Tecnotree sijoituskohteena

Olen seurannut yritystä ja tätä palstaa kohta kolme vuotta. Eilinen videohaastattelu näin lyhyellä varoajalla oli todella positiivinen yllätys Tecnotreen puolesta. Tälläistä jäi odottamaan esim. Fortumilta myös, mutta eipä sellaista nähty koskaan (?). Videohaastattelussa vastattiin kaikkiin kysymyksiin selkeästi. Vähän tuntuu, ettei osa kommentoijista eivät ole selkeästi katsoneet videota.

Tein eilen omaa tutkimusta liittyen tähän tutkivaan journalismiin ja en törmännyt kyllä mihinkään hälyyttävään. Intiassa itse matkustaneena ei ole poikkeavaa, että firma käyttää gmail.comin osoitetta. Ei myöskään poikkeavaa, että firman osoite on jonkun kotona. Olin hieman yllättynyt 15% kurssilaskusta, mutta ihan tyytyväisin mielin ostin lisää. :grinning:

Mahtaako kukaan enää muistaa, että pari vuotta sitten Tecnotree oli konkurssikypsä yritys. Nyt firma ei ole enää konkurssikypsä vaikka uusia haasteita firmalle tuleekin. Firman suunta on oikea ja johdossa tehdään oikeita asioita.

22 tykkäystä

“En kaipaisi Suomeen sijoituskulttuuria, jossa nimimerkillä keskustelupalstalle jaetut Google Street View -kuvakaappaukset tai Glassdoor-arviot aiheuttavat kurssiromahduksia. Manipuloinnin ja vedättämisen mahdollisuuksia jää liikaa. Yhtä paljon toivoisin pörssiyhtiöiltä riittävää ja laadukasta sijoittajaviestintää.”

Itse taas nimenomaan toivon, että foorumeilla kaivetaan esiin tietoa, jolla voi olla vaikutusta sijoituspäätöksiin. Täydellisessä maailmassa tietenkin yritysten viestintä on selkeää, avointa ja kaikki tieto on saatavilla, mutta eihän se maailma niin toimi.

147 tykkäystä

WSB-kulttuuri voi teoriassa demokratisoida tietoa (mitä ikinä se tarkoittaakin), mutta antaessaan aktivistikapulan kenelle tahansa, se voi myös johtaa kiimaan, krapulaan ja muuhun laumatyhmyyteen. Vaikka jokainen yksittäinen palanen “tutkimusta” olisi ollut perusteltavissa, eilinen jäi minulle vaikuttamaan nätisti sanottuna vähemmältä kuin osiensa summalta.

7 tykkäystä

Mitä tarkoitat?

Mitä väärinkäytöksiä ja kenen toimesta?

Haastattelun perusteella suojauksia on tehty. CFO:lta voisi kysyä paljonko Nairalta suojautuminen tulisi maksamaan? Valuuttatappioiden merkittävä vaikutus kassavirtaan vuonna 2023 lienee poikkeuksellinen.

Padman palkkioiden päätökset viime vuosien osalta on tehty aikoja sitten ja perusteita muutettu kuluvalle kaudelle.Hallituksen palkkioita leikataan tuntuvasti.

Padman tytär on töissä yrityksessä. Onko myös muita?

Läpinäkyvyys mihin? VVK:sta on 20 miljoonaa saamatta ja Fitzroy pyrkii sen haalimaan kasaan. Jos ei haali niin saa sakkoa. Missä muissa asioissa puuttuu läpinäkyvyyttä?

Yhtiö oli velkasaneerauksessa ja on kokoluokaltaan liian pieni suurimmalle osalle instikoista.

Tähän riittää 10% kannatus

15 tykkäystä

Tässähän tämä härkien ja karhujen välinen näkemysero on. Sinä näet asian niin että pari vuotta sitten TT oli konkurssikypsä firma ja suunta on parempaan.

Mä näen asian niin että turn-around tapahtui jo aiemmin, ja vuonna 2020/2021 eli 3-4 vuotta sitten asiat näytti menevän tosi hienosti: edessä oli skaalautuvaa ohjelmistovetoista kasvua ja johto puhui miljardin markkina-arvosta, ja johtoa palkittiin tämän tarinan mukaisesti. Uskon että monet tällä palstalla ostivat tuolla teesillä tätä osaketta kuten varmaan myös K2.

