SP500 futun weekly chart vuodesta 2019, kehityksen voi nähdä oheisen kaltaisena “rising wedge” -patternina (bearish).
- sininen käyrä on EMA50, tämän päivän korkein lukema kävi 14.9% sen yläpuolella
- vihreä käyrä on MA200, tämän päivän korkein lukema kävi 35.5% sen yläpuolella
Päivätasolla tänään on meneillään kahdeksas higher low päivä. Ei ihme, että tällä hetkellä ei muusta kuule kuin edessä olevasta korjausliikkeestä tai pahimpien manaajien romahduksesta. Itsekin olen hyvissä ajoin höylännyt pitkästä salkusta sen, mitä sieltä olen halunnut vähentää.
Mutta kun asiaa päivittäin seuraa ja pohtii, mikä makrossa on muuttunut viimeisen kolmen kuukauden aikana huonompaan suuntaan, niin en löydä vastausta. Päinvastoin, USA sai uuden presidentin (“sisällissota ei syttynyt”) ja uusi hallinto on lähtökuopissa (huom! ensimmäiset sata päivää/odotukset).
FED:in politiikka ei ole muuttunut ja rokoteohjelma on käynnissä. Kaikki tärkeät keskuspankit jatkaa rahanpainamista, tavalla tai toisella. Sokerina pohjalla, USA:n uusi $1.9T stimulaatiopaketti on tulossa jakoon, jonka jälkeen siirrytään määrittelemään seuraavaa: infrastimulaatiopakettia. Näistä valtavista rahamääristä ei voi olla osa ajautumatta myös sijoitusmarkkinoille ja mihin ne siellä menisivät?
Kun katsoo kultaa, se on weekly down trendissä. 10YR Bondin korko on kesällä käynnistyneessä nousevassa kanavassa, jossa viimeisin low touch 1.0 ja high 1.184. Dollari on viikkotason pitkässä down trendissä, jossa on pohjista 89.209 yrittänyt nousua, mikä pysähtyi arvoon 91.602. Sen jälkeen on lähdetty hakemaan higher low:ta ja ollaan neljän päivän perättäisessä laskuputkessa. Bitcoin on tehnyt massiivisen nousun ja lähenee $50.000 tasoa.
Kerro sinä @Verneri_Pulkkinen, en halunnut tällä sotkea Pörssin suunta - palstaa. Minä en keksi mitään järkevämpää paikkaa kuin osakemarkkinat edelleenkään (eihän se raha pankkitilille ohjaudu isossa mittakaavassa). Enemmän olen ollut ihmeissäni hitaasta rotaatiosta, mutta ehkä teknologiasektorin rooli tulevaisuudessa on vaan hinnoiteltu niin olennaiseksi, ettei sieltä haluta pois vasta kuin isomman korjausliikkeen yhteydessä. ARK ETF:ien suosio kertoo omaa kieltään, kaikki perinteisiä liiketoimintamuotoja karttava kohde on POP. Enemmän tässä tulee mieleen se, että mitään isompaa korjausliikettä ei tule ilman jotain uutta “katastrofia” ja markkinat saattaa jatkaa pidemminkin (kuin korjaisivat isosti) hitaasti nousevassa tai vaakasuuntaan kääntyvässä liikkeessä.
Kun korkki poksahtaa kuohuviinipullosta ja lockdown:it alkaa poistumaan, käynnistyy todennäköisesti iso ralli nyt jäissä olleiden toimialojen puolella. Kuulin eilen Josh Brown:in kommentin, että jenkeissä on yksityisten ihmisten tileillä tallessa todella iso määrä kertyneitä säästöjä. Vaikea tässä on tosiaan harmaakarhuksi ryhtyä, vaikka miten yrittäisi. Useinhan korjausliikkeet syntyvät juuri tämän kaltaisessa euforiassa (jossa tuntuu kaikki kelpaavaan, alasta riippumatta, jopa Dogecoin), mutta eihän tällaista rahanlevitystä ja patoumaa myöskään koskaan aikaisemmin ole ollut. Inflaatio saattaa lähteä nopeaan nousuun, mutta se vaatii oman painekattilan ja siellä syntyvän höyrynsä IMO. Saat toki kommentoida Pörssin suunta puolelle tai siirtää tämän sinne, jos haluat.