Qt Group - Eeppinen matka teknojätiksi

Nyt jäätiin kyllä todella kauas odotuksista. -40% melkein joka rivillä ja valuutat vielä pönkittivät rivejä.

“Valuuttakurssien, erityisesti Yhdysvaltain dollarin, muutoksen vaikutus yhtiön liikevaihtoon oli katsauskaudella selvästi positiivinen eli 1,1 miljoonaa euroa. Vertailukelpoisin valuutoin liikevaihto kasvoi 29 prosenttia.”

18 tykkäystä

Tulos jäi rajusti odotuksista ja niiden odotusten varaan on osakkeen korkeat kertoimet rakennettu. Minusta varsin odotettu reaktio.

77 tykkäystä

Kannattaako tuosta liikevoiton pienuudesta vertailukauteen nähden hermostua, kun sille on esitetty syyt:

Tammi-maaliskuussa toteutimme poikkeuksellisen paljon kasvuinvestointeja ja esimerkiksi alkuvuoden vilkas rekrytointitahti tulee tasaantumaan vuoden aikana. Lisäksi liikevoittoon vaikuttaa yrityshankinnoista aiheutuvien aineettomien hyödykkeiden poistot. Maaliskuun 2022 lopussa Qt:n henkilöstömäärä oli 555, mikä on 164 työntekijää vertailukautta enemmän, ja 59 enemmän joulukuun 2021 loppuun verrattuna. Investoimme erityisesti myyntiorganisaation vahvistamiseen, mikä tukee kasvustrategiaamme. Odotamme kannattavuuden kehittyvän positiivisesti loppuvuoden aikana liiketoiminnan skaalautuvuuden myötä, ja arvioimme edelleen, että koko vuoden liikevoittomarginaali on 20-30 prosenttia vuonna 2022. Qt:n liiketoiminnalle on tyypillistä merkittäväkin vaihtelu vuosineljännesten välillä sekä liikevaihdon että liiketuloksen osalta.

62 tykkäystä

Osavuotista selvitystä olisi tärkeä lukea pidemmälle. Rekrytahti on ollut todella nopea ja suuria yksittäisiä kauppoja ei mitä ilmeisemmin ole osunut kohdalle. Ohjeistus pysyy samana ja rekrytahti ei pysy yhtä kovana loppuvuoden osalta. Vielä vuosi sitten 35 %:n kasvuun oltiin varsin tyytyväisiä. Jos uskoo tarinaan, tullee erittäin hyviä lisäyspaikkoja seuraavien kuukausien sisällä.

32 tykkäystä

Kommenteissa ei mitään erityisen hälyttävää tai negatiivista. Aivan mieletön rekrytahti toki verottaa kannattavuutta ja lisäksi:

Tammi-maaliskuussa toteutimme poikkeuksellisen paljon kasvuinvestointeja ja esimerkiksi alkuvuoden vilkas rekrytointitahti tulee tasaantumaan vuoden aikana. Lisäksi liikevoittoon vaikuttaa yrityshankinnoista aiheutuvien aineettomien hyödykkeiden poistot. Maaliskuun 2022 lopussa Qt:n henkilöstömäärä oli 555, mikä on 164 työntekijää vertailukautta enemmän, ja 59 enemmän joulukuun 2021 loppuun verrattuna. Investoimme erityisesti myyntiorganisaation vahvistamiseen, mikä tukee kasvustrategiaamme. Odotamme kannattavuuden kehittyvän positiivisesti loppuvuoden aikana liiketoiminnan skaalautuvuuden myötä, ja arvioimme edelleen, että koko vuoden liikevoittomarginaali on 20-30 prosenttia vuonna 2022.

Tunnelmia kysynnästä:

Näemme edelleen kasvavaa kiinnostusta Qt:n ratkaisuja kohtaan ja lähitulevaisuuden kasvunäkymät ovat erittäin hyvät.

Yhtiö arvioi liiketoimintansa lähivuosien kasvunäkymät erittäin lupaaviksi.

Lisääntyneestä epävarmuudesta huolimatta pidämme tulosohjeistuksen ennallaan ja arvioimme yhtiön vuoden 2022 liikevaihdon kasvavan vertailukelpoisin valuutoin 30–40 prosenttia edellisvuodesta ja liikevoittomarginaalin olevan 20–30 prosenttia.

Nyt kun laitatte katseita tulevaan, niin muistakaa, että siellä on superkova vertailukausi Qkakkosella vastassa. Eli hommia piisaa, kun vuosi alkoi tällaisilla numeroilla.

