90-luvun lamalla on monella täällä omakohtaisia kokemuksia. Kansakunnalle 90-luvun lamalla on suorastaan traumaattinen muistijälki. Ei siis ole mikään ihme, miksi se nousee usein esimerkkinä pahimmasta mahdollisesta mitä voi tapahtua.
Nykypäivään vertaukset kuitenkin ontuvat. Täytyy muistaa, että 90-luvun alun Suomi oli melkoisesta sääntelytaloudesta juuri vapautunut ja länteen suuntaava talous. Finanssisektorin regulaatiota oli purettu 80-luvulla, ja ensimmäistä kertaa luotto virtasi kansalle (aiemmin lähinnä teollisuus- yms. investointeihin). Tämä humallutti.
90-luvun lama ja pankkikriisi on tässä kontekstissa melko tyypillinen nopeasti avautuvan talouden kriisi: lainataan liikaa ja kulutetaan ja investoidaan liian ahneesti, iskee kriisi, valtio velkaantuu rajusti pelastaessaan pankkeja ja taloutta.
Erikoispiirteet, kuten idänkaupan romahdus, valuuttalainat, vahvan markan politiikka yms. pahensivat tilannetta. Eri tutkimuksissa sitten painotetaan eri tavalla näiden lopullista vaikutusta laman syventäjänä.
Aiheesta löytyy valtavasti tutkimusta, klassikkoja lienevät Kianderin tekeleet.
No, miksi 90-luvun lama ei toistu nyt? No tietysti siksi, että elämme Suomesssa 2020-luvulla ja monet asiat ovat toisin: pankit ovat väkivahvoja ja tiukasti säädeltyjä. Finanssisektori on suunniteltu kestämään osumaa, jotta lainananto ei pysähdy vaikeinakaan aikoina. Suomi on eurossa, mikä tuo jäykkyyttä mutta eurokin on tupannut heikentymään viime vuodet. Idänkauppa romahti jo. Kotitalouksien velkaantuminen on noussut (mutta verrattuna muihin pohjoismaihin taso on maltillinen), mutta vastineeksi sille kotitalouksilla on myös ennätyksellinen varallisuus. Suomen taloutta ei ole leimannut humalluttava nousukausi, vaan 15 vuoden korpivaellus missä on ollut hetkellisiä ilon hetkiä kuten pandemiavuosien kuuma talous.
En sano sitä, etteikö Suomen talous voisi mennä pahaankin lamaan joskus. Mutta 90-luvun lamaan vertaaminen on mielestäni ontuvaa.
Kuten täällä nostettu, väestörakenne osoittaa Suomen taloudelle rakenteellisesti heikompaa, ellei jopa olematonta kasvua. Se on suuri rakenteellinen muutos, mihin pitää sopeutua. Jos syntyvyys romahtaisi kuin E-Koreassa, voisi alkaa puhua jo akuutista kriisistä.
Nyt Suomeen on jo osunut monta pahaa asiaa samaan aikaan: korkojen nousu vaihtuvien korkojen taloudessa, raksasektorin kirjaimellinen räjähdys, maailmantalouden hidastuminen ja meidän hevosten kokoisten vientihyödykkeiden kärsiminen, julkisen sektorin rajut säästötoimet… Silti Suomen BKT on laskenut joku 0,5 %. Mitä vielä täällä kaivataan?
