syvällisesti. Ei tuo tase kuitenkaan nyt vaikuttaisi niin vahva olevan mitä näin nopealla vilkaisulla + somessa liikkuvien kommenttien perusteella ymmärrän.

Ainakin 2021 vuosikertomukseen verrattuna rahoitustilanne on selvästi heikompi. Tiedä sitten pidemmän aikavälin trendiä tai mitä nuo eri taseen erät tarkemmin sisältää.

7 tykkäystä

Ketsuppipullo aukesi? Kriisi on vasta alussa?

11 tykkäystä

Kun pankit varjelevat kassaansa eivätkä uskalla antaa lainaa, seurauksena on luottolama.

1 tykkäys

Kaikessa hiljaisuudessa öljy laskenut $66:n. Kulta nousussa. Pitkät korot laskussa. Dollarilla hurja hyppy suhteessa euroon. Sanoisin että sen jonkin rikki meneminen ja pivot lähenee, mutta onko se jo tämä hetki?

11 tykkäystä

Toivottavasti jää viikon viimeiseksi Hätä-Vartiksi.

Miten lie Verneri käsikirjoittanut näille jatko-osia? Eikö niitä yleensä suunnitella useampia kerralla eteenpäin tarinan eheyden takia, vähintään trilogia?

52 tykkäystä

“huh huh mikä pörssiviikko” toteaa Verneri videolla.

Hei Verneri, se on vasta keskiviikko…

115 tykkäystä

:smiley: Ei onneksi, ainakaan vielä.

Tässä taitaa käydä enemmän niin että tehdään menestyneen ykkösosan perässä häthätää kehonmpia jatko-osia. :smiley:

Nojoo, asiaan.

Tässä pari kuvaajaa videolta.

Credit Suissen CDS:t kontekstiin. Kuvaajassa Nordea sinisellä, joskin kiiressä nuo jäi eri asteikolle mutta on se silti dramaattinen kuvaaja. Jos näistä pitäisi arvata niin veitsen terällä on pankin tilanne.

Credit Suissen talletukset virtaavat ulos… Tuleeko lopulta pako?

Korot ja öljy laskee… haisee taantumalle?

Tämän hetken korko-odotukset vihreällä ja keltaisella viime viikon odotukset mistä puhuin Vartissa Korot nousevat vielä rutkasti lisää… Katsotaan miten se Vartti vanheni parin kuukauden päästä. :smiley:

Inflaatiodatasta pieni nosto. Inflaatio häiritsee, vaikka suljetaan shelter pois!

62 tykkäystä

image

34 tykkäystä

Jaaha, selittää mukavasti miksi indeksien käppyröihin ilmestyi vihreitä palkkeja. Vuoristorata jatkuukoon. Huomiseksi voitaisiin saada nousupäivä, mutta vuoristoradan tunnelissa odottaa iltapäivällä mörkö:

image

(Nämä kellonaikoja jenkkien itärannikon aikaa, eli hieman ennen jenkkimarkkinoiden avautumista)

33 tykkäystä

Credit suisse saa siis tarvittaessa lainaa keskuspankilta. Keskuspankit ovat kyllä hereillä.

66 tykkäystä

Tämä oli se kommentti, joka johti tänään melkoiseen laskupäivään. Media toitotti vain, että saudit eivät ole valmiita pääomittamaan Credit Suissea. Media kuitenkin unohti kertoa, että saudien mielestä Credit suisse ei tarvitse lisää pääomaa. Lisäksi Sveitsin keskuspankki totesi, että Credit Suissella on tarpeeksi pääomaa ja likviditeettiä.

Jotenkin nyt vaikuttaa siltä, että Credit Suisse on valittu uhriksi ilman varsinaista syytä ja kaikkialla nähdään demoneita. Kuten alla olevassa twiitissä hyvin tiivistetään, niin Credit suisse on ollut jo vuosia “räjähtämässä”.

Itse uskon, että tänään nähty lasku perustui pelkästään joukkopsykoosiin.

36 tykkäystä

“He said he expects inflation to stay closer to 3.5% to 4% during the coming years.”

Minusta tuo ei vaikuta miltään maailmanlopun skenaariolta. Muutama vuosi vaatimatonta inflaatiota, joskin viime vuosina totuttua korkeampaa, auttaa sulattelemaan velkoja hieman helpommin hallittaviksi.

Oma valistumaton arvaukseni on, että huomenna EKP nostaa korkoja, koska se on paitsi hidas reagoinneissaan, niin myöskin haluaa näyttää siltä ettei tässä nyt mitään ihmeellistä ole tapahtumassa, hajaantukaa.

