Sijoitusstrategiasi

Et ole missään kohdassa tekstiäsi väärässä, mutta yksi pointti sieltä mielestäni jää vähän paitsioasemaan. Onko jokaista firmaa pakko holdata ikuisesti, etenkin jos tiedostaa vääjäämättömän konkurssin? Aina on mahdollista myydä siivuja positiosta ja lukita siten voittoja, vaikka firma ei jakaisi kassastaan euroakaan omistajilleen. Eihän jokainen firma voi sitä paitsi olla sellainen, että sitä kannattaisi holdata ikuisesti tai edes kovinkaan pitkiä aikoja - toki jos ikiholdaus on sijoitusstrategiassa kiveen hakattuna, niin sitten yhtiövalintoja tehdessä on hyvä tietää että miten tulee saamaan voittonsa. Joku voisi toki mainita verotehokkuudesta tässä kohdassa, mutta eipä se osinkojenkaan jakaminen sen tehokkaampaa ole.

Lisäksi olen sitä mieltä, ettei osinkoja voi yksiselitteisesti sanoa huonoksi pääoman allokoinniksi. Jossei firma voi tehdä rahoilla mitään produktiivisempaa, niin silloin on lähes aina parempi jakaa ne omistajille. Suomessa linjana on valitettavan usein vain se, että ensin jaetaan osinkoina ulos mielivaltaisesti valittu osuus voitoista, ja lopuilla katsotaan että saataisiinko aikaiseksi kasvua. Lisäbonuksena tulee se tilanne, jossa firma yhdistää tuohon tavoitteen nousevasta osingosta, jolloin firmalla on jatkuvasti paine lisätä omistajien palkitsemista vaikka se ei olisi järkevin vaihtoehto.

4 tykkäystä

No kukaan ei tiedä etukäteen osinkodipin syvyyttä. Osinkodippi on usein myös paljon syvempi kuin osingon määrä. Kaikenlaisia tilanteita ja näyttöjä löytyy. Itselleni on ihan herttaisen yhdentekevää, minkä syvyinen osinkodippi on. En hiplaa sillä tarkkuudella tuottoja, jotka kertyvät vuosikymmenten aikajanalla.

1 tykkäys

-Aina voi yrittää arvailla, laskumarkkinassa kuten nyt, on paljon myyntipainetta ja osa myyjistä viivästetään osingon jälkeiseen aikaa jolloin dipit erityisen suuria. Nyt pudotukset olleet 2-3x osingon verran. Nousumarkkinassa osinkodipit kurotaan nopeasti kiinni. Mutta eihän noita tahdo jaksaa kytätä ja veivata, melko pieniä tuottoja tehtävissä prosenteissa kulujen jälkeen, helpompaa kun antaa osinkojen ja dippien tulla ja mennä.

Osinkopäivän aikana tapahtunut osakkeen laskuun voi osingon lisäksi vaikuttaa muut asiat. Osinkodippi viittaa siihen, että kun yhtiön kassasta maksetaan x rahaa pois, niin yhtiön arvo sen jälkeen on x rahaa vähemmän. Jos jotain muuta yhtiön arvoon vaikuttavaa ilmenee samana päivänä, niin se vaikuttaa osingon lisäksi sen päivän kehitykseen.

Oletetaan että yritys tekee tietyn summan voittoa vuonna x. Ensinnäkin yritys jos uskoo omaan tekemiseensä voisi investoida rahat omaan tekemiseensä. Toiseksi jos investointia ei ole näköpiirissä, niin esimerkiksi takaisinostot ovat parempi tapa tuoda arvoa omistajille kuin osingon maksu. Samasta eurosta takaisin ostoissa jää omistajalle enemmän käteen kuin osingosta mikäli rahat uudelleen sijoitetaan. Osingossa näet valtio ottaa omansa välistä. Johtuen korkoa korolle ilmiöstä tappio näkyy usein selvästi vasta pitkässä juoksussa. Kolmanneksi varmaan velkojen maksukin on pitkässä juoksussa omistajalle kannattavampaa pidemmän päälle keskimäärin kuin osinkojen maksu.

1 tykkäys

Takaisinostoissa on aika se ratkaiseva tekijä, koska voihan käydä niin, että takaisinosto-ohjelman jälkeen laskeutuu “musta joutsen” ja sillä kertaa hyöty valuu yleiseen kurssilaskuun, voi tulla jopa mieleen, että olisi ollut se maksettu osinko mukavampi😂.
Jos yritys pystyy sijoittamaan mahdolliset osingot tuottavasti, niin on parempi tuo osakkeiden takaisinostot, silloin osakkaan osuus yhtiöstä kasvaa ilman osinkojen tuomaa veroseuraamusta. On sama asia kun ostaa nyt kurssilaskuista hyvien yhtiöiden osakkeita, vaikka olisivat nyt niitä putoavia puukkoja, niin nousun koittaessa osakepotti on kasvanut huomattavasti ja tuotot alkaa juoksemaan, jos samaan aikaan yritys ostaa omia osakkeita takaisinostoina, on hyöty entistä suurempi joskus tulevaisuudessa, kun tilanne normalisoituu.

4 tykkäystä

Itse näen asian niin, että vaikka takaisinostot ovatkin verotuksen kannalta järkevämpiä niin “cold hard cash” osinkojen muodossa on silti hyvä asia kun onhan se todellista kassavirtaa eikä vain numeroita ruudulla.