Edit:

Minulle kannattavuus on tässä vaiheessa vuosikymmentä vielä joustettavissa oleva asia, mutta kasvusta en haluaisi kyllä tinkiä. Toivottavasti T&K-panostukset, myyntirekryt ja muu kehittämisponnistelu saa kasvun “takaisin raiteilleen” taas tulevina kvartaaleina.

Toisaalta hyvä myös ottaa realismia mukaan. Tätä kovempia kasvuprosentteja on ollut 8/17 viimeiseen reiluun neljään vuoteen. Toki viimeiset kolme raporttia on ollut superkovia, mutta ei matka aiemminkaan ole katkennut yhteen tai kahteenkaan hieman pehmeämpään raporttiin.

Tuosta kulupuolen taulukko. Henkilöstökulut siellä karmivassa kasvussa ja uutta henkilöstöä tasaisesti ympäri maailmaa:

Kävin vielä mylläämässä vuosikertomuksesta ja tilinpäätöksestä, että mitä pitää sisällään “Liiketoiminnan muut kulut” ja se on tämän näköinen kokonaisuus:

80 tykkäystä

En omista Qt:a, koska en riittävästi ymmärrä sen osakkeen hinnoittelua, mutta hieman kyllä mietityttää tämä kannattavuuden lasku. Eikö tämän pitänyt olla helposti skaalautuvaa bisnestä, ja kannattavuuden pitäisi korkeintaan kasvaa liikevaihdon kasvaessa? Nyt kasvun tekemiseen tarvitaankin 164 ihmistä enemmän kuin vuosi sitten. :thinking:

Hieno yritys ja kasvutarina - ehdottomasti. Mutta olisiko tämä tulos osaltaan muistutus realiteeteista, kuinka paljon kasvuun pitää panostaa. Vai onko vain yksittäinen yskähdys, kun kone kääntyy isommalle kasvuvaihteelle. Pohdinpa vain.

31 tykkäystä

Lisensseissä ihan hyvää kasvua: 44,1%

edit.
edeltävään kvartaaliin nähden kuitenkin -14%. noh, kvartaalien välillä on heiluntaa, kuten varelius muistuttelee tasaiseen tahtiin

50 tykkäystä

Korjatkaa, jos olen väärässä mutta:

Eikö Qt:n ongelma ole ollut “liian hyvä” kannattavuus? Tarkoittaen sitä, että rekrytointitahti on ollut liian hidas, minkä vuoksi tulos on ollut turhan hyvä. Pienempi kannattavuus kertoo siitä, että yhtiö kykenee edelleen investoimaan liiketoimintaansa, mikä toivottavasti jyrkentää liikevaihdon “lätkämailamaista” kehitystä tulevaisuudessa? Lopulta myös tulos kasvaa eksponentiaalisesti, kun henkilöstökulujen kasvu hidastuu ja ydinliiketoiminnan skaalautuva liikevaihto tulee käytännössä lähes kokonaisena tulosriville?

Itselle kannattavuus on tässä kokoluokassa toissijaista ja tärkein seurattava on liikevaihdon kasvu.

56 tykkäystä

It-alalla yksittäinen työntekijä alkaa tuottamaan ihmisestä ja työtehtävästä riippuen vasta 1-3kk rekryämisen jälkeen.

6 tykkäystä

Ehkä ymmärrän termin “skaalautuvuus” jotenkin väärin, mutta siis olen käsittänyt että idea olisi siinä, että resursseja EI tarvitse lisätä myynnin kasvaessa tai varsinkaan myynnin kasvun suhteessa.

Tämähän ei ole kuitenkaan IT-palvelusektorin yritys, jossa nämä uudet heput alkaisivat tuottamaan (1-3 kk viiveellä) tasaista tuntilaskutuskatetta. Sen takia ihmettelen, että kuinka skaalautuvaa tämä liiketoiminta nyt sitten lopulta on. Siis tilanne nyt Q1 (v/v): henkilöstö +40,3% ja LV +35,1%. Varmasti tämä pomppu tasoittuu pidemmällä aikajänteellä, en sitä epäile, mutta kyllä minua ihmetyttää, miksi “skaalautuva” bisnes tarvitsee henkilöstön lisäystä +40%.

7 tykkäystä

Olet oikeassa mutta käsittääkseni QT:n bisneksestä vain pieni osa on työtuntien myymistä, lisenssimyynnin pitäisi skaalautua todella rajusti koska uuden lisenssin “kustannus” on about nolla.