Edellistäkin valistumattomampi arvaukseni on, että koronnostosykli vetelee tällä kertaa viimeisiään, sillä riski, että jotain menee rikki, nousee turhan suureksi. Eurooppalaisilla pankeilla taitaa olla taseissaan edelleenkin valtavia määriä matalakorkoisia bondeja, joiden arvot menevät pulkkamäkeä nousevien korkojen aikana. Tunnustan toki olleeni tässä asiassa ennenkin väärässä, luulin valtioiden velkojen jo estävän korkojen normalisoinnin. Mutta tunnetusti seisovakin kello on kaksi kertaa päivässä oikeassa ajassa.

22 tykkäystä

Tässä vielä itse viranomaisten tiedote:

The Swiss National Bank SNB and the Swiss Financial Market Supervisory Authority FINMA assert that the problems of certain banks in the USA do not pose a direct risk of contagion for the Swiss financial markets. The strict capital and liquidity requirements applicable to Swiss financial institutions ensure their stability. Credit Suisse meets the capital and liquidity requirements imposed on systemically important banks. If necessary, the SNB will provide CS with liquidity.

The SNB and FINMA are pointing out in this joint statement that there are no indications of a direct risk of contagion for Swiss institutions due to the current turmoil in the US banking market.

Regulation in Switzerland requires all banks to maintain capital and liquidity buffers that meet or exceed the minimum requirements of the Basel standards. Furthermore, systemically important banks have to meet higher capital and liquidity requirements. This allows negative effects of major crises and shocks to be absorbed.

Credit Suisse’s stock exchange value and the value of its debt securities have been particularly affected by market reactions in recent days. FINMA is in very close contact with the bank and has access to all information relevant to supervisory law. Against this background, FINMA confirms that Credit Suisse meets the higher capital and liquidity requirements applicable to systemically important banks. In addition, the SNB will provide liquidity to the globally active bank if necessary. FINMA and the SNB are following developments very closely and are in close contact with the Federal Department of Finance to ensure financial stability.

10 tykkäystä

Credit Suisse ongelma ratkaistu: :white_check_mark:

41 tykkäystä

Toivottavasti tämä pääomitus [53.7 Billion USD] riittää rauhoittamaan markkinat tänään torstaina!

Updated March 15, 2023 09:27 p.m. EDT

Credit Su­isse, the Swiss bank whose shares tum­bled Wednes­day as fears about the health of global banks jumped the At­lantic Ocean, said it would ex­er­cise its op­tion to raise as much as 50 bil­lion Swiss francs, equiv­a­lent to $53.7 bil­lion, from the Swiss Na­tional Bank in a bid to stanch liq­uid­ity con­cerns.

The firm, based in Zurich, called the de­ci­sion a “de­ci-sive ac­tion to pre-emp­tively strengthen its liq­uid­ity.”

Credit Su­isse added that the move “would sup­port Credit Su­isse’s core busi­nesses and clients as Credit Su­isse takes the nec­es­sary steps to cre­ate a sim­pler and more fo­cused bank built around client needs.”

Credit Su­isse added that the move “would sup­port Credit Su­isse’s core busi­nesses and clients as Credit Su­isse takes the nec­es­sary steps to cre­ate a sim­pler and more fo­cused bank built around client needs.”

In­vestors will be closely watch­ing the re­ac­tion when Eu­rope re­opens for trad­ing Thurs­day morn­ing, fol­low-ing an­other day in mar­kets dom­i­nated by con­cerns that global bank­ing prob­lems may be on the verge of bring­ing the eco­nomic ex­pan­sion to an end.

20 tykkäystä

Poikkeuksellisesti tuon kahvihuone-kommentin tänne, koska uskon saavani siitä ketjuun liittyvää ja muita lukijoita ilahduttavaa jutunjuurta.

Sveitsin keskuspankki tosiaan ilmoitti tarjoavansa likviditeettiä eli hätärahaa Credit Suissella. Kaatuminen toistaiseksi torpattu (odotetusti).

Toistaiseksi tässä pankkikriisissä on ollut positiivista se seikka, että se liittyy enemmän likviditeettin, kuin niinkään pankkien lainojen kuranttiuteen. Pankit eivät ole mätiä, niillä on vain ongelmia saada käteistä riittäviä määriä. Finanssikriisissä kukaan ei luottanut pankkien saamisiin ja ne olivat alikapitalisoituneita. :smiley: Nyt tilanne on toistaiseksi sillä rintamalla hyvin.