Nyt 2022-2024 on paljastunut - minun mielestäni kun katson lukuja - että kasvu on vähintääkin hidastunut, marginaalitasot ovat pettäneet pahasti ja bisneksen rakenne ja johtaminen on paljastanut kyvyttömyyden kääntää paperitulos oikeaksi kassavirraksi. Skaalautuva kasvu ei onnistu jos kasvu hidastuu ja erityisesti jos marginaalit pettää. Tähän päälle sekavat yritysostot, sekavat rahoitusjärjestelyt ja muuta sekoilua kuten sukulaisten palkkaamista joka nyt ainakin pitäisi jättää väliin jos halutaan esiintyä kansainvälisenä firmana. Ja jos halutaan esiintyä firmana joka erikoistuu frontier markets (Nigeria, Argentiina yms) toimintaan niin silloinhan valuuttariskien hallinta olisi sitä ydinosaamista - no onko?

Padmalle on maksettu yhden laskelman mukaan yli 50% viimeisen kuuden vuoden vapaasta kassavirrasta. Tämä ei lisää luottamusta siihen että tässä olisi osakkeenomistajallekin jotain luvassa.

Toki arvostus on nyt poljettu tonttiin mutta valitettavasti syystäkin. Minun mielestäni uskottavaa suunnitelmaa tilanteen parantamisesta ei ole esitetty (kasvu, marginaalit, valuuttariski) ja siksi kurssi on siellä missä se on.

Omistajana (valittavan pieni positio enää jäljellä koska olen 70% tappiolla) toki toivon että tilanne paranee mutta se voi hyvin olla että johdon täytyy tässä vaihtua ennenkuin tästä kurimuksesta päästään ulos operatiivisesti ja luottamus palautetaan. On ihan normaalia vaihtaa johtoa kun asiat menevät pieleen tässä mittakaavassa.

Varmaan on kaikkien etu että henkilökohtaisuudet pidetään kommenteista pois.

59 tykkäystä

Toimittaja kun ilmeisesti lukee foorumia hänelle voisi tehdä selväksi muutaman asian.

Eilisessä ei ollut kyse mistään WSB -henkisestä markkinoiden vedätyksestä, vaan pohjimmiltaan informaation kaivamisesta.

Yhtiö itse oli antanut, ja oikeastaan edelleen antaa, kaupasta vajaavaiset tiedot, ja näin sijoittajille ei jää muita vaihtoehtoja kuin alkaa kaivella asioita. On mielestäni jokseenkin ihmeellistä ja jopa paheksuttavaa kirjoitella että tässä olisi jotain väärää. Maailma on vääristynyt jos ajatellaan että vain finanssiryhmittymät tai hedgetalot ja muut vastaavat “saavat” osakekurssimuutoksia aiheuttaa. Tähän toisaalta kiteytyy mielestäni WSB -hengen mahtavuus, sillä tuota finanssimaailmaa nähneenä ei ainakaan itsellä ole kovinkaan ruusuinen kuva siitä että tuossa maailmassa toimintaperiaatteet olisivat aina kovinkaan eettiset.

Joten iso peukku eiliselle tietojen kaivamiselle, ja mikäli samalla osakekurssi reagoi asiaan - on se aiheellista. Ja samalla kiitoksia Inderes -porukalle - hienoa työtä että pallosta otettiin koppi samantien. Ja kiitos myös Tecnotreen johdolle että asiaan reagoitiin tarpeellisella nopeudella. Samalla TT johdolle vahva toive tai vaade että jatkossa huomiota tulee kiinnittää kommunikointiin erityisen suuresti - avoimuus ja tasapuolisuus on oleellista!

169 tykkäystä

Oma pointtini WSB-viittauksella oli ehkä vähän hienostuneempi: WSB-henkinen informaation kaivaminen tehdään epäilemättä yleisesti hyvässä uskossa (kuten myös litteän maan tutkielmat ym.), ja se kuitenkin toimii muodoltaan samanaikaisesti markkinoiden vedätyksenä. Eilistä lähtölaukausta taidettiin jopa kehua foorumien historian parhaaksi tutkimustyöksi, minkä pitäisi ehkä kuulostaa vähän nololta Google Street View’n kuvasta (kuvatuloksen previkassa Googlella) ja Facebook/Glassdoorin avaamisesta (myös ensimmäisellä sivulla firmaa hakiessa). Tunnelma ei ollut uteliaan analyyttinen, vaan hurmeisen lynkkaushenkinen. Toivokoon lisää tätä ken tahtoo.