En minäkään ihan ymmärrä miksi tämä bisnes ei skaalautunut paremmin Q1:llä. Ja tällä arvostustasolla ei tarvita montaa ihmettelijää kun kurssi rommaa jo.

9 tykkäystä

Viesti yhdistettiin ketjuun: Inderesin kahvihuone (Osa 4)

Eikös Q1:lle panostettu myynnin vahvistamiseen “Investoimme erityisesti myyntiorganisaation vahvistamiseen, mikä tukee kasvustrategiaamme”

Skaalautuvassa softabusineksessa käsittääkseni myyntiä pitää kasvattaa sitä enemmän, mitä enemmän potentiaalinen markkina kasvaa. Vaikka kehittäjien määrä ei tarvitsisikaan samassa suhteessa kasvattaa

14 tykkäystä

Näinhän se on ja nyt kun kasvu oli vaan 35 pinnaa ja henkilöstön määrä kasvoi vuoden takaiseen enempi on toi tietty ihan validi pointti. Ei toki tarkoita, et loppuvuosi menis samoin ja tätä lupailtiinkin parantuneena kannattavuutena vuoden mittaan.

2 tykkäystä

Tässä vielä nopea kommentti :point_down: kasvu oli tosiaan selvä lyhyen tähtäimen pettymys, vaikka kvartaalivaihtelua Qt:lla toki on paljon. Kannattavuudesta en olisi huolissaan, kasvuinvestoinnit eivät tule yllätyksenä - korkeakatteisen kasvun jääminen ennusteista tulee vaan rajusti läpi tulosriville.

59 tykkäystä

Onko toi lausunto sellainen josta voi haastaa oikeuteen?

Tämä kaikki voi olla vain kvartaaliheiluntaa yksi iso kauppa osunut vahingossa q1/21 ja yksi iso kauppa mennyt ohi q1/22 ja se on siinä. Olen toki ymmärtänyt että QT tekisi enemmän jatkuvaa pientä kauppaa eikä isoja kakkuja tyylin 1 miljoona per asiakas olisi. Jos tekee enemmän pikkukauppaa niin olisin huolestunut.

Viime vuonna Varelius taisi useaankin otteeseen (etenkin sen maagisen Q2 jälkeen) “varoittaa” siitä, että kvartaalivaihtelua tulee olemaan niin liikevaihdon osalta kuin kannattavuudenkin osalta eikä kannata tuijottaa pelkästään yksittäisen kvartaalin lukuja.

Oli mielestäni ajan kysymys, milloin tulee yksittäinen kvartaalipettymys lukujen osalta. Mielestäni tänään on se päivä.

81 tykkäystä

Qt:n tiedotustilaisuudesta kuultua.
Juha on luottavainen, että hankintoja nähtäisiin tänä vuonna.

“I’m pretty confident that we will see acquisitions this year.”

suorana webcast-lähetyksenä osoitteessa
https://cloud.webcast.fi/qt-group/2022-0428-qt-q1

Esityksen kalvot:

pari poimintaa Juhan yhteenvedosta vielä. Ei sanatarkkoja sitaatteja.

  • “very clear customer need for your products”

  • “Current customers are expanding their qt use when they see how good product Qt is”

  • “In this year the Russia attack will affect. Some components are made in Ukraine. China lockdowns may affect to your ability close deals in China.”

  • “Customers have to think beyond this difficult time. Some of clients have difficulties. We operate in three continents.”

  • “I’m not only speaking about chip shortages, there are also logistical problems.”

35 tykkäystä

Rahastonhoitajan näkemys

18 tykkäystä

Minun mielestäni tämä on selkeästi ensimmäinen aito osaripettymys. Kun kurssi tuli tuolta 180e tonttiin osarin jäljiltä, niin vaikea sitä tulosta varsinaisesti oli pettymyksenä nähdä. Ne olivat ihan hyvät numerot, mutta odotukset olivat ihan epärealistiset.

Sen sijaan tämän päivän luvut ovat oikeasti alitus. 30% y-toy kasvu valuuttakorjattuna ei riitä, tuohon ohjeistukseen pitäisi päästä. Kyllä mulla riittää luottoa että liikevaihdon kasvulukemat saadaan koko vuoden osalta hinattua 40% tienoille. Kannattavuudesta en ole kyllä huolissaan niin kuin @Antti_Luiro tuosa myös jo sanoi.

37 tykkäystä