Keskuspankkien nopeat hätätoimet voivat myös aiheuttaa markkinalla fiiliksen, että onkohan jokin isomminkin rikki. Historiallisesti esimerkiksi 50 korkopisteen hätälaskut ovat laukaisseet pikemminkin lisälaskua. Nyt tietysti korkojen laskua ei (toivottavasti) ole luvassa, vaan ongelmaa on ratkaistu ihan oikein likviditeetillä.

Nostin eilisessä Hätä-Vartissakin tämän kuvaajan, mitä kävi 90-luvun lopulla Fedin leikatessa korkoja vastauksena Long Term Capital Managementin kaatumiseen. Finanssikriisi vältettiin, mutta osakemarkkina riensi kuplautumaan ja inflaatio karkasi käsistä ja lopulta Fedin oli pakko pilata pirskeet. Uskon, että tämä oppi on Fedillä takaraivossa.

Itseäni mietittyttää, miten pidemmän aikavälin murheet kuten inflaatio tai kiinteistösektori eivät ole päivässä mihinkään hävinneet. Jos jotain voi todeta niin QT maailmalla näyttää todellakin loppuvan keskuspankkien uusien hätärahoitusohjelmien myötä. On mielenkiintoista nähdä, jatketaanko inflaation taltuttamista korkoaseella vai otetaanko riski uudesta hintojen nousu spurtista.

Viimeisen yli 10 vuoden aikana sijoittajat ovat tottuneet ostamaan nopeita dippejä. Olen siitä samaa mieltä, että valmistautumista pitäisi tehdä aina rauhallisina aikoina. Se tuppaa itseltänikin jäämään puolitiehen, koska pörssi on nousuaikoina tylsä paikka ja niinpä huomaan tällaisina aikoina iltamyöhään lukevani firmojen materiaaleja pitkän työpäivän päälle. :smiley: Laiskuus kostautuu näin.

Mutta, mielestäni edelleen inflaatio on muuttanut tätä nopean dipin ostamisen dynamiikkaa eikä tällä kertaa välttämättä ole niin kiire. Onhan nykyinenkin dippi isompaa kuvaa katsoen venynyt jo 1,5 vuoden mittaiseksi ja venyy edelleen ellei sitten yritä ostaa dippejä ison dipin sisällä. :smiley:

75 tykkäystä

Huomenta ketjuun! :slight_smile:

Euroopan pankki eli EKP julkaisee tänään korkopäätöksen kello 15.30 ja @Marianne_Palmu on tässä ketjussa kommentoimassa sitä noin kello 15.15 alkaen.

Sisältörikkaat asiaan liittyvät viestit ja erilaiset kysymykset ovat tervetulleita! :slight_smile:

Tässä alla on muutamia ketjuja, joissa voi myös kirjoitella asioista liittyen korkopäätökseen, jotka eivät ehkä kuitenkaan sovi tähän ketjuun:

  1. Rennommat jutut:
    https://keskustelut.inderes.fi/t/inderesin-kahvihuone-osa-6/
  2. Kurssien ihmettely:
    https://keskustelut.inderes.fi/t/kurssien-ja-niiden-muutosten-kyselyt-kauhistelut-ja-hehkuttelut-ketju-osa-2/
  3. Päivän pörssiliikkeet:
    https://keskustelut.inderes.fi/t/porssin-paivaliikkeet-ja-korjaukset-karhunpesa-harkataisteluareena/
  4. Meemit:
    https://keskustelut.inderes.fi/t/inderesin-sijoitusmeemiketju/

Tässä on vielä Mariannen ennakkokommentit tähän tapahtumaan liittyen:

Tervetuloa seuraamaan tätä jännittävää tapahtumaa! :popcorn:

P.S. Tuleeko Hätä-Varteista uusi normaali… :scream:

26 tykkäystä

Ja sitten tämä. Säntäilyä edestakaisin ja tuloksena oli että Fedin mahdollisuudet ja uskottavuus edistää ylipäätään mitään tavoitettaan oli 1975 mennessä rapautunut. Tämäkin opiskeltu varmasti.

31 tykkäystä

Akuutti kriisi varmasti ratkaistiin, mutta Credit Suissen ongelmia kyllä ei. Credit Suisse on ollut ongelmissa jo kauan. Talletuspako on vain kiihtynyt viime kuukausien aikana ja nyt nähdyt likviditeettihuolet sen seuraus.