Tämä ei sinänsä liity pointtiini, mutta ehdottomasti samaa mieltä. Oltiin tässä nyt suhmureita, talousrikollisia tai ei, Tecnotreellä on peiliin katsottavaa vähintään, kun siitä ollaan valmiita uskomaan ja väittämään melko lailla mitä tahansa. Kuitenkin se, miten harva firmaa omistava/seuraava tuntuu täällä tietävän ensimmäistäkään asiaa sen liiketoiminnasta, on firman ohella myös sijoittajan omalla vastuulla oleva ongelma.

11 tykkäystä

Mikä mahtoi olla sen “Tampereella opiskelleen” kolmannen perustajan nimi, jonka Padma mainitsi useaan otteeseen? Tuli niin vahvalla aksentilla ja en ole löytänyt tuota nimeä mistään Periciuksen papereista.

Firmahan on käytännössä yhden miehen omistuksessa, eikä hän ole Tampereella opiskellut.

Mikä mahtaa olla Inderesin suhtautuminen kokonaisen tilinpäätöksen jakamiseen tällä alustalla? Periciuksen 2023 tilinpäätös siis kyseessä. Voiko tuollaista linkata vai meneekö moderointiin?

pericius-2023
Valuuttana Intian rupia.

162 euroa kuukaudessa oli muuten sen legendaarisen toimitilan vuokra :slightly_smiling_face:

36 tykkäystä

Jos se toimii vedätyksenä, niin silloin yhtiön pitäisi tehdä oikeat johtopäätökset ja panostaa parempaan viestintään. Osakkeen vaihto on muutenkin niin pientä, että ei paljoa vaadita, että sen hinta heiluu.

6 tykkäystä

Kuvassa 2022 tilintarkastajan kertomus jolloin mentiin vielä projektitoimituksilla ja suurin osa liikevaihdosta tuli kahdelta asiakkaalta.


Kakkosen rahoillla päästiin ulos velkasaneerauksesta, joka oli elinehto, että voi hankkia uusia asiakkaita. Telealalla ollaan aika konservatiivisia kriittisten järjestelmien osalta.
Liiketoiminnan mylläys alkoi käytännössä vasta 2023.

3 tykkäystä

Hallituksen puheenjohtajalla ja toimitusjohtajalla on tällä hetkellä omassa tai yhtiönsä omistuksessa lähes 30% osakkeista. Varmasti tukea löytyy myös kahden suurimman osakkaan jälkeenkin. Kakkosta kiinnostanee lähinnä omiensa poissaanti ja hän ei välitä oman sisäpiirinsä ulkopuolisista osakkaista tuon taivaallista. Mä en ole koskaan ymmärtänyt minkään yhtiön osalta, että ko.herra olisi piensijoittajan luottomies.

Ko. yhtiön johtoa ei saa ulos kuin sillä, että itse tarjoutuisivat eroamaan.

TJ:n ero olisi varmaan moraalisesti oikea ratkaisu, mutta lisäisi ehkä pelkoa, että osakkeita alkaisi tulla markkinoille tulvan tavoin.

Nyt on jokainen nähnyt aika monta red flagsiä - osakkeita voi myydä laitaan, ostaa tai pitää entiset ja toivoa parasta. En oikein ymmärrä sitäkään että ei luota yhtiön johtoon ja silti pysyy mukana.

Hienosti on ketjussa epäselvyyksiä kaivettu esiin ja kaikkien pitäisi olla kiitollisia heille jotka ovat nähneet vaivaa - minusta on hyvä, että mahdollisimman moni kotimainen sijoittaja pysyy Afarakeista ja Tecnopuista erossa, löytyy niitä turvallisempiakin vaihtoehtoja.

Tai sitten pysyy mukana ja hyväksyy vallitsevan tilanteen.

8 tykkäystä

Se on totta että johdon vaihtaminen on hankala asia tällä omistusrakenteella. Itse en pitäisi pahana jos vaikka väliaikaisesti dumpattaisiin osaketta laitaan jos firman kurssi saataisiin sillä muutettua.

Kommentointi mun omistamisesta menee taas siihen suuntaan että mielestäni tälläkään palstalla tätä keskustelua ei pitäisi käydä tai suvaita. Toki tämä on vain oma mielipide.