Joo, sijoittaja voisi aina myydä haluamallaan summalla yhtiön osakkeita, mutta silloin tulisi arvioida, että kuinka kyseinen osake on kullakin hetkellä hinnoiteltu markkinalla.

Osingoilla on myös usein mukava hajauttaa muihin yhtiöihin ja täten vähentää mahdollisia ylipainotuksia.

Ehkäpä optimaalinen tyyli jakaa ylimääräistä pääomaa omistajille olisi mielestäni takaisinostojen sekä osinkojen yhdistelmä.

8 tykkäystä

Tämä uudelleen hinnoittelu tapahtuu myös kun sijoittaja saa osingon, silloin vain muiden toimesta.
Ei ole olemassa mitään taikarahaa jota firma maksaa takaisin omistajalle. Se on sijoittajan pääomaa.

4 tykkäystä

Pienemmän pään sijoittajille tämä ei aina onnistu:

Omaan strategiaan kuuluvat osinkoyhtiöt, suurimpana syynä tälle,

  • Nordnetin kuluilla jos tekisin “osinkomyyntejä”(järkevillä kuluilla, myynnin koko min. 700€), oman salkun kokoluokassa alkaisivat salkun painotukset heittää aikalailla ja positiot kutistumaan liikaa. (Tiedän, oma moka, mitäs on liian pieni salkku, tähän tulee muutos viimeistään tuolla vähän ennen 100v synttäreitä, kun salkun koko on 1 milj.).

Toistaiseksi en osinkoja kylläkään mihinkään muuhun käytä kuin sijoituksiin, mutta jos tarvetta ilmenee, niin koen että kursseista vähemmän riippuvainen osinkokassavirta on minulle sopivampi vaihtoehto. Ja on uusiin sijoituksiinkin helpompi allokoida osingot kuin myydä sitä varten vanhaa sijoitusta, tämä siis tällä hetkellä oma tilanne.

7 tykkäystä

Annatko pari esimerkkiä osinkokoneista, joita ostaisit tällä hetkellä? Itseänikin kiinnostaa laittaa osa sijoituksista osinkoaristokraatteihin ja muutamia hankintoja olenkin jo tehnyt. Harmi ettei taida olla kohtuuhintaista osingot uudelleensijoittavaa rahastoa, joka keskittyisi näihin korkean osingon firmoihin. Se olisi ainakin verotuksellisesti houkutteleva vaihtoehto.

2 tykkäystä

Vgwe on yksi tälläinen. Kohtuullisella hinnalla.

1 tykkäys

Kiitos! Tuo näyttäisi olevan saksalainen ETF. Onko tässä jotain verotuksellisia haittapuolia, kun muistakseni ainakin saksalaisten osakkeiden kanssa on säätöä osinkojen tuplaverotuksen suhteen, mutta vaikuttaako millään tavalla näihin rahastoihin?

Ei kait siinä osinkojen suhteen mitään kun ne sijoitetaan uudelleen. Mutta etf sisältää pari lähes ath:ssa olevaa öljymajoria, jos se mitään jollekin merkkaa.

1 tykkäys

ETF:ien kanssa ei yleensä verotuksen osalta tarvi huomioida kuin se onko etf osingot uudelleensijoittava vai ei. Näissä ei verotuksen osalta pääse samanlaisia tuplaverotustilanteita syntymään kuin osakkeissa. ETF:t minimoi lähdeveronsa sisäisesti verosopimusten ja osakkeiden lainaamisen avulla. Tästä syystä ETF:t ovat usein Irlannista tai Luxenburgista, vaikka ne olisi Saksaan listattu. Esimerkiksi VGWE on Irlannista.

Oletko miettinyt tarkemmin millaista ETF:ää etsit? VGWE ei ole varsinainen osinkoaristokraatti etf, vaan se poimii yhtiöt lyhyen tähtäimen osinkotuoton mukaan. Osinkoaristokraateiksi mielletään yhtiöt, joilla on pitkä(yli 25 v) historia kasvavasta osingosta. Tämmöisiäkin etfiä löytyy, esim. ZPRG, mutta sisältö on täysin eri kuin VGWE:ssä.

Suosittelen kuitenkin, että vilkaiset tämän ennenkuin mietit osinkostrategiaasi pitemmälle.

4 tykkäystä

Tässä vastauksessasi kiinnittää huomiota, että siinä käsitellään monia operatiivisen toiminnan piiriin kuuluvia yksityiskohtia, ei sijoitusstrategiaa. Pidän tätä varsin yleisenä sijoitusstrategioiden virheenä.

ETF:stä verotetaan osingosta pääomatuloveron mukaan eli 30-34%. Se on siis vielä korkeampi kuin osinkovero osakkeista…

2 tykkäystä

Totta, mutta eikö se silti ole kannattavampaa, jos lähtökohtaisesti meinaa laittaa osinkoina saadut rahat uusiin sijoituksiin, joista joutuu taas maksamaan myöhemmin veroa?

Osta rahastoa tai etf joka uudelleen sijoittaa saadut osingot, eikö maksa niitä ulos. Näin ollen vältyt tuolta osinko verotukselta.

5 tykkäystä

Sijoitussuunnitelma seuraavalle 6kk. Pitäydyn kolmessa indeksirahastossa.

7 tykkäystä

Niin tätähän minä juuri pohdiskelin tuolla pari viestiä ylempänä :slight_smile: