Oma sijoitusura heräsi uudelleen henkiin noin vuosi sitten. Sijoittamisen aloitin heti nuorena töihin mentyä, mutta tuo jäi sitten tauolle yliopisto-opintojen alettua 25 vuotiaana. Silloiset sijoitukset realisoin oman asunnon hankinnassa. Opiskelut loppuivat, muutama vuosi meni aikaa päästä taloudellisesti uudelleen jaloilleen ja sen jälkeen löysin opiskelevan puolison ja omat tulot menivät asuntolainan lyhennyksen lisäksi elämiseen. Kymmenisen vuotta olin lopulta poissa sijoitusmarkkinoilta. Lopulta niihin takaisin veti etenkin halu opiskella ja oppia, tähän ansaintamahdollisuus oli kiva pieni lisä.
Opiskelu ja työelämä on vienyt talouden analyytikoksi ja ensimmäiset työpaikat ovat olleet aika klassisia arvoyhtiöitä. Tämä on tuonut omaan silmään (tai ainakin luulon) kilpailuedun taseen ja kirjanpitostandardien ymmärtämisestä. Muutaman vuoden työskentelin myös SP500 yhtiössä jossa sitten tuli laajennettu käsitys kassavirran tärkeyden ymmärtämisestä. Eli arvostelen yhtiöt nimenomaisesti taseen ja kassavirran kautta. Lisäksi pyrin löytämään yhtiöitä joissa tuloslaskelmaan on tehty kirjanpidollisia kirjauksia jotka saattavat johtaa keskimääräistä sijoittajaa harhaan omissa valuaatioissaan.
Strategia lopulta lähti liikkeelle tavoitteista ja sijoitusperspektiivistä. Ehkä hieman nihilistinä haluan voida nauttia näistä rahoista ennen eläkettä, joten 10-20 vuotta pitäisi riittää siihen että sijoituksistani saisin merkittävän passiivisen tulon. Oma työkokemus ja luonne huomioiden löysin myös sen vivun ja tässä nyt ehkä edellisiä viestejä vastaisesti otin massiivisen vivun boostaamaan omaa tekemistä. Omaa pääomaa olen sijoittanut säästöni ja olen hyväksynyt mahdollisuuden menettää nämä. En kuitenkaan koe, että tällainen omaa arkielämää juuri mihinkään muuttaisi.
Omat taustat ja vipu huomioiden oma sijoitusportfolio on nyt kasvanut melko klassisilla arvosijoituksen keinoin. Itse koen, että momentumin tunnistaminen on yksi sijoittamisen tärkeimmistä menestystekijöistä ja tämä vuosi ja oma osaaminen on ollut aika otollinen sijoitussalkun perustusten valamisen tälle pohjalle. Selkeinä numeerisina kriteereinä olen pitänyt realistista mahdollisuutta osakkeen arvon tuplaamiseen 3 vuoden sisään, +10% realistista osinko-odotusta kolmen vuoden perspektiivillä, sekä se että yhtiö maksaa jo nyt osinkoa enemmän kuin mitä keskimääräinen rahan kustannukseni on. Kriteereitä toki olen asettanut eri painotuksella eri yhtiöille. Iso vipu on tuounut tarpeeliseksi myös ylihajautetun ideologian.
Salkussa on myös kaksi asunto-osaketta, joista toinen on vuokrakäytössä. Nyt aggressiivinen vivuttaminen tähtää makrotilanteen takia aliarvostettujen yhtiöiden hankintaan ja se kulukuurin on tarkoitus aktivoitua 3-5 vuoden perspektiivillä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että saisin sijoitusasunnon reilummin vakuuskäyttöön ja tämän myötä vivuttamisen kustannukset alaspäin vastaavasti kun nykyisten sijoitusten tuotto mennee ylöspäin.
Nyt kun pelimerkit ovat pääosin laskettu pöydälle ja siitä lokakuun kuopasta selvitty on aika vetää hieman henkeä. Ensi vuonna en todennäköisesti hirveästi kauppaa tee. Lähivuosien taktisina toimenpiteinä on vahvistaa omaa arvosalkkua ja pikkuhiljaa siirtyä omassa sijoituskolmiossa rakentamaan niitä keskikerroksia. 90-luvulla vanhempien konkurssin kokeneena niiden omien riskinhallinta työkalujen seuraaminen ja kehittäminen ovat tietysti oman tekemisen keskiössä. Nämä tekevät omasta sijoittamisesta ehkä hieman konservatiisisempaa mitä se puhtaasti omalla rahalla olisi. Toki myös tuottovaade on selkeästi eri. Vaikka ne säästöni olenkin valmis menettämään, en minä sitä mielelläni halua tehdä. Toki vipua pyrin myös lyhentämään joka vuosi, mutta varsinaiset lyhennystalkoot alkavat sitten +5 vuoden perspektiivillä.
Strateginen-, taktinen- ja operatiivinen taso tulee kaikki olla aika hyvin mietittynä mikäli vipuhommiin lähtee. Oma henkilökohtainen talous vedetty aika tiukille, mutta se perustuu ostamiseen silloin kun markkinat ovat alhaalla (pörssi- ja asunto-osakkeet). Oma kassaennuste on laskettu siten, että vaikka korot tästä hieman nousisi pystyisin kiristämään ne rahat muualta ja mikäli korot lähtevät laskuun pääsenkin elämään reilusti leveämpää elämää. Mieluummin asettaa oman taloutensa tiukille korkojen ollessa huomattavan ylhäällä, kun jos ne olisi huomattavan alhaalla.
Sijoittamisesta on lopulta tullut minulle opiskelun ja harrastuksen lisäksi eräänlainen yritystoiminnan vastine. Varsinaiseksi yrittäjäksi minusta ei ehkä ole, mutta nyt tällä hetkellä panostan sijoitustoimintaan huomattavat rahalliset ja henkiset resurssit. Tämä näkyy myös siinä, että olen tietyllä tapaa valmis epäonnistumaan, mutta tekemistä ohjaa mahdollisuus oikeasti vaurastua ja samalla tehdä se yksityiselämän puolesta kestävästi.