Jos minä olisin ison investointipankin johdossa tai joku muu merkittävä institutionaalinen sijoittaja, niin vetäisin rahat välittömästi pois Credit Suissessta nyt kun kerta likviditeettiä on saatavilla ja isommatkin rahat saa pois ilman ongelmia. Kuka muu tuonne oikeesti rahoja haluaa antaa muuta kuin keskuspankki? Ongelmat jatkuneet jo vuosia:

Akuutti kriisi taas väistetty. Mutta vaikea nähdä että Credit Suisse tästä selviäisi vähänkään pidemmällä aikavälillä. En tosin usko että tuosta mitään systeemikriisiä siltikään tulisi, kyllä se ongelma nyt hyvin pitkälti Credit Suissella on eikä yleisesti pankkisektorilla.

Pörssin kannalta lienee olennaista nyt mitä tapahtuu korko- ja inflaatio-odotuksille. Mielestäni nyt nähdyt ongelmat heijastelee systeemin heiveröisyyttä, vaikka “korkeita” korkoja eletty vasta hetkisen aikaa eikä sen vaikutukset edes kokonaisuudessaan vielä näy. Enemmän olen siis huolissaan siis siitä että systeemi oireilee näin nopeasti näillä korkotasoilla. Mitä jos inflaatio ei tulekaan tonttiin ja keskuspankit joutuvat jo nyt pivotoimaan? Näköpiirissä vain huonoja skenaarioita keskuspankkien näkökulmasta, joka lienee olennaisinta nykyisessä keskuspankkikapitalismissa :smiley:

25 tykkäystä

Keskuspankkien korkotoimet eivät itsessään ole mielestäni niinkään tärkeitä, kuin että mitä sillä signaloidaan. Jos EKP vaikka tänään leikkaisi 50 korkopistettä, niin minä ainakin menisin paniikkiin koska EKP:n mielestä talous on niin huonossa jamassa, että sitä on pakko elvyttää ja meidän pitää Euroopassa vain hyväksyä korkeampi inflaatiotaso. Sen sijaan tuollainen 25 - 50 korkopisteen nosto ja puheet siitä, että koronnostoissa voidaan mahdollisesti ottaa pieni tuumaustauko olisi markkinoita rauhoittavaa ja harkitsevaista toimintaa, vaikka tämä päätös olisikin tyhjiössä huono osakkeille.

Valitettavasti sijoittajille on normaalia olla eläinvaistojen vietävänä ja vuoden 2008 toisinnon pelkääminen on eläimellisyyden huippu. Jo viiden minuutin loogisella ajattelulla on helppo todeta, että pahat kriisit syntyvät joko unknown unknown -tapahtumista, joihin ei kyetä varautumaan tai sitten boiling frog -tyylisistä pitkäkestoisista trendeistä, joissa yksittäisen muutoksen vaikutus on niin pieni ettei missään kohtaa koeta tarpeelliseksi tehdä tarvittavia rajuja toimia ennen kuin on liian myöhäistä. Vaikka emotionaalisesti kuullessamme pankkien ongelmasta on luonnollista tuntea että kohta koetaan finanssikriisi 2.0, ei tuo potentiaalinen kriisi pääse edes lähtemään aidosti käyntiin, koska siihen ovat varautuneet aivan kaikki sijoittajat ja yritykset jo vuosikymmenen ajan ja siihen on myös kehitetty toimiva lääke keskuspankkien toimesta. Tämän vuoksi tähän turhaan markkinahysteriaan on niin helppoa ostaa, koska sillä paniikilla ei ole loogisia perusteita. Pelkkää tunnetta ilman järjen hiventä.

Buy the dippihän on leimallisesti nousevan kurssitrendin strategia hyvin ilmiselvistä syistä, mutta kyllä sitä voi myös käyttää laskeviin kursseihin, sillä niissä esiintyy monesti hyvinkin väkivaltaisia äkillisiä kurssiralleja. Silloin ei tietenkään saa jäädä holdaamaan liian pitkäksi aikaa vaan osakkeesta pitää irtautua nopeasti, ennen kuin laskeva trendi painaa osakkeen takaisin pohjamutiin. Kummassa markkinassa muuten ollaan? Osa sijoittajista on vahvasti sitä mieltä, että elämme jo uutta nousukautta, kun taas toisten mielestä käydään vielä tekemässä uudet pohjat kun keskuspankit joutuvat painamaan talouden syvään taantumaan siksi että palveluinflaatio osoittautuu odotuksia tahmeammaksi :sunglasses:

74 tykkäystä