Eilen 4.4 oli tosiaan Revenion yhtiökokous ja kirjotellaanpa hieman kuulumisia yhtiökokouksesta ja epävirallisesta kahvitteluosiosta jossa juttelin Revenion johdon kanssa.
Kirjottelin viime vuonna samanmoisen päivityksen yhtiökokouksen jälkeen ja on luettavissa:
Hirveästi Reveniossa ei ole tapahtunut kun vertaa viime vuoden yhtiökokoukseen. Tietysti viime vuoden negari oli ainakin itselle pieni pettymys ja kyllä sen vaistosi myös Revenion johdosta, että viime vuoteen ei oltu tyytyväisiä. Vuoden loppupuolisko meni sitten tuttuun Revenion tyyliin, mutta kun lähdetäään 5-7 milj. takamatkalta mikroperimetrien takia niin onhan se hankala kuroa kiinni. Markkinasta toimitusjohtaja Jouni Toijala totesi, että Revenion kannattavuus on ollut kuitenkin hyvällä tasolla jos vertaa kilpailijoihin. Zeiss pystyi pitämään n. 15% kannattavuuden kun taas Revenion vuosi oli 20% tuntumassa. Käsittääkseni Zeissilla on ollut samanlainen kannattavuus kuin Reveniolla joten hieman painetta on ollut Zeissin päässä. Toimitusjohtajan katsauksessa käytiin lyhyesti organisaatiota ja strategiaa läpi, siinä ei ole tullut suuria muutoksia sitten pääomamarkkinapäivän, mutta pieniä viilauksia tehty. Myynti on eriytetty omaksi organisaatioksi ja Yhdysvaltain myyntipäälikkö John Floyd ottanut vastuulle koko globaalin myynnin. Lisäksi Hardware, softa, markkinointi ja brändäys on nyt yhdistetty omaksi osastoksi(tämä osuus jäi hieman itselle auki mitä se strategian osalta tarkoittaa, en saanut kunnollisia muistiinpanoja kirjoitettua).
Laitepuolelta toimitusjohtaja Jouni mainitsi tonometreistä IC200:n joka sai Quick measurement toiminnon, toiminto on otettu hyvin vastaan markkinoilla johdon mukaan. Ennen yhtiökokouksen alkua Revenion tuotteita oli esillä ja niitä pääsi testaamaan ammattilaisten avustuksella, en osaa sanoa kuinka kauan ilmapuhkulla menee, mutta quick measurementilla meni n. 20 sekunttia kun omat silmät mitattiin.
DRS+:aan saatiin viime vuonna toivottuja uudistuksia ja myös myyntilupa Kiinaan saatiin viime vuoden lopulla. DRS+ ja Illume yhdistelmä pitäisi olla markkinoiden parhaita mitä tulee kuvanlaatuun ja muutenkin Jouni tuntui hyvin luottavaiselta DRS+ ja Illumen suhteen. Kuten tuossa viime vuonna nähtiin Revenio sai myytyä ison erän DRS+ kuvantamislaitteita yhdelle saksalaiselle klinikalle ja Jouni totesi, että tämä voi olla uusi markkina Reveniolle. Uskoisin, että nämä ovat enemmänkin kertaluontoisia kauppoja kuin jatkuvasti tuloutuvaa virtaa, joten ei ehkä kannatta kovin suurta painoa näille antaa.
Home2:sen osalta todettiin, että tämän vuoden loppupuolella odotetaan vastausta saadaanko Home2 Yhdysvalloissa vakuutusyhtiöiden korvattavuuden piiriin. Tästä Jouni totesi, että tämä voisi kasvattaa Homen markkinaa. Uskoisin, että tämä varmasti nostaisi Homen tunnettuvuutta Yhdysvalloissa. Kuten yhtiö on moneen kertaan toistanut on Home nopeiten kasvava tuote heidän portfoliossaan, mutta ei ehkä ole breikannut niin kuin yhtiö olisi ehkä halunnut, varmasti alan konservatiivisuus tähän vaikuttaa. Toissa vuonna yhtiö vaihtoi business-mallia kuinka tuotetta myydään ja ainakin viime vuoden yhtiökokouksessa Jouni oli tyytyväinen aikaansaannokseen, en nyt sen enempää häntä tästä tänä vuonna tentannnut.
Revenion omistusosuuksissa on tapahtunut pieniä muutoksia. Yhdysvaltalaiset ovat olleet myyntilaidalla ja Demant Investin osuus on kasvanut jo 19 prosenttiin. Paikalla oli myös Demant Investin salkunhoitaja Casper Lorenzen jonka kanssa vaihdoin nopeasti muutaman sanan. Demant haluaa olla pitkäjänteinen omistaja Reveniossa, näkevät Revenion niche-alan sopivan heidän portfolioon ja uskovat tulevaisuuden suunnitelmiin.
Epävirallisessa kahvitteluosiossa kävin hieman juttelemassa Jounin ja talousjohtaja Robin Pulkkisen kanssa. Tuttuun tapaan kyselin hieman kuulumisia yritysostojen osalta. Jouni ja Robin totesivat, että viime vuonna tosiaan kartoitettiin mahdollisia priva firmoja jotka sopisivat Revenion portfolioon. Kuten Kinnusen Juhan haastatteluissa on käynyt ilmi vaikka korkotasossa on nähty muutoksia pyynnit näissä yhtiöissä on kuten elettäisiin nollakorkotasoa. Johto totesi, että jos jotain ostetaan se pitää olla omistaja-arvoja luovaa ja teknologia sellainen joka sopii Revenion portfolioon. OCT on yksi vaihtoehto, mutta ei sitä sen enempää johdon puolelta kommentoitu.
Hiukan kilpailusta kyselin ja Jouni mainitsi Japanilaisen Topconin jolla on hyvä portfolio silmien hoitopolussa. Kuulemma Topcon on ehkä se vahvin kilpailija joka tällä hetkellä kilpailee koviten Revenion kanssa laadukkuudesta.
Maia-mikroperimetreistä kyselin sen verran, että odotetaanko tälle vuodelle vielä kassavirtaa uudesta versiosta johon Jouni vastasi, että projekti on aikataulussa ja tullaan julkaisemaan tämän vuoden lopulla ja euroja tästä alkaisi tuloutua sitten ensi vuoden alkupuolella.
Reveniolta on tulosssa uusia tuote- ja softalanseerauksia jotta voidaan pitää tuotteet kilpailukykysyisenä, mutta en lähtenyt sen enempää kyselemään taustoja mitä on tulossa. Mainittiin, että kaksikolmasosaa R&D kuluista menee laitepuolelle ja viimeinen kolmannes sitten panostetaan softaan.
Itsellä tulee kohta 10 vuotta Revenion omistajana ja olen käynyt aikalailla kaikki yhtiökokoukset omistukseni aikana. Yhtiöhän on laadukas, mutta pakko myöntää, että ensimmäistä kertaa yhtiökokokouksen jälkeen lähdin hieman mietteliäänä pois, ehkä se johtuu yleisestä laskumarkkinasta. Joka tapauksesssa jatketaan nyt holdailua ja katsotaan kvarttaali ja vuosi kerrallaan kuinka asiat etenee.