2 tykkäystä

Miten näin moni jaksaa kitistä foorumilla Tecnotreen toimintaan liittyen? Kuinka moni tietää mitä yhtiön liiketoiminta edes tarkoittaa? :joy:

Eilisen haastattelua ei ainakaan suurin osa ole selkeästi kuunnellut ja/tai ymmärtänyt. Siinähän avataan suurin tähänkin tapaukseen liittyvistä asioista.

Tecnotree on kuin Lada ja jengi täällä arvioi sitä Porschena. Tecnotreen historia on Ladaa, liiketoiminta on Ladaa, tuotteet on Ladaa, maantieteellinen operointi Ladaa ja telco markkina tällä hetkellä Ladaa. Ladalla on Ladan kertoimet ja Ladasta pitää maksaa Ladan hinta, ei Porschen.

Padma sanoo ihan suoraan, että erilaisia purkkaratkaisuja on käytetty ja tullaan käyttämään, jotta yhtiö muuttuu ja pärjää kilpailussa. Ladan korjaaminen purkalla ei tee siitä Porschea.

Itse toivon, että Padma & TT:n johto käyttäisi jatkossa kaiken ajan ja energian liiketoiminnan edistämiseen, muut asiat tulee kyllä perässä.

Ps. Kilpailijoillakaan ei mene kovin hyvin tällä hetkellä. Joku tutkiva journalisti voisi ennemminkin kysyä Tecnotreen asiakkailta kuinka kilpailukykyisiä heidän tuotteensa ovat. Jos asiakkaat eivät ole tyytyväisiä, niin silloin Ladan seuraava versiokin on Lada.

25 tykkäystä

Täytyy sen verran lisätä, että Lada kuitenkin maksaa johdolle Porschen palkkioita.

91 tykkäystä

Olisiko ollut nimeltään Vikas Prabhu tuo “Tamperelainen” ? :thinking:

5 tykkäystä

Voi hyvinkin olla. Periciuksen perustajien tai omistajien joukosta häntä ei kuitenkaan löydy. Padma mainitsi vielä kahteen kertaan nimen ja Tampereella opiskelun. Herättäähän se Tampere toki luottamusta suomalaisissa sijoittajissa :slightly_smiling_face:

13 tykkäystä

Noh en lähde koko PDF:ää linkkaamaan ilman moderaattoreiden lupaa. Ohessa muutamat kuvakaappaukset. Kiinnostuneet voi tilata alle kympin hintaan kaikki Periciuksen toimittamat paperit paikallisesta yritysrekisteristä.

tecnovos

18 tykkäystä

Nyt mennään vähän sivuraiteille ydinaiheesta, mutta toivottavasti tämä ei Tecnotree-sijoittajia hirvittävästi haittaa. Termiin yritysosto liittyy niin paljon sijoittajien keskuudessa hämmennystä, että tätä lienee hyvä avata.

Yrityskauppa, jota usein myös kutsutaan ostajan näkökulmasta tarkasteltuna nimellä yritysosto, määritellään kilpailulaissa seuraavalla tavalla:

Esimerkiksi kun Microsoft osti Nokian matkapuhelinliiketoiminnan, niin tapahtui yrityskauppa vaikka Nokia jatkoikin sen jälkeen itsenäisenä yhtiönä. Näin ollen ei mielestäni ole väärin sanoa Tecnotreen tehneen yritysoston, vaikka Periciuksen yrityskuoria ei ilmeisesti Tecnotreen haltuun siirtynytkään (?)

18 tykkäystä

Kommentti oli tarkoitettu yleisesti - ei sinulle henkilökohtaisesti.

Yritin tuoda esiin sen, että jokaisella osakkaalla on vaihtoehtoja, jos ei ole niin paljon, että osakkeiden myyminen markkinalle ei olisi käytännössä mahdollista.

Ihan samoin kuin se, että jos jollakin on vahva luotto johtoon ja näkee yrityksen osakkeen hinnan “halpana” - silloinhan juuri nyt on hieno tilaisuus lisätä omistusta.

Tai ei tehdä mitään ja holdata.

En todellakaan ymmärrä mitä kommentissani oli loukkaavaa ja henkilökohtaisuuksiin menevää.

Tässä puhutaan yhtiöstä nimeltä Tecnotree - ei sen yksittäisestä osakkaasta.

Eräs yritysrekisteri mainitsee Panindican osalta statukseksi “in liquidation”. Tietoa omistajista tai johdosta ei ole saatavilla, yritys on inaktiivinen.

1 tykkäys